Mihin juhannuksena?

  • 21 204
  • 199

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Heh, olin 2 vuotta sitten samassa ketjussa menossa RMJ-bileisiin.

Enää ei moinen väentungos nappaa, 4 juhannusta on siellä tullut oltua ja viimeksi pelkästään vitutti olla siellä, joten nyt toisenlaisia vaihtoehtoja pitkästä aikaa, ja vanhaa kunnon mökkijuhannusta villapaita päällä kokkoa poltellen ja viinaa juoden olisi tarkoitus kokeilla tällä kertaa.
 

Zeppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Stadi on hyvä paikka jussina. Oma suosikkipaikkani
on Pihlajasaari, siellä voi lojuta kaltseilla ja vetää bisseä/sidukkaa
naamaan ja ihailla merimaisemia. Se on ihan kun viettäisi Jussia
jossain saaristossa, paitsi että sieltä sitten palaa vesibussilla
joko Ruoholahteen tai Merisatamaan. Ja löytyyhän sieltä myös
kapakka jos omat eväät loppuu kesken.

Tänä jussina teen kuitenkin sellaisen tempun että lähden
"maanpakoon" enkä aio viettää jussia ollenkaan. Saatiin parin
frendin kanssa päähänpisto lähteä pitkälle viikonloppureissulle
Berliiniin juuri juhannuksen ajaksi. Eipä tartte miettiä minne raahautuu ainakaan......
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Vettä sataa ja kaikkia vituttaa.
Lainatakseni Kummelin erehdyttävästi Spedeä muistuttavaa
säämiestä. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käy, vaikkakin
radiossa joku säämies hiukan aavistelikin toista.

RMJ kutsuu jälleen, tosin duunin takia vasta perjantaina.
(eli kaikki vähänkään mielenkiintoisemmat artistit ovat jo
olleet, poislukien Cirkus Mundus Absurdus)
Niinkuin tuosssa RMJ ketjussa jo sanoinkin niin olisihan sitä jo
ollut hyvä haistella vähän uusia tuuliakin, mutta minkäs teet...
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Monien vuosien Nummirock -traditio katkesi viime juhannuksena (On, jos nyt ei ihan kuollut, niin ainakin letkuissa koko festarikin) ja taitaa tulla toinen peräkkäinen kaupunkijussi.
Rauhallista tai ei, niin ihan perseestä se on. En kuulu siihen ihmisryhmään, joka nauttii autioista kaduista. Juhannus on juhlista jaloin ja ainoa viikonloppu vuodessa kun ympärillä pitäisi olla kesäinen landemiljöö, helvetisti kännääviä ihmisiä ja musiikkia. Mutta nyt kuitenkin näin, autiossa kaupungissa - valitettavasti.
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juhannus vituttaa..

Niin, nyt pitäisi miettiä mitä juhannuksena tekee.
Loman PITI alkaa perjantaina, mut eipä alkanu!
Joka päivä pitää käydä tsekkaamassa, oisko jotain ilmaantunu. Eikä ole.

Muutenkaan en diggaa monipäiväisistä juomingeista. Enkä koko viinasta tällä hetkellä. Tulee penailtua ja aiheutettua ikävää itselle ja muille ihan tarpeeksi. Olisi aika rauhoittua.

Siksipä viettänen juhannukseni parin kaljan voimalla kotona. Makkaraa uunissa polttaen ja tv:tä katsoen..

Pelastus voisi olla, jos jossain lähistöllä olisi yksipäiväinen penailu. Siis että pääsisi aamutuimaan kämpille nukkumaan darraa pois, eikä tarvisi maksaa monen päivän lippuja :)

Perjantaina sen sit näkee mitä tekee..
 
Viimeksi muokattu:

Noutaja#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Itä-Helsingin Noutajat
Toinen vuosi putkeen, kun lähden Jämsään Himokselle. Siellä on pieni lomamökki vuokrattuna (6 hengen mökki, mutta sinne tulee n.10 henkilöä). Itse bändit eivät kauheasti kiinnosta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (Eput,Yö, Trio niskalaukaus, Ismo Alanko säätiö), joten lippu festarialueelle jää hankkimatta. Viime vuonna mökki oli suoraan esiintymislavan takana (n.70m päässä), joten ei jäänyt mistään paitsi, musiikki kuului paremmin kuin hyvin.
Tänä vuonna samalla periaatteella, kun joku em. soittaa, ei muuta kuin siihen mökin pihalle/terassille istumaan ja nauttimaan musiikista ja kylmästä keravalaisesta tuotteesta.
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Noutaja#9
Toinen vuosi putkeen, kun lähden Jämsään Himokselle. Siellä on pieni lomamökki vuokrattuna (6 hengen mökki, mutta sinne tulee n.10 henkilöä). Itse bändit eivät kauheasti kiinnosta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (Eput,Yö, Trio niskalaukaus, Ismo Alanko säätiö), joten lippu festarialueelle jää hankkimatta. Viime vuonna mökki oli suoraan esiintymislavan takana (n.70m päässä), joten ei jäänyt mistään paitsi, musiikki kuului paremmin kuin hyvin.
Tänä vuonna samalla periaatteella, kun joku em. soittaa, ei muuta kuin siihen mökin pihalle/terassille istumaan ja nauttimaan musiikista ja kylmästä keravalaisesta tuotteesta.
Himokselle minuakin ollaan houkuteltu, mutta tosiaan ei viitsi mennä festarialueelle. Ei niistä bändeistä muista mitään :D
Mutmut..pyöriikö porttien ulkopuolella paljon väkeä, eli onko biletys taattua myös ilman lippua? ;)
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Minä lähden kavereiden kanssa Tahkolle. Siellä on muutamana vuotena oltu, enkä muista onko hauskaa ollut. Valokuvien mukaan siellä on käyttäydytty hyvin arveluttavasti ja muutenkin tavalla, että parempi kun ei muistakkaan.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Lapanen
Jep. Itse jään juuri ja nimenomaan tästä syystä Juhannukseksi H:kiin.

Juhannuksena autio Helsinki on kaunis spektaakkeli.

Jos kelit suosii, istutaan puutarhassa, terassilla, rannalla jne.

Jos kelit eivät suosi, tehdään jotain muuta nastaa sisätiloissa; kotona, kaverilla, ravitsemusliikkeissä jne.

Perjantai-iltapäivä Aleksilla, jolla kävelee noin viisi ihmistä, on unenomainen kokemus jonka onnistuu ainoastaan yhtenä päivänä vuodesta ja se on Juhannusaatto. Tai näin ainakin oli vielä viisi-kuusi vuotta sitten.

Minä kun luulin olevani about ainoa, joka viettää tänä vuonna Jussin stadissa.

Muistan hyvin kymmenisen vuotta sitten, kun olosuhteiden pakosta vietin Juhannuksen yksin stadissa ajelemalla (huikatta) prätkällä ympäri keskustaa. Ei tod ollut ruuhkaa ja kaupunki vaikutti _todella_ autiolta, erikoinen fiilis. Eipä silti, kyllä keskikesän juhla on valoisine öineen hieno landellakin. Järvi (meri), makkara, grilli, jäätävän kylmä bisse, hyvä seura ja pilvetön taivas: mitä sitä muuta kaipaa. Nauttikaa.

Lihava on muuten mm plösö.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Senior
Järvi (meri), makkara, grilli, jäätävän kylmä bisse, hyvä seura ja pilvetön taivas: mitä sitä muuta kaipaa. Nauttikaa.

Gyl mä lisäisin tähän tiukoissa bikineissä viihtyvän isorintaisen(C-kuppi) sinkkunaisen joka on tullut samaan mestaan viettämään juhannusta(kaverin tyttöystävän kaveri) ja joka ei ole saanut miestä moneen kuukauteen. Mieluiten vielä niin että hänen sokeritautinen marsunsa on kuollut astmakohtaukseen ja mimmi on siitä vielä ihan paskana, mä voisin toimia lohduttajana ja samalla ajaa omia etujani..
Tarkoitatko hyvällä seuralla kenties Hifkiä vai jotain muuta puulaakia.




Viestin lähetti Senior

Lihava on muuten mm plösö.

Ja läski-salonen.


Itse menen jussina mökille kavereiden kanssa. Mukana pirusti bissee ja hyvää safkaa.
 

Tinde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bajen, NY Rangers, Arsenal
Viestin lähetti B1
Tänäkin vuonna serkun luokse Huittisiin.

Enpä ole ennen missään muualla kuin Stadissa jussia viettänyt (=todella upeeta!), joten kyllä nyt jännittää kun joutuu lähtemään ihan ekaa kertaa jonnekin metsän keskelle.

Suuntana Huittinen, joten tällä kertaa B1 kun huutelet sitä IFK:ta (kerroit joskus jossain että näin olit tehnyt), niin saat vastauksen. Ja se ei ole kaiku, vaan minä:)
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Ajattelin mennä... töihin: aaton aatto, aatto, jussipäivä ja vielä sunnuntai yövuorossa. Jää siis kännääminen ja kaikenlainen muukin juhliminen vähän vähemälle.
 

MiikaL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tammelalaisille ja Forssalaisille niin tuttuun Saaren juhannukseen menossa kavereitten kanssa sohlaamaan.

Jotain ohjelmaakin sinne on järkätty, en kyllä yhtään tiedä että mitä, sillä todellaki menen sinne vain kavereitten kanssa viettämään juhannusta enkä katsomaan mitään huorman musisointia! Hauskaa oli viimeksikin, toivotaan että on ainakin yhtä hauskaa nytkin :)
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Sateiseen Hämeeseen

Minä vietän juhannuksen sateisessa Hämeessä, järven rannalla saunoen, kaljaa juoden ja grilliruokaa syöden. Moneen vuoteen en minäkään ole enää kokenut stadia juhannuksena, mutta nuorena kloppina piti jopa kaukaa maalta Espoosta aattona lähteä stadiin, kun ei kestänyt böndellä...
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Party Planetissa järkkärinä..6euroa tunnilta ei paljoa naurata, mutta köyhän on pakko..Toivottavasti kaikki menee suht ok siellä..
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Kalkun rusakko
Gyl mä lisäisin tähän tiukoissa bikineissä viihtyvän isorintaisen(C-kuppi) sinkkunaisen joka on tullut samaan mestaan viettämään juhannusta(kaverin tyttöystävän kaveri) ja joka ei ole saanut miestä moneen kuukauteen. Mieluiten vielä niin että hänen sokeritautinen marsunsa on kuollut astmakohtaukseen ja mimmi on siitä vielä ihan paskana, mä voisin toimia lohduttajana ja samalla ajaa omia etujani..
Tarkoitatko hyvällä seuralla kenties Hifkiä vai jotain muuta puulaakia.

''Hyvä seura'' on peitenimi D (huom kirjain) -poviselle, mainitsemallesi pimulle.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viestin lähetti M@rko77
Party Planetissa järkkärinä..6euroa tunnilta ei paljoa naurata, mutta köyhän on pakko..Toivottavasti kaikki menee suht ok siellä..

Saako noin vähän maksaa? Suomessa lienee minimipalkka... Mutta jos se on tuo, niin köyhän kannattaa mieluummin mennä siivoushommiin.

Pomo pyyteli tänään jäämään jussiksi duuniin. Dedlain painaa päälle, mutta tilanne on kyllä semmoinen, että sepä ei minun asiani ole juhannuksena. Ensi viikolla voin toki painaa pitkää päivää.

Mökille olisi tarkoitus suunnistaa kaveriporukalla.

EDIT: typo
 
Viimeksi muokattu:

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näin kun ikää alkaa olla jo hyvän matkaa yli 30, niin ei sellainen festareilla riekkuminen oikeen jaksaisi kiinnostaa, mutta kun ei muitakaan virikkeitä juuri ole, niin kyllähän sitä voisi mennä tuonne muutaman kilsan päähän katsomaan millaiset kekkerit Räsäsen Riku on tänä vuonna saanut aikaan..

Ja kaippa se laivalta ostettu litran Bacardi-pullokin viikonlopun aikana hupenee..satoi tai paistoi!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Tinde

joten tällä kertaa B1 kun huutelet sitä IFK:ta (kerroit joskus jossain että näin olit tehnyt), niin saat vastauksen.


Oletko B1 kenties huudellut IFK:ta Ilveksen faniristeilyllä tämän vuoden huhtikuun puolivälissä Cinderellalla?
Jotkut Ilves-jampat liittyivät mukaan meidän porukan aloittamaan helvetilliseen mekkalaan.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
RMJ

Minä, rakkaani ja parisen kymmentä kaveria ja kaverin kaverin kaiman veljen koirankusettajan tuttuja. Sellaisella porukalla me olemme lähdössä Raumalle. Minä ja rakkaani tosin olemma omassa lähes privattisaaressamme, heh..
 

Rok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat
Tällä hetkellä jussiksi on vielä suunnitteilla kaksi eri vaihtoehtoa. Joko lähden kaverin mökille tahi sitten jättäydyn ihan tänne kaupunkiin. Joka tapauksessa luvassa lienee saunomista ja oluen lipittämistä. Pitää huuhtoa pääsykoepaineet poijjes...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kyllä. Se on kaupunkijuhannus. Herwoodissa alkaa, jatkuu Tampesterin keskustassa ja päättyy jossain. Kaljaa kuluu varmaan vähän. Grilli kuumaksi.

Ei poikamies voi viettää juhannusta jossain mökillä, jossa olisi maksimissaan vain muutama varattu nainen. Eikä köyhä opiskelija voi lähteä festareille. Kaupunki on siis se ainoa vaihtoehto.

Jos mitään ei saada aikaan, niin sitten varmaan katselen leffoja kotosalla ja piereskelen yksikseni. Sekin on parempi vaihtoehto, kuin joku tylsä mökkireissu.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Eesti ?

Onkos kellään kokemuksia Juhannuksesta Eestissä ? Saarenmaa , Pärnu etc. olen kuullut , että siellä olisi hyvä meininki.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Pärnussa oli viime vuonna (ja tänäkin vuonna) liuta kavereita. Hauskaa ja halpaa oli olllut, senpä takia lähtevät uudestaan. Muuten kai olivat pitäneet yllä tätä suomalaista juhlimismeininkiä, eli railakkaasti ja paljon...

Omasta jussista sen verran että taidan kaikesta huolimatta viettää kaupunkijuhannuksen. Saas nähdä, säästyisipä ainakin rahaa.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Viestin lähetti Kalkun rusakko
Oletko B1 kenties huudellut IFK:ta Ilveksen faniristeilyllä tämän vuoden huhtikuun puolivälissä Cinderellalla?
Jotkut Ilves-jampat liittyivät mukaan meidän porukan aloittamaan helvetilliseen mekkalaan.

Nope. En ollut siellä.
Ainoastaan Jatkoajan risteilyllä toukokuussa ja ÄTPPOMK-klubin pikkujouluissa joulukuussa 2002 Sport Academyssa. Sieltä hangaround-jäsenyyden sainkin. Pönkitin sitä tuolla Jatkoajan risteilyllä.

Ilveksen kannattajat kyllä osaa pitää hauskaa IFK-väen kanssa, joten en ihmettele. :)


EDIT: Niin, tuo alkuperäinen huutaminen tapahtui helmikuussa juuri tuolla Huittisissa. Eivät myyneet minulle grappaa, (koska sitä ei ollut siellä baarissa) joten toivottavasti herätin pari lähitalojen asukasta. Ehkä muistavat vieläkin yöllisen herätyksen, kun korviin kantautuu IFK-huudot...
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös