Mainos

Mika Toivola – urheilujohtaja

  • 121 297
  • 809

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Grman selvästi ylemmäs. Joukkuepelaaja, parantanut kauden edetessä selvästi.

Johnstonille nelkki ja koko kesä ehtoja koulun kusipäisimmän open valvonnassa. Syy: vätystely ja joukkueen päälle kuseminen. Avojääkikkailun ei kannata antaa hämätä tämän nilkin kanssa. Joukkuepelissä yhden hahmon huono esimerkki voi pahimmillaan saastuttaa koko jengiä, ja johtajilla menee turhan paljon energiaa ja voimavaroja ylimielisten mulkkujen säädön paikkailuun. Voin toki olla täysin väärässä, ja herra oli kopissakin rakastettu kaveri, mutta tavan näköhavaintojen perusteella ainakaan mikään ei tuntuisi tukevan tätä tulkintaa. Helvetin kauas Hämeenlinnasta. Taitoa tarvitaan, mutta ei tällä hinnalla. Toivottavasti oli edes halpa (I wish).

Cornet'n kahden vuoden suora sopimus ei myöskään mennyt eikä mene mulle jakeluun. Ekan Kerho-kautensa vamman jälkeen tällä kaverilla ei ole ollut vetoa. Rouhijoita ja alaketjulaisia saadaan ihan tarpeeksi ja halvalla omasta takaa.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Tälle kaudella Mika päätti yllättää oikein kunnolla - lopputulemana hankki meille neljä täysin "hampaatonta kanadalaista" ja vielä yhden jenkin päälle. Ei saatu ihan puolta tusinaa hutia täyteen, kun Joly petti tässä suhteessa ollen kenttäpelaajista Kerhon ylivoimainen ykkönen.

Mika, jos et vielä ole tajunnut, ei me tätä olla tarkoitettu, kun me ollaan pyydetty sitä hampaatonta kanadalaista (joka on valmis menemään sinne vastustajan maalille ja antamaan tarvittaessa vähän vastustajalle takaisinkin).
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
6 Cornet
5,5 Grman
5 Collins
Ihan oikeasti, mitä Cornet on tehnyt tällä kaudella paremmin kuin nämä kaksi muuta. Aivan turha turisti siellä kokoonpanossa. Ja siis siksi, että kaikki muut liigamiehet klesana.
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hämeen Sanomista

"Paljon kysymyksiä​

HPK hankki loppukauden joukkueeseensa Aleksi Mustosen, Miihkali Tepon ja Niklas Frimanin, mutta samoihin aikoihin joukkueen tuloksenteko alkoi takkuamaan.

Näetkö, Jarno Pikkarainen, tässä syy-seuraussuhdetta?

– Ei Mustoselle varmasti ollut helppoa tulla Kerhoon ykkössentteriksi, kun hän ei ollut Kärpissä paljoa pelannut. Friman oli ehdottomasti vahvistus ja Teppo ehkä vähän enemmän määrämies, Pikkarainen sanoi.

Tehottomuus oli HPK:n kauden kantava teema.

Mitä pitää nyt oppia ja analysoida, että sen kanssa ei ensi kaudella pitäisi näin paljoa painia?

– Joukkueen rakentamista pitää vahvasti miettiä. Kilpailu kiristyy ja moni organisaatio takaa tulee luomaan nahkaansa uudestaan. Että urheilussa pystyy pitämään tason samana edes, sen eteen pitää tehdä valtavasti töitä.

Miten arvioit valmennustiimin suoritusta?

– Ei minulla ole valmennustiimistäni paljoa muuta kuin kehuttavaa. Jos yhden nimen nostaa esiin, se on Mikko Tolvanen, joka on toiminut fysiikkavalmentajana ja fysioterapeuttina. Hän teki loistavaa työtä ja on korvaamaton kaveri tälle seuralle kyllä, Pikkarainen kehui

Kroonisen tehottomuuden analyysit myöhemmin​

HPK:n kauden ongelmat pudotuspeleissä olivat samat kuin runkosarjassakin – tehottomuus ja ylivoimapelin takkuaminen veivät HPK:ltä ratkaisevasti terää mennä jatkoon.

Niitä tullaan Pikkaraisen mukaan analysoimaan tarkemmin myöhemmin.

– Nyt tulee vähän nopeasti. Ei tällä hetkellä minusta ole siihen. Niin tyhjä olo nyt on."
 
Suosikkijoukkue
HPK
Alkaa kyllä itsellä kärsivällisyys loppua tuon Toivolan kanssa. Jos nyt miettii hänen historiaansa, niin esimerkiksi mestaruuskauden joukkue ei lopulta ole edes hänen käsialaansa, sillä silloin seurassa pelasi monia HPK:n omia kasvatteja ja sellaisia, jotka olivat pelanneet jo useamman vuoden Kerhossa. Kauden 2019-2020 ensimmäisten sopimusten julkistaminen toukokuussa 2019 oli kyllä niin karmeaa katseltavaa että ihan pahaa teki; Toivola oli saanut sellaisia huippuhankintoja kuin Joona Voutilainen, Joona Monto, Mikko Lahtela(!!!!) ja Tommi Tikka, tosin näistä Tikka osoittautui lopulta ihan kelpo työmyyräksi. Toki hyvääkin oli kun Kunyk ja Eronen tulivat Kerhoon.

2020-21 kauden joukkue oli yhtälailla yhden kentän varassa ja hankintoja tuli todella vähän, Kontiolan ollessa ainoita valonpilkahduksia. Kertoo joukkueesta jotain, että kesken kauden hankittiin uusi ykkösmolari (Laurikainen) ja johtava puolustaja (Laatikainen), sillä joukkue oli yksinkertaisesti aivan hirveä ja täynnä toivotaan toivotaan Mestis-tason pelaajia.

Tämän kauden joukkueesta olin rehellisesti sanoen innoissani, vaikka moni asiantuntija tyrmäsi HPK:n ennen kauden alkua täysin. Pitkästä aikaa tuli ulkomaalaisia pelaajia ja joukkue uudistui muutenkin positiivisesti. Lopulta ulkomaalaispelaajat Jolya lukuunottamatta osoittautuivat pyramidihuijauksiksi, jossa rahat hävisi mutta tulosta ei tullut. Marcinew ja Collins on kyllä olleet niin huonoja hankintoja miltä tahansa kantilta katsottuna että ihan itkettää, Johnstonia en nyt täysin tyrmää. Myös Cornet oli iso pettymys, joukkue oli jo ennen häntä täynnä raatajia, mutta silti hänet piti jostain syystä saada joukkueeseen. kokonaisuudessaan joukkue rakennettiin ilman selkeää päämäärää, roolit ovat olleet hieman sekavat eikä sitä kuuluisaa ykkössentteriä ihan oikeesti saatu hommattua millään. Sen sijaan puolustajia HPK:lla on enemmän kuin katsojia tänään kotipelissä, mutta hyökkäyksen laadukkuus on laiminlyöty täysin. Siis ihan oikeesti, miksi Kerho hankki Miihkali Tepon? Yksi puolustaja lisää, joka istui katsomossa suurimman osan ajastaan Hämeenlinnassa. Ne rahat mitkä menivät Mustoseen ja Teppoon, olis voinut sijoittaa vaikkapa laadukkaampaan hyökkääjään, joka olisit tuonut uutta virtaa maalintekoon.

Jos seuraavassa kick-off tapahtumassa julkistetaan Otto Latvalan jatkosopimus ja jotain paskoja Mestis-pelaajia, niin mua ei hallilla näy ensi kauden peleissä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Siis ihan oikeesti, miksi Kerho hankki Miihkali Tepon?
Ilmeeni kun en edes muistanut koko Teppoa: :/

Muse oli puolestaan yksi lisä Jokeri-jämäturhakkeiden listaan – ja vieläpä monivuotisella sopparilla! Kärpät voitti, kun sai kaksikon ulostettua pois palkkalistoiltaan – Mikalle sen sijaan olivat tämän kauden paskojen hankintojen huipennuksia molemmat.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Mahdotonta sanoa Maaliskuussa mihin rooliin kukakin on syyskuussa valmis. Uskon Mustosen olevan ensikaudella todella hyvä, mutta ei tule pelaamaan sentterinä.

Joly - X - Mustonen
Samaa mieltä tästä. Hieman ihmetyttää puheet tässä vaiheessa ettei olisi liigatasoa. Aika repaleinen kausi siellä taustalla. Ei oikein Kärpissä lähtenyt, siellä pitkään viltissä, josta suoraan tulosyksikköön ja joukkueeseen, jonka viisikkopeli oli luisumassa kriisiin. Väläytteli hyviäkin otteita, mutta sitten luisui muun jengin tasolle. Pidän kiinni ajatuksesta, että pienellä viilaamisella hyvä secondary scoring kaveri, mutta ei missään nimessä ykkösketjun kavereita.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Mielestäni tämä kertoo paljon Kerhon sisäisestä hierarkiasta ja vähän myös niistä syistä kauden päättymiseen.... "Ei Mustoselle ollut varmasti helppoa tulla Kerhoon ykkössentteriksi, kun hän ei ollut Kärpissä paljoa pelannut"
 
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän Pikkarainen antaa taas Mikalle kritiikkiä:

"Varmaan siinä oli sitäkin ja pelin taso nousi Liigassakin loppua kohti. Joukkueetkin vahvistuivat ja vaatimustaso nousi. "

"Ei Mustoselle varmasti ollut helppoa tulla Kerhoon ykkössentteriksi, kun hän ei ollut Kärpissä paljoa pelannut. Friman oli ehdottomasti vahvistus ja Teppo ehkä vähän enemmän määrämies, Pikkarainen sanoi."

"Joukkueen rakentamista pitää vahvasti miettiä. "
 

laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Asiaa Pikkaraiselta.

Kerhossa ja kerholaisten kesken on aina pelätty tämän kaltaisia boksin ulkopuolelta tulevia henkilöitä, jotka tuovat ongelmia esille ja ovat suorasanaisia. Aiheuttaa veneen keinutusta.

Tällöin juostaan monesti aina puolustelemaan milloin ketäkin suojatyöläistä.
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Jos Kerhon rosteri olisi kasattu paremmin, niin Kerho pelaisi kannusta tällähetkellä. Turha tätä nyt on tietysti enää jauhaa, mutta Piken työkalut oli yhtä kuin nyrkki ja kyrpä. Mikalla iso näytönpaikka tulevalle kaudelle. Jos ei onnistu, niin mono perseelle on väistämättä edessä.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Nyt saatan olla täysin väärässäkin, joten vahvistakaa tai kumotkaa näkemykseni, mutta minulla on ollut sellainen mielikuva, ettei Toivola ole ainakaan Kerhossa ollessaan pahemmin analysoinut ja ylipäätään myöntänyt epäonnistumisiaan julkisuudessa. Miten on?

Päättyneen kauden osalta varsinkin Toivolan olisi syytä antaa analyyttinen ja rehellinen kuvaus siitä, miksi hankintojen osalta toimittiin ja kävi näin - ja mitä aiotaan tehdä toisin, jottei taas seuraavalla kaudella oltaisi samanlaisessa tilanteessa. En tarkoita, että tässä pitäisi julkisesti lähteä toisia arvostelemaan saati syyttämään, mutta hyvä olisi, jos ainakin jokainen kolmikosta Toivanen, Toivola ja Pikkarainen voisi tarjota - ainakin oman toimintansa osalta - kriittisen näkemyksen. Jokaisen osuuteen on tällä kaudella sisältänyt erinomaisia onnistumisiakin, joten niitä vasten luulisi löytyvän ryhtiä myös kertoa epäonnistumisistakin, sillä niitäkin kaikilta kiistämättä löytyy.
 

nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Kyllä koko kausi mentiin ohuella ja kun vihdoin vahvistuksia saatiin niin parilla päättyi kausi! Puolustuksena täytyy esiin nostaa korona ja sen tuoma haaste tuloista. Siitä huolimatta ens kaudelle on Mikalla iso tehtävä näyttää että pystyy oikeita vahvistuksia hommaan. Onneksi on pike vaatimassa eikä masa piipittämässä!
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Jos Kerhon rosteri olisi kasattu paremmin, niin Kerho pelaisi kannusta tällähetkellä. Turha tätä nyt on tietysti enää jauhaa, mutta Piken työkalut oli yhtä kuin nyrkki ja kyrpä. Mikalla iso näytönpaikka tulevalle kaudelle. Jos ei onnistu, niin mono perseelle on väistämättä edessä.

Mikalla on iso näytönpaikka mutta niin on pikkaraisellakin.


Jos siellä olisi ollut laadukkaampaa pelaajaa niin Kerho olisi mennyt suoraan 6 joukkoon.

Toisaalta vaikka siellä olisi ollut hyvät sentterit se ei poista Pikkaraisen vastuuta yhdestä Kerhon historian pahimmista sulamisista.

Pikkarainen ei saanut oikeastaan käännettyä kurssia lainkaan silloin kun juuri olisi pitänyt saada.
Tämä on asia mitä ei voi vierittää kenenkään muun kuin valmennuksen vastuulle. Ei edes Toivolan.

Ja tämä on se mikä eniten itseäni mietityttää. Miten ensikaudella Pikkarainen kääntää laivan kurssin kun se ei sitä saanut milliäkään kääntymään tällä kaudella silloin sitä eniten olisi tarvittu?
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Mikalla on iso näytönpaikka mutta niin on pikkaraisellakin.


Jos siellä olisi ollut laadukkaampaa pelaajaa niin Kerho olisi mennyt suoraan 6 joukkoon.

Toisaalta vaikka siellä olisi ollut hyvät sentterit se ei poista Pikkaraisen vastuuta yhdestä Kerhon historian pahimmista sulamisista.

Pikkarainen ei saanut oikeastaan käännettyä kurssia lainkaan silloin kun juuri olisi pitänyt saada.
Tämä on asia mitä ei voi vierittää kenenkään muun kuin valmennuksen vastuulle. Ei edes Toivolan.

Ja tämä on se mikä eniten itseäni mietityttää. Miten ensikaudella Pikkarainen kääntää laivan kurssin kun se ei sitä saanut milliäkään kääntymään tällä kaudella silloin sitä eniten olisi tarvittu?
Ensikaudella on hyvin suurella todennäköisyydellä hieman paremmat työkalut suorittaa tuota pelaamista. Uskon, että joukkueesta alkoi yksinkertaisesti loppumaan bensiini ja se on ymmärrettävää tuossa ottelutahdissa ja tuolla rosterilla. Sanoihan Pikkarainen itsekin, että ei pystynyt luomaan sitä tietynlaista rentoutta pelaajiin niinä hetkinä kun mailaa puristettiin. Itseäni ei epäilytä ensikauden Pikkarainen pätkän vertaa, ainut mikä epäilyttää ja jännittää on Mikan panos tähän touhuun.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: j72

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Sanoihan Pikkarainen itsekin, että ei pystynyt luomaan sitä tietynlaista rentoutta pelaajiin niinä hetkinä kun mailaa puristettiin.

Missä se näin on sanonut? Tämä on hyvä kun tunnistaa ja myöntää avoimesti kehityskohteensa. Silloin sitä voi alkaa työstämään.
ainut mikä epäilyttää ja jännittää on Mikan panos tähän touhuun.

Tavallaan kyllä. Toisaalta, nyt pikkaraisella on sananen sanottavana jos Mika on roudaamassa seuraavaksi jotain 38v DEL 2 sarjan entistä jäähdyttelijää tänne.
Kaikki hankinnat pelaajistoon tulisi olla Pikkaraisen hyväksymiä.
Nyt on tosiaan Mikalla myös näytön paikka.
 

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Missä se näin on sanonut? Tämä on hyvä kun tunnistaa ja myöntää avoimesti kehityskohteensa. Silloin sitä voi alkaa työstämään.


Tavallaan kyllä. Toisaalta, nyt pikkaraisella on sananen sanottavana jos Mika on roudaamassa seuraavaksi jotain 38v DEL 2 sarjan entistä jäähdyttelijää tänne.
Kaikki hankinnat pelaajistoon tulisi olla Pikkaraisen hyväksymiä.
Nyt on tosiaan Mikalla myös näytön paikka.
Olikohan eilen lehdistötilaisuudessa vai HäSanomissa kausi analyysissään.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Itsekin olen monta kerta hankinnoista Mikalle lokaa heittänyt ja mielestäni ihan syystäkin. Järjestäen kaudesta toiseen on ollut enemmän huteja kuin hittejä. Nyt kun kautta on nyt pelattu viisi ottelua, niin näyttäiskö kerrankin siltä, että hankinnat ovat olleet aika lailla onnistuneita?

Eilen kun katseli hieman kritisöidyn Ahosen blokkipelamista ja ne muutamat passit mitä mieheltä on nähty, niin uskaltaa kyllä tämänkin laittaa onnistuneiden puolelle. Moseksen hankintaa hieman itse kritsoin, mutta näyttäisi että turhaan. Järvinen on piste per peli tahdissa, voiko ykkössentteriltä parempaa odottaa? Trettenes pelaa juurikin sellaista peliä mitä häneltä osasi odottaakin ja Liukas on omat näyttönsä meille Kerho-faneille jo antanut. Rajaniemi ollut myös hyvä. Reini odotuksiin nähden vallan loistava. Juuso on Juuso ja tuskin meidän kannattaa olla huolissaan Miron tasosta, vaikka tämä juuri ei vielä pelaan ole päässytkään?

Toki besserwisserit voi aina sanoa, että mites se Wold ja Tenhovuori. No kumpikin on nuori vielä ja näiden hankintojen onnistumisia voitaneen miettiä vasta tulevaisuudessa, kuten myös loukkaantuneen Pärssisen.

Toki sen yhden kunnon sentterin puuttumisesta tai pienestä rotaatiosta voisi antaa hieman negaa, mutta muutoin mielestäni tällä haavaa Mika on tehnyt hankintojen suhteen parasta työtä Kerho-urallaan. Varmasti toki auttoi myös, että nykyvalmennukseen lienee hyvin paljon helpompi hakee palasia kuin parin edellisen kauden valmennusjohdolla ennen kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös