Niin minusta kriteereinä voisivat olla:
- Seuraa kaikki/tai ainakin lähes kaikki suosikkijoukkueensa ottelut, jos asuu joukkueen kotipaikkakunnalla, käy myös ainakin jonkin verran paikanpäällä.
- Henkilöllä on myös tunteet mukana. En tarkoita, että joka tappion jälkeen olisi masentunut tai riehuisi kadulla, vaan sitä, että henkilö eläytyy joukkueensa edesottamuksiin. Mielestäni henkilö, jota ei harmita vastustajan tekemä maali, ei ole fani. Se sitten, miten näyttää tunteensa on ihan eri juttu.
- Lojaalius joukkuetta kohtaan. Huonoina hetkinä ottelussa paikanpäällä kannustetaan joukkuetta(eri asia tietysti jo ratkennut peli) ja joukkueen edesottamuksien seuraamista ei lopeteta ainakaan pitkäksi aikaa vaikka menisi, kuinka huonosti.
- On muuten mielenkiintoinen kysymys, voiko henkilö kannattaa kahta eri joukkuetta. Mielestäni samassa sarjassa kahden eri joukkueen kannattaminen ei ole mahdollista, väkisinkin sieltä se suurempi suosikki löytyy. Näin ainakin otaksuisin.
Se, että kannattajalla on kaksi eri suosikkijoukkuetta, jotka pelaavat eri sarjoissa on mielenkiintoisempi kysymys. Itselläni näin on. Tappara ja Hokki ovat joukkueet, joita voin sanoa kunnolla kannattavani, en seuraavani. Tällä hetkellä suurta ristiriitaa ei ole, kun Tappara on se joukkue, jota voin otteluiden aikana kunnolla seurata. Hokkia pääsee kunnolla seuraamaan vasta Urheilukanavan tv-otteluissa, jotka aion toki katsoa suorana, vaikka Tappara pelaisikin samana päivänä. Ei tarvitse miettiä, kumman joukkueen ottelua haluan seurata, koska Hokin näkeminen on niin paljon harvinaisempaa.
Minusta asuinpaikka ei saa olla mikään kriteeri, näkisin, että kannattaja/fani voi olla, jos vain seuraa joukkueen otteluita ja siinä seuraamisessa on mukana se todellinen eläytyminen joukkueen puolesta. No, kyllähän se varmasti monen valintaan vaikuttaa. Tappara, nykyisen kotikaupunkini joukkue. Hokki, Kainuussa suurimman osan lapsuudestani viettäneenä ja siellä
vähän junnukiekkoakin pelanneena, luonnollinen suosikkijoukkue.
Juu ja sitten ne sellaiset fanituote-jutut voi minusta poistaa ja kauas siitä määritelmästä, mikä tekee henkilöstä fanin. Hyi hemmetti, mitä ulkoisen kuoren katsomista. Toki monesti faneilla on fanituotteita, mutta ne eivät kerro faniudesta välttämättä mitään.
Suosittelen Nick Hornbyn hornankattilaa kaikille, jotka lukevat itsensä faneiksi. Ihan tuttuja piirteitähän sieltä löytää. Ehkä vähän häiritsee se, että kirjailija ehkä vähän vähättelee faniutta ikään kuin sellaisena, josta hän haluaisi päästä eroon. No, onhan se totta, että liikaa on liikaa, esimerkiksi jääkiekko ja jalkapallo ovat vain pelejä. Kuitenkin jonkun kirjallisuuden tai taiteen harrastamisen asettaisin periaatteessa ihan samalle viivalle, kuten minusta Hornby ei näytä sitä vastoin tekevän. Enkä itse ole ikinä kokenut, että minun pitäisi päästä mistään eroon. No, olenhan minä todella nuori ja kokematon verrattuna keski-ikäiseen englantilaiseen jalkapallofaniin, mutta minulla on se kuva, että hän yritti päästä faniudestaan eroon nuoruudessakin. Niin, tuossa kirjassa tulee esiin myös se, että hän kannattaa kahta-kolmea eri joukkuetta, jotka pelaavat eri sarjatasoilla. Mutta kannattaa tosiaan lukea!
- Seuraa kaikki/tai ainakin lähes kaikki suosikkijoukkueensa ottelut, jos asuu joukkueen kotipaikkakunnalla, käy myös ainakin jonkin verran paikanpäällä.
- Henkilöllä on myös tunteet mukana. En tarkoita, että joka tappion jälkeen olisi masentunut tai riehuisi kadulla, vaan sitä, että henkilö eläytyy joukkueensa edesottamuksiin. Mielestäni henkilö, jota ei harmita vastustajan tekemä maali, ei ole fani. Se sitten, miten näyttää tunteensa on ihan eri juttu.
- Lojaalius joukkuetta kohtaan. Huonoina hetkinä ottelussa paikanpäällä kannustetaan joukkuetta(eri asia tietysti jo ratkennut peli) ja joukkueen edesottamuksien seuraamista ei lopeteta ainakaan pitkäksi aikaa vaikka menisi, kuinka huonosti.
- On muuten mielenkiintoinen kysymys, voiko henkilö kannattaa kahta eri joukkuetta. Mielestäni samassa sarjassa kahden eri joukkueen kannattaminen ei ole mahdollista, väkisinkin sieltä se suurempi suosikki löytyy. Näin ainakin otaksuisin.
Se, että kannattajalla on kaksi eri suosikkijoukkuetta, jotka pelaavat eri sarjoissa on mielenkiintoisempi kysymys. Itselläni näin on. Tappara ja Hokki ovat joukkueet, joita voin sanoa kunnolla kannattavani, en seuraavani. Tällä hetkellä suurta ristiriitaa ei ole, kun Tappara on se joukkue, jota voin otteluiden aikana kunnolla seurata. Hokkia pääsee kunnolla seuraamaan vasta Urheilukanavan tv-otteluissa, jotka aion toki katsoa suorana, vaikka Tappara pelaisikin samana päivänä. Ei tarvitse miettiä, kumman joukkueen ottelua haluan seurata, koska Hokin näkeminen on niin paljon harvinaisempaa.
Minusta asuinpaikka ei saa olla mikään kriteeri, näkisin, että kannattaja/fani voi olla, jos vain seuraa joukkueen otteluita ja siinä seuraamisessa on mukana se todellinen eläytyminen joukkueen puolesta. No, kyllähän se varmasti monen valintaan vaikuttaa. Tappara, nykyisen kotikaupunkini joukkue. Hokki, Kainuussa suurimman osan lapsuudestani viettäneenä ja siellä
vähän junnukiekkoakin pelanneena, luonnollinen suosikkijoukkue.
Juu ja sitten ne sellaiset fanituote-jutut voi minusta poistaa ja kauas siitä määritelmästä, mikä tekee henkilöstä fanin. Hyi hemmetti, mitä ulkoisen kuoren katsomista. Toki monesti faneilla on fanituotteita, mutta ne eivät kerro faniudesta välttämättä mitään.
Suosittelen Nick Hornbyn hornankattilaa kaikille, jotka lukevat itsensä faneiksi. Ihan tuttuja piirteitähän sieltä löytää. Ehkä vähän häiritsee se, että kirjailija ehkä vähän vähättelee faniutta ikään kuin sellaisena, josta hän haluaisi päästä eroon. No, onhan se totta, että liikaa on liikaa, esimerkiksi jääkiekko ja jalkapallo ovat vain pelejä. Kuitenkin jonkun kirjallisuuden tai taiteen harrastamisen asettaisin periaatteessa ihan samalle viivalle, kuten minusta Hornby ei näytä sitä vastoin tekevän. Enkä itse ole ikinä kokenut, että minun pitäisi päästä mistään eroon. No, olenhan minä todella nuori ja kokematon verrattuna keski-ikäiseen englantilaiseen jalkapallofaniin, mutta minulla on se kuva, että hän yritti päästä faniudestaan eroon nuoruudessakin. Niin, tuossa kirjassa tulee esiin myös se, että hän kannattaa kahta-kolmea eri joukkuetta, jotka pelaavat eri sarjatasoilla. Mutta kannattaa tosiaan lukea!
Viimeksi muokattu: