Mikko Lehtonen Jokereihin

  • 182 608
  • 958

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Ihan ymmärrettävää ettei paennu, tuossa keskustelussa on voitu sanoa ihan muutakin kuin palkkasakkoa. Tuossa maassa kun ei ole mitään sääntöä eikä rajaa missään, ja ihmishenki on halavempi ku säkillinen perunoita.
 

ipaz

Jäsen
Siellä se mellakantynkä vetelee maajoukkueessa. Sopimuskin purettu ilmeisesti Pietariin. Ei se lähtö niin vaikeaa ollutkaan. Kemppainenkin pääsi pois helposti.
Helposti ja helposti. 2 miljoonan dollarin sakko jos olisi yksipuolisesti purkanut sopimuksen - kuten olisi itse halunnut. Kemppainen oli loppukauden loukkaantunut ja hänen sopimuksensa päättyi muutenkin tähän kauteen. Lehtosella olisi ollut vielä kolme vuotta jäljellä. Mutta se on nyt purettu seuran kanssa.

Edes IIHF:lta eivät saaneet KHL-pelaajat apua sopimusasioitaan selvitellessä. Aika moni KHL-joukkue päästi länsipelaajat vapaasti lähtemään, mutta SKA tottakai halusi pitää tärkeät pelaajansa kauden loppuun saakka.
 

JVV75

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikko jatkoi pelaamista ja tiesi missä pelasi. Riski on pelaajalla, sopimuksen suhteen. En pidä siitä, että mikko on MM-kisoissa, mutta en olekkaan joukkuetta valitsemassa...
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse olen sitä mieltä että aika moni tälläkin palstalla tuomitsi ja suorastaan poltti roviolla Mikko Lehtosen ja hänen SKA-jatkot sodan syttymisen jälkeen vailla parempaa tietoa mitkä olivat ne lopulliset "syyt" (sanktiot) Bobin kohdalla kauden loppuun pelaamiseen Pietarissa.

Onhan toi helmi-maaliskuun vaihde ja sen tapahtumat ollut suomalaisille khl-ammattilaisille varmastikkin helvetin raastavaa aikaa. Ja varsinkin niille pelaajille, joista seurat pitivät kiinni "kynsin ja hampain".

Olisikohan sitten täällä Jokerit-osiossa ollut jo valmiiksi pientä katkeruutta Lehtosta kohtaan, kun mies valitsi SKA:n Jokereiden sijasta KHL-seurakseen? Tiedä häntä, mutta aika vahvaa tekstiähän sieltä muutaman nimimerkin toimesta saatiiin luettavaksi.

Ja joo, eiköhän Bobi ensi kaudellekkin löydä itselleen ihan "sopivan palkkapussin" takaavan työnantajan.
Näin se vaan tuppaa menemään näillä kärki-äijillä, joita joissain piireissä kutsutaan myös palkkasotureiksi.
 

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Itse olen sitä mieltä että aika moni tälläkin palstalla tuomitsi ja suorastaan poltti roviolla Mikko Lehtosen ja hänen SKA-jatkot sodan syttymisen jälkeen vailla parempaa tietoa mitkä olivat ne lopulliset "syyt" (sanktiot) Bobin kohdalla kauden loppuun pelaamiseen Pietarissa.

Onhan toi helmi-maaliskuun vaihde ja sen tapahtumat ollut suomalaisille khl-ammattilaisille varmastikkin helvetin raastavaa aikaa. Ja varsinkin niille pelaajille, joista seurat pitivät kiinni "kynsin ja hampain".
Ihan syystäkin. Lehtosesta on ihan turha tehdä mitään uhria, jota on kohdeltu kaltoin. Lehtonen teki ihan itse valinnan mennä pelaamaan Venäjän armeijan kelakuvaan ja pitkällä sopimuksella. Vieläpä niin kovalla kiireellä ettei voinut odottaa sitä ensi kauden alkuun. Oli pakko päästä Rotan orkesteriin. Eihän Lehtonen voinut tietää, että sota alkaa, mutta venäläisten kanssa kaikki on mahdollista. Nyt paska osui tuulettimeen pahimmalla mahdollisella tavalla. Pelaaminen maistui kuitenkin siinä määrin, että oli kiva tuuletella maaleja samaan aikaan kun Putleri teurasti ukrainalaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Hurde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Kahden vuoden sopimus, näköjään Venäjän rahat eivät enää kelvanneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös