Mainos

Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 469 359
  • 6 286

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Periaatteessa ei, tai ainakin se vie pohjaa pois yt neuvotteluilta. se miten asiaa tulkitaan urheilujoukkueessa tuo oman vivahteen asiaan. ruvetaanko asiaa tarkastelemaan pelipaikkoittain esim jos maalivahdit loukkaantuu niin kait ne saa korvata seura ulkopuolelta. ja mihin asti ns yt neuvottelut kattaa, itse antanut ymmärtään että JYPn tapauksessa 31.12.2020 saakka, se että onko pelaajien palkan alennukset koko kauden ajalle vai ns yt neuvottelun ajan , JYPssä ollut kahdet nyt puolen vuoden sisällä, ensimmäisethän oli kesän ajan sarjan alkuun, ja nyt vuoden loppuun ja tilannetta katsotaan taas tammikuussa uudestaan. Mutta ihan tarkkaanhan tuloksia ei ole kerrottu koskiko palkan alennukset koko kautta vai tiettyy päivään asti, Lomautukset on selkeämmät, ja sitten taitaa olla nämä huoltajien lomautus taas porrastetusti ettei kaikki ole yhtä aikaa,
Keväällä tehtyjen leikkausten uutisoinnin yhteydessä kyllä puhuttiin, että leikkaukset koskevat koko tulevaa kautta. Nämä nyt tehdyt leikkaukset siis tulivat aiempien päälle ja kestävät toistaiseksi tämän vuoden loppuun.

En ole varma menikö oikeasti näin, mutta tähän tyyliin siitä uutisoitiin.

Joka tapauksessa leikkauksien ei pitäisi vaikuttaa uusien pelaajien palkkaukseen.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Pelicansin tämänhetkinen joukkue on kasattu pääosin Hongan kaltaisista taitopelaajista, joten siinä mielessä hyvä ja oikea valinta. Hongan taidot pääsevät paremmin oikeuksiinsa joukkueessa missä on muitakin samankaltaisia taitopelaajia sekä heidän ympärille rakennettu pelityyli. Todennäköisesti tulee parantamaan omaa piste-ennätystään.

No se jää nähtäväksi. Viime kauden pistekeskiarvo oli siinä 0,34 hujakoilla, sitten kun ei todennäköisesti pelaa 46:tta ottelua tällä kaudella niin pistekeskiarvoa tässä varmaan joudutaan vertaamaan. Jos löisin vetoa niin voisin lyödä tästä mutta kun en lyö niin tyydyn väittämään.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
J. Hongan vaikeudet omassa päässä viime kaudella tulivat kyllä yllätyksenä. Miten tuollaisella otteella on voinut NHL:ssä pelata?

Oma näkemys Hongan kyvyistä laski melkoisesti viime kauden aikana, mutta tuskin siinä koko totuutta nähtiin. Toivottavasti saa hommat kuosiin ja uran nousukiitoon.
Liigan paras pakki kun kiinnosti, JYPin parhaita pakkeja silloinkin kun ei kiinnostanut, toisaalta tuo ilmeinen asennevamma ja se ettei joka peli kiinnosta 100% selittänee erittäin hyvin senkin, miksi ei ole NHLssä ainakaan tähän mennessä vakituista roolia napannut, vaikka lahjat on kiistattomat.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
J. Hongan vaikeudet omassa päässä viime kaudella tulivat kyllä yllätyksenä. Miten tuollaisella otteella on voinut NHL:ssä pelata?

Oma näkemys Hongan kyvyistä laski melkoisesti viime kauden aikana, mutta tuskin siinä koko totuutta nähtiin. Toivottavasti saa hommat kuosiin ja uran nousukiitoon.

Niin, jotakin erilaista on esittänyt rapakon takana tai sitten on Dallasin päävalmentajalla ollut harvinaisen pitkä pinna ja antanut kunnolla aikaa näyttää. Jospa pelaaminen täällä "hevonkuusessa" ei oikein motivoinut samalla tavalla tai sitten ei vain sopeutunut liigan tahtiin ja joukkueen pelitapaan. Nyt se vuori kiivettänä on vielä isompi kuin ennen ja Dallas on jo varustettu melkoisen kovalla pakkikalustolla joten pitäisi lyödä läpi todella lujaa ja käytännössä pudottaa valmennus perseelleen hämmästyksestä. Katsotaan mitä tulee vai tuleeko mitään.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Liigan paras pakki kun kiinnosti, JYPin parhaita pakkeja silloinkin kun ei kiinnostanut, toisaalta tuo ilmeinen asennevamma ja se ettei joka peli kiinnosta 100% selittänee erittäin hyvin senkin, miksi ei ole NHLssä ainakaan tähän mennessä vakituista roolia napannut, vaikka lahjat on kiistattomat.
Hyvin vähän kyllä kiinnosti. Oli erittäin hyvä muutamassa pelissä tai ajoittain, mutta pääosin ei kiinnostanut ja yritti itse aivan liikaa. Vaikutti enemmän siltä, että kuvittelee olevansa parempi kuin oikeasti on. Ei mielestäni ollut pääosin kuin keskinkertaista tasoa tähän liigaan.

Toki silti olisin takaisin JYPin riveihin ottanut, mutta tällä kertaa näin.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Olisi kelvannut minun JYPiin koska vain, hienoa että sai onnistuneen pelin heti kärkeen, toivottavasti jatkaa samaa sen ajan mitä Pelicansia edustaa
 
tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
Miika "Rambo" Lahti pelaa huomenna Laukaassa Gladiatorsin riveissä Suolahden Urhoa vastaan.
Paikalle ei harmittavasti pääse kuin 50 kausikorttilaista.
"Konneveden Kurri" kaatuilee Laukaan GHT:n joukkueessa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella.
Kaatuva-aloitus ja -maali olisi ollut kiva nähdä ehkä vielä joskus?
Eihän Miika ole kuin 33 vuotias.
"On vain yksi LahenRami"!
 
Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
En tiennytkään että kotipaikkakunnallani pelataan nykyään ihan varteenotettavalla tasolla jääkiekkoa. Gladiatorsissa pelaa muuten toinen ex-JYP Janne Tavi. Aika kovia vahvistuksia Miika Lahden kanssa II-divariin.
 
-pasi-

Tavi itseasiassa teki torstaina sopimuksen Kiekko-poikien kanssa joten aivan ei liian timanttinen kokoonpano Gladiatorsille tule :)
 
tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
En tiennytkään että kotipaikkakunnallani pelataan nykyään ihan varteenotettavalla tasolla jääkiekkoa. Gladiatorsissa pelaa muuten toinen ex-JYP Janne Tavi. Aika kovia vahvistuksia Miika Lahden kanssa II-divariin.
Ex-JYP puolustaja Henri Auvinen on myös Gladiatorsien riveissä.
Vaajakosken Pelikaaneissa pelaavat Arttu Likola ja Jyri Marttinen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ex-JYP puolustaja Henri Auvinen on myös Gladiatorsien riveissä.
Vaajakosken Pelikaaneissa pelaavat Arttu Likola ja Jyri Marttinen.

Joo ja näytti Gladiatorsien riveissä olevan myös Mikko Virtanen joka pelasi 16 ottelua JYPin paidassa ja useamman kauden akatemiassa, pelannut 8 matsia ja ujot 2+18=20 tehot. Lahdelle avauspelissä 0+2, kaatumistilastoja ei oltu ilmoitettu missään.
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
kaatumistilastoja ei oltu ilmoitettu missään
Tämä on kyllä vääryys, aikanaan Lahden ketju oli ihan parhautta Jatkoajassa.

Siis ihan oikeasti. Parhaimmillaan kuusi kertaa selällään, yhden vaihdon aikana. "Tähän ei eläin pysty".
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei muuta kuin uutta luokkakokousta pystyyn. Sillä erotuksella että kootaan entiset JYP-Akatemia pelaajat JYP.n

T.Nättinen - Kanninen - Markkula
Auvinen - Kemiläinen

Roine - Myttynen - Likola
Hietanen - Salonen

Salmio - Palve - Nenonen
Auvitu - Jaatinen (nuorempi)

Sammalmaa - Ruohomaa - Antonen
Ikonen

Lehtonen
X

Kunhan hatusta heitin nämä, esim. Antonen ja Myttynenhän on molemmat oikeesti TRE.lta(?) jne. Kuuluisivatko he edes koko luokalle, mene ja tiedä...?
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi Vatanen asustelee nykyään Tampereella? Treenaamisen siellä käsitän, mutta onko siis karistanut Jyväskylän tomut jaloistaan lopullisemminkin?
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miksi Vatanen asustelee nykyään Tampereella? Treenaamisen siellä käsitän, mutta onko siis karistanut Jyväskylän tomut jaloistaan lopullisemminkin?
Olisiko puolisonsa ollut Tampereelta kotoisin...en nyt ihan varmaksi sano.
Sama kai missä sitä asuu Suomessa ollessa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olisiko puolisonsa ollut Tampereelta kotoisin...en nyt ihan varmaksi sano.
Sama kai missä sitä asuu Suomessa ollessa.
Tietoa ei ole, mutta tämä on äkkiseltään ainoa selitys mikä käy järkeen. Tuskin Samilla nyt mitään erityistä on Jyväskylää tai JYPin organisaatiota vastaan, eli syy lienee jossain ihan muualla.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tietoa ei ole, mutta tämä on äkkiseltään ainoa selitys mikä käy järkeen. Tuskin Samilla nyt mitään erityistä on Jyväskylää tai JYPin organisaatiota vastaan, eli syy lienee jossain ihan muualla.

Puoliso ja golf-skenen miellyttävyys.

JYPistähän Vadu poistui suomenmestarina, fanien palvonnan kohteena ja joukkueensa suvereenina ykköspakkina. Onhan tuo täällä myös kesätreeniä vetänyt viihteen ja urheilunkin osalta.
 
Viimeksi muokattu:

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tähän ketjuun vaikka onkin vähemmän liigasta tuttu nimi... JYPissä junnu polun läpi käynyt Riku Sihvonen pelaa Puolassa STS Sanok:ssa ja takana 10 peliä. Johtaa joukkueen pistepörssiä tehoilla 3+7... Joukkue 8. kymmenen joukkueen sarjassa.
 
PikkuAntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Ratinen tehnyt KooKoossa seitsemään peliin 4 pistettä. Tuolla pistekeskiarvolla johtaisi Jypissä pistepörssiä. Ja ennenkuin kukaan alkaa huutamaan, että on 9 peliä, niin oli loukkaantumisen jälkeen kahdessa ottelussa pöytäkirjassa haistelemassa tunnelmaa, muttei pelannut vaihtoakaan. Ratisessa on sitä kuuluisaa potentiaalia ja oli virhe päästää pois. Toivotaan,, että palaa jossain vaiheessa takaisin
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös