Jukka Poika - Kylmästä Lämpimään
Onko tästä joku naislaulaja tehnyt oman versionsa vai kuulinko mä aivan omiani?
Reilut pari tuntia sitten mä piipahdin Mynämäen K-Supermarketissa. Mielestäni kaiuttimista kuului tuttu biisi, mutta ääni kuulosti naiselta! Ei aavistustakaan mitä siellä soitettiin. Willinä veikkauksenani voisin heittää, että kyseessä oli joku Radio Nova tms.
Vixen: Cryin'. Tuon kappaleen introa siinä pyöritetään.Mikäs biisi tossa taustalla alkaa soimaan: When Metal Ruled The World (80s LA Sunset Strip Story) - YouTube
Nyt tarvitaan jo jonkun muunkin apua, kuin vain omien harmaiden aivosolujen.
Reilu viikko sitten pokerinpeluun yhteydessä ajauduin kuuntelemaan ja selailemaan juutubesta hieman vanhempaa, edellisessä elämässäni kuuntelemaani mielimusiikkia.
Pääpainopiste oli siis Rap/HipHop. Yksi biisi jäi kuitenkin kalvamaan mieltäni, kun en millään saanut kyseistä esittäjää, tai edes biisin rytmiä päähäni, että olisi sitäkautta voinut lähteä purkamaan vyyhtiä, biisin sanoista puhumattakaan.
Tämä etsimäni biisi on siis hiphoppia. Biisi voisi olla tehty 2000-luvun puolenvälin hujakoilla, ehkä jopa loppupuolella. Muistan kuunnelleeni sitä ennen vuotta 2010. Esittäjä oli Suomalainen, tai Ruotsalainen. Biisin esityskieli oli (muistaakseni) englati...
Musavideo oli piirretty-tyylinen. Siihen oli kuvattu ihan oikeita ihmisiä ja asioita, mutta editoitu juuri jonkun "cartoon"ohjelman läpi. Muistaakseni siinä oli myös jonkunnäköinen piirretty spray-kannu, joka spreijasi sillointälloin uusia tapahtumia ruudulle (mm.brakedancereitä, ja erivärisiä nuolia graffiti-tyyliin), jotka lähtivät liikkumaan. Se oli aika tuntematon ja pienen pudjetin bändi ja video silloin, juutubekatselukerrat luettiin ennemmin tuhansissa, kuin kymmenissätuhansissa. Videossa myös etualalla räppäsi oikeastaan koko videon ajan joku partasuinen heppu.
Itseä sekoittaa lähes täysin Looptroopin - walls dont lie -biisi, jonka "laulaja" muistuttaa erehdyttäväsi ulkoiselta habitukseltaan tätä etsimäni biisin ja videon heppua.
Senverran olen saanut kaivettua muistini sopukoista tietoa biisin nimestä, että siinä oli joku lumeen liittyvä juttu. En muista, oliko se esittäjässä, vai biisin nimessä.
Tässä hieman palaa purtavaksi.
HEII!! Tänään aukesi uusi pala vyyhdistä, muta ei vieläkään löydy biisiä, tai esittäjää...
Siinä musavideossa jossakin kohtaa ruudulle ilmestyy graffiti, missä lukee "eurohopper". Tämä siis vahvistaa, että se on Suomalais-esittäjän kappale.
Tuota kohtaa miettiessäni tuli semmoinen asia mieleen, että ei tuossa musavideossa tainnutkaan olla spraykannua heilumassa, vaan ne kohtaukset piirtyivät ikäänkuin paperille sarjakuva-tyyliin, josta sitten lähtivät liikkumaan.
Toivottavasti nyt jollakin soittaa kelloja.
Mikäs se Leevin piisin nimi on missä ne hoilottaa että "pishna pishna piishnaa" ja taustasta tulee mieleen Intia? Tänks!
Rei Ban Bombay.Mikäs se Leevin piisin nimi on missä ne hoilottaa että "pishna pishna piishnaa" ja taustasta tulee mieleen Intia? Tänks!
Ekana tuli mieleen Eva Dahlgren - Vem tänder stjärnorna (kertsi alkaa ajassa 1:26).Ruotsalainen mamma...
Osaisko joku auttaa tällasen biisin kanssa: laulaja on mies, biisi on sellaista svengaavaa "hempeää" rockia. Muutaman kerran olen kuullut radiosta, toisella kertaa joko radio rockista tai citystä. Kertsissä lauletaan jotain "little dance little dance little dance little dance" tai vastaavaa. Vaikeat tuntomerkit ja senpä vuoksi en ole lyriikoiden perusteella löytänytkään..:). Tunnistaisko joku?'
Ekana tuli mieleen Eva Dahlgren - Vem tänder stjärnorna (kertsi alkaa ajassa 1:26).
Osaisko joku auttaa tällasen biisin kanssa: laulaja on mies, biisi on sellaista svengaavaa "hempeää" rockia. Muutaman kerran olen kuullut radiosta, toisella kertaa joko radio rockista tai citystä. Kertsissä lauletaan jotain "little dance little dance little dance little dance" tai vastaavaa. Vaikeat tuntomerkit ja senpä vuoksi en ole lyriikoiden perusteella löytänytkään..:). Tunnistaisko joku?'
Osaisko joku auttaa tällasen biisin kanssa: laulaja on mies, biisi on sellaista svengaavaa "hempeää" rockia. Muutaman kerran olen kuullut radiosta, toisella kertaa joko radio rockista tai citystä. Kertsissä lauletaan jotain "little dance little dance little dance little dance" tai vastaavaa. Vaikeat tuntomerkit ja senpä vuoksi en ole lyriikoiden perusteella löytänytkään..:). Tunnistaisko joku?'
Hakusessa eräs Irwin Goodmanin biisi. Soi joskus joulukuussa Radio Suomella. Kipaleen loppupuolella hieman ivallisesti toivotettiin jotain tyyliin "hyvää joulua myös sävelradiolle"