Mainos

Mikael Granlund

  • 1 630 355
  • 3 209

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Mikä saa sinut luulemaan että en olisi katsellut pelejä? Yksi ankkojen, kaksi kojoottien ja yksi Minnesotan peli on jäänyt minulta näkemättä. Minnesota tosin ei kuulu suosikkijoukkueisiini, mutta Granlundin tulokaskauden takia olen vahdannut heidänkin pelejään. Vaikkei tähän ketjuun kuulukkaan niin en ole jättänyt yhtään Jokereiden peliä katsomatta. Mikä oli pointtisi?

Yhdistä aivan älyttömän suuret noitavainosi ja ihmettelyni aikasi riittämiseen lempijoukkueidesi katsomiseen. Varmaan saat lopulta siitä juonen päästä kiinni miksi minä kyselin tuota. Kuten arvelin, käytät tosi paljon aikaa saadakseksi materiaalia Granlundin haukkumiseen, ja tartut ainoastaan negatiivisiin asioihin huomioimatta positiivisia. Hyväksyn sen, koska ajattelen sen olevan sinun tapa käsitellä mitä tahansa asiaa.

Joku ehti jo sanoa ihmisten odottavan Granlundin saavan ylivoima-aikaa Parisen ja kumppaneiden rinnalla, niin vastattakoon sille, että siksi kirjoittelin juuri Wildin terävän kärjen kapeudesta. Enemmän se oli kaipausta päteville kakkos- ja kolmosketjun kavereille jotka sopisivat Mikaelin viereen kuin ajalle ykkösylivoimasta.

Tämä asia jääköön taas toistaiseksi tähän osaltani.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En tiedä onko se puhdasta sattumaa vai ei, mutta Minnesota tuntui pelaavan kauden heikoimman pelin heti kun Granlund ei ollut enää kokoonpanossa. Ja sinällään huvittavaa lukea näiden Russon ja kumppaneiden kirjoituksia siitä, että Granlund ei kykene täyttämään sentterin puolustusvelvoitteita. Kuitenkin tehotilasto Mikellä on parempi kuin Selke-spekulaatioissakin joskus mukana ollut ykkössentteri Koivu.
 

chubster

Jäsen
En tiedä onko se puhdasta sattumaa vai ei, mutta Minnesota tuntui pelaavan kauden heikoimman pelin heti kun Granlund ei ollut enää kokoonpanossa. Ja sinällään huvittavaa lukea näiden Russon ja kumppaneiden kirjoituksia siitä, että Granlund ei kykene täyttämään sentterin puolustusvelvoitteita. Kuitenkin tehotilasto Mikellä on parempi kuin Selke-spekulaatioissakin joskus mukana ollut ykkössentteri Koivu.

Kannattaa ottaa näissä asioissa huomioon myös peliajat. Mutta kyllä, onhan Granlund Koivua selkeästi parempi pelaaja molemmissa päissä kenttää...
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ja sinällään huvittavaa lukea näiden Russon ja kumppaneiden kirjoituksia siitä, että Granlund ei kykene täyttämään sentterin puolustusvelvoitteita. Kuitenkin tehotilasto Mikellä on parempi kuin Selke-spekulaatioissakin joskus mukana ollut ykkössentteri Koivu.

Niin eikös sitä Granlundin puolustuspeliä nimenomaan kehuttu tuossa ensimmäisten pelien jälkeen? Ainakin Yeolta muistan tulleen sellaisia kommentteja. Hyökkäyspelissähän ne puutteet ovat olleet, ainakin sen perusteella mitä itse olen Granlundin pelejä nähnyt tällä kaudella.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Söpön terävästi täällä piirtyvät nuo stereotypiat suomalaista jääkiekkoyleisöstä.

Nyt on vallalla sellainen myytti/käsitys, että tässä ketjussa parveilee satapäin karjalalippiksisiä hoomoilasia kiroilemassa Miken kohtaloa.

Ja sitten NHL-guruiksi itsensä mieltävät kilvan kertovat näille kuvitelluille taviksille, kuinka tiesivät jo lokakuussa 2004, ettei Granlundista tuu mitään.

Tai vähintään sen, että NHL:ssä pitää kuulkaa ansaita paikkansa. Ikään kuin se olisi tullut kellekään täällä yllätyksenä.

Moni näistä Granlundin huonoja suorituksia koskevista kirjoituksista tuntuu "taviksille" tai "paskalehtien idioottitoimittajille" suunnatuilta tietoiskuilta, joilla halutaan osoittaa kirjoittajan omaa NHL:n perehtyneisyyttä.

Eikä niissä kirjoituksissa ole sinänsä mitään vikaa. Mutta ei sitä lukijakuntaa tältä forumilta tavoita, joten ihmetyttää, miksi ne tekstit on laadittu tänne.

(Ja disclaimerina: Joukossa on myös paljon hyvää "valistunutta arvausta" Granlundin lähitulevaisuudesta ja uran kehityksestä).
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Niin eikös sitä Granlundin puolustuspeliä nimenomaan kehuttu tuossa ensimmäisten pelien jälkeen? Ainakin Yeolta muistan tulleen sellaisia kommentteja.

Voi olla näinkin. Mutta ainakin eilen oli jossain mediassa Russon haastattelu, jossa hän nimenomaan mainitsi sen, ettei Mikke kykene täyttämään sentterin puolustusvelvoitteita. Tilastot eivät ainakaan oikein tue väitettä eikä oikein oma silmänikään. Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että hyökkäyspäässä Mikke on ollut odotettua vaisumpi.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko huudella tähän väliin, kun tuntuu jo menevän naurettavuuksiin tämä keskustelu.

NHL on ammattilaissarja, ei mikään saatanan puuhasteluliiga missä annetaan kaikille fairplay -hengessä peliaikaa. NHL:ssä täytyy se pelipaikka ansaita, ei sitä automaattisesti anneta kenellekkään. Eiköhän sitä ykkösylivoima aikaakin tule, kun näytöt ovat sen mukaiset siellä kakkosylivoimassa ja ansaitsee paikkansa Parisen ja kumppaneiden rinnalta. Ilmaiseksi ei tule mitään, niinkuin jotkut tuntuvat kuvittelevan.

Eikö Charlie Coyle pelannut eilen ykkösketjussa Koivun ja Parisen rinnalla ja sai vastuuta myös ykkösylivoimalla? Kyseessä oli hänen uransa toinen NHL-ottelu.

Mitään ei kenenkään tule saada ilmaiseksi, mutta hyvä valmentaja tunnistaa pelaajan ominaisuudet; vahvuudet ja heikkoudet ja pyrkii asettamaan pelaajan sellaiseen tilanteeseen ja rooliin, jossa hänella on paras mahdollisuus onnistua ja auttaa joukkuetta. On eri asia antaa pelaajalla jotain ilmaiseksi kuin antaa hänelle mahdollisuus.
 
Viimeksi muokattu:

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Niin eikös sitä Granlundin puolustuspeliä nimenomaan kehuttu tuossa ensimmäisten pelien jälkeen? Ainakin Yeolta muistan tulleen sellaisia kommentteja. Hyökkäyspelissähän ne puutteet ovat olleet, ainakin sen perusteella mitä itse olen Granlundin pelejä nähnyt tällä kaudella.

Alussa pari matsia toimikin oikein hyvin, mutta sen jälkeen on ollut selkeitä ongelmia pakkipäässä myös.

Noista peliaikojen ansaitsemisista voi olla montaa mieltä, sillä onhan siellä ihan puhtaana kauppatavarana pyörimässä mm. Setoguchi kakkos-YV:ssä yrittämässä maalintekoa ja vakuuttamassa (not) pro-scoutteja.

Eikä nuo Granlundin ketjukaverit ole sen kummallisempiin tehoihin pystyneet ilman MG:n läsnäoloakaan. Ei tarkoita, että Granlund millään tavalla ansaitsisi pelata enempää kuin muutkaan, kertoo vaan siitä miten saatanan umpisolmussa tuo joukkue on. Tuolla pelaajamateriaalilla pitäisi kuitenkin saada jotain aikaiseksi myös ykkösketjun ulkopuolella. Edes välillä. Mutta ei ole ollut kovin isoja pelkotiloja mistään tehoista taas pieneen hetkeen.

Granlund katselee enää maksimissaan Nashville -ottelun yläparvelta, mutta sen jälkeen löytää tiensä laiturin tontille. Ketju on todennäköisesti kolmonen tai kakkonen. Riippuu vähän miten Yeo pyöräyttää ketjulottoa taas. Ykkönen taitaa pysyä samana kuitenkin.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Eikö Charlie Coyle pelannut eilen ykkösketjussa Koivun ja Parisen rinnalla ja sai vastuuta myös ykkösylivoimalla? Kyseessä oli hänen uransa toinen NHL-ottelu.

Mitään ei kenenkään tule saada ilmaiseksi, mutta hyvä valmentaja tunnistaa pelaajan ominaisuudet; vahvuudet ja heikkoudet ja pyrkii asettamaan pelaajan sellaiseen tilanteeseen ja rooliin, jossa hänella on paras mahdollisuus onnistua ja auttaa joukkuetta. On eri asia antaa pelaajalla jotain ilmaiseksi kuin antaa hänelle mahdollisuus.

Coyle oli myös ensimmäisessä NHL-ottelussaan miltei joukkueen paras pelaaja. Ja eilen taas parhaimmistoa. Granlundilla on tuohonkin matkaa.

Kyllä Granlund saa mahdollisuutensa. Täällä sakki vetää oikeasti ihan törkeitä johtopäätöksiä yhden ottelun katsomoreissusta, kun tuo katsomoreissu on ihan normaali käytäntö varsinkin jos sentterillä tai pakilla on sijoittumisen taikka systeemin ymmärtämisen kanssa ongelmia.

Laidassa Granlund pärjännee kyllä. Vastuutakin tulee jahka Setoguchi liikahtelee pois kokoonpanosta. Todennäköisesti myös ennen sitä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Kuin myös ottamatta kantaa Granlundin pisteisiin tai pisteettömyyteen, niin onhan kakkosylivoimalla pelaaminen aivan eri asia kuin ykkösylivoimassa pelaaminen - varsinkin joukkueessa missä terävin kärki on tasokas, mutta auttamatta kapeahko. Nyt Wildin ylivoimat ovat täysin ykkösen ympärillä. Tilannetta kuvastaa se, että vaikka olen kaksi kokonaista Wildin alkukauden peliä katsonut niin en osaa sanoa kenen kanssa Mikael ylivoimaa "pyöritti". Joissain 5-3 ylivoimissa hän pääsi sekaan, mutta Bouchard nappasi senkin paikan kauden mittaan.

Tosin ne pelit mitä katsoin ei hän ylivoimalla juurikaan luovuuttaan esitellyt tai edes tarjoillut näille "vähemmän tasokkaille" kavereille paikkoja. Olen myös sitä mieltä, että pitäisihän 18min saatua ylivoima-aikaa näkyä myös tulostaululla.

Aloittaisitko sä mieluummin Koivun ja Parisen kanssa hyökkäyspäästä ja pelaisit 60-75s. yhtäjaksoisesti, vai Möttösen ja Töppösen kanssa oman maalin takaa ja pelaisit 30-40s. josta n.10s. menee kiekon ylös tuomiseen?

Joo siis ymmärsin sen aiemman kommentin vähän väärin siitä, että ykkösylivoima on täysin eri asia kuin kakkosylivoima. Kuvittelin että kyseessä oli jonkinlainen yleisempi ajatus siitä, että on ihan normaalia, ettei kakkosylivoima tee maaleja ja siksi siis "odotettavaa" ettei niitä pisteitä 18 minuutissa ole tullut.
Mutta siinä kommentissa siis sittenkin taas tarkoitettiin sitä, että kakkosylivoimassa on huonommat pelaajat kuin ykkösessä.
Granlundin osalta en asiaan osaa sanoa mitään kun en ole Minnesotan pelaamista katsonut kuin erän verran.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Miten toi Granlundin taitavuus on noissa Minnesotan peleissä näkynyt? Vai laitetaanko tämä heikkojen ketjukavereiden piikkiin?

Kyllä Mikke on hyökkäyspäähän ja hyökkäyspäässä pelannut ihan hyvin. Nythän ongelmana tasakentällisin on ollut se, että ei ole kerennyt mukaan hyökkäyksiin tarpeeksi hyvin. Miken ongelmat ovat selkeät ja sentterinä hän ei ole vielä tarpeeksi hyvä NHL:ään, mutta laiturina 2 ketjun kamaa. Nuoren pelaajan ei ole helppo aloittaa NHL:ssä ja sitä ei ainakaan helpota jos taidot ovat hyökkäyspäässä, mutta ketjukaverit ovat puukäsiä tai valmentaja laittaa syömään hodareita. Kyllä siellä muutkin Rookiet hakee vielä peliään, ei pelkästään Mikke ja heille on annettu paljon vastuuta ja aikaa.


Toivotaan että näin käy. Granlund on vissiin pelaillut nyt NHL:ssä reilut 18 minuuttia ylivoimaa ja pistetili avaamatta, vaikka ennen kauden alkua puhuttiin että Granlundin jokainen syöttö on potentiaalinen piste ylivoimalla. Kenties Granlund on myös ylivoimalla kärsinyt heikoista ketjukavereista?

Niin, Minnesota on tehnyt yhteensä 6 maalia ylivoimalla, Minnesota on tehnyt 3 vähiten maaleja kaikista joukkueista ja 21 huonoin YV. Kuten tuossa jo mainittiinkin, niin on eriasia pelata ykkös YV:ssä kuin kakkosessa, mutta tosiaan olisi Mikelle tuossa ajassa jokunen piste voinut tullakin.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Granlundin NHL-uran alku on ollut juuri sellainen kuin vähän ounastelinkin. Mutta homma lähtee skulaamaan vielä tämän kauden aikana. Hyvin saman tyylinen alku kuin Saku Koivulla oli.
 
Granlundin NHL-uran alku on ollut juuri sellainen kuin vähän ounastelinkin. Mutta homma lähtee skulaamaan vielä tämän kauden aikana. Hyvin saman tyylinen alku kuin Saku Koivulla oli.

Ihan huvikseni vertasin Koivua ja Granlundia.

Koivu teki lähtiessään 73 pistettä voittaen pistepörssin 18 pisteellä joukkueessa jossa tuli tämän jälkeen 14 muutakin pelaamaan NHL:ssä.

Granlund teki samalla ottelumäärällä kuin Koivu 51 pistettä ja oli pistepörssin 6. joukkueessa josta ei millään keksi montaa pelaajaa ketkä tulisivat vielä änärissä pelaamaan.

Noin lähtökohtaisesti minkä tason kavereista puhutaan ja minkä tason sarjasta lähtivät rapakon taakse.

e. Ehkä osviittaa sarjojen tasoerosta kertoo juuri tuo -95 mestari tepsistä änäriin lähteneiden määrä 14, kun taas -11 mestari tepsistä on änäriin päässyt tähän mennessä yksi, nyt jo työelämän pariin siirtynyt Lee Sweatt 3 ottelullaan.
 
Viimeksi muokattu:

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Granlundin alku on ollut vaikea. Oikeastaan olen jopa yllättynyt, että näin metsään on mennyt vaikka isoja odotuksia en ladannutkaan kaverin suuntaan. Silti tehot 1+2 9:ssä ottelussa aivan liian vähän. Viime ottelun hyllytys oli perusteltu. Nyt kuitenkin antaisin Mickelle mahdollisuuden Koivun ketjussa laiturin roolissa. Sentterinä pelaaminen ei onnistu, tulee vähän tämän kauden SM-Liigasta mieleen Jokerien Teräväinen jonka sentterinä pelaamisesta ei tullut yhtään mitään. Siirto laitaan nosti Teräväisen uusiin sfääreihin ja uskon Mickelle käyvän samanlailla JOS pääsisi Koivun vierelle. Ihan perusteltu kokeilu olisi, koska Koivun ketjukaan ei ole ollut liekeissä viime otteluissa ollenkaan. Heatley jonnekin ja Micke tilalle ja pari peliä aikaa näyttää miten nuori suomipoika pelaa. Jos tämänkään jälkeen ei tule tulosta, niin AHL:ään hakemaan itseluottamusta ja tehoja. Piste.
 

-RVL-

Jäsen
Wild toivoo varmasti Granlundista hyvää keskushyökkääjää tuleville vuosille, mutta olisiko se sitten ihan mahdotonta, että Granlund tunnettaisiin tulevaisuudessa laitahyökkääjänä? Onhan tästä jo todisteita, että hyvää jälkeä on saanut aikaiseksi laidassa pelatessaan.

Toisaalta ehkä Granlund haluaa itsekin tehdä uran nimenomaan keskushyökkääjänä ja uskon kyllä, että tulee vielä pärjäämään NHL:ssä silläkin paikalla erittäin hyvin. Ei tämä kaveri ole ennenkään pettänyt, ei edes juuri tälläkään kaudella. Että sinänsä turha lähteä "evakkoon" keskushyökkääjän tontilta, ellei sitä olla sitten istuttamassa loppu kaudeksi muutenkin laitaan.

Ei se ole helppo paikka Granlundilla tällä hetkellä. Kun kyseessä ei ole mikään Gretzky tai Crosby, mikä saa paskankin näyttämään kullalta niin vaikea sitä on tämän hetken puutteiden kanssa saada tähän asti nähtyjen vierustovereiden kanssa mitään aikaiseksi. Mielestäni voi kyllä ihan rohkesti laittaa juuri näiden muidenkin pelaajien piikkiin, vaikka ei se poista sitä tosiasiaa, että puutteita on vielä NHL-peleihin, mutta ei ole ensimmäinen eikä viimeinen pelaaja tai varsinkaan tulokas sillä saralla. Moni muu tulokas on saanut paljon paremman startin kauteen, vaikka ei heilläkään välttämättä ole ketään tähtiä vierellään, mutta ominaisuudet on paremmin tasapainossa. Siinä ehkä näkyykin parhaiten nämä parannusta vaativat ominaisuudet. On vielä muutama suuri heikkous ja näin ollen se suurin vahvuus jää käyttämättä. Varmasti helpompiakin paikkoja olisi ollut aloittaa NHL-ura, mutta minun silmissä Granlund kuuluu selvästi Wildin kokoonpanoon eikä farmiin.
 
Viimeksi muokattu:

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ihan huvikseni vertasin Koivua ja Granlundia.

Koivu teki lähtiessään 73 pistettä voittaen pistepörssin 18 pisteellä joukkueessa jossa tuli tämän jälkeen 14 muutakin pelaamaan NHL:ssä.

Granlund teki samalla ottelumäärällä kuin Koivu 51 pistettä ja oli pistepörssin 6. joukkueessa josta ei millään keksi montaa pelaajaa ketkä tulisivat vielä änärissä pelaamaan.

Noin lähtökohtaisesti minkä tason kavereista puhutaan ja minkä tason sarjasta lähtivät rapakon taakse.

Tässä tulee pari muutakin olettamaa mieleen. Eli jos Saku Koivu pelasi porukassa, jossa oli 14 NHL jätkää ja MG pelasi porukassa,josta ei löydy muita NHL janttereita, niin kummassa tulee helpommin pisteitä?

Ymmärrän toki näkökulmasi ja lopputulema on lienee ihan oikea, mutta perustelut ei nyt itselleni ihan natsannut. Ennemmin pitäisi tarkastella varmaan koko liigan osalta NHL:ään lähteneiden pelaajien määrää. Ja, koska tuo TPS:n pelaajien NHL:ään liikkuminen tapahtui pitkällä aikavälillä niin, sekään ei onnistu juuri nyt.

Mutta siitä samaa mieltä, että liigan taso on eri, kuin se oli vuonna 95, mutta eri aikakausia on edelleen hankala verrata. Oli kyseessä NHL tai SM-liiga.

Mikkellä on mahdollisuudet tehdä NHL:ssä Sakun uraa vastaava ura, joka olisi jo todella hienoa. Toisaalta parhaimmassa tapauksessa MG huitoo Sakua paremmat teholukemat tauluun tai tulee kahden vuoden päästä takaisin eurooppaan ja ilmoittaa, ettei peli kulkenut kun ei ollut "miettisen anttia" kentässä.
 
Iltalehti kirjoitti:
Edellistä ottelua katsomosta seuraamaan joutunut Mikael Granlund harjoitteli perjantaina Wildin kakkosketjun keskushyökkääjänä. Granlund oli saanut vierelleen Dany Heatleyn ja Devin Setoguchin. Asiasta kertoo Wildin asioita tarkkaan seuraava Star Tribune -lehden toimittaja Michael Russo blogikirjoituksessaan.

Mikke saa Russon mukaan taas peliaikaa kun Parise on kipeänä. En tosin tiedä miksi Yeo koko ajan istuttaa Setoguchin Mikken viereen kun ei kaksikko ole varsinaisesti tehoja saanut yhdessä aikaan. Ja siihen vielä laiskasti pelannut Heatley... Tarpeeksi alisuorittajia samaan ketjuun = success?
 

Vatso

Jäsen
Ihan huvikseni vertasin Koivua ja Granlundia.

Koivu teki lähtiessään 73 pistettä voittaen pistepörssin 18 pisteellä joukkueessa jossa tuli tämän jälkeen 14 muutakin pelaamaan NHL:ssä.

Granlund teki samalla ottelumäärällä kuin Koivu 51 pistettä ja oli pistepörssin 6. joukkueessa josta ei millään keksi montaa pelaajaa ketkä tulisivat vielä änärissä pelaamaan.

Noin lähtökohtaisesti minkä tason kavereista puhutaan ja minkä tason sarjasta lähtivät rapakon taakse.

e. Ehkä osviittaa sarjojen tasoerosta kertoo juuri tuo -95 mestari tepsistä änäriin lähteneiden määrä 14, kun taas -11 mestari tepsistä on änäriin päässyt tähän mennessä yksi, nyt jo työelämän pariin siirtynyt Lee Sweatt 3 ottelullaan.

Tilastoja vertailemalla nyt voi päätyä mihin tulokseen vaan, otappa vaikka seuraavaksi vertailu samaan sukunimeen, joka toimii parhailllaan Minnesotan ykkössentterinä. Parhaat pisteet Liigassa oikeuttivat oman joukkueen pistepörssin sijoitukseen 6 ja pisteitä kertyi huimat 30.

Samaa mieltä toki tuosta rivien välistä luettavissa olevasta SM-liigan tasosta, se ei vaan ole enää sitä mitä se on joskus ja vielä Mikko Koivun aikana ollut, tätä ei ehkä ole Suomessa vielä kunnolla ymmärretty ja siksi odotukset ovat olleet ehkä realistisesti ajatellen liian kovat.
 

Viipastu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks
Tilastoja ja tilastoja.
Granlundin pitäisi tehdä Setoguchista 20 (10 maalia tällä tynkäkaudella) maalin mies, koska Devinistä on siihen. Minnesotassa on tällä hetkellä tilastojen valossa viisi kyvykästä laituria :

Parise varma 30 maalin mies
Heatley entinen huippulaituri, nykyään 25 maalin mies
Bouchard epävarma ja loukkaantumisherkkä 20 maalin mies
Setoguchi varma 20 maalin mies
Clutterbuck +10-15 maalin mies

Jos Granlund siirrettäisiin kärkiketjujen laitaan, niin maalimäärä pitäisi olla 20 häkkiä normikaudessa. Jos MG ei saa aikaan tehoja keskellä ja eikä pysty tekemään niitä laidastakaan, niin onko MG:n oikea paikka sitten siellä popparikatsomossa ? Joskus tulee ylittämättömän kova taitotaso vastaan ja nyt näyttäisi siltä, että MG ei pysty ottamaan sitä viimeistä askelta huipulle.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Liian vähän on (ehkä Saikkaa lukuun ottamatta) otettu huomioon sitä, että Granlund on joutunut melkoiseen kaaosjoukkueeseen "sopeutumaan NHL:n", ei voi olla kovin helppoa. Suurin osa veteraaneistakin näyttää olevan täysin hukassa tuossa Wildin rosterissa. Ainoastaan kaksikko Parise-Koivu on pystynyt pelistä toiseen pelaamaan hyvin, mutta olisikin hankala kuvitella tuon tasoisen kaksikon - tuolla pelimoraalilla vielä - epäonnistuvan.

Sentterin vaativa rooli + joukkueen sekava tila eivät ole mikään unelmayhdistelmä kenellekään tulokkaalle, vaikka lahjakkuutta olisikin paljon. Toivottavasti Wild saa pakkansa kasaan, kyllähän joukkue paperilla on parempi kuin miltä peli kentällä näyttää. Vaikka onhan tuo pakisto kyllä tasoltaan hemmetin kapea...

Granlundin pitäisi tehdä Setoguchista 20 (10 maalia tällä tynkäkaudella) maalin mies, koska Devinistä on siihen.

En tiedä mitä pelejä olet katsonut, mutta Setoguchi ei todellakaan ole nykyisessä koomatilassaan "varma 20 maalin mies". Ei, vaikka vierellä olisi itse Jumbo Joe.
 
Parise varma 30 maalin mies
Heatley entinen huippulaituri, nykyään 25 maalin mies
Bouchard epävarma ja loukkaantumisherkkä 20 maalin mies
Setoguchi varma 20 maalin mies
Clutterbuck +10-15 maalin mies

Jos Granlund siirrettäisiin kärkiketjujen laitaan, niin maalimäärä pitäisi olla 20 häkkiä normikaudessa. Jos MG ei saa aikaan tehoja keskellä ja eikä pysty tekemään niitä laidastakaan, niin onko MG:n oikea paikka sitten siellä popparikatsomossa ? Joskus tulee ylittämättömän kova taitotaso vastaan ja nyt näyttäisi siltä, että MG ei pysty ottamaan sitä viimeistä askelta huipulle.

Sanotaan vielä tähän samaan teemaan liittyen, että Brodziak on varma 25 maalin mies, Cullen on varma 15 maalin mies, lisäksi Powe&Rupp&Mitchell tekevät kaikki 10 maalia mieheen, koska pääsevät nyt hyvien laiturien kanssa pelaamaan. Sitten vielä Charlie Coyle joka tekee myös samat 20 maalia kuin Mikkekin kunhan saa nähdynkaltaisen roolin. Sitten vielä kapteeni-Koivun perusvarmat 20 maalia kauteen. Nyt ollaan päästy hyökkääjien osalta jo lukemaan 240 maalia ja siiten tietenkin vielä puolustajien maalimäärät päälle. Eihän Wildilla ole huolen häivää, vaikka Granlund ei osuisi enää kertaakaan tällä kaudella. Onhan hänellä toki nytkin kasassa saman verran maaleja kuin Cullenilla, Setoguchilla, Brodziakilla, Mitchellilla, Coylella, Powella, Ruppilla ja Konopkalla.

Ei vaan oikeasti. On vähän vaarallista puhua noista varmoista maalilukemista. Sanotaan mielummin niin, että Heatley on joskus ollut kaudesta toiseen yli 30 maalia tykittävä hyökkääjä. Setoguchi on joskus tehnyt 30 maalia kaudessa, mutta viime kaudella enää alle 20. Bouchard teki kerran 20 maalia ja se oli sitä aikaa, jolloin aivotärähdyksistä ei ollut vielä tietoakaan ja niin edelleen.
 
Noin muuten täytyy sanoa, että farmikutsu olisi pelkästään positiivista Granlundille, vaikka täällä sitä ei valtaosa haluakaan joko tahtomattaan tai tahallisesti nähdä. En edes tiedä mistä tuo loputon negatiivisuus kumpuaa suomalaisen urheilun ja urheilijoiden ympärillä, mutta annetaan sen asian olla.

Jos valmennusjohto katsoo, että Granlundin parempi kehittyä isoilla minuuteilla ja isolla vastuulla AHL:ssä, niin sitten tehkööt niin. Ei tuo maailmanhistorian ensimmäinen kerta olisi kun näin tapahtuu. Columbus lähetti juuri Granlundin kanssa samanikäisen kultakimpaleensa Ryan Johansenin AHL:ään hakemaan isompaa vastuuta. Johansen on pelannut jo yhden täyden kauden NHL:ään ja häntä pidetään Granlundia isompana talenttina. Samoin Jets lähetti jo toista vuotta putkeen Mark Scheifelen takaisin junnuihin kehittymään, koska hänen kannaltaan tämä katsottiin paremmaksi vaihtoehdoksi. Niin ikään samassa draftissa Granlundia ennen varattu Brett Connolly jatkaa kehittymistään AHL:ssä, vaikka on hänkin pelannut jo täyden kauden NHL:ää. Puhumattakaan Nino Niederreiterista, jolla on vähintään Granlundin verran talenttia, mutta joka hukattiin roikottamalla viime kausi NHL:ssä. Nyt poika pelaa AHL:ssä ja vaatii siirtoa muualle. Olisiko hänen kehityksensä ja urapolkunsa mennyt toisin jos häntä ei olisi viime kaudella väkisin peluutettu NHL:ssä, mene ja tiedä. Otetaan samasta vuosikerrasta vielä niin ikään Granlundia korkeammalla huudettu Jaden Schwartz, joka pelaa St. Louisin alemmissa ketjuissa noin 10 minuutin peliajalla ja välillä katsomon puolella. En yllättyisi jos hänet lähetettäisiin AHL:ään kehittymään.

Ja jos halutaan laajentaa näkökulmaa vanhempiin drafteihin, niin esimerkiksi Toronton Nadem Kadrilta meni kaksi kautta AHL:n ja NHL:n välillä ja hänet jo Kanadan paikallisessa jatkoajassa ehdittiin tuhanteen kertaan tuomita epäonnistuneeksi luuseriksi. Tällä hetkellä hän pelaa NHL:ää Toronton paidassa ja on joukkueensa tehokkain hyökkääjä eikä tasan lähde enää AHL:ään. Tai entäpä Oliver Ekman-Larsson. Ensimmäisellä kaudella vaihtelevasti peliaikaa NHL:ssä ja välillä AHL:ssä isolla vastuulla. Sen jälkeen parempana NHL:ään ja nyt puolitoista kautta myöhemmin hän on joukkueensa ykköspuolustaja ja parin vuoden sisällä koko liigan tähtiä siinä missä Erik Karlsson. Ainiin Erik Karlsson, hänen ura Pohjois-Amerikassa on kulkenut samoja polkuja kuin Ekman-Larssonin myöhemmin. Kyllä, hän on pelannut farmissa!!

Tarkoituksena osoittaa, että kyllä ne kaikkien lahjakkaimmatkin pelaajat hakevat alempaa vauhtia ja pääosin tästä on ollut heille pelkästään etua jatkossa.
 
Tilastoja vertailemalla nyt voi päätyä mihin tulokseen vaan

Toki, mutta tässä se ei ollut tarkoitushakuista, tuli S.Koivu mieleen tuosta aiemmasta viestistä ja hiukan yllätyin itsekin kun oli 18 vuodessa päässyt hiukan unohtumaan kuinka paljon kovempi tekijä Koivu oli ja kuinka kovatasoisemmassa liigassa teki Granlundia komeampaa jälkeä. Varsinkin toi pistepörssin voitto 18 pisteellä kertoo omaa kieltään kuka oli sen kovatasoisemman liigan kuningas.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös