Mikko Myllykoski – Kärppien urheilujohtaja 1.10.2023–

  • 112 982
  • 624

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Samaa mieltä kanssasi, mutta kyllähän tilanteessa on selvä ristiriita. Kesän aikana vahvistuksia puolustukseen ei etsitty, koska nykyiset sopimukset kahlitsee, mutta nyt kuitenkin voidaan aktiivisesti etsiä markkinoilta puolustajaa. Mikä on muuttunut kesän ja nykyhetken välillä?
Lainaan itteäni tuolta parin päivän takaa toisesta ketjusta missä oli puhetta samasta asiasta, samat aiheet kun tahtoo rönsyillä vähän sinne tänne:

Voi olla että homman suhteen on ryhdytty nyt aggressiivisemmaksi, kun on nähty että ei vaan riitä. Kyllähän tämä lähes sama pakisto pelasi keväällä pudotuspeleissä suht tiivistä ja kurinalaista peliä, eikä vuotanut ollenkaan samaan tapaan kuin tällä hetkellä. Kyllä itseäkin hämmentää mistä nämä nykyiset ongelmat oikein johtuvat, kun samalla porukalla on jo kertaalleen näytetty että on mahdollista pelata ihan Liiga-tason puolustusta.

Markkinoiden suhteen tilanne on tosiaan tässä vaiheessa kautta aika lohduton, pientä ihmettä se vaatisi että jostain sattuisi pullahtamaan juuri Kärppien tarvetta vastaava pakki, joka haluaisi kaikista vaihtoehdoista tulla juuri Ouluun. Siksi mitään toivotaan toivotaan-osaston arpoja ei toivottavasti hankita vain sen takia koska pakko. Todennäköisempää että näillä jätkillä mennään hamaan tappiin saakka, ja ensi kaudesta lähtien päästään vasta näkemään mihin Myllykoski kykenee oikeasti pakiston rakentamisen suhteen.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Samaa mieltä kanssasi, mutta kyllähän tilanteessa on selvä ristiriita. Kesän aikana vahvistuksia puolustukseen ei etsitty, koska nykyiset sopimukset kahlitsee, mutta nyt kuitenkin voidaan aktiivisesti etsiä markkinoilta puolustajaa. Mikä on muuttunut kesän ja nykyhetken välillä?
Juurikin tämä osoittaa vain virhearvion tapahtuneen. Juusola hankittiin ainoastaan puolustukseen ja paska on. Koko viime vuoden loppupuoli tuli huudettua Sami Nikujen ja Lancasterien perään, mutta mitään ei puolustuksen suhteen tapahtunut, MIKSI EI? Selvä linjanveto ja perustelut ois mahtava tietää ehkä annettiin mahdollisuus, mutta oliko siihen riittävää perustetta. Selvä riski veto ja osin turha että kaikki paukut hyökkäykseen. Amatöörimäinen virhe. Hyökkäyksen kärkk kasattiin isolla rahalla liigan sisällä onnistuneista pelaajista, mikä on turvallisinta ja oikea linjan veto. Tämä onnistui! Melnick ja Ruiskoff nyt olikin totutumpaa Myliä, en sanois että löytöjä olivat, mutta aivan rosteriin meneviä vaikkakin luulen että ylihintaisia myös. Omissa papareissa Mylille arvosana 7, mutta Kärpissä se pitää olla tasoa hyvä+ tai kiitettävä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tavallaanhan kärpät tässä myöntää Myllykosken suulla mukavoitumisensa ja vaatimustason puutteen. Saat peliaikaa ja isoa roolia, jos vain on voimassa oleva pelaajasopimus.Heikoilla Peliesityksillä ei ole mitään nerkitystä. Niin kauan kun ajatusmalli on tämä, Kärpät ei tule huipulle takaisi nousemaan.
Höpöhöpö, tuo nyt on melkoista huttua, anteeksi vaan. Heikoilla peliesityksillä on todellakin merkitystä ja voimassa oleva pelisopimus on Ahon ja Kukkosen aiheuttamaa jos luulen keitä tarkoitat. Sitäpaitsi, Myllykoski on ekaa kautta pestissään eikä ole ehtinyt mukavoitua, saatika saunan lauteilla pehmentynyt.
 
Imsamiz50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli istutetaan katsomossa pelistä toiseen puolia pelaavista pakeista ja toivotaan että peli aukeaa tällä tavalla, pattitilanne sopimusten kanssa ratkeaa tämän myötä koska kukapa muu joukkue ei haluaisi riveihinsä kalliita pelaajia jotka eivät mahdu edes kokoonpanoon, ja haaveillaan siinä samalla että kaikki tämä lisää jotenkin Kärppien vetovoimaa tulevia kausia ajatellen pelaajien ja agenttien silmissä?

Kuten sanoin, harva tähän veemäiseen tilanteeseen tarjoaa mitään realistista ratkaisua. Kyllä se vaan on todennäköisempää että nämä diilit joudutaan lusimaan loppuun hammasta purren, ja puhtaalta pöydältä päästään aloittamaan vasta ensi syksynä. Jos Myli onnistuu diilaamaan edes yhden mainitusta kolmikosta pois ja tilalle jonkun selkeän vahvistuksen kesken kautta, yllätyn erittäin positiivisesti.
Aika monella on paljon asiaa, mutta loppujen lopuks ratkasua ei. Siis kyllähän me kaikki varmasti jos yritystä johdettaisiin hankittaisiin sinne ekana työntekijöitä, jotka ei aikasemmassa työpaikassaan työaikaa saaneet. :D

Ei myöskään suomalaisilla lätkä seuroilla ihan siihen varaa ole, että 2-3 pakkia, jotka tänne isolla rahalla hankittu istuisivat katsomossa läpi kauden.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Selvä linjanveto ja perustelut ois mahtava tietää ehkä annettiin mahdollisuus, mutta oliko siihen riittävää perustetta. Selvä riski veto ja osin turha että kaikki paukut hyökkäykseen. Amatöörimäinen virhe.
Amatöörimäinen virhe kyllä mutta ei Myllykosken. Kyllähän Myli on useaan otteeseen tuonut esille sen, että olemassa olevat sopimukset torpedoivat alakerran hankinnat. Itse käsitän tuon johtuvan nimenomaan rahasta eikä sopimuksien määrästä. Kivistö, Berglund ja Jandus haukkaavat ison siivun ja koska heidän sopimuksistaan ei eroon olla päästy (ymmärrettävästi) niin hankintoihin ei ole ollut hallituksen siunausta. Juusola hankittiin halvaksi täytemieheksi tuomaan leveyttä ja särkymävaraa eikä täyttämään ilmeistä vajetta puolustuksessa.

Melnick ja Ruiskoff nyt olikin totutumpaa Myliä, en sanois että löytöjä olivat, mutta aivan rosteriin meneviä vaikkakin luulen että ylihintaisia myös.

Melnickistä on vaikea sanoa mitään muuta kuin, että jo hankinta hetkellä tehtiin selväksi ettei häneltä tehoja odoteta. En tiedä mitä odotettiin koska alivoimavastuuta on tullut aika minimaalisesti ja tehotilastokin on vakihyökkääjien huonoimpia. Vaikuttaa hutihankinnalta mutta potentiaalia on tuosta parantaakkin. Rueschhoff on kolmoskentän vastuulla tämän kirjoitushetkellä melkein 30 maalin ja 40 pisteen tahdissa. Lisäksi on fanien keskuudessa tykätty pelaaja ja kaikesta päätellen vasta pääsemässä vauhtiin. Jos tämä ei ole onnistunut hankinta niin rima on aika epärealistisen korkealla.

Omissa papareissa Mylille arvosana 7, mutta Kärpissä se pitää olla tasoa hyvä+ tai kiitettävä.

Myllykosken suurin virhe vaikuttaa toistaiseksi olevan Mäntymaan kiinnittäminen hätäisesti liian pitkällä paperilla. Toki tästäkään päätöksestä paskaa on turha valuttaa pelkästään UTJ:n niskaan koska päätöksestä vastaa käsittääkseni loppukädessä hallitus. Toki Myllykoski nimityksen hallitukselle esittelee. Tällä hetkellä näyttää, että Mäntymaalle olisi ainakin pitänyt etsiä paremmat adjutantit valmennukseen kuten viime kaudella Mamba.

Toistaiseksi Myllykoskelle antaisin itse 8 tai 8+. Pelaajahankintojen osalta numero voisi olla korkeampikin mutta valmennustiimin lukitseminen kokonaisuutena laskee arvosanaa.
 
Vyuola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Roki
Nyt sain kuunneltua viomeisimmön Petopodin. Hyvää porinaa myliltä, arvostan, mutta särähti korvaan tuo "viime keväästä asti valmennuksen kans painettu hommia, ja pikkuhiljaa mennään oikeaan suuntaan". Tuosta voi vähän päätellä, ettei nuo heput penkin takaa ihan helpolla ole lähdössä vaihtoon. Tiedä sitten kuinka vitusti tuohon annetaan aikaa, kun tuo peli ei ole runkosarjassa paremmaksi mennyt, vaihtelevasti jopa huonommaksi omaan silmään.
 
OsmoK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Manchester United

Siinä olisi ollut toimittajalla jatkokysymyksen paikka, että mikä osa pelistä on menossa oikeaan suuntaan. No, tämä kyseinen sitaatti paljastaa, että yhtä syvällä perseessä on myös Mylin pää. Nyt kaikki toiveeni lepäävät Junnon hartioilla.
 
totonboset

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Canes

Kyllähän tuo enemmän kuulosti Mylin suusta sellaiselta jargonin heitolta, missä mietittiin kunnon myyntimiehen elkein jokaista sanaa tarkasti ennen suun avaamista, ja niin sitä tuossa asemassa pitääkin.

Arvostan tapaa jolla myönnettiin suoraan ettei peli tällä hetkellä ole sitä mitä odotettiin, vaikka sitä koitettiinkin hieman sokerikuorruttaa hyvällä hyökkäyspelaamisella. Maalejahan Kärpät kyllä tekee, ja voisi sanoa että siinä mielessä hyökkäyspään tekeminen näyttääkin hyvältä, mutta ei se kokonaisuus sielläkään ole materiaalin mahdollistamalla tasolla. Ehkäpä juuri siksi, että eri koostumuksien välillä on valovuosien ero siinä miten tilanteita ja painepeliä saadaan aikaiseksi.

Sen sijaan tuo lievästi osoittettu tyytyväisyys valmennukseen ei itsessään kerro kyllä mitään. Korkeintaan ainoastaan sitä, että Mylin ei kannata mennä huutelemaan jokaiseen podiin ja lehteen "ihan just tulee kenkää ku tuo meidän valmennustiimi on ihan perseestä". Eihän tuollaisessa olisi mitään järkeä, ja kaikki varmaan ymmärtää että tuollaiset kysymykset eivät saa täysin rehellistä vastausta missään tilanteessa. Siispä olen itse tyytyväinen siihen, että Myli tuntuu antavan tilanteeseen nähden varsin rehellisen, suorasanaisen ja tarkan kuvan siitä missä Kärpät menee. On siellä sitä sokerikuorrutusta ja uskoa omiin ukkoihin myös mukana, mutta niinhän siellä täytyykin olla. Siinä missä Ahon aikana tuli fiilis, että Kärpät oli aina hiljaa kaikesta ja paska lakaistiin piiloon maton alle, niin nyt sentään saadaan suoraa viestiä toimistolta, että kaikki Kärppien ympärillä pyörivä epävarmuus kyllä tiedostetaan.

Tämän jälkeen on helppo todeta, että Myli reagoi varmasti tuleviin otteisiin hallituksen mahdollistamissa rajoissa. Myös valmennus ymmärtänee, että jotakin on pakko tapahtua. Mehän emme tiedä fanin asemassa, että mikä kaikki on juuri nyt mahdollista, ja mitä kaikkea toimisto suunnittelee / yrittää toteuttaa. Me ei tiedetä myöskään sitä millainen Havun ja muun valmennustiimin kyvykkyys kehittyä on, sillä takana on kuitenkin lyhyt aikaväli.

Meidän tehtävä on nyt ensisijaisesti kannustaa ja toivoa muutosta. Toissijaisesti sitten muutoksen puuttuessa voidaan sitä muutosta alkaa vaatimaan. Kyllä siellä kengän kuva löytyy useamman henkilöoletetun takamuksesta, mikäli homma ei lähde sujumaan toivotulla tavalla.

Mylin saappaissa mä kyllä itse olisin haistelemassa valmennuspuolelle jotakin muutosta, ja mahdollisuuden tullen pyytäisin hallitukselta siunausta muutokseen. Mutta ymmärrän hyvin myös halun katsoa hommaa rauhassa. Pohjimmiltaan munn huoli liittyy enemmänkin siihen, ettei Havulla ole välttämättä kykyä päihittää keväällä Niemelän ja Grönborgin tapaisia velhoja, eikä siihen että pystyykö Havu nostamaan nyt nähtyä tasoa. Vielä ei ole sellaisia elkeitä näkynyt, millä pystyttäisiin oikeasti olemaan keväällä se kukkulan kuningas. Yksinkertaisesti kilpailu on pelottavan kovaa (kuten Myli itsekin totesi), ja siksi millään osa-alueella ei ole varaa antaa siimaa vastustajan suuntaan. Totta on myös se, että päävalmentajan vaihtaminenkaan ei ole takuu paremmasta. Ja eihän meistä kukaan tiedä, että millaisia vaihtoehtoja tänne Ouluun on olemassa juuri nyt. Kyllä tämä on päätös mitä ei tehdä viikossa tai kahdessa, ja mitä ei ainakaan huudella etukäteen petopodeissa.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Siinä olisi ollut toimittajalla jatkokysymyksen paikka, että mikä osa pelistä on menossa oikeaan suuntaan. No, tämä kyseinen sitaatti paljastaa, että yhtä syvällä perseessä on myös Mylin pää. Nyt kaikki toiveeni lepäävät Junnon hartioilla.
Kannattaa kuunnella tuo koko jutustelu eikä heittää lokaa niskaan yhden lauseen perusteella. Kyllä siinä käytiin läpi paljon sitäkin mikä pelissä mättää ja miten tilannetta koitetaan parantaa. Täytyy myös ymmärtää missä roolissa Myllykoski julkisuudessa esiintyy edustaessaan seuraa. Ei siitäkään mitään tulisi jos seurajohdot siellä täällä rupeaisivat heittelemään kiukkuisena puolta joukkuetta bussin alle kun niin vituttaa.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mylin toimittua reilun vuoden nyt pestissään, voi miehelle antaa helposti kiitettävän arvosanan tästä ajasta.
Viime kaudella oikeanlaisia liikkuja, joista isoimpana sulkana Marjamäki -> Havu vaihto, joka kantoi aina mitaleille asti.
Tälle kautta sitten Myli näyttikin hauista ihan kunnolla kasaten älyttömän hyökkäyskaluston ja yhden liigan lähihistorian kovimmista ykköskentistä, unohtamatta maalikuningas Turusen jatkosopimusta.

Erinomaista työtä Mikko, jatka samaan malliin!
 
puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ehdottomasti näin. Liigan kärkiseura joka operoi isolla budjetilla on hienosti karsintaviivan tuntumassa. Ei siis edes ihan sarjan viimeisenä. Vielä. Kuntopuntarissa sentään pudotusta onkin jo hieman reilummin, eli liigan heikoimpana joukkueena. Hyvä!
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Ihan selvästi Mikolla on ollut mielessä kevään spektaakkeli, eli saadaan vihdoin kunnon Kärpät-Jokerit vääntö pystyyn ja halli taas pullistelemaan katsojista! Tunnelmaa on ja kassakone kiittää, tosin seuraavalla kaudella voi olla jo taas vähän hiljaisempaa..
 
Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hallituksen suunnalta on varmasti tullut painetta aktiiviseen, tulivoimaiseen, viihdyttävään, vauhdikkaaseen Kärppäkiekkoon, joka tuo yleisöä katsomoihin ja tekee pelitapahtumista spektaakkeleita. Sitä identiteettiä tukee nämä hyökkäyspään hankinnat, sekä Mäntymaa juuri sellaisen jääkiekon kannattajana.

Eihän tämä nyt ihan niin käytännössä kuitenkaan onnistunut mikä se kunnianhimoinen visio oli. Nyt sitten mietitään, vaihdetaanko puolustavampaan kiekkoon, yritetäänkö saada tämä suunnitelma vielä toimimaan Mäntymaan kanssa vai vaihdetaanko tilalle valmentaja, joka toisi taas voittavan viisikkopelin joukkueeseen.

Mäntymaalla on kyllä mielestäni ihan selkeä kuva, missä pelitaktiset ongelmat ovat. Pelaajat eivät vaan nyt sitoudu siihen, tai heitä ei ole tarpeeksi siihen treenattu. Luultavasti molempia. Hyvin sama tilanne kuin Marjamäen kanssa. Mikään ei vaan onnistu ja itseluottamus kaukalossa ykkösketjun hyökkääjät poislukien on nollissa.
 
Muuten olen kanssasi samaa mieltä (pl. Mäntymaalla on selkeä kuva pelitaktisista ongelmista) Mäntymaan ulosannista ei minulle synny todellakaan selkeä ja perusteltua kuvaa siitä, mitkä ne ongelmat on ja sen vuoksi pelaajatkaan ei niitä osta. Näkisin, että tämä se juurisyy nykyiselle tilanteelle. Meillä on niin paljon kokeneita ja johtavia pelaajia ja hekin sukeltavat tällä hetkellä eli jokin ristiriita pelitapaan on oltava. Tuo Mäntymaan antama tehtaan takuu, kun osoittautuu katteettomaksi niin hänen peli täytyy olla sen jälkeen pelattu. Julkisesti tuo on jo sanottu ja verellä täten kirjoitettu-> Tulosta on tultava tavalla tai toisella!

Pahin skenaario on mielestäni, että Kärpät parantaa mutta ei riittävästi, jolloin kaudesta jää hyvin väljähtänyt maku kaikkine sekoiluineen. Sija tyyliin 5-7. Kelvoton mielestäni. Henkilökohtaisesti olen varautunut 2 kauden sekoiluunkin, koska semmonen kuva tällä haavaa välittyy. Tottakai toivon, että homma ihan oikeasti kääntyy ja sanat lunastetaan, mutta en rehellisyyden nimessä usko siihen. Voisi olla parempi hävitä nyt ihan pystyyn ja pakkoreagointi tai sitten kurssi kääntää ihan oikeasti ja aidosti!

Tällä hetkellä 1 ainoa kenttä vastaa viihteestä ja tuloksesta, joten on aivan liian kunnianhimoinen ja ylimielinen visio.
 
Viimeksi muokattu:

Redimor

Jäsen
Hallituksen suunnalta on varmasti tullut painetta aktiiviseen, tulivoimaiseen, viihdyttävään, vauhdikkaaseen Kärppäkiekkoon, joka tuo yleisöä katsomoihin ja tekee pelitapahtumista spektaakkeleita. Sitä identiteettiä tukee nämä hyökkäyspään hankinnat, sekä Mäntymaa juuri sellaisen jääkiekon kannattajana.

Enemmän epäilen tässä nyt sitä, että on toteutettu Havun unelmaa siitä hyökkäävästä kiekosta. Hallitus totta kai siunannut asian ja Myli sitten pyrkinyt toimittamaan.

Isot laivat vain kun eivät käänny paikallaan niin nyt sitten odotellaan minkälaisia taikoja UTJ saa tälle talvelle aikaan. Kuten Virta tuumasi niin kausihan on vasta aluillaan, enkä hänen kokemustaan lähde tässä mietteessä kyllä haastamaan.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mylillä on kaksi vaihtoehtoa käsissään hankkia pelaajia (alisuorittaminen enemmän yksilöiden vastuulla) ja luottaa Havuun viimeiseen asti tai laittaa Havu kilometritehtaalle ja hommata pätevä päävalmentaja nykyiseen tiimiin + pieniä kokoonpanomuutoksia. Molempien hommaaminen ei ole järkevää, koska rahaa ei sentään loputtomasti ole ja valmentaja syö yhden kovan pelaajan verran budjettia. Täysin aiheellista on silti antaa kritiikkiä Mylille, kun pelimerkit on jo näin sekasin tässä vaiheessa kautta eikä mitään takeita ole kääntykö kurssi huomattavasti. Melnick oli Mylin nälkänen ja luotettava kahden suunnnan sentteri-> Bunnaman versio 2.0. Pakiston ongelmat oli jo lähtökohdin tiedossa eikä mitään tehty. Nyt yritetään kun markkinoilla ei ole pelaajia.

E: En laske meriiteiksi Kovarcik, Gardiner, Tardif löytöjä korkeintaan mestaruusjunasta ja mottipäisistä ainoastaan puhuttu eli suurta visiota on myyty. Aho ei tosin osannut tätäkään vaan hankinnat oli vähintään erikoisia. Tässä mielessä Myli on onnistunut eli houkuttelee pelaajia, kunhan joku tekee itse skouttaamisen. Pystymetsästä pelaajien löytäminen tuntuu Mylille ja Kärpille edelleen olevan varsin vaikeaa ja osumaprosentti on heikko.
 
Viimeksi muokattu:

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Pitäisiköhän kärppien lopettaa kokonaan tuo liigan ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten senttereiden hommaaminen, kun sieltä tulee aivan huumoritason hankintoja vuodesta toiseen. Onko viimeiset onnistuneet liigan ulkopuoliset ulkkarisentteri hankinnat Corso ja Maxwell ja näistäkin jo aikaa se 10-15 vuotta?
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!

Nicklas Lasu sanoo hejsan.
 
Arthur Morgan

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Oulu, Kärpät, Huuhkajat
Pitäisiköhän kärppien lopettaa kokonaan tuo liigan ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten senttereiden hommaaminen, kun sieltä tulee aivan huumoritason hankintoja vuodesta toiseen. Onko viimeiset onnistuneet liigan ulkopuoliset ulkkarisentteri hankinnat Corso ja Maxwell ja näistäkin jo aikaa se 10-15 vuotta?
Eihän noita toisaalta hirveästi edes ole. Maxwellin aikoina tuli Deschamps, tuliko saman vuonna vai seuraavalla kaudella Maxwellin "korvaajaksi" niin en muista, mutta putkeenhan se ei mennyt.

Sen lisäksi tosiaan Lasu joka oli aivan ihana hankinta, Bourke ja Wellman. En ainakaan äkkiseltään keksi muita. Melnickille jaksaisin itse antaa vielä mahdollisuuden, koska aloitti tavalla joka tuo mieleen tärkeän pleijarikaverin, mutta otti mallia koko muusta joukkueesta ja perseili. Nyt muu joukkue näytti jonkinnäköisen asennemuutoksen joten jäisin katselemaan vielä tuleeko se Melnickiltä myös.

Paljon tosin saa vielä parantaa että menisi onnistuneeksi hankinnaksi. Minulle vaan jostain syystä tulee Melnickistä mieleen nimenomaan kevään pelaaja.
 
murri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Edmonton Oilers, Pulju
Pitäisiköhän kärppien lopettaa kokonaan tuo liigan ulkopuolelta tulevien ulkomaalaisten senttereiden hommaaminen, kun sieltä tulee aivan huumoritason hankintoja vuodesta toiseen. Onko viimeiset onnistuneet liigan ulkopuoliset ulkkarisentteri hankinnat Corso ja Maxwell ja näistäkin jo aikaa se 10-15 vuotta?
Muistelen, että taannoin eräs John Albert oli aivan pätevä hankinta omassa kategoriassaan. Toki aika on saattanut kullata muistot.
 
Alice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat K-Espoo
Muistelen, että taannoin eräs John Albert oli aivan pätevä hankinta omassa kategoriassaan. Toki aika on saattanut kullata muistot.
John Albert taisi olla vähän sellainen oman aikansa troybourke. Sekavassa joukkueessa teki minkä pystyi, mutta ei ollut mitenkään erikoinen. Täytti paikkansa, ja jossain paremmassa joukkueessa olisi voinut olla hyväkin pelimies, mutta nyt muistetaan lähinnä floppikauden unohdettuna puurtajana.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Junnon poistuttua osumaprosentti laadukkaiden ulkolaisten pelaajien hommaamisessa (no. liigan ulkopuolelta) on ollut heikko. Aho oli hommassaan mielestäni täysfarssi ilman Junnon tukea ja valvovaa silmää. Tommi Virkkunen on ihan oma lukunsa, en kyllä pidä häntä yhtään minään vaan melkonen hymistelijä ja pukupelle.
 
Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tommi Virkkunen on ihan oma lukunsa, en kyllä pidä häntä yhtään minään vaan melkonen hymistelijä ja pukupelle.
Virkkunen on tehnyt äärimmäisen hyvää jälkeä talouspuolella. Urheilupuolella Junno toivottavasti tulee pistämään hommia kuntoon, vaikka toistaiseksi myös Junnon kädenjälki paluun jälkeen on ollut melko mitätön.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Virkkunen on tehnyt äärimmäisen hyvää jälkeä talouspuolella. Urheilupuolella Junno toivottavasti tulee pistämään hommia kuntoon, vaikka toistaiseksi myös Junnon kädenjälki paluun jälkeen on ollut melko mitätön.
Talouspuoli on kunnossa ja siinä hän onkin osaava. Tuo viittaus menikin sarjaan "salonkikelpoinen", mutta urheilulliselta osaamiseltaan aika statisti eli urheilupuoli saanut toimia ilman kunnollista vaatimustasoa ja hankinnat olleet tosi erikoisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös