Mainos

Mico Luoto HIFK:ssa

  • 4 923
  • 25

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Hämmästyksekseni huomasin, ettei Mico Luodolle ole vielä luotu omaa ketjuaan. Viimeistään nyt, kun hän palaa Jokipojista, lienee paikallaan tämäkin ketju avata.

Kyseessä on siis nuori (synt. 5/2001) naapurin kasvatti, jolla ainakin toistaiseksi nousi tie pystyyn KHL-joukkueeseen ja hakee seuraavat 2v peliaikaa liigasta, noustakseen kenties sen jälkeen isommille areenoille. Ei ole erityisen kookas, 180cm ja vielä täytyisi kasvattaa lihasmassaa luiden ympärille. Liikkuu hyvin, on rohkea, harjoituspeleissä jäi mieleen lukuisat vartaloharhautukset joilla laittoi vastustajan kärkikarvaajan täysin kahville, ja uskalsi näin tehdä vaikka oli alimpana miehenä. Nostaa kiekkoa hyvin, näkee kentän hyvin, syöttötarkkuuskin on aika hyvää. Hyökkäysalueiden pinchauksista ei jäänyt minulle suurempia muistikuvia, tai kiekottoman pelin laadusta. En myöskään ole nähnyt lainkaan klippejä hänen pelistään Jokipojissa, joten nähtäväksi jää minkälainen Mico sieltä tulee takaisin ja onko jotain osa-aluetta näin lyhyessä ajassa saatu kehitettyä (tai vastaavasti jopa pilattua). Kuudessa lainapelissä tuli tehot 1+1=2 ja -2, ei jäähyjä. Ei muutenkaan ole jäähyherkkä kaveri, eikä jää juuri jälkeen tilanteista sijoittuessaan ja liikkuessaan hyvin.
 
Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Johan tää mun mielestä veti ihan hyvin sen svenski pelin.
Vakio kokoonpanoon vaan.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Nostakaa nyt oikeasti tää kaveri pelaamaan, ei se ainakaan paskempi voi olla kuin nämä muut hiihtelijät tuolla. Ei toi norjalainenkaan varmasti tänne ilmaiseksi tullut, joten Luoto hänen paikallaan säästäisi sitä kassaakin. Vitun osaamatonta touhua joka saralla tämän kauden HIFK:ssa.
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey

Ei oo varmaan tarpeeksi sitkee Peltosen makuun :D
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Mico Luoto on tietääkseni loukkaantunut, koska Kiekko-Vantaan sivuilla on merkintä day-to-day.

On kuitenkin pelannut 12 ottelua Mestistä tällä kaudella, mutta HIFK:ssa viimeksi harjoituskaudella. Saiko silloinkaan juuri ollenkaan peliaikaa, vaikka kokoonpanoon pääsi silloinkin kaikenmaailman Tanskaset, Holttiset, Tuhkaset ja Lehtiset.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Meneeköhän Vaasaan? No, Tack och adjö, kiitos ja näkemiin.
 
Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
On surullista, ettei saanut minkäänlaista näytönpaikkaa IFK:ssa, eikä vuokrattu Mestikseenkään kuin 19 peliin tällä kaudella. Luodossa on hyvässä ja pahassa kaikki edellytykset olla liigatasolla kiekollisuutta omaava 2-3 parin pakki, Lyytisen klooni. Toivottavasti ei jäänyt pahaa fiilistä ja tiet erosivat hyvissä väleissä.
 
Orangezone

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Ihmeellistä on kuitenkin se, että lähtee Puolaan loppukaudeksi. Tuosta johtuen ei äkkiseltään kuulosta siltä että pelaa ensi kaudellakaan liigassa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmeellistä on kuitenkin se, että lähtee Puolaan loppukaudeksi. Tuosta johtuen ei äkkiseltään kuulosta siltä että pelaa ensi kaudellakaan liigassa.

Puolaan? Kuulostaa siltä, että ehkä ihan kaikki ei ole nyt "kohdillaan", koska kai tuon tason prospekti olisi voitu ottaa vaikka SaiPaan loppukaudeksi ja siitä sitten sopimusta ensi kaudelle. Tai sitten motivaatio lätkään on mennyt ja nyt kokeillaan jotain todella boksin ulkopuolista, josko se siitä vielä? Tai jotain.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
kai tuon tason prospekti olisi voitu ottaa vaikka SaiPaan loppukaudeksi ja siitä sitten sopimusta ensi kaudelle.
Minkä tason prospekti? Pienikokoinen kiekollinen pakki, joka tekee Mestiksessä noin 0,4 ppg?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkä tason prospekti? Pienikokoinen kiekollinen pakki, joka tekee Mestiksessä noin 0,4 ppg?

No, ainakin sen tason prospekti, että HIFK teki hänen kanssaan suoraan kahden vuoden sopimuksen. Ja olihan Luoto sen verran harvinainen Narri-kasvatti, että pääsi oikein KHL:ssäkin pelaamaan. U20:ssa kuitenkin hyvin ainakin tilastojen valossa pakiksi pelannut. Jos siis jaksaa tilastoja selata muutaman vuoden päähän, jolloin pelasi koko kauden junnuissa. Voisi kuvitella, että Luodolle olisi ollut ottajia keväällä 2021 muuallakin kuin HIFK:ssa.

Mut en sit tiedä. Ei varmaan ole koskaan ollut mikään kummoinen talentti tai prospekti, HIFK vain teki vittuillakseen sopimuksen.
 
No ei ainakaan nykyhetkessä näytä oikeen kukaan pitävän kummoisena prospektina, kun kerran piti Puolaan lähteä. Mutta sinun papereissasi siis jokainen liigasopimuksen saava juniori on merkittävä prospekti?

Entäs ne A-nuorissa tehdyt pisteet? Samalla kaudella enemmän pisteitä pakkina tekivät mm. Aleksi Tiala, Tom Grönblom, Olli Vanttaja ja Tomi Niku. Pidätkö heitä hyvinä prospekteina?
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Entäs ne A-nuorissa tehdyt pisteet? Samalla kaudella enemmän pisteitä pakkina tekivät mm. Aleksi Tiala, Tom Grönblom, Olli Vanttaja ja Tomi Niku. Pidätkö heitä hyvinä prospekteina?
Sami ”Tomi” Nikuhan johtaa puolustajien pistepörssiä ylivoimaisesti Liigassa?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei ainakaan nykyhetkessä näytä oikeen kukaan pitävän kummoisena prospektina, kun kerran piti Puolaan lähteä. Mutta sinun papereissasi siis jokainen liigasopimuksen saava juniori on merkittävä prospekti?

Entäs ne A-nuorissa tehdyt pisteet? Samalla kaudella enemmän pisteitä pakkina tekivät mm. Aleksi Tiala, Tom Grönblom, Olli Vanttaja ja Tomi Niku. Pidätkö heitä hyvinä prospekteina?

Aivan... En edes tiedä, mistä tässä nyt pitäisi sun kanssasi keskustella. Mutta vastataan nyt vaikka niin, että kyllä, jokainen Liiga-sopimuksen saava juniori on prospekti. Ei niitä sopimuksia hyväntekeväisyyssyistä anneta, koska jonossa on aina seuraava yrittäjä. Merkittävyydestä en ole maininnut sanallakaan, mutta varmaan toiset juniorit ovat lähtökohtaisesti merkittävämpiä prospekteja kuin toiset. Siitä varmaan kertoo sekin, että junnuille tehdään erilaisia sopimuksiakin. Aika moni sopimus olisi neuvoteltu toisin tai jopa jätetty tekemättä kokonaan, jos olisi nähty tulevaisuuteen.

Muutenkaan en oikein ymmärrä, mistä sä nyt mulle hitsaat tässä viestissä. Jos tarkoituksesi oli briljeerata omalla junnutietämykselläsi, voitit ihan 100-0. Minä en nimittäin seuraa junnuja, koska aikani ei yksinkertaisesti siihen riitä. Mutta se ei varmaan poista minulta oikeutta keskustella siitä, että Mico Luodon tilanne on erikoinen. En voi siis ottaa näihin junnuihin mitään kantaa, koska en tiedä, miksei heille ole tarjottu sopimuksia.

Yleisesti ottaen voisi varmaan kuvitella, että jos U20:n liigassa tekee pakkina isot pinnamäärät, ei se nyt varmaan suuri vääryys olisi, jos saisivat edes try out-mahdollisuuden jossain Liiga-jengissä, jos ovat muuten tervepäisiä tyyppejä. Mutta kaikki eivät välttämättä edes halua tosissaan ammattilaiskiekkoilijoiksi. Sellaistakin on nähty, että pystyisi pelaamaan Liigassa heittämällä, mutta opiskelut kiinnostavat enemmän ja ammattilaisura loppuu varhaisessa vaiheessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös