Mainos

Mikko Viitanen – runkoa rakentamassa

  • 195 122
  • 1 268

Coutinho

Jäsen
Kun vertaa tähän Saipan hankintaan, minä annan ”puolustusta” Veikolle, varsinkin kun on tullut aika paljon sitä löysääkin tuotetta annettua..

JYP on taistelemassa pudotuspelipaikasta ja tilanne on siinä pisteessä, että yhtäkään helppoa pistettä ei saa tiputtaa. ECHL on sen tason arpasarja, että sieltä voi tulla kavereita ketkä ei pärjää mestiksessä tai sitten kehityksen kautta ovat aivan liigan eliittiä (Justin Danforth)
Tässä tilanteessa on todella vaikea tuoda arpakorttia, että ”katsotaan viisi peliä miten käy”. Tulijan pitäisi olla lähes varma, että pystyy edes pelaamaan vaaditulla tasolla, ettei hänestä ole enemmän haittaa kuin hyötyä.

Se ei silti poista sitä faktaa, että edes tämmöisiä arpa hakuja olisi pitänyt koittaa jo koko kauden ajan. ECHL palkat ovat niin pieniä, että taloudellinen riski ei kummoinen olisi ollut.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Siellä jopa SAIPAAN pukkaa kahden suunnan sentteriä ensi vuoden optiolla, eli siis Lee Lapid, mutta täällä Veke valittelee kun markkinat on kuivat. Käsittämätöntä.
Tätä naureskelin meidän huhu(?) osiossa kun oli vielä huhun asteella.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun vertaa tähän Saipan hankintaan, minä annan ”puolustusta” Veikolle, varsinkin kun on tullut aika paljon sitä löysääkin tuotetta annettua..

JYP on taistelemassa pudotuspelipaikasta ja tilanne on siinä pisteessä, että yhtäkään helppoa pistettä ei saa tiputtaa. ECHL on sen tason arpasarja, että sieltä voi tulla kavereita ketkä ei pärjää mestiksessä tai sitten kehityksen kautta ovat aivan liigan eliittiä (Justin Danforth)
Tässä tilanteessa on todella vaikea tuoda arpakorttia, että ”katsotaan viisi peliä miten käy”. Tulijan pitäisi olla lähes varma, että pystyy edes pelaamaan vaaditulla tasolla, ettei hänestä ole enemmän haittaa kuin hyötyä.

Se ei silti poista sitä faktaa, että edes tämmöisiä arpa hakuja olisi pitänyt koittaa jo koko kauden ajan. ECHL palkat ovat niin pieniä, että taloudellinen riski ei kummoinen olisi ollut.

Kyllä tässä melkein ottaisi vaikka seurakunnan onginasta jonkun arvan jotta Rooban saisi välillä katsomoon.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Kun vertaa tähän Saipan hankintaan, minä annan ”puolustusta” Veikolle, varsinkin kun on tullut aika paljon sitä löysääkin tuotetta annettua..

JYP on taistelemassa pudotuspelipaikasta ja tilanne on siinä pisteessä, että yhtäkään helppoa pistettä ei saa tiputtaa. ECHL on sen tason arpasarja, että sieltä voi tulla kavereita ketkä ei pärjää mestiksessä tai sitten kehityksen kautta ovat aivan liigan eliittiä (Justin Danforth)
Tässä tilanteessa on todella vaikea tuoda arpakorttia, että ”katsotaan viisi peliä miten käy”. Tulijan pitäisi olla lähes varma, että pystyy edes pelaamaan vaaditulla tasolla, ettei hänestä ole enemmän haittaa kuin hyötyä.

Se ei silti poista sitä faktaa, että edes tämmöisiä arpa hakuja olisi pitänyt koittaa jo koko kauden ajan. ECHL palkat ovat niin pieniä, että taloudellinen riski ei kummoinen olisi ollut.
Luultavasti olisi silti enemmän annettavaa kun Rooballa tai Tohilalla.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
ECHL on sen tason arpasarja
Jospa kattois muutaman pelin sieltä tai pyytäis Ekiltä apua.
Kyllähän se taitaa olla niin, että Vekellä ei ole oikeasti pelimerkkejä käytössä. Eikä ole ollut koko kaudella. Rivien välistä mun tulkinta Hurrikaani pyörteissä vierailuun perustuen, että rahaa olisi pitänyt olla enemmän. Ehdotukset ei kelvanneet kummallekaan Jukalle ja toinen Jukka ei antanut tarpeeksi isoa salkkua rahaa. Valitettavasti tuo on ainoa minkä Viitasen sanoista minä osaan tulkita, vaikka miten pyörittelisi sanoja.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun vertaa tähän Saipan hankintaan, minä annan ”puolustusta” Veikolle, varsinkin kun on tullut aika paljon sitä löysääkin tuotetta annettua..

JYP on taistelemassa pudotuspelipaikasta ja tilanne on siinä pisteessä, että yhtäkään helppoa pistettä ei saa tiputtaa. ECHL on sen tason arpasarja, että sieltä voi tulla kavereita ketkä ei pärjää mestiksessä tai sitten kehityksen kautta ovat aivan liigan eliittiä (Justin Danforth)
Tässä tilanteessa on todella vaikea tuoda arpakorttia, että ”katsotaan viisi peliä miten käy”. Tulijan pitäisi olla lähes varma, että pystyy edes pelaamaan vaaditulla tasolla, ettei hänestä ole enemmän haittaa kuin hyötyä.

Se ei silti poista sitä faktaa, että edes tämmöisiä arpa hakuja olisi pitänyt koittaa jo koko kauden ajan. ECHL palkat ovat niin pieniä, että taloudellinen riski ei kummoinen olisi ollut.
SaiPan tilanteessa ihan fiksu veto ottaa kaveri nyt sisään, niin saa hyvän kuvan loppukaudesta miehen taidoista. Lisäksi jos jää, niin sopeutuu isoon kaukaloon ja on ensi kauden alusta heti parhaassa iskussa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan se nyt selvää, että ei ole lupaa eikä rahaa hankkia ketään.

Siltä se tässä vähän näyttänytkin ulospäin että esimerkiksi sentteriosastolle ainoat "hyväksytyt" pelaajat on ollut Platt ja Malinen ja tuloskin sitten näkyy tulostaululla, joskin menopuolella säästytty paljon kun vain muutamasta kuukaudesta palkkaa maksetaan.

Sitten näyttäisi ettei ne markkinat nyt loppukaudesta aivan ihan kokonaan kuivat ole ollut että eikö jotain hankintaa edes "leveyshankintana" olisi kannattanut tehdä että näyttäisi ulospäin ettei kautta ole luovutettu. En tosiaan nyt niin paljon Viitaselle antaisi raippaa jos ei vain anneta käyttää sitä rahaa.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä Lapidhan olisi ollut ex-valmentajansa kuvauksen (alla oleva lainaus SaiPan osiosta @mirasane n viestistä) täydellinen palanen pelipaikattomaan kiekkoon:

"Lee is a Swiss army knife for our team. He’s multi-faceted; he can play any position and in any situation we ask him to. Those are the qualities you look for in a player."
 
Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Näyttää myös siltä, että ne pelaajien soppareiden puruista yms. rahat menee Rautakorven sopparin ulostamiseen.

On tämä kyllä hieno organisaatio. Tai no, ei tätä voi moiseksi kutsua edes. Hiekkalaatikko kuvaa paremmin.

Torttubanni sai paljon ajattelemaan ja olisi ollut kova halu osallistua keskusteluun. Nyt? No ei paljoa nappaa vaikka voittojakin on tullut.

Vähän ehkä kyllästynyt tähän kauteen jo.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Eihän tässä ole mitään järkeä, että kauhealla taistelulla väännetään itsemme kympinsakkiin ja sitten lähdetään lauluun heti parin pelin jälkeen. Miksi Viitanen et tee työtäsi ja hanki vahvistuksia joukkueeseen? Nyt näyttää, että tarvisi maalivahdinkin, mutta mitäs se tätä kaljua kiinnostaa. Aina voidaan laittaa vaikka Vesis availee luukkua.
 
Tach

Taitaa valitettavasti tuttuun tapaan olla paukut ladattuna taas ensi kaudelle. Tällä kaudella lienee hyvä plussa talouteen mikäli säälipleijareihin asti mennään. Siellähän toki alkaa taas sitten kaikki puhtaalta pöydältä, ja ainakin tällä hetkellä kotiedun menettäminen on Jypille etu, ei haitta.
 
Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
On se vaikeaa näemmä. Luonnollisesti jos veke löytäisi vahvistusta, se pitäisi laputtaa 1+1v diilillä. Jos pelkkä artisti, niin sekin parempi kuin ei mitään, mutta ei palvele tulevaa. Mutta yllättyneet käsi pystyyn että ei kuulu ei näy.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eihän tässä ole mitään järkeä, että kauhealla taistelulla väännetään itsemme kympinsakkiin ja sitten lähdetään lauluun heti parin pelin jälkeen. Miksi Viitanen et tee työtäsi ja hanki vahvistuksia joukkueeseen? Nyt näyttää, että tarvisi maalivahdinkin, mutta mitäs se tätä kaljua kiinnostaa. Aina voidaan laittaa vaikka Vesis availee luukkua.

Seppänen sanoi että Viitasella on valmius reagoida jos tarvetta tulee. Ja tämä oli joskus ennen kuin Lassila lähti kisoihin. (Tämän ajankohdan saatan muistaa väärin) Tarvetta ei ole tähän mennessä tullut niin ei kai sitä enää tule, ellei tule isompia loukkaantumisia. Perttu toki ollut pois mutta ei haittaa.

Ja Seppänen sanoi myös että tiettyjä puutteita on.

Yksi puute mikä tulee mieleen, on rosterin syvyys, mutta eipä sen vuoksi ketään hommata.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sellasta tuossa mietin (jos nyt vielä sallitaan yksi yhden prosentin leukailu), että Vekellä varmaan pitää kovasti kiirettä ensi kauden joukkueen kanssa.

Jos sinne vaikka pitäisi kymmenen sopimusta saada, niin tuolla prosentin kotiutusasteella pitäisi olla tuhannen pelaajan joukko. Ehkäpä Vekellä onkin isommat verkostot kuin kenelläkään...
 
dyna

Jäsen
Suosikkijoukkue
jyp, jjk,maajoukkueet.
Seppänen sanoi että Viitasella on valmius reagoida jos tarvetta tulee. Ja tämä oli joskus ennen kuin Lassila lähti kisoihin. (Tämän ajankohdan saatan muistaa väärin) Tarvetta ei ole tähän mennessä tullut niin ei kai sitä enää tule, ellei tule isompia loukkaantumisia. Perttu toki ollut pois mutta ei haittaa.

Ja Seppänen sanoi myös että tiettyjä puutteita on.

Yksi puute mikä tulee mieleen, on rosterin syvyys, mutta eipä sen vuoksi ketään hommata.
Taitaa olla vekellä aika vaihtaa DOROON.....
 
Suosikkijoukkue
Jyp HT
Vähän ehkä kyllästynyt tähän kauteen jo.

Vain TÄHÄN kauteen eikä edelliseen viiteen? Tai ehkä viittasit "tällä kaudella" Veken aikakauteen.

Taitaa Viitasen perheyrityksessä kylmä rinki hiipiä hanuriin, että Veke palaa kotiin kesällä. Sitten Veke rupeaa ostamaan rikki menneitä kaivureita, yhtä mallia liikaa, toista ei lainkaan, ja rikki menneitä ei korvata vaan "näillä mennään". Urakat menee sivu suun kun on kuiva kausi ja hyvät työntekijät kiertää firmaa, mutta hei Tommi Hämäläinen tulee pelastamaan jollain mantralla koko homman. Sehän ei sovi joillekin, joten Veke sitten erottaa pääluottamusmiehen synttärijuhlien jälkeen pari päivää ennen joulua ja ihmettelee, kun duunarit ei saa mitän aikaan. Katselee pimennetystä työmaakopista ulos kun porukka haahuilee työtunnit täyteen ja lähtee parille kaljalle selailemaan uusia duuneja. Tämän jälkeen perheyrityksen johto kutsuu Veken aamulla palaveriin ja sanoo, että "maatila voidaan jättää perheen tyhmimmälle mutta ei oikeaa firmaa. Kyllä se oli tässä, näytöt on annettu, sut on erotettu. Ei tätä voi katsoa enää, ei me sentään mitään jukka-seppäsiä olla vaan ammattimaisia yritysjohtajia."
 
Liitteet

  • Jypin UTJ.jpg
    Jypin UTJ.jpg
    67,3 KB · kertaa luettu: 111

Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Alatyylinen nimittely ja kielenkäyttö, yhdistettynä käyttäjän aiempaan rikehistoriaan samasta aiheesta, on huomioitu kuukauden pelikiellolla.
Edelleen ihmetyttää miten tää runkkari saa jatkaa?? Vitun puuhastelijat painukaa nyt oikeasti vittuun!!
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Edelleen ihmetyttää miten tää runkkari saa jatkaa?? Vitun puuhastelijat painukaa nyt oikeasti vittuun!!
Kai tiedät että kenenkään haukkuminen runkkariksi ei ole ok. Tämä on vain jääkiekkoa loppujen lopuksi.

(Korjattu Kia -> Kai)
 
Viimeksi muokattu:

Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Kia tiedät että kenenkään haukkuminen runkkariksi ei ole ok. Tämä on vain jääkiekkoa loppujen lopuksi.
Juuri näin @Aivan sama . Vaikka hän onkin urheilutoimenjohtajana huono, niin ei se tee hänestä huonoa ihmistä. Toki ilkkuminen hänen neuvottelutaidoistaan, paskanpuhumisestaan tai Gandhin sandaaleja kuivemmista markkinoista on ihan ok, jopa suotavaa, niin ihan liian tosissaan ei kannata henkilöä kohti vetää kierroksia. Jos johonkin suuntaan pitää Vekenkin touhuista syyllistä etsiä, niin lähinnä voi kääntää katseen työnantajaan, joka olemattomista tuloksista huolimatta roikuttaa urheilullisesta tuloksesta vastaavaa henkilöä mukana.

Sitä paitsi Veikkokin on vain ihminen, joka yrittää valtavassa julkisessa paineessa hankkia ukkoa sisään, eikä mikään kelpaa Seppäselle tai koutseille. Sit kun koittaa tuota vielä hoitaa puhelimella, josta on akku loppu, kun sitä ei korvalta alas saa, niin on se aika raakaa duunia.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Olen edelleen sitä mieltä, että rahaa ei ole Vekelle annettu. Osta siinä sitten pelaajia.
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen edelleen sitä mieltä, että rahaa ei ole Vekelle annettu. Osta siinä sitten pelaajia.
Kyllähän tuossa Korkalaisen haastattelussa Veke vinkkasi, että joissakin tapauksissa palkasta olla päästy yhteisymmärrykseen. Eli rahaa ei ole annettu.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Olen edelleen sitä mieltä, että rahaa ei ole Vekelle annettu. Osta siinä sitten pelaajia.
Mutta silloin kun rahaa on annettu, on se mennyt kankkulan kaivoon. Toki nyt viimeisimpään odotettuun sentteriin joko näin tai sitten Veke itse ollut vain hard bargain linjalla esim. Schnarrin kohdalla ja jäänyt luu käteen.
 
Aivan sama

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sirkus nimeltä JYP Jyväskylä Oy
Kia tiedät että kenenkään haukkuminen runkkariksi ei ole ok. Tämä on vain jääkiekkoa loppujen lopuksi.
Joo pahoittelut, meni syvälle tunteisiin tuo eilinen peli. Silti saa painua vittuun.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös