Mikkelin Jukurit kaudella 2021–2022

  • 581 488
  • 2 936
Kyllä tuo Jormakka-huhu tosiaan taitaa pitää kutinsa. Mikäänhän ei tietysti ole täysin varmaa ennen kuin seuran tiedote lävähtää esiin, mutta kyllä niin varmana jäähallin parvella kesän tarkkailleet hallitontut asiaa kertoilivat tiedustelureissulla käydesssäni, että tähän täytyy kyllä uskoa.

Erittäin hyvä hankintahan nuorin Jormakka kyllä on. 0,5pts/peli-tahti KHL:ssä on varsin kova suoritus, kokemusta löytyy MM-kisoja myöten, mutta kuitenkin hyviä pelivuosia on edessä vielä useita. Itseä isoiten kuitenkin lämmittää tuo jo edellä mainittu joukkuepelaajan ja taistelijan luonne. Kärkipelaajina on nähty Vadimin ja Partasen tyylisiä taiteiljoita, jotka eivät välttämättä joukkuepelaajina ole olleet ihan niitä nöyrimpiä. Nyt toivottavasti saadaan tehopisteiden lisäksi isolla sydämellä taisteleva kaveri kärkeen näyttämään esimerkkiä.

Odotin kyllä, että kohtalaisen kovia kavereita kärkeen on haussa, mutta en ehkä kuitenkaan noin valmista pelaajaa kuin Jormakka osannut odottaa, vaan ehkä jotain AHL-kokeilua olisin pitänyt todennäköisempänä. Nyt odotukset nousivat entisestään sentterihankintaa kohtaan, että mitä sieltä tulee.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Liigan top 3 hankinta, jos tulee. Uskotteko kotona?
Jukurit all-inn kun muiden kulukuuri on menossa. Toki tuolla saattaa saada sen ensimmäisen säälipleijaripaikan mutta suoraan tuskin riittää.
Varsinkin kun valmennus on oikeasti aikuisten tasolle täynnä tulokkaita.

Tosin eihän Jukureiden tapauksessa all-inn tarvita muuta kuin budjetin pitäminen entisellään.
Toki kun rehellisesti mietitään niin jo julkaistuilla sopimuksilla ja siihen päälle uudet niin mennään kevyesti entisten budjettien päälle.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Tuleva ykköskenttäkin menee heittämällä Liigan top 5 listalle.

Jormakka - X - Palmu

On siellä Piitulaisen ja kumppaneiden hieno pelata paineettomasti kolmos- ja neloskentässä ja tehdä tulosta. Ei tarvitse enää tuhlata energiaa hyökkäyspään siniviivan ylityksiinkään ylivoimalla, kun löytyy näitä kiekkotaitavia.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Vieno tuoksahdus sarkasmia saapuu tuulen mukana nenääni.

Mutta kyllä tuo Jormakka-huhu taitaa pitää paikkaansa tai ainakin näin puhelivat torilla muikkutuikkosten vaihtaessa omistajaa.
 
Onhan se aika hurjan kuuloista, että ensi kaudella kolmosketjun laitureina lähtökohtaisesti ovat Rohdin ja Piitulainen. Viime kaudella olivat kuitenkin ykkösketjun laituripari kauteen lähdettäessä.

Sentteriosasto on selvästi vahvistunut ja sitä pidän isona juttuna. X - Immonen - Löfman - Henritius - Mäkinen - Kiesilä vs. Löfman - Nikkanen - Mäkinen - Vähätalo - Kiesilä. Immonen sarjan parhaita aloittajia, Löfmankin ~50% aloittaja ja jos tuleva kärkisentterikin vielä osoittautuu aloituspisteellä +50 pinnan kaveriksi, niin se on iso päivitys yhteen aiempien kausien ongelmakohdista. Kiesiläkin kaivoi viime kaudella yli 60 voittoprosentilla aloituksia, mutta otanta on sen verran pieni (reilut 100 aloitusta), että vaatii vielä lisää näyttöjä. Potentiaalia vaikuttaisi siihen hommaan kuitenkin olevan.

Joukkueeseen on myös saatu hyvä määrä rightinkin puolelta pelaavia kavereita. Kyllähän se tuo variaatiomahdollisuuksia eri tavalla tarjolle, kun on molemmille kätisyyksille hyviä vaihtoehtoja. Laukauskin noista useammalla on varsin kohtuullinen, joten sitäkin toivottavasti hyödynnetään tulevalla kaudella aiempaa enemmän.

Immonen
(Jormakka)
(Rohdin)
Piitulainen
Afanasyev
Rindell
Zabransky
Haarti

Pakistoon kun saisi vielä sen ruotsalaiskaksikon lisäksi sen yhden top6-pakin, niin pakistonkin kanssa voisi lähteä luottavaisin mielin kauteen. Ilman sitä siihen jää vähän liikaa kysymysmerkkejä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Palmu-X-Jormakka
Lundgren-Rindell

Rohdin-Immonen-Piitulainen
Zabransky-Grönblom/Forsblom/Jurmo/Haarti

Pulkkinen-Löfman/Henritius-Stransky
Nässen-Grönblom/Forsblom/Haarti/Jurmo/Häkkilä

Afanasyev-Löfman/Henritius-Tuppurainen

Kiesilä/Mäkinen/Saha

Salminen/Ignatjew

Jotain tollasta... kyllähän tuolla voisi kauden aloittaa, kunhan the X löytyy...
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Puolustuspää kaipaa jo meritoitunutta pelaajaa. Nyt vähän annetaan siimaa puolustuksen kustannuksella. Piipposen stuntille tilausta.
 
Itse lähtisin ehkä jotakuinkin tälläisillä ketjuilla liikkeelle:

Stransky - The Sentteri - Jormakka
Tuppurainen - Immonen - Palmu
Rohdin - Löfman - Piitulainen
Afanasyev - Henritius - Pulkkinen

Mäkinen, Saha, Kiesilä, Oden

Lundgren - Rindell
Jurmo/X - Zabransky
Nässen - Haarti

Forsblom, Grönblom, Häkkilä

Salminen (Ignatjew)

Stranskylle toivoisin tarjottavan reilua näytönpaikkaa kärkiketjuissa. VIime kaudella heiteltiin paikasta toiseen, eikä kemiaa päässyt syntymään missään ketjussa. Sen verran väläytteli kuitenkin, että potentiaali oli nähtävissä, joten josko se oikeiden ketjukavereiden kanssa irtoaisi.

Tuppurainen-Immonen pelasi JYPissä yhdessä, joten näkisin heidät tutkaparina, johon rinnalle näkisin sopivimpana Palmun. Kolmosketju tuossa muodossaan toimi viime kaudella yhdessä, joten heidät sen perusteella laittaisin ainakin alkuun yhteen takaisin.

Pakistossa kiekollista osaamista on riittämiin, mutta viime kaudella puuttuneita peruspakkeja ei oikein ole. Hakkikin keväällä suoraan kommentoi, että peruspakkeja (monikossa) haetaan. Huhuttu Lundgren määritelmän täyttää, mutta muut tulokkaat ovat enemmän tai vähemmän kiekollisesti orientoituneita pelaajia. Yhtä perusluutaa siis kaipaisin ja jostain syystä uskon, että sellainen myös vielä tulee noiden Nässenin ja Lundgrenin lisäksi. Senkin jälkeen nuoriso-osastolle jäisi yksi paikka kilpailtavaksi avauskuusikossa.
 
Onko tuota The Sentteriä joku väläytellyt että sellainen olisi meille vielä tulossa?


Hakkaraisen mukaan Jukurien joukkue on isossa kuvassa katsottuna "hyvässä mallissa". Osa pelaajakiinnityksistä kuitenkin on jäämässä kesään tai jopa syksyyn.

– Loppukesästä voimme kertoa 2–4 pelaajan sopimuksista. Joukkueeseen etsitään vielä yhtä sentteriä.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Nyt on näköjään toinenkin rosteri päivittynyt kotisivuilla, Viitikon nimi hävinnyt hallituksen jäsenien listalta.
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Mikäs tää Viitikon feidaus-kuvio olikaan? Ihan suunniteltu juttu, vai jotain muuta taustalla?
Tuosta on nyt kuulunut suuntaan ja toiseen juttua mutta niistä ei tiedä mikä on totta tai lähellekään sinne päin niin en lähde spekuloimaan sen enempää. Voihan olla että aika ei ole vain riittänyt. Muutamalla palstaveljellä taisi olla jotain haisua asiaan enemmän. Nämä on niitä kulissien asioita mitkä eivät välttämättä tule päivänvaloon ikinä.

Odotellaan nyt seuran viime vuoden tulosjulkistusta ja katsotaan antaako tilinpäätös mitään infoa. Ensi viikollahan on myös eräpäivä osakkeen maksusta niin luulisi silloin jotain julkaistavan.
 

Otavan poika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hyökkäyskalusto vaikuttaa ihan hyvältä etenkin, jos Pekka J. on tulossa.
Mutta miten on maalivahti- ja puolustuksen kanssa?
Niin kyllähän voitto ratkea tekemällä kaveria enemmän maaleja. Mutta, mutta...
En halua toki olla epäilijä.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mutta miten on maalivahti- ja puolustuksen kanssa?
Onhan siellä jo kolme sopimusveskaria, joten näillä mennään. Salminen on lähtökohtaisesti ykkönen.

Pakisto on kyllä näillä nimillä keskeneräinen. Eihän siellä Rindellin ja Zabranskyn lisäksi oikein muita varmoja runkopelaajia ole. Toki Haartin, Grönblomin ja Forsblomin odotetaan lunastaa paikka runkomiehistöstä, mutta viime kauden näytöillä kysymysmerkkejä on vielä ilmassa ja steppiä eteenpäin vaaditaan. Häkkilä ja Jurmo ovat minun papereissani vielä ensi kaudella U20-joukkueen listoilla, mutta mahdollisuus ylöspäin on toki olemassa.

Mielestäni pakisto vaatisi vielä ainakin kahta runkopelaajaa, jonka jälkeen vaatisi vielä noita mainittuja steppejä muutamilta muilta. Eihän tässä vielä kiire ole, mutta eka harkkapeli on jo nurkan takana. Olisi kyllä hyvä saada edes runko valmiiksi elokuun alkuun. Tarvittaessa vahvistuksia voisi sitten katsella syyskuussakin. Sama koskee myös hyökkäystä josta myös palasia vielä puuttuu.
 
Kovin täysinäistä kalavakkaa Hakki näkyi tuolla kylillä tosiaan kanniskelleen. Sen tarkempaa havaintoa vakan sisällöstä ei kyllä saanut, mutta painoa näytti askelluksen perusteella olevan. Liekkö koko kesän kalassa ollut ja käynyt kauempanakin kuin Saimaalla. No, jospa jo ensi viikolla saataisiin saaliista maistiaisiakin.

Jospa sieltä vakasta nyt ainakin muutama täysimittainen pakinrotkale löytyisi ja ehkä jalokalaa kentän toiseenkin päätyyn. Tosin kun nyt mukana näytti olevan vain saalista, niin ilmeisesti pyydykset olivat vielä jääneet vesille odottamaan kesän viimeisiä vonkaleita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös