Joskus lukioikäisenä huomasin, että tässähän alkaa parta kasvaa, jotenkin. Partakasvustoni oli siihen aikaan ja pitkään sen jälkeenkin sen verran harvaa ja hidasta sorttia, että joltisenkin siisteyden ylläpitämiseksi ajoin kaiken pois sitä mukaan kun karvaa tunki esiin. Joskus vähän päälle 2-kymppisenä kokeilin antaa karvojen kasvaa vähän pidemmän ajan, mutta lopputulos oli rivompi kuin Amerikkaan päässeellä Tapparan miehellä. Ei kun leukakarvat pois taas kerran. Joskus 23-25-haminoissa kokeilin pitää viiksiä ja pientä huulipartaa. Ne näyttivät sentään vähän paremmilta, mutta nekin lähtivät, kun menin hoitamaan opintojen takia rästiin jääneen inttireissun pois alta.
Tuon jälkeen meni 20 vuotta ilman naamakarvoja. Joinakin kesinä saatoin jättää parran ajamatta max viikoksi, mutta tuossa kohdassa ex-vaimon vittuilun sävy muuttui yleensä sen verran synkäksi, että vedin perhesovun nimissä kaikki höylällä pois. Ex-rouva ei tykännyt parroista lainkaan, mahdollisesti johtuen siitä, että isällään oli aina ollut kokoparta, eikä kyseinen mies ollut rouvankaan mielestä kovin sympaattista sorttia.
Erosin sitten aikanaan tuosta partakammoisesta naisesta, ja seurustelin eron jälkeen uuden naistuttavuuden kanssa jonkin aikaa. Konkreettisin muisto tuosta suhteesta on se, että ryhdyin tuolloin taas kasvattamaan jonkinlaista partaa. Täytyy kyllä sanoa, että kyseisessä naisessa oli jonkin verran stylistin vikaa. Hän innovoi minulle parta- ja viiksimallin, jollaista muistuttavaa olen sen jälkeen käyttänytkin. Samalla tuli huomattua, että kypsemmällä iällä parrankasvuni oli siinä määrin parantunut nuoruusvuosiin verrattuna, että määrätyn partamallin pitäminen alkoi vaikuttaa ihan toimivalta ajatukselta. Tällä on nyt menty useampi vuosi. Yleensä pidän partaa 5-6 milliseksi särmättynä. Joskus kesäaikaan parta saa hetken olla vähän pidemmässäkin mitassa.
