Toisaalta HIFK:han on nimenomaan esimerkki seurasta, joka ei menesty pitkällä tähtäimellä vaan alisuorittaa resursseihinsa nähden. Voisiko se humoristisempi ote kuvastaa sitä, että kannattajat eivät aivan aidosti edes usko menestykseen, vaan ovat tietyllä tasolla hyväksyneet ettei sitä tule kuitenkaan, kuin hyvin harvoin? Täällä kärppäleirissä taas tämä hyvin negatiivinen ilmapiiri voisi kuvastaa jonkinlaista luopumisen tuskaa ja hankaluutta hyväksyä sitä, että ennen säännöllisesti menestynyt ja kadehdittu seura ei enää nykyisin pysty menestykseen. Enkä tarkoita, että sitä pitäisikään hyväksyä, vaan toki menestykseen paluuta pitääkin vaatia näillä resursseilla. Mutta ero Hifk-leiriin voi olla juuri siinä, että on suurempi kontrasti kyntää menestysvuosien jälkeen kuin niin, että ei ole kokemusta säännöllisestä menestymisestä.
Siitä olen vähän samaa mieltä, että välillä tunnekuohuissa ja erilaisten tyyppien kirjoitellessa kritiikki ei pysy analyyttisenä, vaan karkaa löytämään syitä huonoihin tuloksiin yhtäaikaa vähän joka puolelta. Itse en myöskään välitä siitä, että sorrutaan nimittelemään epäonnistujia milloin mitenkin ja mennään henkilökohtaisuuksiin, kun kritiikin voisi perustellusti pitää ihan niissä asioissakin.