MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Lillehammer 1994 on historian heikkotasoisin olympiaturnaus. Kaksi vuotta aiemmin eli Albertvillen kisoissa nähtiin aivan eri tasoista kiekkoa. Calgaryn turnaus 1988 oli vielä kovatasoisempi johtuen lähinnä Neuvostoliiton ylivoimaisuudesta.
Tiedän kyllä sinun mieltymyksesi, koska linkittelet tänne noita punakoneen pelejä 70- ja 80- luvuilta ja mikäs siinä: ihan hieno aikakausihan sekin oli, vaikka katson noita "hieman" himmeämmillä värilaseilla kuin sinä.

Minä sen sijaan viittasin (Lillehammerin kisoihinkin liittyen) siihen asiaan, mistä suomalaisen jääkiekkoilun legendat, mm. Saku Koivu, Jere Lehtinen, Ville Peltonen, Timo Jutila, Jarmo Myllys (sekä valmennusjohto) puhuivat Lillehammer-dokkarissaan:

Suomi loi uutta ja aggressiivista pelitapaa pitkälti hyökkäys- ja karvauspelin osalta ja 1994 olympialaisissa, mm-kisoissa sekä kultaan päättyneissä 1995 mm-kisoissa tämä tyyli oli jotain raikasta ja uutta, johon vastustajien oli vaikea iskeä kiinni. Tämä näkyi Suomen hyvänä menestyksenä arvoturnauksissa 1990-luvun puolessa välissä.

Pelitapaan kuului olennaisesti se, että valmennusjohto organisoi pitkälti puolustuspeliä, mutta jätti hyökkäyspelin uusien nuorien lupaustemme varaan. Dokumentissa valotetaankin mm. sitä, miten Koivu käytti fläppitaulua, Peltonen toi oman panoksensa ja Lehtinen vastasi toteutuksesta omalta osaltaan.

Suosittelen sinulle näiden dokkarien katsomista, ikivanhojen Neuvostoliitto-Tshekkoslovakia-pelien lomassa, vaikka Venäjä tuolloin Suomea vastaan maaleitta jäikin.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Suomi loi uutta ja aggressiivista pelitapaa pitkälti hyökkäys- ja karvauspelin osalta ja 1994 olympialaisissa, mm-kisoissa sekä kultaan päättyneissä 1995 mm-kisoissa tämä tyyli oli jotain raikasta ja uutta, johon vastustajien oli vaikea iskeä kiinni. Tämä näkyi Suomen hyvänä menestyksenä arvoturnauksissa 1990-luvun puolessa välissä.
Se että Suomi pystyi pelaamaan Lillehammerissa tuota aggressiivista pelitapaa esimerkiksi Venäjää vastaan johtui siitä, että Venäjä oli Lillehammerissa eri joukkue kuin Calgaryssa.

Jos Lillehammerin Suomen joukkue olisi pelannut tuolla taktiikalla Calgaryn Neuvostoliittoa vastaan, olisi se ollut Suomelle itsemurha. Neuvostoliitto olisi takonut taululle 10 maalia.

Suomen ainoa mahdollisuus voittaa Neuvostoliitto Calgaryssa oli se, että peli oli Neuvostoliitolle merkityksetön ja myös se, että Suomi pelasi koko ottelun kilpikonnapuolustusta.

Suomen pelillinen evoluutio välillä 1988 -1994 ei missään tapauksessa ollut sellainen, että vuoden 1994 Suomi olisi voinut haastaa vuoden 1988 Neuvostoliiton avoimessa hyökkäyspelissä. Kannattaa esimerkiksi katsoa ketä Suomen vuoden 1994 joukkueessa pelasi: Myllys, Tammi, Keskinen, Nieminen, Ojanen, Helminen, Mäkelä, Virta, Jutila, Hämäläinen jne. Eli pelaajia, jotka olivat parhaassa peli-iässään jo Calgaryn kisojen aikana.

Ei näiden pelaajien suoritustasossa tapahtunut mitään maagista parannusta vuosien 1988-1994 aikana. Vastustajien taso vain heikkeni dramaattisesti. Monien on vaikea ymmärtää, miten hyvä 1980-luvun Neuvostoliitto oikeasti oli ja miten paljon Venäjän maajoukkueen pelillinen taso romahti 1990-luvun puoliväliin mennessä.
 
Ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn - Väinö Linna.

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Otetaan esimerkki. Tutkapari Vjatsheslav Bykov-Andrei Homutov oli uransa parhaimmassa vedossa juuri Calgaryssa 1988. Neljä vuotta myöhemmin eli 1992 he olivat jo laskussa. Molemmilla oli vuonna 1992 menossa toinen kausi Sveitsin sarjassa, mikä näkyi jo tutkaparin otteissa. Vaikka entiset taidot sinänsä olivatkin tallella, eivät kumpikaan enää vuonna 1992 pystyneet samaan Tihonovin koulun supertempo-pelaamiseen kuin mitä he pelasivat Calgaryssa. Sveitsin sarjan löysä tempo ja kevyt harjoittelu oli tehnyt tehtävänsä.

Se että urallaan laskussa jo olleet Bykov ja Homutov dominoivat vuoden 1992 turnausta ei mielestäni todista kovin suurellisen pelillisen evoluution puolesta. Bykov ja Homutov eivät pelanneet enää vuoden 1994 turnauksessa, mutta olisivat vielä silloinkin halutessaan olleet sen turnauksen parhaat pelaajat.

Jos asiaa peilataan vielä nykypäivään, niin kannattaa katsoa kuka johtaa SM-liigan pistepörssiä: Ville Peltonen. Peltonen pelasi SM-liigaa jo vuonna 1992 ja oli mukana tuossa vuoden 1994 olympiajoukkueessa.

Mikä on jääkiekon todellinen pelillinen evoluutio 1990-kuvun alusta nykypäivään, mikäli silloin jo huipulla pelannut vanha papparainen Ville Peltonen on edelleen SM-liigan parhaita pelaajia? Peltonen oli varmasti pelaajana parempi vuosina 1992-1994 kuin mitä hän on vuonna 2014.
Kuten totesin aiemmin, niin mielestäni Albertvillen turnauksen jälkeen jääkiekko alkoi kehittyä entistä enemmän nopeammaksi koko joukkueen kollektiiviseksi peliksi. Neuvostoliitto oli varmasti aikaansa edellä kaikessa ammattimaisuudessaan, mutta uskallan väittää että 1970-luvulla ja 1980-luvulla kiekkoturnaukset eivät olleet vielä kovin ammattimaisia. Punakone varmasti harjoitteli ammattimaisesti ja kestää vertailun myöhempiin joukkueisiin, mutta kokonaisuutena en pidä sen aikaisia turnauksia vielä tasoltaan niin kovina kuin 1990-luvulta nykypäivään.

1990-luvun alusta alkaen turnausten taso laajeni jo yksistään sen vuoksi, että Neuvostoliitto ja Tshekkoslovakia hajosi. Venäjä ei kyennyt pärjäämään enää Neuvostoliiton vanhoilla pohjilla, vaan Ruotsi ja Suomi ajoivat pelillisen kehityksen aallonharjalla ohi. Suomi jätti Lillehammerissa Venäjän kaksi kertaa nollille ja uskon, että IVY:n Albertvillen joukkue olisi ollut myös helisemässä Suomen modernimpaa pelisapluunaa vastaan. Ei ainakaan olisi heittämällä voittanut.

Mielestäni pelin evoluutiota ei voida mitata ikipäivänä yksittäisten pelaajien valossa. Pelaajat kehittyvät ja muokkaantuvat pelin mukana, eivätkä voi tietenkään pelata samalla tavalla koko uraansa kuin uran alkupuolella. Ville Peltonen teki läpimurtoaan 1990-luvun puolivälissä ja aika oli sikäli otollinen, että noihin aikoihin peli alkoi kehittyä nykysuuntaan. Hänen ei ole tarvinnut urallaan peliään täysin muuttaa, vaan ainoastaan iän tuomien rajoitteiden vuoksi muokata pelitapaansa. Ylipäänsä on todella vaikea verrata 20-30 vuoden takaista jääkiekkoa nykypäivään, sillä jatkuvasti peli muuttuu ammattimaisemmaksi ja kilpailu kovenee. Uskon, että entiset tähdet pärjäisivät nykypäivänä yhtä lailla, mutta pelityylin täytyisi olla modernimpi. Ne jotka pystyvät muokkautumaan pelin mukana, niin kykenevät pelaamaan huipulla pitkään. Teemu Selänne ja Ville Peltonen näistä hyviä esimerkkejä.

