Mika Toivola valmentajana

  • 111 383
  • 649

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivolan arvostelu on aivan oikeutettua, mutta toisaalta pitää aina muistaa lähtökohdat. Ässien joukkueen kokoaminen oli viime kesänä aikamoinen tarina; hankittiin pelaajia, jotka olivat loukkaantuneina, Uusikartano ja Heino. Hankittiin pelaajia myöhään elokuussa, Levokari ja Kivenmäki. Hankittiin Greg Classen, joka on ja oli totaalinen huti. Menetettiin Korpisalo parin kuukauden sairaslomalle jo harjoituskaudella. Joensuu kävi sairaalassa tulehduksen takia ja menetti useita viikkoja harjoitusaikaa. Lisäksi joukkuueessa on pelaajia kuten Peltonen ja Langkow, joilla on vanhoja vammoja, joiden kanssa joudutaan koko ajan säätämään ja harjoituspohja on näin ollen sitä mitä on. Edelleen joukkueeseen on otettu lisäksi muiden jämiä, kuten Niemi, Ketola, Toivonen, jne. Tämä samaan aikaan kuin muut liigaseurat rakensivat vuosisadan joukkueita NHL-tilanteen takia. No, tämä NHL-kortti ei ehkä kuitenkaan ollut niin suuri kuin alunperin ajateltiin.

Jos ajatellaan niitä pelaajia, jotka olivat Toivolan kanssa kesän terveenä, eli joukkoa Tuominen, Virkkunen, Kuusela, Toivonen (polvi vaivasi), Pentikäinen, Rontti, Nielikäinen, jne. Näissä on useita, jotka ovat menneet eteenpäin selvästi. Ainoa poikkus selkeä poikkeus on Rontti, joka todennäköisesti treenasi aivan liikaa pohjaan nähden ja joutui ylikuntoon.

Eli näin ollen ei se Toivolan kattauskaan ole kovin kummoinen. Lähinnä kai pitäisi vertailla Jyppiin ja Saipaan, yleisestihän Ässät oli kauden alla sijoilla 11-12, joista ollaan vielä jonkun verran edellä. Mielenkiintoista olisi tietää se, miten joulutauon aikainen harjoitusjakso on hoidettu, onko tällä hetkellä jumia, jonka pitäisi aueta helmikuussa ( Ässillähän oli suhteellisen kevyt tammikuu ottellumäärien suhteessa) ja antaa lentokelin runkosarjan loppuun ja säälipleijareihin, jotka lienevät Ässien realistinen maksimitavoite tällä kaudella. Puolivälierissä ei paljon toivoa liene.

Ässien tärkein asia tällä kaudella on talouden vakauttaminen pikkuhiljaa seuraavalle tasolle. Joka tarkoittaa sitä, että lainoja saadaan pikkuhiljaa maksuun voitollisen tuloksen kautta. Tämä antaisi myös ulospäin indikaatiota siitä, että Ässät on sijoitusmielessä järkevä kohde ja uudet sijoitusryhmät saattaisivat aktivoitua ja tuoda niitä kaivattuja pelimerkkejä sen verran, että Ry voisi olla valmis luopumaan pääomistajan roolista.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Viestin lähetti angnus
Ketjukoostumuksia kannattaa ja täytyykin vaihtaa, mutta ei se miksikään muutu, jos yksikään pelaaja ei osu avopaikastakaan maaliin.
Luki, et kai ole tosissasi, että Wesslin on enemmän hyödyksi Ässille, kuin Kivenmäki. Vaikka Mave välillä surffaisikin, niin silti mies on valovuoden edellä Wesslinin taitoja.
Edelleenkin väitän, että hyökkääjien tehottomuus on suurin syy nykyiseen tuskaan, paikkoja tälläkin pelisysteemillä tulee, mutta mistään ei saada maalia.
Nyt tarvitaan kotipeliin helvetinmoinen meininki heti alusta lähtien, jollei peli kulje niin sitten rähinät pystyyn, pääasia että yleisö syttyy ja samalla toivottavasti joukkuekin.

Olin eilen (voi v....) paikalla ja eilisen Maven korvaisi kuka vaan Porin Kärppien pelaajista, ihan aikuisten oikeesti. Classen taas oli kiekon kanssa aivan kuutamolla, tätä ihmettelivät Ässien tilastomiehetkin, kun heille asiasta avauduin.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Re: Jotain tarttis tehdä

Viestin lähetti LuKi

Sitten vielä: Kyllä Toivolan pitäisi antaa Nielikäisen tapella joukkueen edun nimissä ilman, että tarvii pelätä palkan menetyksiä.

Käsittääkseni Toivola/Ässät ei ole se taho joka riistää pelaajan palkan pelikieltojen ajalta, vaan S/M-liiga. Korjatkaa jos olen väärässä.

vero:n kanssa suurilta osin samaa mieltä. Joitakin juttuja voi toki Toivolan niskaan kaataa, muttei sentään kaikkea. Ässien materia kun nyt vain on edelleen sieltä halvimmasta päästä, joten rajallisia ovat valmentajankin mahdollisuudet vaikuttaa tuloksiin.

Lisäksi Ässät on ollut taas suht huono-onninen pelaajien terveyden suhteen. Jarkan kausi meni piloille jo KK-turnauksen aikoihin ja samalla menetettiin melko varma 10+ maalin mies. Tosin Willy tuli osittain paikkaamaan tätä ja onkin ollut huippuhankinta siinä suhteessa.
Kivenmäki on Ässien pelin sielu, kunhan on vaan kunnossa. Nyt Maven touhusta puuttuu se irtonaisuus ja iloisuus, millä hän terveenä hassuttaa vastustajan ukkoja mennen tullen.
AUK kärsii myös vammoista, kuten Nielikäinen. Nämä kaksi olivat syksyllä melko hyviä hyökkäyspäässä, mutta nyt hiipuneet loukkaantumisten jälkeen. Myöskään Classen ei ole pystynyt pelaamaan täydessä tikissä.
Pikkuvammoja on ollut lisäksi Tuomisella, Virkkusella sekä nelosketjun "pojilla" Kuparisella ja Joensuulla.

Kyllähän nuo auttamatta heikentävät Ässien iskukykyä, vaikka loukkaantumisista on turha kitistä. Silti tuntuu että Ässillä on vuodesta toiseen pahin tilanne kilpailijoihin nähden tässä asiassa.

Mutta Toivolaan, ainoa asia joka itseäni hiertää on ns. käskytys, jota pitäisi käyttää näillä aseilla. Levokaria, Toivosta, Nielikäistä, Gladia, Ketolaa vaan rohkeasti ärsyttämään ja kuumentamaan vastujan leiristä sopivia kohteita. Toivotaan että eilen raumalla nähty Jahvin ja Paden ilkeily lisäisi muidenkin koheloiden innokkuutta. Ne on niitä aseita joilla Ässien tulisi iskeä parempia materiaaleja vastaan. Vastustajan olo pitää pystyä tekemään v....maiseksi.
 

Tompse

Jäsen
Toivolasta...

Niinjuu, alkaa menemään pikkuhiljaa hermot, tähän meidän Mika Oravaan.

1. Ei saa joukkuetta ilveelläkään sytytettyä tiukkaan matsiin, eikä saa joukkuetta kesken pelin herätettyä.

2. Käsittelee junnuja miten tahtoo. Rontti, Valli, Joensuu, Nissinen... Way to go Mika.

3. Ja aikalisät, tarviiko niitä edes mainita? Kun toistuvasti otetaan kun pelin on jo ratkennut.

4. Auktoriteetti puuttuu, ei omaa munaa pistää esim. Korppia, AUK:ta, Nielikäistä, Virkkusta, Tuomista tai Kivenmäkeä, vilttiin saati katsomoon, jos peli ei kulje pätkääkään.

5. Toivottavasta joskus saatas kunnon valmentaja, joka on tyyliltään luokkaa Summanen, Jortikka, Tamminen. Ei mikään vitun päitten silittelijä.

Eipä tässä kai muuta. Vituttaa.
Tomze
 

Mahtiankka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Anaheim Ducks, Luleå HF
Re: Toivolasta...

Viestin lähetti Tomze
5. Toivottavasta joskus saatas kunnon valmentaja, joka on tyyliltään luokkaa Summanen, Jortikka, Tamminen. Ei mikään vitun päitten silittelijä.

Eipä tässä kai muuta. Vituttaa.
Tomze

Kaikkia ässäkannattajia varmasti vituttaa tällä hetkellä. Mutta niin paljon ei ketään voi vituttaa, että ottaa Tammisen nimen edes esille :)

Ei saatana, ennemmin Mikakin, kuin maailman suurin ego, Juhani Tamminen... Ei koskaan enää Poriin, kiitos.

edit: Niin tuossahan tarkoitettiin tuollaisten herrojen tyylistä valmentajaa... no, ei Tamia voi yhdistää kyllä noiden kahden kanssa samaan ryhmään :)
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Toivolasta...

Viestin lähetti Tomze
....4. Auktoriteetti puuttuu, ei omaa munaa pistää esim. Korppia, AUK:ta, Nielikäistä, Virkkusta, Tuomista tai Kivenmäkeä, vilttiin saati katsomoon, jos peli ei kulje pätkääkään...Tomze

Tässäkin on yksi ongelma. Paha laittaa Ässien joukkueesta ratkaisuun kykeneviä pelaajia sivuun, kun materiaali on niin kapea (potentiaalia Mavelta löytyy). Mutta oikeassa olet siinä, että joskus sekin on tehtävä. Täytyisi vaan ratkaista koska ja ketä tilalle. Edessä pelit Ilvestä ja Jypiä vastaan. Aika rohkea veto olisi laittaa Mave vilttiin ja pistää Joensuu tilalle, vaikkakin perhanan hyvä mies sekin on. Puhutaan kauden tärkeimmistä peleistä. Otat joukkueen taitavimman pelaajan pois kokoonpanosta ja laitat tilalle superjunnun. Houkuttelevaa. Hajoita Mika nyt edes se Mave Korppi kaksikko. Aivan tuhoon tuomittu parivaljakko joukkueita vastaan kellä on hyvä liike. Ehkä tuo Jyp pelin voi vielä mennä.
 

nevins

Jäsen
Toivolasta...

Minua ihmetyttää se, että miksi Korpisalo vei kuuselan paikan. Kuusela sai tehtyä muutaman maalinkin silloin kun pelasi Kivenmäen ja Uusikartanon kanssa samassa ketjussa. Korpisaloa voisi hyvinkin käyttää jarruketjussa härnäämässä muiden joukkueiden tähtikaartia.

Korpisalon peluutus ylivoimassa. Yv toimi silloin kun hän oli loukkaantunut, eikö Toivola voisi palauttaa silloisen yv- kentällisen?

Eniten minua ärsyttää se ettei junnut pääse pelaamaan. Niistä se runko pitäisi joskus kasata.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Toivolasta...

Viestin lähetti nevins
Eniten minua ärsyttää se ettei junnut pääse pelaamaan. Niistä se runko pitäisi joskus kasata.

Siinäpä se. Toivolan nuorien kyykytys alkaa riittämään myös täällä. En tiedä, onko puheet esim. Rontin ylikunnosta faktaa vai fiktiota, mutta miksi vitussa Ässiin raahataan mestiksestä pakki ja laitetaan yksi parhaista nuorista omista pelaajista katsomoon? Rontti oli viime kaudella maajoukkuetason pakki. Lisäksi mies on oma junnu ja edelleen varsin nuori. Mahtaa vituttaa, että tuli tehtyä jatkopahvi Ässiin, varsinkin kun Toivola valmentaa ensi kaudellakin. Edellinen toki olettaen, että Rontti ei ole loukkaantunut.

Johtuuko homma siitä, että kun Toivola on itsekin kohtuullisen nuori valmentaja, ettei auktoriteetti pure vanhempaan kaartiin niin hyvin ja ainoat joita etuhampaiden välke edes hieman pelottaa on junnut? Tuskin sentään.

Joka tapauksessa asiasta on jauhettu jo kauan. Ässien tuleva menestys ratkeaa sillä, että kuinka monta tällä hetkellä maajoukkueissa pelaavista junnuista saadaan a)pidettyä Ässissä b)kehityskäyrä pysyy korkealla c)kuinka paljon nuoriin Ässissä luotetaan/annetaan vastuuta.

Mika Toivola on näyttänyt osaamisensa nuorien pelaajien kehittäjänä ja sisäänajajana, tulos = 0. Toisin sanoen Ässillä tuskin on kovinkaan ruusuista tulevaisuutta niin kauan kuin Toivola on joukkueen päävalmentajana. Joensuutakin mies peluuttaa luultavasti ylemmiltä tahoilta tulleiden määräysten vuoksi.

Luulisi nyt helvetti, että Hirsimäki, Ahola & co. huomaisi missä mennään ja mihin ollaan tällä systeemillä menossa. Nuoret pelaajat ja todella lupaavat junnut lähtevät tietenkin muualle. Miksi he jäisivät joukkueeseen, jonka valmentaja potkaisee munille pienestäkin virheestä ja hankkii tilalle mestiksestä vanhempia paskoja. Katsomossa kukaan ei ole pelimieheksi kehittynyt ainakaan minun tietääkseni.
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hehheh, täällä ollaan taas tuttua valitusvirttä rakentamassa. Mika Toivola on loistava valmentaja, josta aika tulee hitsaamaan vielä loistavamman valmentajan. Ässät ei ole Toivolan takia tappiokierteessä, homma lähtee aivan muista tekijöistä. On tyhmää väittää, että Toivola tekee virheen, kun ei penkitä ratkaisumiehiä. Miksi juuri ratkaisuihin pystyviä äjiä pitäisikään penkittää? Mave, Korppi jne. katsomoon ja YV:tä pyörittämään Ketola ja kumppanit, eihän siitä mitään tulisi.

Ässien materiaali on kevyt, todella kevyt eikä homma nyt mistään aikalisistä tai muusta ole kiinni. Rauhassa äijät, rauhassa. Ketsuppipulloilmiön jälkeen kukaan ei enää kritisoi Toivolaa, kun loppukaudesta on 10 pelistä 8 voittoa. Ässien budjetilla tappioputkia vaan tulee, siitä ei pääse mihinkään eikä sitä estäisi edes Tihonov.

Nuorten peluutus on kyllä aiheellinen kritisoinnin aihe. Rontti on pelannut ailahtelevan kauden, mutta ei silti ansaitsisi katsomokomennusta. Toisaalta esimerkiksi Saarisen otto liigarinkiin on hyvä homma, näistä Mestisjyristä voi tulla, vaikka mitä. Tai sitten ei...
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti hörkkö
Ässien materiaali on kevyt, todella kevyt eikä homma nyt mistään aikalisistä tai muusta ole kiinni

Onko Ässien materiaali sitten loppujen lopuksi todella kevyt? Kyllä joukkueessa pitäisi riittää sellaisia miehiä 2:een ketjuun, jotta laukauksia saataisiin vastustajan maalia kohti enemmäin kuin esim. eilinen 13 (muistaakseni 13). Noilla määrillä ei voi voittaa edes lukkoa.

Ässien materiaali on kevyt. Olkoon, mutta miksi syksyllä voitetaan kenet vaan, mutta tammikuussa ei yhtään jengiä? Vaikuttaako tähän fyysinen tai henkinen harjoittelu ja muut valmentajan tehtävät? Toivola on saanut joukkueeseensa paljon pelaajia, jotka hän on siihen halunnut. Toki huomattuaan esim. Heinon sysipaskaksi joutui hän myöntämään erheensä ja hinaamaan mestiksestä jo kerran kokeillun, mutta ilman sopimusta jääneen kaverin.

Toisaalta Toivola lataa julkisuuteen, että Jokerien 9:s pakki on Ässien paras puolustaja. Ei saatana ole kovinkaan kiva Ässäpakkien lukea/kuunnella moista paskaa. Kyllä Toivola on tehnyt paljon virheitä pelaajapyynnöissään, jos Jalkanen on joukkueen paras puolustaja ja esim. Rontti on katsomossa.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti hörkkö
Hehheh, täällä ollaan taas tuttua valitusvirttä rakentamassa. Mika Toivola on loistava valmentaja, josta aika tulee hitsaamaan vielä loistavamman valmentajan. Ässät ei ole Toivolan takia tappiokierteessä, homma lähtee aivan muista tekijöistä...

Ilmeisesti ihmisten kirjoittama kritiikki on turhaa tässä tapauksessa kun nuareskelet. Kritiikkiä saa esittää, vaikka mielestäsi Toivola onkin loistava valmentaja. Miksi ei saisi.

Mitkä ovat ne muut tekijät ? Ymmärsin että tarkoitat materiaalin keveyttä ? Onko jotain muita tekijöitä. En nyt vaan muuta voi kuin sanoa että hän on se yksi tekijä. En väitä että olisi ainoa. Altavastaaja voi kääntää homman päälaelleen ja taistella jos on oikeat johtajat. Siten käännetään tappioputket. Kuulostaa todella naivilta, mutta näin uskon. Jääkiekko on joukkuelaji. Vertaan peliä sotaan. Altavastaajana oleva puoli saa vahvan johtajan ansiosta voimia, uskoa luottoa jota ammenetaan jostain mystisestä asiasta. Karismaattinen valmentaja tuon luoton ja pelkkä olemus riittää. Ei sillä koko kautta ratsasteta, mutta auttaa se paljon.

Minä lupaan tulla sinulle viisastelemaan kuukauden päästä jos on aihetta.
 

JanJ

Jäsen
Jospa ensi kausi olisi viimeinen valmiiksi luovutettu välikausi taloutta parannellessa ja sitten Korpisalo jää eläkkeelle ja Ässien peräsimeen tulee oikea valmentaja. Myös ulkolaispelaajat ovat tulevaisuudessa vahvistuksia, jotka osaavat muutakin kuin tehdä pyörähdyksen kiekon kanssa tai menettää kiekon.
(Joo, ei jokainen voi olla Williams. Mutta ois edes Jooris tai Durdin.)
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Tomze
5. Toivottavasta joskus saatas kunnon valmentaja, joka on tyyliltään luokkaa Summanen, Jortikka, Tamminen. Ei mikään vitun päitten silittelijä

Juuri näin, paitsi Tammista ei helvetissäkään enää. Jortikkaa olen aina toivonut Poriin valmentajaksi, mutta sellaista ihmettä tuskin koskaan tullaan näkemään. Liian kiltit valmentajat eivät ole saaneet mitään aikaiseksi (onhan siellä käynyt mm Nokelainen ja Flinck yrittämässä).

Toivolan sopimusta jatkettiin nimenomaan siksi, koska ollaan menty monessa asiassa eteenpäin hänen aikanaan. Ja mitkähän ovat ne asiat? Sekö, että pahin rämpinen on siirtynyt marraskuulta tammikuulle?

Sattumaa tai ei, mutta tämä kausi meni niin kauan kohtalaisesti kun Korpisalo oli pois kokoonpanosta.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Että sellaista

Just. Hörkkö ilmeisesti kuuluu tähän hyssyttelijä-osastoon, joka ei löydä negatiivista sanottavaa muista kun pelaajista. OK, perille meni. Ihmetyttää vaan, miksi kritiikkiä ei saa esittää vai onko Mika Toivola "koskematon" pyhä lehmä tjs. Minähän ainakin avaan sanaisen arkkuni, jos siihen on aihetta, muut saavat halutessaan nuoleskella herraa tai vaikka imeä, ihan sama. Toki kehua pitää silloin kun siihen on aihetta. Kritiikkiä pitää mielestäni olla, muuten ei mennä eteenpäin.
 

angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Toivolasta...

Viestin lähetti Tomze
Niinjuu, alkaa menemään pikkuhiljaa hermot, tähän meidän Mika Oravaan.

1. Ei saa joukkuetta ilveelläkään sytytettyä tiukkaan matsiin, eikä saa joukkuetta kesken pelin herätettyä.

2. Käsittelee junnuja miten tahtoo. Rontti, Valli, Joensuu, Nissinen... Way to go Mika.

3. Ja aikalisät, tarviiko niitä edes mainita? Kun toistuvasti otetaan kun pelin on jo ratkennut.

4. Auktoriteetti puuttuu, ei omaa munaa pistää esim. Korppia, AUK:ta, Nielikäistä, Virkkusta, Tuomista tai Kivenmäkeä, vilttiin saati katsomoon, jos peli ei kulje pätkääkään.

5. Toivottavasta joskus saatas kunnon valmentaja, joka on tyyliltään luokkaa Summanen, Jortikka, Tamminen. Ei mikään vitun päitten silittelijä.

Eipä tässä kai muuta. Vituttaa.
Tomze
vastauksia:
kohta 1. Aika hyvin oli latauduttu lukko peliinkin, ainakin putki kulki ja tilanteita luotiin, joten sytytys oli kunnossa.
2.Onneksi valmentaja tekee sen, eikä yksikään meistä amatööreistä pääse vaikuttamaan asiaan. Sillä jos joku ei pelaa niinkuin käsketään tai on niinkuin on sovittu, niin vilttiin vaan.Parhaimmat pelaa, ikään katsomatta, koska menestystä on pakko tulla.
3.Aikalisäkäytäntö on pelikohtainen, ei täällä palstalla voi radionkuuntelija olla se joka "tietää" milloin mitäkin tehdään.
4.Tapaus Rontti:sehän on juuri sitä "munaa" mitä Toivolalta muka puuttuu, porilaisten suosikkipuolustaja ja siltii istuu katsomossa, eikä varmasti ilman syytä.
5.Summanen, Jortikka ym. muut rikkaat ja kuuluisat koutsit eivät tule koskaan tällaiseen seuraan jonka budjetti on murto-osa heidän nykyisten työnantajiensa vastaavista. Ja haloo, haluatko Tammisen takaisin.

Tuli vähän kärjistetysti kehuttu Toivolaa, ehkä liikaakin, mutta muistakaa nyt hyvät veljet, millainen "rupusakki" meidän ryhmä oikeasti on.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Pakko laittaa omakin lusikka soppaan, eli mielestäni Ässien
kokoisella seuralla ei ole kuin yksi vaihtoehto, hommataan
paras valmentaja mitä rahalla saa, maksoi mitä maksoi. Vaikka sitten karsittaisiin pelaajabudjetista, niin väittäisin että kunnon ammattivalmentaja pystyisi taas omalla pätevyydellään nostamaan junnuja pelaavaan kokoonpanoon.

Tihonov olisi paras vaihtoehto.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Mr.Bletch
Pakko laittaa omakin lusikka soppaan, mielestäni Ässien
kokoisella seuralla ei ole kuin yksi vaihtoehto, hommataan
paras valmentaja mitä rahalla saa, maksoi mitä maksoi. Vaikka sitten karsittaisiin pelaajabudjetista, niin väittäisin että kunnon ammattivalmentaja pystyisi taas omalla pätevyydellään nostamaan junnuja pelaavaan kokoonpanoon.

Tihonov olisi paras vaihtoehto.

Miksi olisi paras vaihtoehto ? Tulisi joku taikuri joka napsauttaisi sormia ja homma selvä ? Parasta valmentajaa ei saa rahalla, koska paras valmentaja haluaa parhaan joukkueen. Viilataan. Tarvitaan oikeanlainlainen valmentaja.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Re: Toivolasta...

Viestin lähetti angnus
Summanen, Jortikka ym. muut rikkaat ja kuuluisat koutsit eivät tule koskaan tällaiseen seuraan jonka budjetti on murto-osa heidän nykyisten työnantajiensa vastaavista.

muistakaa nyt hyvät veljet, millainen "rupusakki" meidän ryhmä oikeasti on.

Jortikka on valmentanut Hämeenlinnassa HPK:n finaaliin asti 1993 (vai erotettiinko vähän ennen, en muista miten se meni). HPK oli tuohon aikaan lähinnä rupusakki, mutta silti saivat hankittua tulosta tekevän valmentajan. Olihan Hannu varmaan halvempi mies siihen aikaan, mutta ei varmaan ihan ilmaiseksi ole tullut.

Yleensäkin Hämeenlinna on hyvä esimerkki siitä, miten pienessäkin kaupungissa voidaan menestyä vuodesta toiseen. Porissa tehdään pääsääntöisesti kaikki väärin.

Enitenhän tässä vituttaa se, ettei edes niitä pieniä ilonaiheita ole ollut tarjolla vuosikausiin. Monet olisivat tyytyväisiä jo siihen, että päästäisiin pelaamaan vaikka vain minimimäärä Play off -pelejä joskus. Nykymenolla on tulossa seitsemäs peräkkäinen kausi, joka päättyy runkosarjaan. Kun 10 joukkuetta 13:sta pääsee pelaamaan tosipelejä, eikä siellä koskaan olla mukana, niin ei voi kuin ihmetellä miten tämmöinen taaperrus on mahdollista.
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Viestin lähetti kapa76
Miksi olisi paras vaihtoehto ? Tulisi joku taikuri joka napsauttaisi sormia ja homma selvä ? Parasta valmentajaa ei saa rahalla, koska paras valmentaja haluaa parhaan joukkueen. Viilataan. Tarvitaan oikeanlainlainen valmentaja.

Ei välttämättä halua. Uskoisin, että paras valmentaja ottaa joukkueen joka lyö enintään euroja tiskiin. Siis, ainakin jos puhutaan veli venäläisestä.
 

hörkkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Joo, en ehtinyt kiireeltäni kaikkea oleellista sanomaan kiireen keskellä.

Ässillä on liigan halvin joukkue, joka pelaa (usein) resurssien puitteissa liigan parasta kiekkoa. Toivolalla on tosiaan nuoren ammattilaisen puutteita. Nämä puutteet tulevat esiin juuri silloin, kun homma ei toimikaan kuin rasvattu. Totta, että Toivola reagoi asioihin usein viiveellä eivätkä hänen ratkaisunsa ole aina parhaita mahdollisia (vrt. Ylivoimapeli, nuorten peluutus ja ketjut) Nämä puutteet tulevat kuitenkin katoamaan (todennäköisesti) ajan kanssa. Loppupeleissä valmentajan merkitys on paljon pienempi, mitä mediossa tms. annetaan ymmärtää. Ammattimiehethän siellä pelaa ja valmentaja vain kosmeettisesti ohjaa.

Toivola on laatinut Ässille pelitavan, jonka avulla liigan halvin joukkue voi tosiaankin keikkua liigan kärkipaikoilla. Toisaalta, pelitapa ja resurssit joskus pettävät ja tuloksena on se, että tappiota tulee monta peräkkäin. Nyt on se aika vuodesta, jolloin peli ei parhaalla mahdollisella tavalla toimi, mutta sanokaa minun sanoneen, että Ässien aika on taas keväämmällä.

Tarkoituksenani ei suinkaan ole ylistää Toivolaa kaiken kritiikin keskellä. Ymmärrän kritiikkinne, mutta olisi kuitenkin hyvä muistaa realiteetit näinä synkkinä hetkinä. Mielestäni sijat 8-10 (jotka todennäköisesti ovat ne Ässien lopulliset sijat) ovat kuitenkin hyvä saavutus tällä materiaalilla. Silloin on peiliin katsomisen paikka, jos joku todellakin luuli Ässien olevan vaikkapa kuuden parhaan joukossa.
 

Tompse

Jäsen
Viestin Lähetti hörkkö

Nyt on se aika vuodesta, jolloin peli ei parhaalla mahdollisella tavalla toimi, mutta sanokaa minun sanoneen, että Ässien aika on taas keväämmällä.


Niin miksi tämä toistuu aina joka vuosi, kun Toivola on valmentanut? Jossain on vikaa ja pahasti, ei tämmöisiä kuukausia kuten nyt tammikuu saa tulla joukkueelle joka taistelee sijoista 7-10. Liian ailahtelevaista on peli ollut, siihen Toivolalla ei näytä olevan lääkettä.



Viestin Lähetti hörkkö

Totta, että Toivola reagoi asioihin usein viiveellä eivätkä hänen ratkaisunsa ole aina parhaita mahdollisia (vrt. Ylivoimapeli, nuorten peluutus ja ketjut)

Niin, nämähän puutteet maksavat koko ajan pisteitä ja sijoituksia. Ja koko ajan se playof-juna puksuttuu kauemmas. "Tarttis tehrä jotain" ennenkuin se "juna" on liian kaukana, taas jälleen kerran..


Viestin Lähetti hörkkö

Loppupeleissä valmentajan merkitys on paljon pienempi, mitä mediossa tms. annetaan ymmärtää.

Tässä olen kyllä eri linjoilla kanssasi. Minusta sillä on suuri merkitys minkälainen valmentaja siellä penkin takana heiluu. Onko siellä Summanen vai Aravirta, jos ajatellaan valmentajatyyppejä, ei itse valmentajia. Toinen taputtaa päälle että "hyvin meni, tuuks saunaan mun kanssa", toinen pistää kritiikin heti vasten nassua, "perkele, ei sitä noin tehdä, vaan näin..." Siis kyllä sen valmentajan toimenkuvaan kuluu esim.sytyttää se joukkue, jos peli ei toimi.

Ja tukea nuoria pelaajia, ei potkasta vilttiin ja katsomoon jos tulee yks virhe. (Vrt. Valli.) Entäs Rontti sitten onko sille joku hyvä syy miksi Rontti on katsomossa? Joku mestisjyrä, joka ei ole Rontin tasoa koskaan nähnykkään? Tämäkö on se selitys? Way to go Mika. Kohta pelaajien keski-ikä on varmaan 30v, kun nuoret ei enää tuu tänne pelaan, ku joutuu vilttiin.

Ja huomaa että minua vituttaa.
Tomze
 

Hexagon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Korppi

Viestin lähetti teemu73

Sattumaa tai ei, mutta tämä kausi meni niin kauan kohtalaisesti kun Korpisalo oli pois kokoonpanosta.

Osuit mielestäni asian ytimeen.

Kaveri kuka pelaa ylivoimaa, 2.ketjussa ja jolla on hyvät pelikaverit ei voi millään saada aikaan vain neljää(?) pistettä saatana sadassa ottelussa..

Vaikka TPS pelin lämäri olikin huikea niin on se saatana kumma juttu, että herra Korpisaloa ei nyt vaan voisi laittaa sinne nelos ketjuun ja ottaa Joensuu tai Kuusela tilalle.

Korpisalo kykenee tappamaan lähes yksinään yhden kentällisen pelin(ehkä hieman kärjistettynä).

Perkele.

Ja eikä Hän osaa enää edes pyörittää ylivoimaa ja tämän näkee jo tehoistakin.
 

aaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Re: Korppi

Viestin lähetti Hexagon
Osuit mielestäni asian ytimeen.

Kaveri kuka pelaa ylivoimaa, 2.ketjussa ja jolla on hyvät pelikaverit ei voi millään saada aikaan vain neljää(?) pistettä saatana sadassa ottelussa..

Vaikka TPS pelin lämäri olikin huikea niin on se saatana kumma juttu, että herra Korpisaloa ei nyt vaan voisi laittaa sinne nelos ketjuun ja ottaa Joensuu tai Kuusela tilalle.

Korpisalo kykenee tappamaan lähes yksinään yhden kentällisen pelin(ehkä hieman kärjistettynä).

Perkele.

Ja eikä Hän osaa enää edes pyörittää ylivoimaa ja tämän näkee jo tehoistakin.
No mitä muuta voi odottaa kuin valtavaa peliaikaa pelaajalta jonka persettä valmentaja nuolee. Tulee vaan mieleen näiden murskatappioiden jälkeiset Toivolan kommentit "Korpisalo oli ainoa joka taisteli ja hoisi oman ruutunsa" jne...vaikka asia olisi ollut melkein päinvastainen. Itseäni vituttaa nämä Toivolan antamat lausunnot julkisuuteen Korpin taisteluista ja Jokereiden yhdeksännestä pakista. Niin läpinäkyvää, että koittaa selittää omaa huonoa auktoriteettiaan Korppia kohtaan ja haukkumaan palikkansa yhdeksäspakki jutuilla. Aika epävarmalta valmentajalta tämä meidän Mika vaikuttaa...
 

Fortuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Fortuna Sittard
Re: Re: Toivolasta...

Viestin lähetti angnus

Tuli vähän kärjistetysti kehuttu Toivolaa, ehkä liikaakin, mutta muistakaa nyt hyvät veljet, millainen "rupusakki" meidän ryhmä oikeasti on.

Pakko tarttua tähän, että mielestäni Ässillä on nyt papereilla mitattuna paras joukkue aikoihin eli:
- kaksi kotimaista maajoukkueessa esiintynyttä pelaajaa
- Williams, top5 sentteri liigassa
- paras maalivahtikaksikko pitkään aikaan
- jykevä puolustus, joka pitäisi sopia nyky liigaan hyvin
- potentiaalisia junnuja esim. Rontti, Joensuu
- Classeninkin pitäisi olla meriittien mukaan parempi, mitä on esittänyt
- sopivasti kokemusta esim. Peltonen, Korpisalo
- sopivasti räväkkyyttä eli Nielikäinen

En tiedä siis mistä kiikastaa, että homma ei vaan toimi. Kai se vaan on pakko olla niin, että Toivola ei saa jätkiä pelaamaan niin kuin pitäisi eli ei osaa valmentaa. Tällä joukkueella pitäisi mielestäni olla kevyesti kahdeksan-, hyvällä tuurilla kuuden sakissa.

Edelleen olen myös sitä mieltä, että Ässät ei pelaa tarpeeksi hyökkäävää peliä eikä taklauksia tule tarpeeksi.
 

vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Viestin lähetti Tomze
Niin miksi tämä toistuu aina joka vuosi, kun Toivola on valmentanut? Jossain on vikaa ja pahasti, ei tämmöisiä kuukausia kuten nyt tammikuu saa tulla joukkueelle joka taistelee sijoista 7-10. Liian ailahtelevaista on peli ollut, siihen Toivolalla ei näytä olevan lääkettä.

Yksi ilmeinen syy on se, että joukkueen avainpelaajat eivät ole Toivolan peukalon alla kesällä. Esimerkiksi Kivenmäen kesäharjoittelu koostui pääasiassa tennispeleistä Korpisalon kanssa, missä on vielä sekin heikkous, että Mave on perhanasti Korppia parempi tennismies, jolloin rasitus ei tässäkään päätä huimaa. Williams oli parhaimillaan joulutauon jälkeen, pelit vetivät miehen tukkoon nyttemmin, kuten kävi myös ennen joulua. Valmentajalla ei ole näissä tapauksissa paljon mahdollisuuksia.

Toinen merkittävä ero on valmentajien vaatimissa toimintaedellytyksissä. Jortikka ja Rautakorpi antavat kumpikin oman listansa pelaajista, joita pitää joukkueessa olla. Jos näitä ei löydy, ei tule myöskään valmentaja paikalle. TPS:hän oli jo pestaamassa Jortikkaa, mutta rosteritoiveet eivät kohdanneet ja Jortikka jäi Helsinkiin. Asiat oli jopa niin pitkälle sovittu, että Hannu Virta oli ja on edelleen palkattu Jortikan kakkosvalmentajaksi Turkuun. Toivola tyytyy Mika Niemeen ja Aki Heinoon, tämä tietysti näkyy myös tuloksissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös