Mainos

Mikkelin Jukurit kaudella 2021–2022

  • 594 825
  • 2 935

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Häkkilä ja Krivokrasov ovat viikonlopun lainalla IPK:n paidassa kahden pelin ajan.
Positiivista tietysti pelaajien kannalta saada peliaikaa, vaikka sarjaporrasta alempaa. Toisaalta myös hyvä signaali, ettei Jukurien sairastuvalla ole nyt ruuhkaa, kun pelaajiahan oli jo ennestään lainassa Mestiksessä.
 
Olisikohan KalPan tänään vapauttamasta Jaromir Pytlikistä saatavissa OJ:n opeilla nähtyä enemmän irti? Kokoa on, rightin kätinen ja pystyy pelaamaan keskellä että laidassa (näin ainakin olin muutamista lukemistani raporteista ymmärtävinäni).

Projektina tulevaisuutta varten voisi olla katsomisen arvoinen kortti. Varsinkin kun markkinat tuntuvat tosiaan olevan melko kuivat todellisten vahvistusten suhteen.
 

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
On meillä vain kova joukkue! 2 maalin takaa noustiin, kärsivällisyys riitti pelata omaa peliä vaikka puolet pelistä hakattiin päätä seinään. Missään vaiheessa ei kuitenkaan turhautumista nähty. Loppuen lopuksi numerot mairittelivat Saipaa. Aivan meidän peli. Juuri tätä tylyyttä tarvittiin Jukureilta. Näitä häntäpään kriisijoukkueilta pitää pystyä ottamaan täydet pisteet jos halutaan päästä kympin sakkiin. Huomenna jatketaan. On se Räty vaan kova poika! Erittäin hyvä treidi meille.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Tämä on nyt vissiin opittu. Etukäteen heikompia joukkueita vastaan pystytään napsimaan ne voitot, eikä lähdetä puolivaloilla pellailemaan. Tämä tietää kyllä hyvää jatkoa ajatellen. Ainut missä voisi pikkasen terävöittää pelaamista on nuo otteluiden alut. Ne on olleet viime pelit heikkoja.
 

Gameson

Jäsen
Olipahan ottelu. Jukurit taitaa oppia, miten voitetaan nämä vaikeat pelit, joissa hallitaan, mutta paikat eivät heti realisoidu.

Aatu Räty oli kyllä Jukureiden kannalta lopulta hyvä treidi. Axel Rindell on ollut ilmeisesti todella paljon ongelmissa Kärpissä, ja Räty on painanut maaleja liukuhihnalta. Oli jälleen upeaa katsoa, miten nopeasti Rädyn, Palmun ja Rohdinin peli toimi. Rohdinkin näyttää juonikkaalta syöttelijältä tuossa porukassa.

Huomenna kotikaukalosta täytyy ottaa toiset kolme pistettä. Mutta peli näyttää nyt siltä, että siihen on kaikki mahdollisuudet.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hyvä nousu kahden maalin takaa. Jotenkin tuntui koko ajan, että tämä hoituu kyllä. SaiPan Janus piti niitä pelissä, mutta kyllähän tuolla rummutuksella saattoi odottaa, että kohta menee. Kolme ekaa kenttää pitäisin huomiselle samana, ja nelosen kasaisin muotoon Piitulainen-Batna-Tuppurainen. Löfman ja Pulkkinen pelasivat ihan hyvin, mut vuorotellen vuorotellen.. Salkku jatkakoon maalissa. Saku Forsblomille erityiskehut. Miehekästä pelaamista.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Mahtavaa Jukurit!

Jos joku olisi sanonut, että Jukurit on noin puolivälissä kautta Tapparan, Lukon, KalPan, Sportin ja kolmen muun joukkueen edellä, niin harva olisi uskonut.

Olli Jokinenkin on yllättänyt tosi positiivisesti ja se on ollut hienoa nähdä.

Tämänhetkisellä pistekeskiarvolla Jukurit saavuttaa playoff-paikan ja silloin tällöin rosterin ulkopuolella on hyviä pelaajia jotka pitävät kilpailuasetelmaa yllä, jotta jokainen yltää parhaimpaansa.

Mikkeli ja mahdolliset pudotuspelit, kuka olisi kyennyt ennustamaan tämän?
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Pitää itsekin kehua, sen mitä nyt SaiPan kotipelit tietää niin Tampereen peliä tuli enemmän katottua mutta yleensä kun lähetystä vaihto niin Jukureilla oli hyökkäys käynnissä.

Jokisen peli näytti ihan hyvältä ja tykkään senkin takia kun on miettiny mitä mielipiteitä siitäkin on sanottu. Toki ihan eri Jukurit kun miettii edellisiä kausia.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllähän kulkee. OJ taitaa ollakin tekijämiehiä, mikä miellyttää itseä, koska aina kannatan altavastaajaa ja OJ:n diili jos mikä toi rapaa pöytään rutkasti.
 

Huoltomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sm-Liiga, FPS, HPK
Olihan tuo alkukausi aika hakemista. Peli oli sekaisin ja päällikön kykyä valmentaa epäiltiin (myös minä). Rindellillä oli Jukureissa huono startti niin kuin myös Rädyllä Oulussa. Vaihtokaupat tekivät kummallekkin pelaajalle hyvää paitsi Rädylle vielä enemmän. Rindellin startti Kärpissä oli loistava jonka jälkeen homma vähän hiipui. Toivottavasti Rindell löytää peli-ilon uudestaan. Oj pysynyt kuitenkin kokoajan rauhallisena ja luotto pelaajiin on säilynyt. Lopputulos on että joukkuehenki näyttää hyvältä ja peli kulkee. Uskon että suora pleijaripaikka tällä kaudella saavutetaan.
 

juice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En löytänyt osuvampaa ketjua, niin laitan kehut tähän.

Eilisessä pelissä tapahtui todella harvinainen ja hieno tilanne. Aatu Räty pakitti hyökkäysalueella ja osui SaiPan pelaajaan. Tilanteesta tuomittiin estäminen. Tuomio oli varmaan oikein, muttei mikään maailman selvin. Sen sijaan että Räty olisi alkanut urputtamaan, kuten >90% pelaajista, hän nosti kätensä ylös. Se loppu 10 % pelaajista olisi tyytynyt tuomioon ja luistellut koppiin. Äärettömän harvoin pelaaja sanoo, että oikein meni. En tunne Rätyn persoonaa yhtään, mutta tämä kyllä nosti omalta osaltani sekä kunnioitusta että kiinnostusta häneen.
 

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tehtäskö tänään semmonen temppu, että kaikki neljä ketjua tekevät maalin ihan tasaviisikoin. Nelosen maalin tekee Piitulainen! Nyt pelataan sit tänään alusta asti ja vaihtokerrallaan. Vaikka siellä on maalissa vastustajalla heikko maalivahti ei lähdettäisi tehäpisteet kiiluen peliin. Arvauksia yleisömääräksi? Onko Ikioma ainut halli mihin ei tarvitse koronapassia? Alkaispa jo, no pikkuhiljaa voi aloittaa hallille siirtymisen ja päätyyn ensin oluelle!
 

Gameson

Jäsen
Viekö Jukurien ylivoima mielenkiinnon Liigasta? Jälleen voitto, joka tuli vaikeiden vaiheiden kautta. Jukurit hallitsi, SaiPa oli kovempi kuin eilen, mutta silti rutiini riitti voittoon.

Ei ole sattumaa, että Axel Rindellin lähdön jälkeen puolustuspeli on selvästi parantunut. Tuntuu, että jokainen pelaaja on ottanut askeleita eteenpäin kauden aikana.

Illan maalin suhteen riitti SaiPa-leirissä puhetta. Kiinnostavaa, miten tuo tulkittiin. Ilmeisesti Rohdinin ei katsottu osuneen kiekkoon, vaan se oli jo muutenkin kainalossa matkalla läpi.

Jukureilla kahden viikonlopun back-to-back-peleistä täydet 12 pistettä. Jukurit on selvästi löytänyt rauhaa ja eri tapoja voittaa. Jokisen peli höystettynä yksilöillä tuottaa selvästi riittävästi paikkoja voittoon.

Tästä on hyvä jatkaa kohti vierasreissua Poriin.
 

Constantini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tehtäskö tänään semmonen temppu, että kaikki neljä ketjua tekevät maalin ihan tasaviisikoin. Nelosen maalin tekee Piitulainen!

No ihan ei toiveet toteutuneet. Vaikea peli kaikin puolin. Tuntu että tänään ei oikein mikään onnistunut, syötöt pomppi, laitaväännöt hävittiin ja suurin osa maalintekotilanteistakin oli huonoja. Onneksi kärsivällisyys riitti jälleenkerran. Tärkeät 6p Saipalta niin kuin pitikin! Toivottavasti tämä oli se "ohipeli" ja ensi viikolla Ässät hyvällä suorituksella nurin ja perjantaina päästään haastamaan liigan kuuminta joukkuetta. Siitä voitto, niin tämä nousutarina huipentuu siihen!
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Viimeiset 11 peliä, kerran ilman pisteitä. Aika huimaa lentoa mennään. Tänään oli jotenkin vähän nihkeämpi esitys, mutta silläkin tuli ansaitut 3 pistettä.

Jos jotain "huolenaiheita" haluaa kaivaa, niin kuinka kauan voidaan mennä pelkästään Salmisella? Vielä ei isompaa huolta ole, kun on kahden pelin viikkoja, mutta jossain vaiheessa Salkkukin tarvinnee huilipelin. Salminen on hyvä poika ja pelaa mahtavaa kautta.

No antaa mennä vaan, kun kulkee. Nautitaan.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Tässäpä ollaan hiivitty jo lähelle kuuden sakkia ja media ja sihvoset hiljaa. Kokoonpano on hyökkäyksen puolesta tällä hetkellä riittävä, mutta mahdollista pitkää kevättä ajatellen tarvitaan myös tähän täydennystä, jo Rädyn maju-reissu on oven takana. Siellä on muuan Turkulainen joka ei ilmeisesti jatka JYPissä. Tuosta se kaveri parin vuoden sopimuksella Mikkeliin.

Puolustukseen vähintään se yksi iso yleispuolustaja jos toinenkin. Ensimmäistä kertaa Joutuvat miettimään kevään pelejä joulukuussa toisista askelmerkeistä.

Tämä Larsen taitaa kiekkoilla jossain muissa sarjoissa tulevaisuudessa. Nyt voi jo sanoa, että Jukureiden kokonaisvaltaisesti parhain pakki koskaan. Eilinen peli kaikkine avaussyöttöineen oli silmiähivelevän kaunista. Aivan käsittämättömän loistava pelaajahankinta.
 

Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mites se on Larsenin kanssa, eikös laina lopu jo reilun viikon päästä? Toivottavasti on tykännyt Mikkelistä niin pajon, että ensi kautta voisi haaveilla.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Tämä Larsen taitaa kiekkoilla jossain muissa sarjoissa tulevaisuudessa. Nyt voi jo sanoa, että Jukureiden kokonaisvaltaisesti parhain pakki koskaan. Eilinen peli kaikkine avaussyöttöineen oli silmiähivelevän kaunista. Aivan käsittämättömän loistava pelaajahankinta.

Larsen on ollut tosiaan upea hankinta. Toivottavasti saamme kuulla mukavia uutisia ennen joulua, toivottavasti.. Tuota "Jukurien parhain pakki koskaan"-titteliä en kuitenkaan vielä hänelle ojentaisi (tähän toivottavasti joskus vielä). Kyllähän Miika Koivisto pitää vielä tuota titteliä varsin tiukasti hanskassa .
 

Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Mites se on Larsenin kanssa, eikös laina lopu jo reilun viikon päästä? Toivottavasti on tykännyt Mikkelistä niin pajon, että ensi kautta voisi haaveilla.
Meidän miehiä ainakin loppukauden, ei hätää siltä osalta. Nyt vielä jostain toinen samanlainen niin mitali olisi lähes varma.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Miju
Toriukot tuossa kuiskivat, että Kalevankankaan offiisissa oltaisiin tosiaan Turkulaisen perässä. Ihan ei tolkkua saanut, että joko tälle kaudelle vai tulevaisuuden suunnitelmia.

Olisihan oman pojan kotiuttaminen kova juttu. Tasonsa näyttänyt, mutta vielä kehittyvä pelaaja. Seuraillaan, mitä tässä nyt tapahtuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös