Lapaselle..
Ensin oletat ja kysyt, sitten muutaman kappaleen päästä epäsuorasti jo toteat asian, johon en edes vielä ole ehtinyt vastaamaan.
Ja ei, en tarkoita etteikö Tappara neuvottelisi muiden joukkueiden pelaajien kanssa kesken kauden. Varmasti sopimus Lehdonkin kanssa hierottiin kuntoon jo hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä. On kuitenkin harvinaisen tekopyhää jeesustella Tapparasta, koska samaa värväystoimintaa tekevät aivan varmasti kaikki muutkin (kuten sinäkin Lapanen sanoit) seurat, myös JYP. Se, että jyväskyläläiset jäävät siirtomarkkinoilla isompiensa jalkoihin, ei oikeuta heitä tai heidän fanejaan purkamaan kiukkuaan ja esittämään uhkasakkovaateita toista seuraa kohtaan. Jos tuota pykälää Liigan säännöissä todella toteutettaisiin, olisi tuo summa tullut maksettavaksi Jyppiläänkin.
Ja Hassisen perusteluilla viittaisin näihin "Lehto ei neuvottele meidän kanssamme, joten hänellä on varmasti sopimus Tapparan kanssa"-kommentteihin. Lähinnä siis hämmästelin vain toimitusjohtajan asennetta tilanteeseen - miksi Lehdon olisi pitänyt edes vaivautua neuvottelemaan Jypin kanssa, jos ei halunnut joukkueessa sopimuksen päätyttyä jatkaa?