Mainos

Mika Toivola, kuka kantaa vastuun?

  • 17 946
  • 92
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Tavi hommattiin nimenomaan oleelliseksi palaseksi mestaruusjahtiin ja paukutti 6 häkkiä poffeissa joista 3 finaalisarjassa. Melko osunut haku. Mielestäni.

Teki myös hyvää duunia maskimiehenä ylivoimalla. Kyllä Tavin voi laskea onnistuneeksi hankinnaksi.

Noilla "muutamalla maalilla" oltiin pudotuspelien maalipörssin kakkonen. Yhden päässä voittajasta.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
2c) hankinnat ylipäänsä
Lucenius, Tavi, Eronen, Kunyk, Tikka, Laurikainen - siinä ne onnistuneet. Epäonnistuneita on ainakin nelinkertainen määrä. Ja oliko näistä onnistuneista suurin osa Pendon ansiota?
Riska, Laatikainen ja Kanninen myös ainakin tähän listaan.

Kun katsoo Toivolan onnistumista, niin otanta on liian pieni. Kolmatta vuotta on mukana ja joista kahdella on päästy poffeihin. Ensimmäinen joukkue jonka täysin rakensi itse oli top6 jengi.

Nyt mennyt tietysti miten menee, mutta onko tälle kaudelle edes annettu minkälaiset palikat rakentaa menestystä. Esim aika moni jengi on käyttänyt pelaajabudjettinsa kokonaan. HPK ei ole tähän lähtenyt ja operoi sen myötä käsittääkseni jopa liigan pienimmällä budjetilla. Siihenkin nähden ei ole yllätys jos joku osa-alue on jätetty kasvutarinoiden varaan.

Olisi kyllä kiva ollut tietää minkälainen vaikutus asioihin olisi ollut jos Mankinen, Koistinen ja McIsaac olisivat olleet koko kauden pelikuntoisia. Varsinkin Koistinen ja Mankinen, jotka eivät ilmeisesti yhtään matsia täysin terveenä pelanneet.
 
valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Jaahas, illan teemana ollut fanipoikia ja syyllisiä...

Yritän ajatuksenvirralla vähän pureutua tähän. Lähtökohta:

1) Tiilikais Masa, @BlackWolf ja allekirjoittanutkin, monen muun muassa on nyt syyllistynyt kyseisen tukipilarimme dissaamiseen. Onko Matissa vikaa? No totta helevetissä on:
1a) Pelikirja.

Miten voi olla, että kokeillaan kaikenlaista pitkin kautta ja samalla valahdetaan liigan huonoimmaksi joukkueeksi ja sarjataulukon viimeiseksi yli 20 pistettä säälipleijarirajasta? Vai eikö tosissaan Toivolan Mika ollut sopinut alunperin, miltä Kerhon halutaan näyttävän? Harjoituskaudelta helmikuulle on hoiputtu pelitavasta toiseen - toki hienoa että se on nyt saatu sellaiseksi, että ainakin joitain pelejä voitetaan ja voidaan jopa seilata pisteputkessa joka sisältää varsinaisen peliajan voittoja. Mutta silti, heikko esitys, valmennukselta ja esimieheltä.
1b) Yksilöiden kehitys!

Haloo? Kerho lähtee kauteen käytännössä joka kausi takamatkalta materiaaliltaan vs kärkijoukkueet. Pelitavan pitäisi tukea heikompaa mutta kehittyvää materiaalia sekä tukea sitä kehityksessään. Ainakin tämän vuosituhannen puolella asia on ollut näin. Joskus pystyttiin haalimaan Venäjältä huippulöytöjä, hankkimaan U20-maailmanmestarijoukkueen tähdet, kuorimaan Tsekistä kermat päältä, kaappaamaan divarin huiput jotka miltei valmiita liigatähdistöön (toistettiin temppu Pendon aikana), mutta enää harvemmin menee näin. Masan pelaajakehitys on ollut luvalla sanoen vaatimatonta. Latvala-Ikonen pari taitaa olla hienoin taidonnäyte? Siellä on ollut kentällinen maajoukkuemiehiä ja lisäksi puolitoista kunnon ammattimiehiä, näiden taso on pysynynyt samana tai hiipunut, mutta kukaan heistä ei ole erityisesti mennyt eteenpäin. Vai lasketaanko Konnan tuleva pistepörssivoitto? Täydellinen epäonnistuminen Masalta, Rindel ja Arvonen ollut kovempia seppiä kehittämään yksilöitä.
1c) Peluutus
Voi herran duudeli. Masa laittaa munat samaan koriin ja peluuttaa niitä liikaa. No, sillä voi saada sen pistepörssin voiton. Sitten surkuhupaisa on neloskenttä, jonne sijoitetaan paskimmat. Puolustajien peluutus, hohhoijaa. Ja nehän häviää pelinsä aina, paitti tänään. Rankkareista vois saada pisteitä, mutta morjens.

2) Kiitos Mika!

2a) maalivahdit

Ei ole mennyt putkeen. Voutilainen joku selänpesijä, rajaton luotto oli, kunnes paskat housussa. Ei saanut Karjalaista tai Voutilaista myytyä. Sentään pakon edessä tajunnut, että maalivahdilla voi paikata paljon. Larmi ja Laurikainen täsmälääkettä. Larmi nostalgiaa ja henkeä, Laurikainen seinä ja tukipilari. Silti, Voutilainen maksoi paljon. Viime kaudella korona pelasti, ettei maksanut enemmän.
2b) sentterit
Vahva keskusta - in my ass. Surkeasti rakennettu sentteristö. Jos neljään pelaavaan kuuluu Lahtela, on se jo vajaa. Toista kautta putkeen. Onko niin, että Konnan toi hieroja? Jos näin, niin Mika, lähe meneen. Meillä paras sentteri Konnan jälkeen on ylipalkattu nelossentteri, Tommi Tikka. Ei sillä, sirkushuveja ja yrittää, mutta onhan se sellainen mäkkäri2:n. Ei-menestyvän joukkueen agitaattori ja tukipilari, viihde-elementti. Siinäpä meidän sentterit, liian matala keskitaso ja liian vähän.
2c) hankinnat ylipäänsä
Lucenius, Tavi, Eronen, Kunyk, Tikka, Laurikainen - siinä ne onnistuneet. Epäonnistuneita on ainakin nelinkertainen määrä. Ja oliko näistä onnistuneista suurin osa Pendon ansiota?
2d) alelaarin expertti - Toivola
Ei se nyt siltä enää näytä. Alelaarista paskaa, siltä se näyttää. Oliko Ässien mestaruus sattumaa ja HPKn Pendoa, siltä vähän näyttäs. Nyt pitäis keksiä jotain uutta, Mika!
2e) Masan valinta
Mitä Mika mietti sopimusta tehdessään ja sopi Masan kanssa? Onko mennyt sovitusti? Jos ei, miksi Masa puikoissa? Jos on, niin Mika, lähe meneen.
2f) Ulkomaalaisvahvistukset
Kyllä hyviä ulkkareita saa liigan ulkopuoleltakin värvätä. Muutkin tekee näin. Kaikki muut.

3) Hallitus & Toivanen
3a) Hieno ulostulo?

Vaadimme sitä ja tätä. Typerä veto, jotain yritettiin silti.
3b) Tiilikaisen palkkaus
Jos tämä tuli hallituksesta, niin huti.
3c) Toivaselta hyvää työtä talouden osalta
Ei voi muuta sanoa. Kiitos.

SUMMASUMMARUM:
Masan ja Mikan postia on vakavasti harkittava. Aiemmin olin sitä mieltä, että Masalle kenkää ja Mika saa jatkaa. Kun em. listauksen miettii, niin voi kyseenalaistaa Mikankin jatkon.

Olipa selkeä essee. Tällaista tulee mieleen.

Näytät pitävän ”kaikenlaisia kokeiluja” kauden aikana periaatteessa negatiivisena asiana. Uskon kuitenkin että silloin, kun pelikirjan säädöt ja kokeilut osoittautuvat onnistuneiksi, pitäisit niitä positiivisena asiana.

Muuten argumenttisi valmennuksen huonoudesta perustuu siihen että pelejä on hävitty liikaa. Mikä tietysti pitää paikkansa. Mistä se johtuu, on toinen kysymys. Miten paljon vaikuttaa pelikirja, ja miten paljon yksinkertaisesti pelaajien taitotaso.

Seuraavaksi esität, että valmennuksella on ollut vertailukelpoiset aihiot kehittää pelaajia, tässä kuitenkaan onnistumatta. Yksilöiden kehittämiseen osallistuu tietysti koko tiimi kukin osaltaan, ja luulen että siinä on noudatettu alan yleisiä menetelmiä. Ainakaan kukaan ei ole esittänyt, mitä puutteita niissä olisi ollut. Paitsi tietysti se mistä lähes kaikki täällä esitetty kritiikki lähtee: hitsi vieköön, pelaajat eivät suorita, peli näyttää siksi avuttomalta ja ennen kaikkea voittoja ei tule.

Peluutus. Kaikki tietävät että järkevää on peluuttaa parempia pelaajia enemmän kuin huonompia. Peluutukseen liittyvä kritiikki perustuu siihen yhteen ja samaan: huonoon pistetulokseen. Se ei kerro mitä olisi tapahtunut silloin, jos peluutus olisi ollut demokraattisempaa.

Mitä tulee Mikan postiin, ilmeisesti hallitsevan Suomen mestarin peräsimessä oleminen ei ole riittävä näyttö, jos yksi (varsin poikkeuksellinen kausi monessa suhteessa) näyttää menevän alle odotusten. Mutta tuulisia paikkoja nämä urheiluvakanssit tietysti ovat, koska urheiluviihteen asiakkaat tunnetusti hermostuvat herkästi.
 
TheRikza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho, Florida Panthers
Mitä tulee Mikan postiin, ilmeisesti hallitsevan Suomen mestarin peräsimessä oleminen ei ole riittävä näyttö, jos yksi (varsin poikkeuksellinen kausi monessa suhteessa) näyttää menevän alle odotusten.
Myönnän että ei ole. Voisin antaa Mikalle enemmän krediittiä mestaruudesta, mutta en pysty kun mestaruusjoukkue oli jo 80% valmis Mikan tullessa taloon. En kiellä sitä etteikö Mika olisi tuonut tärkeitä palasia mestaruusjoukkueeseen Tavin, Ladan ja Luccen muodossa, mutta se iso kokonaisuus oli jo valmis.

Mitä tulee tähän kauteen, ei ole yhtä "syyllistä". Näillä näytöillä en jatkaisi Tiilikaisen kanssa. Mutta mielestäni Matti ei yksin ole syyllinen, vaan ongelmien lähtökohtana oli epäonnistunut joukkueen rakennus, jota vain Matin ammattitaito ei riittänyt paikkaamaan. Varsinkin pakiston puolella lähteneiden laatua ei korvattu laadulla, mutta ei edes määrällä. Kaiken kruunasi Don Koistinen joka on yksi viime vuosien vastenmielisimpiä pelaajahankintoja, juuri sen tyylinen hankinta joista uskoin jo Kerhon jo luopuneen.

Olen aiemmin halunnut Toivolalle potkuja, mutta olen muuttanut mieltäni. Antaisin vielä kauden aikaa, koska kieltämättä Mikalla näyttöjäkin on. Tulevan kauden joukkueenrakennuksen tulee kuitenkin onnistua. Vastaaviin virheisiin kuin tällä kaudella ei olr enää varaa.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Eikö tämän hetken aktiivipelaajien pistepörssin voittajaa lasketa onnistuneeksi hauksi? Ja jos Kanninen lasketaan onnistuneeksi hauksi, niin kyllä sitten J.Ikonenkin.

Joka tapauksessa kritiikki kohdistuu varmaan siihen, että:
  • Toivola ei ole saanut houkuteltua tänne niitä läpimurron kynnyksellä olevia oikeesti lupaavia nuoria vaan ne ovat menneet järjestelmällisesti muualle (NHL korvausstrategia????),
  • sitten on halunnut tai joutunut hankkimaan noita ylijäämä kainulaisia ja montoja, joista kukaan ei ole oikein breakannut
  • lisäksi Liigan ulkopuolelta tulleet ulkomaalaiset ovat olleet täysin turhakkeita
  • siihen päälle vielä nämä veskarisekoilut.
 
Viimeksi muokattu:

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Ketäs ne ulkkarit oikein sit on? Onko yhtäkään LoL?... Bordson? Se kyllä oli aika roskiskamaa.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Kävi meillä myös McIsaac.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Josta nyt ei loppujen lopuksi voinut sanoa oikein mitään.

No kyllä ainakin sen verran voi, että oli taatusti korkean potentiaalin pelaaja. Neljä vuotta putkeen Kanadan nuorisomaajoukkueissa, 17- ja 18-vuotiaissa A rinnassa. Sitten kaksi vuotta U20-joukkueessa, jossa tuli myös maailmanmestaruus. Sai heti varauksen jälkeen kolmevuotisen tulokassopimuksen Detroitiin.

Lisää
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Riska, Laatikainen ja Kanninen myös ainakin tähän listaan.
Totta. Laatikainen krt kaksi. Ja kyllä tuossa Kankaaperässä vinha tarkoitus oli. Herrat tulivat vaan 3kk liian myöhään.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
  • Toivola ei ole saanut houkuteltua tänne niitä läpimurron kynnyksellä olevia oikeesti lupaavia nuoria vaan ne ovat menneet järjestelmällisesti muualle (NHL korvausstrategia????),
  • sitten on halunnut tai joutunut hankkimaan noita ylijäämä kainulaisia ja montoja, joista kukaan ei ole oikein breakannut
Tämä on kyllä sellainen noidankehä. Jos sulla on nimetön valmentaja (Masa), niin et saa niitä parhaita kehittyjiä hommattua. Tai jostain syystä kovinkaan säällisiä kehittyjiä. Sitten on tietysti nimettömämmän valmentajan (Masa) vaikea huonommasta materiaalista niitä timantteja hioa. Ja sitten taas ei ole näyttöjä jatkossakaan, joten ei saada jatkossakaan niitä huippulupaavia kiinnitettyä kohtuu hintaan.

Toisaalta, jos on uskoa, että pystytään kovia kavereita viemään eteenpäin (Pendolla tapana), niin sitten kannattaa maksaa junnulle vähän enemmän ja ajatella sitä investointina tulevaisuuteen, kuten vaikka Vesalainen&Lindgren ehkäpä...

Ja Masa on nyt vähän muutenkin takamatkalla, kun omat junnuvarastot on vähän kuin käytetty, kun Pendo kehittänyt tappiinsa kaikki kynnelle kykenevät Masan oppilaat. Ja toisaalta Masa vietti pari vuotta Saksassa, vähän niinkuin sivussa kaikesta. Ei kauheasti sieltä tuonut tuliaisia tai muutenkaan. No yhden hitaahkon pakin, muttei tuota voi parhaalla tahdolla kovin junnuksi kutsua, heh.
 
Kyllä tämä on ihan ymmärrettävää, mutta kun otetaan siihen vielä viime kausi, jolloin meillä oli paras mahdollinen valmentajavaltti nuorille tuleville tähdille, nimittäin tuleva U20 maajoukkuevalmentaja. Mikan hankinnat valmiiden liigapelaajien lisäksi tuolle kaudelle olivat Monto, Lahtela, Nurmikanta, Reijola. Ihan oikeesti...?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

Niinpä. Kyllä Toivolalla on nyt meneminen itseensä, peilin edessä voi miettiä, että "olenko vain alelaarin urheilujohtaja?" Painotuksistahan tuo on kiinni, toki varmaan oli suht hyvällä rahalla jo valmis runko kiinnitetty, mutta silti hyvä pointti.

Mitä tulee Mikan postiin, ilmeisesti hallitsevan Suomen mestarin peräsimessä oleminen ei ole riittävä näyttö, jos yksi (varsin poikkeuksellinen kausi monessa suhteessa) näyttää menevän alle odotusten. Mutta tuulisia paikkoja nämä urheiluvakanssit tietysti ovat, koska urheiluviihteen asiakkaat tunnetusti hermostuvat herkästi.
Mmm, tuosta vaan katsoo arvon valkosulka @Rolf Paski ja allekirjoittaneen pointit. Ja miettii, oisko nyt sitten näytön paikka taas. Vanhat kun ei nykyistä ja tulevia paljon paranna.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Niinpä. Kyllä Toivolalla on nyt meneminen itseensä, peilin edessä voi miettiä, että "olenko vain alelaarin urheilujohtaja?" Painotuksistahan tuo on kiinni, toki varmaan oli suht hyvällä rahalla jo valmis runko kiinnitetty, mutta silti hyvä pointti.
Kai tässäkin voisi kysyä, että onko Mikaa näkynyt hallilla, kun sitä kyseltiin edellisen valmennuspäällikön osalta, nimittäin niillä muilla halleilla ja millaiset suhteet sillä on. Istutaanko siellä vain faksin ääressä vai tehdäänkö oikeasti pää märkänä niitä hommia. En tiedä, mutta ei tämä nyt vielä ole allekirjoittanutta täysin vakuttanut, toki en nyt vielä tuomitsekkaan.
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Kyllähän hieman harmittaa kun katsoi kalle sahlstedtin haastattelun, kuinka hän scouttaa pelaajat ja millä tavalla pelaajat valitaan.

Tuollaisella utjlla kerho säästäisi vuosittain isoja summia, kun ei olis joka kausi palkkalistoilla 1-2 papparaista, jotka istuvat kotona.
Nykyaikainen Utj joka tutkii ja scouttaa pelaajat tarkasti ennen yhteydenottoa, tekisi kerholle poikaa. Alkaisi löytymään taas niitä hiomattomia timantteja! Tälläinen Utj olisi erittäin tärkeä kerholle, niin rahallisesti, kuin kehityksessä.
 
Jakub

Milli tai puolitoista lisää budjettia Toivolalle ja tappiot kuitataan emoyhtiön taseesta niin voidaan vertailla kuka tekee hyvää työtä ja kuka ei. En puolustele Toivolan tämän kauden epäonnistumisia, mutta Mikalla on ihan eri lähtökohdat tehdä työtänsä kuin Kallella.
 
Ymmärrän että Lukko ja HPK pelailee budjetin kanssa eri liigoissa, mutta tarkotankin sitä hyötyä, mitä tuollainen utj tekisi pienen budjetin seurassa. Etsisi ne halvemmat hiomattomat timantit, sekä nuoria kykyjä, jotka ovat menneet tutkan alla. Tähän Mika ei ole pystynyt ainakaan toistaiseksi. No katsokaa tuo haastattelu, itselle tuli ainakin hiiiiieman erillainen kuva, meidän Mikaan verrattuna

Lisäys. Tuollaisella tehostetulla scouttauksella ja tutkimisella, säästäisi varmasti ison tukun rahaa, kun ei tulisi näitä Brejack, Koistinen, Viitaluoma, Lahtela, Monto yms hasseja niin paljoa.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.

Viitaluoma oli ennen tänne tuloa kova tekijä ja Montosta sen verran että oli Olli Salon joukkueen paras sentteri ja edelleen näytti divarissa osaamisensa, näitä kahta en laita Toivolan piikkiin. Ja edelleen Montosta odotan sellaista Raimo Helmisen / Ville Leinon tapaista isolla perseellä suojaavaa hitaan oloista älykästä sentteriä, voi olla että odotus on turhaa?
 
Viimeksi muokattu:

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Kyllähän hieman harmittaa kun katsoi kalle sahlstedtin haastattelun, kuinka hän scouttaa pelaajat ja millä tavalla pelaajat valitaan.

Tuollaisella utjlla kerho säästäisi vuosittain isoja summia, kun ei olis joka kausi palkkalistoilla 1-2 papparaista, jotka istuvat kotona.
Nykyaikainen Utj joka tutkii ja scouttaa pelaajat tarkasti ennen yhteydenottoa, tekisi kerholle poikaa. Alkaisi löytymään taas niitä hiomattomia timantteja! Tälläinen Utj olisi erittäin tärkeä kerholle, niin rahallisesti, kuin kehityksessä.
Mitäs jos kaikki liigajoukkueet käyttäisi Lukon scouttisysteemiä, siinä kumminkin joku olisi voitolla ja joku häviöllä. Olipahan hölmöä näyttää tuota muille tai sitten se oli jonkin näköinen ansa?
 
Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Viitaluoma oli ennen tänne tuloa kova tekijä ja Montosta sen verran että oli Olli Salon joukkueen paras sentteri ja edelleen näytti divarissa osaamisensa, näitä kahta en laita Toivolan piikkiin. Ja edelleen Montosta odotan sellaista Raimo Helmisen / Vile Leinon tapaista isolla perseellä suojaavaa hitaan oloista älykästä sentteriä, voi olla että odotus on turhaa?
Viitaluomaa tarkoitan lähinnä siinä että kulutti budjettia kotona, toki eihän loukkaantumisia pysty täysin ennustaa. Koistinen tosin oli sellainen että pystyi. Kuitenkin pointtina, että on paljon isompi todennäköisyys hankintojen onnistumiseen, eikä vain katota mitä on joskus saanut aikaiseksi.

Vaihtoehto olisi tietenkin, että Mika saisi "apulais utj" jonkun nuoren kaverin, joka voisi sitten näitä tilasto analyysejä yms digi juttuja hoitaa ja antaa apunsa nuoriin pelaajiin, joita Mikakaan ei kerkeä oikeasti scoutata. Että ei olla pelkästään kuulopuheiden ja elite tilastojen varassa. Tästä "apulais utj" voisi sitten vaikka jatkumona siirtyä aikanaan Mikan saappaisiin.
Brejack esimerkkinä tuli muistaakseni sisään sanoilla, "saimme hyvää palautetta miehestä ja hyvät tilastot, että tulee olemaan kova mies alakertaan, on kuitenkin maajoukkue mies" tyyppisenä. Olisikohan jollakin näistä nykyajan systeemeistä tullut ilmi, että mies on kun heinäpaalu, joka kaatuu ohi mentäessä. Noh, virheitä tulee kaikille, mutta mahdollisesti näillä systeemeillä virheitä pystyisi välttämään, tai ainakin vähentämään.
 
TJ MACKEY

Jäsen
Ymmärrän että Lukko ja HPK pelailee budjetin kanssa eri liigoissa, mutta tarkotankin sitä hyötyä, mitä tuollainen utj tekisi pienen budjetin seurassa. Etsisi ne halvemmat hiomattomat timantit, sekä nuoria kykyjä, jotka ovat menneet tutkan alla. Tähän Mika ei ole pystynyt ainakaan toistaiseksi. No katsokaa tuo haastattelu, itselle tuli ainakin hiiiiieman erillainen kuva, meidän Mikaan verrattuna

Lisäys. Tuollaisella tehostetulla scouttauksella ja tutkimisella, säästäisi varmasti ison tukun rahaa, kun ei tulisi näitä Brejack, Koistinen, Viitaluoma, Lahtela, Monto yms hasseja niin paljoa.
Niin siitä ei pääse mihinkään, että kun Kontiola oli pois, niin koko keskikaista oli pois. Siihen kun lisätään pakiston kasaaminen ja todellinen musta piste, maalivahdit, niin on siinä Mikalla tekemistä.

Noh, Mika on kiinnittänyt hemmetin kovan maalivahtikaksikon ensi kaudeksi. Se on hemmetin kova suoritus ja juuri se osasto, missä Toivola on selkeästi oppinut virheistään. Mielenkiinnolla jäädään odottamaan löytääkö Mika niitä lupaavia nuoria, tai niitä HPK:n dna:n myöhäisherännäisiä löytöjä, tai hyviä ulkomaalaisia. Näiden osalta Mika on epäonnistunut raskaasti viimeisen kahden vuoden aikana.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Viitaluomaa tarkoitan lähinnä siinä että kulutti budjettia kotona, toki eihän loukkaantumisia pysty täysin ennustaa. Koistinen tosin oli sellainen että pystyi. Kuitenkin pointtina, että on paljon isompi todennäköisyys hankintojen onnistumiseen, eikä vain katota mitä on joskus saanut aikaiseksi.

Vaihtoehto olisi tietenkin, että Mika saisi "apulais utj" jonkun nuoren kaverin, joka voisi sitten näitä tilasto analyysejä yms digi juttuja hoitaa ja antaa apunsa nuoriin pelaajiin, joita Mikakaan ei kerkeä oikeasti scoutata. Että ei olla pelkästään kuulopuheiden ja elite tilastojen varassa.
No helkutti, onko Mika vetänyt kuulopuheilla ja elitellä? Mistä tälläistä tietoa olet saanut, mutuako?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös