Mainos

Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

  • 1 470 139
  • 6 288

Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
David Tomasek on aloittanut kauden komealla pistetilillä 4 otteluun pisteet 6+4=10 +3 Johtaa SHL:än pistepörssiä 4 pisteellä seuraavaan.

Tänään illalla matsi Brynäsiä vastaan, lisää tehopisteitä luultavasti tulossa

Toma oli lempipelaajiani lyhyellä JYP stintillään on hienoa nähdä hänen takovan tällaista jälkeä SHL:ssä, löytyipä tämmöinen nostalgiapätkä nopealla haulla.

Videolla näkyy lisäksi mm Rooba ja maalinteon helppous

Taitava pelaa ja näki jo silloin, että siitä pelimies tulee. Viime vuonna teki jo hyvät tehot 45 pistettä SHL:ssä.
 
TyöUkko

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
C. J. Smithistä sen verran että onhan pohjoisamerikkalaisella hieman eri näkemys asioista kuin meillä täällä. En puolusta Venäjää enkä Putinia, mutta onhan se hieman eri lähtökohta lähteä täältä KHL:n kuin pohjoisamerikasta. Ei Yhdysvallatkaan mikään rauhan tyyssija ole ollut mitä sotiin tulee, ei kovin moni silti ole kritisoinut kun eurooppalaiset pelaajat ovat NHL:n lähtenyt.

On hyvin paljon helpompaa inhota esim. Suomalaista pelaajaa kuka tänä päivänä KHL:n lähtee.
 
Shakesbeers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Boston Bruins ja NhlÄn suomalaiset.

Samaa mieltä. Tämän asian sanomisesta saa Iltalehden palstalla vihat niskaan.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
C. J. Smithistä sen verran että onhan pohjoisamerikkalaisella hieman eri näkemys asioista kuin meillä täällä. En puolusta Venäjää enkä Putinia, mutta onhan se hieman eri lähtökohta lähteä täältä KHL:n kuin pohjoisamerikasta. Ei Yhdysvallatkaan mikään rauhan tyyssija ole ollut mitä sotiin tulee, ei kovin moni silti ole kritisoinut kun eurooppalaiset pelaajat ovat NHL:n lähtenyt.

On hyvin paljon helpompaa inhota esim. Suomalaista pelaajaa kuka tänä päivänä KHL:n lähtee.
Toki näinkin, toisaalta kun on euroopassa vuoden ollut, niin pitää ihmetellä missä tynnyrissä ollut, että näkee ratkaisun hyväksi.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki näinkin, toisaalta kun on euroopassa vuoden ollut, niin pitää ihmetellä missä tynnyrissä ollut, että näkee ratkaisun hyväksi.
Noh, loukkaantuminen, joka jopa vaarantaa uran. Isoa sopimusta tarjotaan ja mahdollisuutta, että jääkiekkoilijan urasta jää jotakin säästöön. Ymmärrän toisaalta ratkaisun.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Noh, loukkaantuminen, joka jopa vaarantaa uran. Isoa sopimusta tarjotaan ja mahdollisuutta, että jääkiekkoilijan urasta jää jotakin säästöön. Ymmärrän toisaalta ratkaisun.
KHLän palkat maksetaan nykyään ruplissa, kurssi pidetty teennäisesti ylhäällä. Rahaa olisi mahsollista saada myös esim Saksasta jos Sveitsiin ei riitä. En ymmärrä ratkaisua.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
KHLän palkat maksetaan nykyään ruplissa, kurssi pidetty teennäisesti ylhäällä. Rahaa olisi mahsollista saada myös esim Saksasta jos Sveitsiin ei riitä. En ymmärrä ratkaisua.
Yleensä pelaajat menee sinne, mistä saavat parhaan tarjouksen. Varsinkin tuollaisessa tilanteessa, mitä C.J:llä oli. Vaikea tietää tietysti paljonko hän palkkaa saa ja mitä tarjouksia pöydällä oli.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä

Shakesbeers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Boston Bruins ja NhlÄn suomalaiset.

Onneksi täällä on asiat vedetty niin kauan jo päin helvettiä, että oma poikakin päässy kehumaan naapurikaupungin jengiä. Jääköön sinne.
Saa nähdä onko Ilveksellä ja Nättisellä roolit selkeät kaudeksi. Ei ole hirveään lentoon tilastojen valossa lähtenyt. En tiedä kuinka paljon näkymätöntä työtä siellä on.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saa nähdä onko Ilveksellä ja Nättisellä roolit selkeät kaudeksi. Ei ole hirveään lentoon tilastojen valossa lähtenyt. En tiedä kuinka paljon näkymätöntä työtä siellä on.
Ilves on niin hyvä joukkue ja menee voitosta voittoon, että ei siellä tarvitse alkaa heittämään varakapteenia pihalle, vaikka ei paljon tehoja tulisikaan.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nättisen meneminen Ilvekseen vitutti, mutta minulla oli kyllä pieni epäilys, että voi olla suuri pettymys. No, nyt on vielä liian aikaista sanoa, mutta enää ei harmita ollenkaan tuo siirto. Toivotaan kuitenkin, että alkaa Joonaksella peli kulkemaan.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Nättisen meneminen Ilvekseen vitutti, mutta minulla oli kyllä pieni epäilys, että voi olla suuri pettymys. No, nyt on vielä liian aikaista sanoa, mutta enää ei harmita ollenkaan tuo siirto. Toivotaan kuitenkin, että alkaa Joonaksella peli kulkemaan.
Olen aika varma, että JYPissä tulos olisi ollut parempaa. Samaa ajattelin kun Ilvekseen meni, toki häntä ei käsittääkseni Ilvekseen pisteitä tekemään olekaan hommattu, mutta ehkä hieman enemmän ollut molemmin puolin odotuksissa.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
(1)
  • Tykkää
Reactions: KOLT

Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sami Niku jatkoi kuumana Sveitsin liigassa. Niku teki tiistaina kauden toisen maalin, kun EHC Kloten voitti kotonaan EV Zugin 4-3.

Nikun maali oli tärkeä 3–3-tasoitus. Kloten siirtyi voitolla sarjan piikkipaikalle.

Niku on tehnyt seitsemässä ottelussa seitsemän tehopistettä (2+5) ja pelannut jokaisessa matsissa yli 20 minuuttia.

Tiistaina pelasivat myös Jerry Turkulainen, Oula Palve ja Julius Nättinen. Kolmikko muodosti Ajoien kakkoskentän ottelussa SC Berniä vastaan. Turkulainen ja Nättinen ovat tehneet alkukaudella neljä tehopistettä. Palveella on kaksi tehopistettä. Ajoie hävisi kotonaan Bernille 0–5. Ajoie on sarjajumbona hävittyään kaikki ottelunsa.

Harri Pesosen Langnau otti 2–1-jatkoaikavoiton HC Luganosta. Pesonen tarjosi voittomaaliin ykkössyötön. Pesonen on kirjannut alkukaudella kolme tehopistettä.

Julius Hongan HC Davos hävisi 2–1 jatkoajalla Ambri-Piottaa vastaan. Honka kellotti lähes 20 minuuttia peliaikaa ja pelasi ykköspakkiparissa.

Antti Suomelan pisteputki jatkui ja on nyt kolmen ottelun mittainen. Suomela teki Lausannen ainoan maalin varsinaisella peliajalla. Lausanne voitti EHC Bielin lopulta voittolaukauskilpailussa 2–1.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jokohan Jerry ajattelee olevansa kirottu, kun tuskaisten JYP-kausien jälkeen homma jatkuu vähintään yhtä tuskaisena Ajoiessa.

Toki tuota pystyi jossain määrin ennustelemaan, kun Ajoiella ei viime kaudellakaan sujunut, mutta ei tuo joukkue nyt rosterin puolesta niin hirvittävän heikolta vaikuta tällä kaudella. Ihan varmasti on ollut aihetta odottaa parempaa.

Jotain siellä Ajoiessa tehdään ilmeisesti väärin, kun esimerkiksi NL:ssä viisi kautta putkeen keskimäärin yli 20 pistettä kaudessa mättänyt pakki Adam Rundqvist siirtyi viime kaudeksi Ajoieen ja samalla pistemäärä romahti, kun lopputuloksena oli 3 pistettä 42 ottelussa.

Edit: Väsyneet silmät bongasi EP:stä epätosia asioita, niin yliviivataan pois hämmentämästä.
 
Viimeksi muokattu:

Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Jotain siellä Ajoiessa tehdään ilmeisesti väärin, kun esimerkiksi NL:ssä viisi kautta putkeen keskimäärin yli 20 pistettä kaudessa mättänyt pakki Adam Rundqvist siirtyi viime kaudeksi Ajoieen ja samalla pistemäärä romahti, kun lopputuloksena oli 3 pistettä 42 ottelussa.
Adam Rundqvist on pelannut yhtä monta 20 pisteen kautta NL:ssä kuin minäkin. Pelannut SL:ssä nuo kaudet eli Sveitsin Mestiksessä
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Jokohan Jerry ajattelee olevansa kirottu, kun tuskaisten JYP-kausien jälkeen homma jatkuu vähintään yhtä tuskaisena Ajoiessa.

Toki tuota pystyi jossain määrin ennustelemaan, kun Ajoiella ei viime kaudellakaan sujunut, mutta ei tuo joukkue nyt rosterin puolesta niin hirvittävän heikolta vaikuta tällä kaudella. Ihan varmasti on ollut aihetta odottaa parempaa.
Kuulostaa JYPiltä, joten olo lienee Jerryllä kotoisa
 
Madmen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kertoo jotain Sveitsin liigan tasosta, että joukkue jonka kakkoskenttä on mallia Nättinen-Palve-Turkulainen on hävinnyt kaikki ottelunsa ja on jumbona.
Ensinäkään se ei ole kuin nimellisesti kakkoskenttä, oikeasti ihan ykköskenttä. Toiseksi Ajoien joukkueen taso ei riitä kyllä millään mittarilla edes koko sarjaan, tuon kentän jälkeen laskee joukkueen taso kuin se kuuluisa lehmän häntä. Ei voi oikein edes verrata koko liigan tasoon.
 
Hiki-Pena

Tuota pohdin, että pelaavatko samassa ketjussa ja jos pelaavat, eikö joukkueesta löydy sen verran kelvollista pakkiparia, että edes tuo kentällinen pelinsä voittaisi ja enempi tehoilisi? Näkyvä nyt toki sinne meni.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Ensinäkään se ei ole kuin nimellisesti kakkoskenttä, oikeasti ihan ykköskenttä. Toiseksi Ajoien joukkueen taso ei riitä kyllä millään mittarilla edes koko sarjaan, tuon kentän jälkeen laskee joukkueen taso kuin se kuuluisa lehmän häntä. Ei voi oikein edes verrata koko liigan tasoon.
Yleisestikin Sveitsissä joukkueilla kovat kärkikentät, mutta pohjakentissä taso laskee isosti. Liigassa enemmän ketjut tasaista massaa ja käytännössä mikä tahansa ketju voi olla ykkönen tai nelonen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös