Aikamoinen kausi siitä sitten kehkeytyikin. Ihan ei riittänyt jatkopeleihin, mutta sisukkaasti Jukurit taisteli loppuun saakka. Pienempi joukkue olis lyöny hanskat tiskkiin jo viimeistään sen taannoisen Tappara pelin jälkeen, mutta kuten Jokinenkin haastatteluissa asian ilmaisi niin Mikkelissä ei kukaan ei heiluttanut valkoista lippua pään päällä. Ei siitäkään huolimatta, että Päälikkö itse taisi lehdistölle sanoa kutakuinkin että "eiköhän tämä ollut tässä".
Itsellä lopahti muutama vuosi takaperin Jukurifanitus Mikkelistä muuttamiseen ja ekojen liigakausien koppiperseilyihin ja muuhun hiihtelyyn. Menestymättömyydelläkin varmasti oli osansa. Joukkueen kuva oli omaan silmään aika väsynyt ja nuhjuinen. Viimeksi kuluneet kaksi kautta on kuitenkin herättänyt minussa uutta ylpeyttä synnyinkaupunkini seuraa kohtaan ja kyllä tämä kausi viimeistään roihautti Heimonuotion takaisin rintaani. Ja vaikka tänä vuonna vähän vajaaksi jäikin, niin ylpeä saa olla joukkueen ilmeestä ja loppuun saakka taistelevasta luonteesta. Muutama pelaaja ei puheista päätellen ihan saanut mainuttua asennetta päälle, mutta Jokinen taisikin huomiota herättäneessä Rauman haastattelussa sanoa, että ensi kaudeksi on tulossa kovampaa työmoraalia joukkueeseen.
Toivotaan, että Ruusu, Oden ja Huuhtanen jatkaa nousevalla käyrällään myös ensi syksynä. Ja ettei konkariosasto hyydy liikoja. Ensi kauden teemaksi sitten se vuodelta -95 tuttu "lite bättre".
Bandwagonia tässä nyt tietysti ollaan vailla. KooKoo-fanit taisi käydäkin jo ilmoittamassa, että siellä ei kaivata Täytyykin tästä lähteä haistelemaan muita jengejä josko sieltä löytyisi sympattavaa.