Neuvostoliittolainen jääkiekkoilu oli aina kollektiivista jääkiekkoa. Joukkue oli suurempi kuin yksilö. Vaikka pelaajien yksilötaito oli huipputasoa, oli pelaajat pienestä pitäen opetettu ajattelemaan kollektiivisesti. Viisikot jauhoivat kollektiivisella yhteispelillä vastustajat murskaksi. Tästä syystä joukkuetta kutsuttiin "punakoneeksi". Joukkue teki konemaisella tehokkuudella selvää jälkeä vastustajista. 1970- ja 1980 -luvuilla murskanumerot olivat aivan yleisiä jopa Kanadaa, Ruotsia ja Tshekkoslovakiaa vastaan.
Tässä oikeastaan kiteytyykin hyvin se, miksi en allekirjoita väitettäsi että Calgaryssa tai Albertvillessa olisi pelattu aivan eri tasoista jääkiekkoa kuin Lillehammerissa. Neuvostoliiton (IVY, Venäjä) taso ei enää 1990-luvulla ollut niin korkea kuin aiemmin, mutta muiden maiden taso meni todella paljon eteenpäin. Enää ei ollut tarjolla "ilmaisia" mestaruuksia musertavalle punakoneelle, vaan turnausten voitoista käytiin useiden maiden kamppailuja. Vuosina 1992-1996 kruunattiin viisi eri maailmanmestaria sekä kaksi eri olympiavoittajaa, kun taas koko 1980-luvulla oli ainoastaan kolme eri maailmanmestaria. Neuvostoliitto vei myös 1964-1988 aikavälillä kaikki olympiakullat Lake Placidia lukuun ottamatta.
 
Se vaikenee, joka pelkää.

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Se että Suomi _pystyi_ pelaamaan tuota aggressiivista pelitapaa esimerkiksi Venäjää vastaan johtui vain siitä, että Venäjä oli Lillehammerissa eri joukkue kuin Calgaryssa.

Jos Lillehammerin Suomen joukkue olisi pelannut tuolla taktiikalla Calgaryn Neuvostoliittoa vastaan, olisi se ollut Suomelle itsemurha. Neuvostoliitto olisi takonut taululle 10 maalia...
Unohda nyt hetkeksi se vuoden 1988 Neuvostoliitto.

Kysehän on siitä, miten Suomi suhteutti oman pelitapansa 1990-luvun puolivälissä kohtaamiinsa vastustajiin ja tämän uuden ja aggressiivisen pelitavan katsottiin - perustellusti, kuten kävi ilmi - johtavan hyviin tuloksiin.

On aivan yhdentekevää, miten nuorten Leijonapelaajien Koivu, Peltonen, Lehtinen luoma uusi hyökkäyspeli olisi toiminut 70- tai 80-luvulla, sillä se luotiin omaan aikaansa. Eihän viime kauden Ässätkään luonut pelitapaa, joka olisi toiminut Kärppien 2000-luvun puolivälin dynastiaa vastaan parhaiten, vaan katsottiin miten vastustajat pelaavat vuonna 2013.

Venäjän lisäksi Suomi voitti 1994 olympialaisissa kaikki matsinsa paitsi Kanadan, halliten myös tuota hävittyä ottelua pitkät pätkät ja ollen muissa otteluissa suorastaan murskaavan ylivoimainen. 94' maksettiin oppirahoja häviämällä vielä mm-finaalikin Italiassa, voitto otettiin vuotta myöhemmin Ruotsissa.

edit.

Ei näiden pelaajien suoritustasossa tapahtunut mitään maagista parannusta vuosien 1988-1994 aikana...
Ei ole kyse tästä, vaan siitä, että Curren, Aravirran, Koivun, Jutilan jne mukaan Suomi muutti pelitapaansa vuonna 1994 ja tämä tuotti heti hyvää tulosta. Pelitavallisessa keskiössä oli käydä korkeammalta ja nopeammin kiinni vastustajaan, joka tuolloin oli harvinaista. Tämän lisäksi hyökkäysalueella pyrittiin erilaisiin ennalta sovittuihin skreeni-, jättö- ja kulmapeleihin, jotka tuottivat tilanteita liukuhihnalta.

Vuoden 1988 Neuvostoliitto ei liity tähän asiaan millään lailla.
 
Suomi ja Venäjä jakavat tällä hetkellä ideologisesti samat päämäärät: demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon ja monta muutakin periaatetta. - Tarja Halonen
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kysehän on siitä, miten Suomi suhteutti oman pelitapansa 1990-luvun puolivälissä kohtaamiinsa vastustajiin ja tämän uuden ja aggressiivisen pelitavan katsottiin - perustellusti, kuten kävi ilmi - johtavan hyviin tuloksiin.
Tästä olen samaa mieltä. Suomi pystyi Lillehammerissa pelaamaan tuota iloista ja hyökkäävää peliä, koska vastustajien (ennenmuuta varsinkin Venäjä ja vähemmän myös Tshekki) taso oli heikentynyt älyttömästi vuoteen 1988 verrattuna. Ruotsia vastaan Suomi ei Lillehammerissa pelannut ja Kanadalle Suomi hävisi (Calgaryssa Suomi taas voitti Kanadan).

Tilanne oli hieman sama, kuin SM-liigan jumbojoukkue, joka pelasi SM-liigassaa kilpikonnapuolustusta seuraavalla kaudella Mestiksessä pelaa iloista ja hyökkäysvoittoista jääkiekkoa, koska vastustajien heikentynyt taso antaa siihen mahdollisuuden.

On aivan yhdentekevää, miten nuorten Leijonapelaajien Koivu, Peltonen, Lehtinen luoma uusi hyökkäyspeli olisi toiminut 70- tai 80-luvulla, sillä se luotiin omaan aikaansa.
Sanoisin niin, että Koivu, Lehtinen ja Peltonen olisivat olleet Calgaryn Suomen olympiajoukkueelle loistava vahvistus, mutta ei sellainen että Suomi olisi ratkaisupelissä pystynyt Neuvostoliiton haastamaan. Peltonen-Koivu-Lehtinen paini kuitenkin eri sarjassa kuin Krutov-Larionov-Makarov, Kamenski-Bykov-Homutov tai Jashin-Semjonov-Svetlov.

Koivua lukuunottamatta Lillehammerin ja Calgaryn joukkueiden sentterikalusto olikin sama: Helminen, Keskinen ja Ojanen.
 
Ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn - Väinö Linna.

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Koivua lukuunottamatta Lillehammerin ja Calgaryn joukkueiden sentterikalusto olikin sama: Helminen, Keskinen ja Ojanen.
Paitsi, että mielestäni kaikki noista olivat paremmassa iskussa 1990-luvun puolivälin aikoihin kuin Calgaryssa. Suomi pelasi myös aivan erilaista peliä kuin Matikaisen aikana, joten mahdoton verrata.

En ymmärrä, miksi sinun täytyy se maaginen Calgary tuoda esiin jokaisessa asiayhteydessä. En väitä, että Suomi olisi 1990-luvun materiaalilla siellä pärjännyt, mutta se pelityyli jonka Suomi loi "Kurren" aikana, oli jotain hienoa ja ansaitsee oikeasti tunnustusta. Tshekki ja Venäjä olivat ehkä Lillehammerin aikoihin heikompia kuin aiemmin, mutta he eivät kuitenkaan pystyneet kompensoimaan sitä pelitavalla. Suomi kyykytti pelitavallisesti Venäjää kirjaimellisesti 9-0. Aiemmin ainoastaan Neuvostoliitto oli pystynyt ylivertaisella materiaalillaan dominoimaan tuolla tavalla pelejä, niin olihan se upeaa että pikkuruinen Suomi pystyi niin tekemään vuosina 1994-1995.
 
Se vaikenee, joka pelkää.
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Paitsi, että mielestäni kaikki noista olivat paremmassa iskussa 1990-luvun puolivälin aikoihin kuin Calgaryssa.
Millä perusteella paremmassa iskussa? Calgaryssa em. pelaajat olivat 25 vuoden molemmin puolin eli parhaassa peli-iässä. Lillehammerissa he olivat kolmikymppisiä.


Suomi pelasi myös aivan erilaista peliä kuin Matikaisen aikana, joten mahdoton verrata.
Suomi pelasi erilaista peliä, koska vastustajien heikentynyt taso antoi siihen mahdollisuuden. Kyllä Calgaryn Suomikin olisi hallinnut peliä Lillehammerin Venäjää vastaan ja pelannut iloista hyökkäysvoittoista peliä.


En ymmärrä, miksi sinun täytyy se maaginen Calgary tuoda esiin jokaisessa asiayhteydessä. En väitä, että Suomi olisi 1990-luvun materiaalilla siellä pärjännyt, mutta se pelityyli jonka Suomi loi "Kurren" aikana, oli jotain hienoa ja ansaitsee oikeasti tunnustusta. Tshekki ja Venäjä olivat ehkä Lillehammerin aikoihin heikompia kuin aiemmin, mutta he eivät kuitenkaan pystyneet kompensoimaan sitä pelitavalla. Suomi kyykytti pelitavallisesti Venäjää kirjaimellisesti 9-0. Aiemmin ainoastaan Neuvostoliitto oli pystynyt ylivertaisella materiaalillaan dominoimaan tuolla tavalla pelejä, niin olihan se upeaa että pikkuruinen Suomi pystyi niin tekemään vuosina 1994-1995.
Teen vertauksia Calgaryyn, koska Lillehammerin Suomen sinänsä hienon pelin hehkuttamisessa ei ole tarpeeksi osattu tai haluttu huomioida vastustajien tason romahtamista. On liiaksi keskitytty siihen, että Suomi ikäänkuin "oppi voittamaan" tai "oppi hallitsemaan peliä" tänä aikana, eikä huomata mitä muussa maailmassa tapahtui vuosien 1988-1994 aikana.

Tottakai oma peli ja tekeminen näyttää paremmalta, jos vastassa on jämäpelaajista koostunut Venäjä eikä Punakone.

Itse pidän Venäjän Lillehammerin suoritusta eli neljättä sijaa parhaana mahdollisena, mitä tuolla joukkueella saattoi edes saavuttaa. Välierässä olympiavoittaja Ruotsi voitti vain yhdellä maalilla.
 
Ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn - Väinö Linna.

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Millä perusteella paremmassa iskussa? Calgaryssa em. pelaajat olivat 25 vuoden molemmin puolin eli parhaassa peli-iässä. Lillehammerissa he olivat kolmikymppisiä.
Ihan pelillisiä edesottamuksia katsomalla. Esimerkiksi Esa Keskinen oli mielestäni huomattavasti dominoivampi kovempitasoisessa SM-liigassa kuin 1980-luvulla. Janne Ojanen puolestaan oli Calgaryssa vasta parikymppinen raakile, minkä jälkeen hän kehittyi pelillisesti vielä selvästi. Helminen puolestaan oli jo Calgaryssa hyvä, mutta vähintään yhtä hyvä vielä 1990-luvun kultavuosina. Ei pelaajien tasoa pysty arvioida pelkästään katsomalla ikää ja sen kautta perustella, että pelaajat ovat parhaimmilaan ~25-vuotiaana.

Suomi pelasi erilaista peliä, koska vastustajien heikentynyt taso antoi siihen mahdollisuuden. Kyllä Calgaryn Suomikin olisi hallinnut peliä Lillehammerin Venäjää vastaan ja pelannut iloista hyökkäysvoittoista peliä.

Teen vertauksia Calgaryyn, koska Lillehammerin Suomen sinänsä hienon pelin hehkuttamisessa ei ole tarpeeksi osattu tai haluttu huomioida vastustajien tason romahtamista. On liiaksi keskitytty siihen, että Suomi ikäänkuin "oppi voittamaan" tai "oppi hallitsemaan peliä" tänä aikana, eikä huomata mitä muussa maailmassa tapahtui vuosien 1988-1994 aikana.
Mielestäni ainoastaan Venäjä ei ollut enää niin kova kuin Neuvostoliitto aikanaan. Väitätkö, että esimerkiksi Aravirta muuten vain kertoo haastatteluissa, että Suomi pelasi eri tavalla kuin aiemmin? Suomi pystyi pelaamaan aiempaa kiekollisempaa peliä, koska materiaali oli parempi (Mika Nieminen, Saku Koivu, Ville Peltonen, Jere Lehtinen jne.). Parempi materiaali selittyy sillä, että kiekkoilusta tuli entistä ammattimaisempaa Suomessa ja tuo kultainen sukupolvi nousi esiin. Samoin esimerkiksi Ruotsin pelillinen taso nousi 1990-luvun alussa ja siellä siirryttiin myös pelaamaan entistä kiekollisempaa sekä kokonaisvaltaisempaa peliä.

Summa summarum. Jääkiekon taso nousi yleisesti 1990-luvulla ja yhä useampi joukkue pelasi modernimpaa kiekkoa. Neuvostoliiton jälkeinen Venäjä ei ollut kehityksessä mukana ja tippui yli kymmeneksi vuodeksi pelilliseltä ykköspaikalta. Tshekki ei ollut materiaalinsa puolesta Tshekkoslovakian veroinen, mutta modernisoi peliään hienosti ja nousi lopulta vuosituhannen vaihteen menestyneimmäksi kiekkomaaksi.
 
Se vaikenee, joka pelkää.

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En pysty näitä näkemyksiä jakamaan. En väitä, että Vancouverin pronssi olisi tullut vakuuttavalla tai hienolla esityksellä, mutta kyllä minä sitä arvostan. Mikä maa tuo pronssin olisi sitten ansainnut jos ei Suomi?
...
Ehkäpä aika on vähän mullannut muistot, mutta päällimmäisinä muistona noista kisoista on luonnollisesti USA-matsin ensimmäinen erä, tappio Ruotsille ja köhähdellen alkanut pronssiottelu. Kun 2006 kisoissa nähtiin ylivoimaisesti parasta peliä Suomelta koskaan, niin romahdus noihin kisoihin oli valtava. Se on toki hienoa, että näistä "kaikki parhaat mukana"-olympialaisista Suomi on ollut kolme kertaa neljästä mitaleilla ja kolmen joukossa kahdessa kolmesta viimeisestä Canada/World Cupista. Sikäli on kummaa, että Suomen kansainvälisten menestysten vähätteleminen on niinkin yleistä Suomessa.
 
30:00 3-8 "Tää on meidän peli." - 45:19 7-13 - 60:00 17-17 (7m) - 69:59 20-19
#14 Kathlen Ax 12.5.2019

Don't Stop Believin'

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL-Jokerit, leijonat, Kalpa, Vegas Golden Knights
En pysty näitä näkemyksiä jakamaan. En väitä, että Vancouverin pronssi olisi tullut vakuuttavalla tai hienolla esityksellä, mutta kyllä minä sitä arvostan. Mikä maa tuo pronssin olisi sitten ansainnut jos ei Suomi?
Mielestäni aika moni maa olisi ansainnut tuon ennemmin kuin Suomi.

Kerrataanpa turnausta: Suomella oli tuuria, että sai samaan lohkoon silloin heikot Saksan ja Valko-Venäjän. Suomella oli myös tuuria siinä, että he Ruotsi-otteluun mentäessä tiesivät, paljonko on varaa hävitä Ruotsille, jotta varmistetaan parhaan lohkokakkosen paikka ja vältetään ylimääräinen peli. Samalla hetkellä oli selvää, että puolivälierässä tulisi vastaan korkeintaan Tsekin tasoinen joukkue. Niinpä oli varaa pelata löysä peli ja säästellä tärkeisiin peliin energiaa.

Suomihan sitten saikin vastaansa Tsekin, joka oli yhden ottelun enemmän pelannut ja kiitos Ovetskinin, Jagr ei ollut parhaassa tikissään. Siitä huolimatta Suomi oli aika pahasti paikoin alakynnessä, mutta kiitos Kipperin, omissa ei kolissut. Samalta viivalta lähtiessä tulos olisi hyvin todennäköisesti ollut toinen.

Slovakialaiset taas taistelivat viimeiseen asti voitosta Kanadaa vastaan välierissä, kun taas Suomen ottelu oli ohi aikaisin ensimmäisessä erässä. Tähänkin otteluun siis Suomi pääsi paljon helpommalla. Siitäkin huolimatta Suomi oli ihan helisemässä ottelun loppuvaiheissa, mutta taas Kipper pelasti taas kriittisillä hetkillä.

Tässä minusta ihan hyvin perustelua siihen, miksi ei ansainnut pronssia mielestäni noissa kisoissa. Samaan hengenvetoon voin todeta, että Ruotsi voitti olympiakultaa 2006 tuolla tavalla säästelemällä, eli hävisivät Slovakialle alkupeleissä, jotta saivat vastaansa alkupeleissä itsensä väsyttäneen Sveitsin ja seuraavassa pelissä täysin sekaisin olleen Tsekin. Suomi taas pelasi koko ajan hyvin ja kovaa ja huomasi, ettei pelaajat olleet enää parhaassa tikissä finaalissa, vaikkakin lähelle se kultakin jäi. Kuitenkin Ruotsi oli silloin jäällä selkeästi energisempi. Suomi on aina minulle kultamitalisti noista kisoista

Suomi siis teki kolmessa pudotusottelussa yhteensä kuusi maalia. Yhden näistä teki Miettinen USA-ottelussa tilanteessa, jossa peli oli jo pelattu. Yhden teki Hagman tsekkiä vastaan, kun pakin mailan katkettua sai huseerata vapaasti maalilla.Kaksi maalia oli taas loistavaa Olli Jokisen taidonnäytettä, toki näihin sisältyi Pitkäsen hieno pystysyöttö ja nelosjoukkueen pelattu maalipaikka. Yksi maali meni sitten tuurilla Hakin kropasta ja yksi oli Salon hieno lämäri.

Minä en yksinkertaisesti arvosta tuollaista "pelleilyä", piste! Entinen systeemi, että pisteiden mukaan tuli loppuottelijat, oli oikeudenmukaisempi, mutta ymmärrän, että nykyinen systeemi on yleisöystävällisempi.
 

janóz

Jäsen
Mielestäni aika moni maa olisi ansainnut tuon ennemmin kuin Suomi.
Kylläpä pystyt näkemään asiat negatiivisesti Suomen kannalta. Pariin kertaan piti viestisi lukea läpi ennen kuin tajusin, että sinä "jaat" mitalit kenttäpelaajien peliesitysten perusteella kun minä taas tukeudun otteluiden lopputuloksiin. Koska näkökulmat on niin kaukana toisistaan niin tästä on turhaa enempää väitellä. Voisitko kuitenkin vastata vielä kysymykseeni mikä maa olisi pronssin tuosta turnauksesta ansainnut? Tietenkin perusteluiden kera.

Minä en yksinkertaisesti arvosta tuollaista "pelleilyä", piste! Entinen systeemi, että pisteiden mukaan tuli loppuottelijat, oli oikeudenmukaisempi, mutta ymmärrän, että nykyinen systeemi on yleisöystävällisempi.

Jos Suomen kaikki pelaajat legendoja myöten arvostivat pronssia niin kyllä se minullekin kelpaa. Siitä olen jollain tavalla samaa mieltä, että turnauskaavio voisi olla sellainen, että jokaisella pelillä olisi merkitys. Nykyisellä olympialaisten järjestelmällä ensimmäisellä kolmella pelillä ei juurikaan ole merkitystä. Sellainen kaavio, jossa loppuottelijat valittiin pisteiden perusteella on muistaakseni ollut vain 1997 Helsingin MM-kisoissa. Tuo oli mielestäni ihan hyvä muutoin, mutta loppuottelut pelattiin silloin paras kolmesta -systeemillä, joka ei mielestäni MM-kisoihin sovi. Mitalisarjaa pelattiin Turun 1991 kisoihin asti.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kuten totesin aiemmin, niin mielestäni Albertvillen turnauksen jälkeen jääkiekko alkoi kehittyä entistä enemmän nopeammaksi koko joukkueen kollektiiviseksi peliksi.
Ei. 1990-luvulla kansainvälisen jääkiekon taso romahti 1980-lukuun verrattuna johtuen kommunismin kaatumisesta ja NHL:n aseman kovasta vahvistumisesta.

Neuvostoliitto oli varmasti aikaansa edellä kaikessa ammattimaisuudessaan
Vuoden 1988 Neuvostoliitto oli pelillisesti edellä kaikkia 1990-luvun joukkueita ja uskaltaisin väittää että myös kaikkia nykypäivän joukkueita maailmassa.

, mutta uskallan väittää että 1970-luvulla ja 1980-luvulla kiekkoturnaukset eivät olleet vielä kovin ammattimaisia.
Juuri 1970-luvulla jääkiekkoilu kehittyi nopeammin kuin koskaan ennen. Katsoin joku aika sitten kokonaisuudessaan ottelun Neuvostoliitto-Ruotsi vuoden 1970 MM-kisoista eli 44 vuoden takaa. Peli oli erittäin hidastempoista ja suoranaista höntsää nykypeliin verrattuna.

Mutta vuonna 1979 pelattu Challenge Cup Neuvostoliiton ja NHL:n All Stars joukkueen näytti jo lähes modernilta jääkiekolta. Pelin kehitys yhdeksän vuoden aikana (1970-1979) oli näiden pelien perusteella ollut huima.

1980-luvun puolivälin tienoilla pelin kehitys pysähtyi ja 1990-luvun alun jälkeen mentiin ainakin kansainvälisen kiekon osalta jopa takapakkia.

Punakone varmasti harjoitteli ammattimaisesti ja kestää vertailun myöhempiin joukkueisiin, mutta kokonaisuutena en pidä sen aikaisia turnauksia vielä tasoltaan niin kovina kuin 1990-luvulta nykypäivään.
Neuvostoliitolla oli harjoitukseen liittyvä etu muihin verrattuna, koska joukkue harjoitteli enemmän ja kovempaa kuin muut. Tämä on yksi sen ylivoiman selittävä tekijä. Silloiset harjoitusmäärät olivat niin kovia, ettei nykyisin enää kukaan harjoittele yhtä paljon eikä kovaa. Viktor Tihonovin mukaan se että Venäjä ei tuota nykyisin Neuvostoliiton veroisia pelaajia johtuu siitä, että pelaajat eivät enää ole valmiita samanlaiseen harjoitteluun kuin silloin.

1990-luvun alusta alkaen turnausten taso laajeni jo yksistään sen vuoksi, että Neuvostoliitto ja Tshekkoslovakia hajosi. .
Turnauksen joukkuemäärä kasvoi, mutta taso putosi.

Venäjä ei kyennyt pärjäämään enää Neuvostoliiton vanhoilla pohjilla, vaan Ruotsi ja Suomi ajoivat pelillisen kehityksen aallonharjalla ohi.
Venäjä menetti noin 200 parasta pelaajaa ulkomaille ja koko jääkiekkojärjestelmä romahti alta pois. Venäjän oli niissä oloissa mahdotonta pärjätä Neuvostoliiton tavalla, koska siihen ei ollut olemassa mitään edellytyksiä. Eikä ole nykyisinkään, koska vanha järjestelmä oli pelaajien kehittämisen suhteen ylivertainen.

Suomi jätti Lillehammerissa Venäjän kaksi kertaa nollille ja uskon, että IVY:n Albertvillen joukkue olisi ollut myös helisemässä Suomen modernimpaa pelisapluunaa vastaan. Ei ainakaan olisi heittämällä voittanut.
IVY:n Albertvillen joukkue olisi todennäköisesti voittanut helposti tai helpohkosti Suomen Lillehammerin joukkueen. Tuo Albertvillen IVY:n joukkue pelasi vielä punakonejääkiekkoa, vaikka ei ollut enää likimainkaan yhtä kova kuin mitä Calgaryn joukkue oli.

Vuoden 1993 maailmanmestarijoukkue ei enää pystynyt pelaamaan punakonekiekkoa (koska materiaali oli niin paljon heikompi), mutta se voitti maailmanmestaruuden muilla ansioilla. Tuossa joukkueessa lähinnä vain entiset punakonepelaajat eli Bykov, Homutov ja puolustaja Ilja Bjakin pystyivät pelaamaan vanhaa tihonovilaista jääkiekkoa. Heidän ansiostaan Venäjä sen mestaruuden voittikin.

Mielestäni pelin evoluutiota ei voida mitata ikipäivänä yksittäisten pelaajien valossa. Pelaajat kehittyvät ja muokkaantuvat pelin mukana, eivätkä voi tietenkään pelata samalla tavalla koko uraansa kuin uran alkupuolella. Ville Peltonen teki läpimurtoaan 1990-luvun puolivälissä ja aika oli sikäli otollinen, että noihin aikoihin peli alkoi kehittyä nykysuuntaan. Hänen ei ole tarvinnut urallaan peliään täysin muuttaa, vaan ainoastaan iän tuomien rajoitteiden vuoksi muokata pelitapaansa.
Olen tästä eri mieltä. Se, että Ville Peltosen tapainen pelaaja on SM-liigan ehkä paras hyökkääjä vielä 42-vuotiaana on merkki siitä, että pelin evoluutio ei ole ollut kovin voimakasta viimeisen 20 vuoden aikana. Myös muita esimerkkejä löytyy, kuten Teemu Selänne ja Jaromir Jagr.

Nämä pelaajat ovat yli nelikymppisiä. He eivät ole enää yhtä nopeita eikä voimakkaita kuin 1990-luvun alussa. Kaiken järjen mukaan heidän ei pitäisi enää menestyä nykykiekossa, jos nykykiekko vaatii pelaajalta parempia voima- ja nopeusominaisuuksia kuin 1990-luvun alun kiekko, koska heidän nämä ominaisuutensa ovat nykypäivänä selvästi heikommat kuin päälle parikymppisinä.

On totta, että 1960-luvun pelaajat eivät enää juuri menestyneet 1970-luvulla. 1960-luvun pelaajat kuten Venjamin Aleksandrov ja Aleksandr Almetov olivat liian hitaita kansainväliseen peliin jo 1970-luvun alussa, vaikka olivat silloin vasta hieman yli kolmikymppisiä. 1970-luku olikin pelin evoluution kulta-aikaa. Silloin peli kehittyi nopeammin kuin koskaan ennen tai jälkeen.

Useimmat 1970-luvun alussa huipulle nousseet pelaajat eivät 1980-luvun puolella pystyneet pelaamaan huipputasolla kovin pitkään. Poikkeuksena ehkä 1951-syntynyt Viktor Shalimov, joka oli Neuvostoliiton parhaita pelaajia vielä kaudella 85-86, jolloin Shalimov oli 35-vuotias. Superpelaajista myös Boris Mihailov pelasi huipputasolla vielä 35-vuotiaana, Aleksandr Maltsev 34-vuotiaana, Vladimir Petrov 33-vuotiaana ja Valeri Vasiljev 32-vuotiaana.

Mutta useimpien venäläisten 1970-luvun suurpelaajien huippu-ura loppui noin 30 vuoden iässä.

1950-luvun lopussa ja 1960-luvun alussa syntyneiden pelaajien kohdalla tilanne on toinen. Vjatsheslav Fetisov oli Stanley Cup joukkueen parhaita puolustajia 39- ja 40-vuotiaana. Igor Larionov teki Stanley Cupin voittomaalin vielä 42-vuotiaana. Vjatsheslav Bykov ja Andrei Homutov pystyivät dominoimaan kansainvälisiä turnauksia 32-33 vuotiaina, vaikka höntsäsivät silloin jo Sveitsissä.

Myöhemmin syntyneistä pelaajista Jagr, Selänne ja Nicklas Lidström ovat esimerkkejä pelaajista, jotka pelasivat kovalla tasolla NHL:ssä yli nelikymppisenä. Ville Peltonen ei koskaan ollut maailmanluokan pelaaja, mutta on nyt 42-vuotiaana edelleen SM-liigan ehkä paras hyökkääjä. Muutama vuosi sitten 41-vuotias Sergei Zubov oli KHL:n paras hyökkäävä puolustaja.

1990-luvun puolivälistä edespäin yhä vanhemmat pelaajat ovat pystyneet pelaamaan huipputasolla. Joku voi sanoa, että tämä johtuu harjoittelun laadun ja lihashuollon paranemisesta, mutta itse väitän että vähintään yhtä paljon se johtuu pelin evoluution hidastumisesta/pysähtymisestä.

Ylipäänsä on todella vaikea verrata 20-30 vuoden takaista jääkiekkoa nykypäivään, sillä jatkuvasti peli muuttuu ammattimaisemmaksi ja kilpailu kovenee.
Kansainvälisen jääkiekon absoluuttinen kärki ei enää ole yhtä kova kuin mitä se oli ennen, koska Neuvostoliittoa ei ole. Myös Tshekki (Tshekkoslovakia) on nykyisin paljon heikompi kuin mitä se oli siihen aikaan.

Uskon, että entiset tähdet pärjäisivät nykypäivänä yhtä lailla, mutta pelityylin täytyisi olla modernimpi. Ne jotka pystyvät muokkautumaan pelin mukana, niin kykenevät pelaamaan huipulla pitkään. Teemu Selänne ja Ville Peltonen näistä hyviä esimerkkejä..
Itse taas uskon, että jos vuoden 1983 kentällinen Fetisov-Kasatonov-Krutov-Larionov-Makarov pistettäisiin pelaamaan nykyjoukkueita vastaan, ei heidän tarvitsisi muuttaa pelissään mitään.
 
Ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn - Väinö Linna.

Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers & Borussia Dortmund
Kylläpä pystyt näkemään asiat negatiivisesti Suomen kannalta. Pariin kertaan piti viestisi lukea läpi ennen kuin tajusin, että sinä "jaat" mitalit kenttäpelaajien peliesitysten perusteella kun minä taas tukeudun otteluiden lopputuloksiin. Koska näkökulmat on niin kaukana toisistaan niin tästä on turhaa enempää väitellä. Voisitko kuitenkin vastata vielä kysymykseeni mikä maa olisi pronssin tuosta turnauksesta ansainnut? Tietenkin perusteluiden kera.
Haluaisin kyllä itsekin kuulla, kuka sen pronssin olisi muka ansainnut. Ehkä ainoa maa, joka sen olisi ''ansainnut'', on mielestäni Slovakia, mutta ei Slovakiakaan sitä ansaitse yhtään sen enempää, kun meni häviämään Suomelle. Venäjä konttasi Kanadaa vastaan lähes yhtä pahasti kuin Suomi USA:ta, Ruotsi meni häviämään Slovakialle, ja Tsekki hävisi Suomelle. Miten ihmeessä Suomi ei oikeasti muka ansaitsisi tätä mitalia?
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Olen tästä eri mieltä. Se, että Ville Peltosen tapainen pelaaja on SM-liigan ehkä paras hyökkääjä vielä 42-vuotiaana on merkki siitä, että pelin evoluutio ei ole ollut kovin voimakasta viimeisen 20 vuoden aikana. Myös muita esimerkkejä löytyy, kuten Teemu Selänne ja Jaromir Jagr.

Nämä pelaajat ovat yli nelikymppisiä. He eivät ole enää yhtä nopeita eikä voimakkaita kuin 1990-luvun alussa. Kaiken järjen mukaan heidän ei pitäisi enää menestyä nykykiekossa, jos nykykiekko vaatii pelaajalta parempia voima- ja nopeusominaisuuksia kuin 1990-luvun alun kiekko, koska heidän nämä ominaisuutensa ovat nykypäivänä selvästi heikommat kuin päälle parikymppisinä.
Sinun kanssasi on näköjään mahdoton rakentavasti keskustella näistä asioista, koska olet niin kova Neuvostoliiton fani. Et suostu näkemään mitään punakonelasien läpi, mikä tarkoittaa sitä että tämä keskustelu on täysin hedelmätöntä.

En tiedä myöskään kenestä 42-vuotiaasta Ville Peltosesta puhut, sillä SM-liigassa pelaa vain 40-vuotias Peltonen. Kaikki nämä nykyään hyvin pärjäävät yli nelikymppiset pelaajat olivat 1990-luvun alussa vielä nuoria poikia ja parhaat vuodet olivat oikeastaan tuossa 2000-luvun taitteessa. Ei esimerkiksi Selänne pelaa likimainkaan samanlaista kiekkoa nykypäivänä kuin parhaimmillaan 1990-luvulla. Iän tuomat rajoitteet ovat pakottaneet pelaajia muokkaamaan pelityyliään, mutta silti säilyttämään tiettyjä vahvuuksia, joilla olivat aikanaan maailman absoluuttista huippua. Nämä yli nelikymppiset huiput tekevät edelleen enemmän töitä kuin nuoremmat, jotta pysyvät kehityksen mukana. Siksi heitä kutsutaan superlahjakkuuksiksi. Igor Larionov ei ollut Punakoneen aikaisia laatupelaajia, mutta ei koskaan NHL:ssä mikään erityisen huikea.

Mutta kuten sanottu, minun osaltani tämä keskustelu oli tässä. En jaksa edes esittää rakentavia pointteja, sillä ne hukkuvat kuitenkin sinun hehkuttamasi Neuvostoliiton alle.
 
Se vaikenee, joka pelkää.
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Ihan pelillisiä edesottamuksia katsomalla. Esimerkiksi Esa Keskinen oli mielestäni huomattavasti dominoivampi kovempitasoisessa SM-liigassa kuin 1980-luvulla. Janne Ojanen puolestaan oli Calgaryssa vasta parikymppinen raakile, minkä jälkeen hän kehittyi pelillisesti vielä selvästi. Helminen puolestaan oli jo Calgaryssa hyvä, mutta vähintään yhtä hyvä vielä 1990-luvun kultavuosina. Ei pelaajien tasoa pysty arvioida pelkästään katsomalla ikää ja sen kautta perustella, että pelaajat ovat parhaimmilaan ~25-vuotiaana.
Kukaan kolmikosta Ojanen-Helminen-Keskinen ei ollut Calgaryssa enää juniori. He eivät pelaajina kehittyneet vuosina 1988-1994 niin paljon kuin annat ymmärtää.

Voisi hieman verrata vuosien 1988 ja 1994 joukkueiden pelaajamateriaaleja toisiinsa.

Maalivahdit molemmissa joukkueissa olivat samat eli Myllys-Tammi. Joten tämä osa-alue on tasan.

Puolustajien osalta vuoden 1988 joukkue pesee vuoden 1994 joukkueen mennen tullen. Teppo Numminen oli jo vuonna 1988 huipputason puolustaja ja pelasi seuraavalla kaudella NHL:ssä. Jyrki Lumpeesta samat sanat.

Reijo Ruotsalainen oli 27-vuotias uransa huipulla oleva pelaaja, joka oli edellisenä keväänä ollut Edmontonin Stanley Cup -joukkueen tärkeitä pelaajia. Ruotsalainen oli Suomen olympiajoukkueen paras puolustaja.

Kari Eloranta on nykyisin aliarvostettu pelaaja, joka on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista puolustajista. Sanoisin, että on kevyesti top-15 suomalainen puolustaja kautta aikojen.

Tuossa Calgaryn joukkueessa pelasi neljä sellaista puolustajaa, jotka ovat Suomen kaikkien aikojen 15 parhaan puolustajan joukossa. Ei huono. Timo Blonqvist, Simo Saarinen, Jukka Virtanen ja Arto Ruotanen olivat tietysti heikompia, mutta eivät sen huonompia kuin esim. vuoden 1994 joukkueessa pelanneet Pasi Sormunen, Marko Kiprusoff, Mika Strömberg ja Erik Hämäläinen.

Vuoden 1988 joukkueen puolustus oli niin kova, ettei Matikainen nähnyt tarvetta Timo Jutilalle siinä eli Jutila tipahti pois joukkueesta, vaikka olisi halunnut mukaan kisoihin. Sama Jutila, joka nousi "kovatasoisella" 1990-luvulla Suomen maajoukkueen ikonipelaajaksi.

Hyökkäyksen osalta vuoden 1994 joukkue on sitten jonkin verran kovempi. Peltonen-Koivu-Lehtinen ketju puuttui Calgaryn joukkueesta (Tapparan Mikkolainen-Lehtonen-Susi oli hyvä ketju, mutta ei Koivun ketjun veroinen). Mutta muiden kolmen ketjun osalta vertailu Calgary-Lillehammer menee aika tasan.

Mainitsit Calgaryn poissaolijoista Mika Niemisen, mutta hänenkin kohdallaan kyse taisi olla siitä, ettei hän mahtunut siihen joukkueeseen. Nieminenhän pelasi hyvän SM-liigakauden 87-88, mutta ei kuitenkaan mahtunut mukaan.

Kokonaisuutena Lillehammerin joukkue oli piirun verran kovempi kuin Calgaryn joukkue, mutta mistään ylivoimasta tai edes selvästä paremmuudesta ei voida puhua.


Väitätkö, että esimerkiksi Aravirta muuten vain kertoo haastatteluissa, että Suomi pelasi eri tavalla kuin aiemmin?
Ei Aravirta puhu sinänsä puppua, koska Suomi pelasi Lillehammerissa eri tavalla kuin Calgaryssa. Tämä menee nyt vähän itsensä toistamiseksi. Lillehammerin Suomen joukkue ei olisi voinut pelata tuolla taktiikalla Calgaryn Neuvostoliittoa vastaan, koska se olisi merkinnyt murskanumeroita omaksi tappioksi.

Calgaryn Neuvostoliitto oli pelillisesti ylivoimainen joukkue verrattuna sekä Calgaryn Suomeen että Lillehammerin Suomeen. Tästä ei kannata edes väitellä.
 
Viimeksi muokattu:
Ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn - Väinö Linna.

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Pale Knuckles - EASHL
Ihan pelillisiä edesottamuksia katsomalla. Esimerkiksi Esa Keskinen oli mielestäni huomattavasti dominoivampi kovempitasoisessa SM-liigassa kuin 1980-luvulla.
Tähän esitän kyllä eriävän mielipiteen. Calgaryn kisoja seuraavat kolme kautta "Essi" pelasi Lukossa ja heti ensimmäisellä noista kausista syntyi miehen piste-ennätys. Kaksi edeltävää kautta Tepsissäkin tuottivat melkoisen kovat saldot.

Mitä tulee vertailuun 88 ja 94 olympiajoukkueiden kesken, pidän vuoden 94 porukkaa selvästi parempana. Tuo TOJ:n mainitsema sentterikolmikko oli Lillehammerin kisoissa parhaassa iässä ja kaikki olivat vielä huipulla. Jutilasta ja Myllyksestä voi ihan hyvin sanoa samaa.

Calgaryn Neuvostoliitto oli pelillisesti ylivoimainen joukkue verrattuna sekä Calgaryn Suomeen että Lillehammerin Suomeen. Tästä ei kannata edes väitellä.
Ihan hyvin voi väitellä, mutta ne russolasit pitää ensin ottaa pois silmiltä.
 
Raumalainen rämehomo ©Crapbag
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Ihan hyvin voi väitellä, mutta ne russolasit pitää ensin ottaa pois silmiltä.
Väitellään vaan. Aloitan itse. Neuvostoliiton Calgaryn joukkueen kolme ensimmäistä ketjua olivat kaikki parempia kuin Suomen Lillehammerin joukkueen kaikki neljä ketjua. Neuvostoliiton Calgaryn joukkueen nelosketju oli suurinpiirtein samaa tasoa kuin Suomen Lillehammerin joukkueen Koivun ketju.

Suomen Lillehammerin joukkueen puolustajista yksikään ei olisi mahtunut Neuvostoliiton Calgaryn joukkueeseen.

Maalivahtipelissä Suomen kaksikko Myllys-Tammi oli varmaan parempi kuin Neuvostoliiton kaksikko Belosheikin-Mylnikov, mutta suurta merkitystä tällä ei olisi ollut.
 
Ja varjele noita Suomen herroja, etteivät toista kertaa löisi päätään Karjalan mäntyyn - Väinö Linna.

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Tähän esitän kyllä eriävän mielipiteen. Calgaryn kisoja seuraavat kolme kautta "Essi" pelasi Lukossa ja heti ensimmäisellä noista kausista syntyi miehen piste-ennätys. Kaksi edeltävää kautta Tepsissäkin tuottivat melkoisen kovat saldot.
Perusteluni perustuikin siihen, että mielestäni 1990-luvulla SM-liigan taso oli ammattimaistumisen myötä kovempi kuin 1980-luvulla. Piste-ennätys Keskisellä tosiaan on 1988-1989 kaudelta, mutta saman verran hän heitti pisteitä kaudella 1993-1994, jolloin juuri Lillehammerin olympialaiset pelattiin. Mielestäni noihin aikoihin Keskinen pelasi uransa parasta kiekkoa.

Ja mitä maalivahteihin tulee, niin mielestäni Myllys oli huomattavasti kovemmassa kunnossa 1990-luvun puolessa välissä kuin 1980-luvun lopulla. Jukka Tammihan pelasi tuossa välieräottelussa Kanadaa vastaan ja Myllyksen ollessa maalilla tulos olisi voinut olla aivan toinen. Calgaryn jälkeen hän kuitenkin pelasi muutaman vuoden IHL:n ja NHL:n välillä. Samoin esimerkiksi Timo Jutilan parhaat pelivuodet olivat vasta Ruotsin vuosien jälkeen.
 
Se vaikenee, joka pelkää.

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Väitellään vaan. Aloitan itse. Neuvostoliiton Calgaryn joukkueen kolme ensimmäistä ketjua olivat kaikki parempia kuin Suomen Lillehammerin joukkueen kaikki neljä ketjua. Neuvostoliiton Calgaryn joukkueen nelosketju oli suurinpiirtein samaa tasoa kuin Suomen Lillehammerin joukkueen Koivun ketju.
Tällähän ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Kuinka monta suomalaista olisi mahtunut 2002 Venäjän olympiajoukkueeseen? Suomi voitti kuitenkin turnauksessa Venäjän. Oliko Suomen materiaali ylivoimainen Venäjään verratuna? Venäjä toki sijoittui turnauksessa kolmanneksi saatuaan vastaansa puolivälierissä Tsekin jonka se voitti niukasti 1-0, samaan aikaan Suomi hävisi Kanadalle 1-2. Välierissä Venäjä hävisi USA:lle jonka jälkeen pronssipelissä tuli vastaan V-Venäjä, ja Venäjä toki tämän hoiteli.

2006 Suomi voitti välierissä ylivoimaisesti Venäjän, oliko tällöinkin Suomella ylivoimainen materiaali vai miksi Venäjä hävisi? Ei tämäkään voitto saattaisi johtua siitä että pelikirjaltaan Venäjä oli useita huippumaita hyvinkin pitkään jäljessä ja Suomi oli vähintäänkin kärjen tuntumassa?

2010 Suomi ja Venäjä eivät kohdanneet joten siitä ei vertailua saada aikaiseksi. 2004 World cupissa eivät myöskään Venäjän ja Suomen tiet kohdanneet mutta Suomi oli turnauksen toinen, Venäjä kuudes.

Ja jos et ymmärrä pointtia niin ideahan on siinä että materiaaliltaan paskempi Suomi on "best vs. best" turnauksissa ollut jopa niskanpäällä Venäjää vastaan ja oikeastiko väität ettei Suomi pelitavallisesti ollut 90-luvulla ja 2000-luvulla(kin) Venäjää edellä. Vai oliko Suomella parempi materiaali kuin Venäjällä?

Vuoden 1988 Neuvostoliitto oli pelillisesti edellä kaikkia 1990-luvun joukkueita ja uskaltaisin väittää että myös kaikkia nykypäivän joukkueita maailmassa.
Väittämäsi on täysin naurettava ja tiedät sen itsekin. Peli on muuttunut niin paljon mailahäirinnän vähenemisen ja pelinnopeutumisen ansiosta. Voit vaikka katsoa ensiksi NHL:ää ja tämän jälkeen Neukkujen peliä. Jääkiekko on lajina kokenut niin suuren muutoksen, että nykyinen jääkiekko ei edes ole vertailukelpoista Neuvostoliiton jääkiekon kanssa.






Se mitä Taitopelaaja on yrittänyt viestittää on se että Suomi halusi muuttaa pelitapaa ja Suomi muuttikin. Suomi ei muuttanut omaa tapaansa pelata jääkiekkoa vain sen takia että YKSI maa katosi maailmankartalta ja heikkeni jääkiekollisesti (Neuvostoliitto) vaan Suomi ja myöskin Ruotsi olivat molemmat huomanneet minne kansainvälinen jääkiekko on menossa. Koita nyt ymmärtää se että kaikki ei pyöri Neuvostoliiton ympärillä. Maa kiertää aurinkoa, ei toisinpäin.
 

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL-Jokerit, leijonat, Kalpa, Vegas Golden Knights
Kylläpä pystyt näkemään asiat negatiivisesti Suomen kannalta.
Juu, olen opetellut ajan mittaan katsomaan pelejä ilman "sinivalkoisia silmälaseja". Jos Suomi taas ansaitsee enemmän kun sai, pystyn senkin sanomaan. Näinhän oli mm. Torinossa 2006 ja Lillehammerissa 1994.

Pariin kertaan piti viestisi lukea läpi ennen kuin tajusin, että sinä "jaat" mitalit kenttäpelaajien peliesitysten perusteella kun minä taas tukeudun otteluiden lopputuloksiin. Koska näkökulmat on niin kaukana toisistaan niin tästä on turhaa enempää väitellä. Voisitko kuitenkin vastata vielä kysymykseeni mikä maa olisi pronssin tuosta turnauksesta ansainnut? Tietenkin perusteluiden kera.
No, mitaleitahan en pysty jakamaan, mutta kyse oli siitä, että oliko Suomi noiden kisojen kolmanneksi paras maa? Vastaan, että ei ollut. Kolmanneksi paras maa oli Slovakia.

Perustelut: Slovakia hävisi alkusarjassa vain Tsekille. Jostakin syystä tuo "pikkuveli"- asetelma on aina vaikuttanut siltä, että vaikka Slovakia muuten olisi turnauksessa paremmassa vireessä kuin Tsekki, niin keskinäinen ottelu on ollut tapana hävitä, kuten Torinon puolivälierä 2006. Sen jälkeen tiukan ottelun jälkeen Kaatoivat Venäjän ja puolivälierässä kivikovan Ruotsin. Tämän jälkeen välierässä, tilanteessa 3-0 Kanadaa vastaan slovakit jatkoivat taistelua loppuun asti tulevaa olympiavoittajaa vastaan päästen maalin päähän. Pronssiottelussa taistelu jatkui Suomea vastaan, mutta tankki oli jo aikaisempiin peleihin verrattuna tyhjä. Suomi olisi todennäköisesti ollut vastaantulija, jos joukkueet olisivat kohdanneet välierävaiheessa. Slovakit joutuivat pelaamaan siis vielä extrapelin ja kaiken lisäksi heillä oli verrattain kova lohko, kun siinä oli vaan yksi "heikomman" kategorian joukkue.

Suomen vastaava taival: Voitot heikoista Saksasta ja Valko-Venäjästä. Ruotsia vastaan peliesityksen perusteella ei edes yritetty voittaa, vaan varmistettiin parhaan lohkokakkosen paikka. Suomi pääsi lohkossaan siis todella helpolla. Sitten voitettiin Tsekki, joka pelasi extraottelun ja jonka avainpelaaja oli loukkaantunut. Sen jälkeen lopetettiin jo pelaaminen viimeistään siinä 3-0-tilanteessa, samassa tilanteessa slovakit jatkoivat voitosta pelaamista. Sitten voitettiin Slovakia niukasti lopun painostuksesta huolimatta. Slovakia ei ollut se sama joukkue Suomea vastaan kuin Ruotsia tai Kanadaa vastaan. Se on täysin ymmärrettävää.

Periaatteessa Suomi oli vähän niin kuin Ruotsi Torinossa 2006 ja Slovakia kuin Suomi silloin, nyt ei vaan ihan kullasta pelattu. Molemmissa tapauksissa toinen pääsi helpolla ja toinen joutui menemään kovemman polun kautta, joka sitten näkyi viimeisessä pelissä. Sanoit että jaat mitalit otteluiden lopputulosten perusteella ja minä peliesitysten, niin tarkoititko siis sitä, että se joka voittaa pronssia tai kultaa on aina kaikissa tapauksissa ollut juuri niin hyvä joukkue, että on sen ansainnut? Tällä logiikalla ilmeisesti olet sitä mieltä, että Ruotsi oli paras joukkue 2006 ja ansaitsi kullan? Jos näin on, niin olemme kyllä niin eri mieltä asiasta, että siitä on turha enää keskustella.

Jos Suomen kaikki pelaajat legendoja myöten arvostivat pronssia niin kyllä se minullekin kelpaa.
No kyllä minäkin tuulettelin ihan kunnolla sen pronssin jälkeen. Kautta rantainhan ne sen ovat ansainneet, kun eivät saaneet ansaitsemaansa kultaa Torinosta. Nyt kun jälkikäteen vaan miettii, niin en muista, koska Suomi olisi kovatasoisessa turnauksessa noin heikoilla peliesityksillä saavuttanut mitalia. Suomella ei oikeastaan ollut yhtään ketjua, jotka olisivat tasakentällisin olleet tehokkaita tai vaarallisia, yv oli ainoa osa-alue, joka jotenkin välillä toimi. Kyllä jos minäkin olisin ollut joukkueessa, niin varmasti arvostaisin voitettua mitalia, vaikka se hiukan "väärin" olisikin voitettu.
 

janóz

Jäsen
Juu, olen opetellut ajan mittaan katsomaan pelejä ilman "sinivalkoisia silmälaseja". Jos Suomi taas ansaitsee enemmän kun sai, pystyn senkin sanomaan. Näinhän oli mm. Torinossa 2006 ja Lillehammerissa 1994.
Minä olen "harrastanut" penkkiurheilua noin 30 vuoden ajan ja vaikka elän tunteella itse suoritusten aikana niin olen oppinut riisumaan värilasit niiden jälkeen. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ollut siitä vaan meidän tavasta katsoa asiaa. En oikein pidä sanoista "olisi ansainnut" ja "jos" kilpailun jälkeen. Sen sijaan jossittelu ennen kisoja on erittäin mukavaa lämmittelyä itse päätapahtumaan.

Sanoit että jaat mitalit otteluiden lopputulosten perusteella ja minä peliesitysten, niin tarkoititko siis sitä, että se joka voittaa pronssia tai kultaa on aina kaikissa tapauksissa ollut juuri niin hyvä joukkue, että on sen ansainnut? Tällä logiikalla ilmeisesti olet sitä mieltä, että Ruotsi oli paras joukkue 2006 ja ansaitsi kullan? Jos näin on, niin olemme kyllä niin eri mieltä asiasta, että siitä on turha enää keskustella.
Niin, enhän minä niitä mitaleita jaa vaan tyydyn toteamaan, että näin kävi enkä jää asiasta sen kummemmin valittamaan. Ja olen sitä mieltä, että se joka finaalissa on paras on kilpailun paras, koska näin se kilpailu on suunniteltu. Eri asia on esim. maailman cupit, joissa pisteitä kerätään koko kauden ajan, jolloin paras on tietenkin se, jolla on pisteitä kaikista kisoista. Siinä olen samaa mieltä, että jos Torinossa oltaisiin pelattu 80-luvun pisteytyksellä niin Suomi olisi ollut mestari ja paras maa. Siinä on vaan taas se "jos" mukana. Nykyinen systeemi kuitenkin painottaa turnauksen loppua kohden fyysisen suorituksen hiomista parhaimmaksi sekä henkisten paineiden hallintaa. Koska Ruotsi voitti finaalin eli tärkeimmän ja kovimman pelin niin Ruotsi oli paras. Ja koska osaat katsoa peliä ilman värilaseja niin voit varmasti myöntää, että Ruotsi oli finaalissa parempi. Mutta kuten molemmat tajuamme niin tästä ei varmaan kannata enää jauhaa, koska puhumme asiasta niin eri näkökulmasta.
 

jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL-Jokerit, leijonat, Kalpa, Vegas Golden Knights
En oikein pidä sanoista "olisi ansainnut" ja "jos" kilpailun jälkeen. Sen sijaan jossittelu ennen kisoja on erittäin mukavaa lämmittelyä itse päätapahtumaan.
Tässä meillä on myös eri näkökulma. Minä tykkään jossitella sekä etukäteen että jälkikäteen. Jälkikäteen jossitelulla voi peilata myös tulevaisuutta ja uskon, että Vancouverissa Selänteellä ja muilla konkareilla oli mielessä Torino 2006 ja opetus niistä kisoista: ei kannata pelata sata lasissa koko kisoja, jos pystyy otteluista riippuen säästelemään hiukan tärkeimpiin otteluihin. Uskon, että tämä on myös Erkalla mielessä näissä kisoissa. Ei tarvitse olla koko kisojen ajan paras joukkue, myös taktikoimalla voi päästä pitkälle. Taktikoimalla nähdäkseni Suomi voitti pronssia 2010 ja Ruotsi kultaa 2006.

Ja koska osaat katsoa peliä ilman värilaseja niin voit varmasti myöntää, että Ruotsi oli finaalissa parempi. Mutta kuten molemmat tajuamme niin tästä ei varmaan kannata enää jauhaa, koska puhumme asiasta niin eri näkökulmasta.
Kyllä, Ruotsi oli finaalissa parempi. Syythän olen mielestäni tähän aika selkeästi kertonut. Olen samaa mieltä myös siitä, että toistemme näkökulmia emme pysty muuttamaan. Minä tykkään katsoa tulosten taaksekin jälkikäteen, kun taas sinä katsot tulosta ja hyväksyt sen ilman sen kummempia spekulaatioita.
 
Siinä olen samaa mieltä, että jos Torinossa oltaisiin pelattu 80-luvun pisteytyksellä niin Suomi olisi ollut mestari ja paras maa.
Mistä voidaan tietää, että Ruotsi olisi esim. Calgaryn turnauksen systeemillä pelattaessa hävinnyt Kanadalle ja Slovakialle? Ei minun mielestäni mistään. Ihan hyvin olisi voinut käydä niin, että sekä Suomi että Ruotsi olisivat päätyneet kahdeksaan pisteeseen ja Ruotsi olisi ollut mestari.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
SaiPa - Sport
  • 2.40
  • 3.70
  • 2.65
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy