Michel Miklík JYPiin

  • 179 538
  • 762

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Michel Miklikin parhaat vuodet ovat jo takana, mutta uskoisin hänen pystyvän auttamaan joukkuettaan vielä 34-vuotiaana. Miklik on sangen älykäs laitahyökkääjä, joka osaa hakea sen oikean ratkaisun kiekon kanssa. Ei mitkään nopeat kädet, mutta hyvällä maltilla odottaa sopivaa siirtoa. Erityisosaamista ovat yv-pelit, jossa viihtyy sekä vasemmalla että oikealla siivellä. Yrittää välillä turhan monimutkaisia poikittaissyöttöjä yv:llä. Se on jäänyt mieleen. Ei mikään superlaukaus, mutta osaa onetimerin kohtuu hyvin. Liigan nopea tempo saattaa tuottaa vaikeuksia. Ei ollut nuorempanakaan mikään nopea luistimilla.

Slovakian maajoukkueessa tärkäessä roolissa vuodet 2012-2015. Viime kisoissa ei enää saanut kutsua, kun Slovakia teki nuorennusleikkauksen MM-miehistöön. Keväällä 2012 muodosti erittäin hyvän kolmikon Tomas Tatarin ja Juraj Mikusin kanssa, kun Slovakia saavutti yllätyshopeaa Helsingin-Tukholman -kisoista. Vuoden 2014 MM-kisoissa tulleet tehot 4+7 hieman mairittelevat. Miklik ei ollut mikään poikkeuksellisen hyvä kyseisissä kisoissa, mutta pisteitä vain sattui tulemaan mm. kakkossyöttöjen muodossa.

En ole seurannut miehen uraa kovin tarkasti vuoden 2015 jälkeen. MM-kisoissa 2015 oli heikko. Aloitti kisat ykkösketjussa Marian Gaborikin kanssa, mutta homma ei toiminut. Putosi nopeasti vilttimiehen rooliin. En tiedä ihan tarkkaan miksi ei jatkanut Slovan Bratislavassa 2015-2016 kauden jälkeen. Osasyynä varmaan seuran heikko taloustilanne. Tällä kaudella edustanut peräti kolmea eri seuraa ja JYP jo neljäs. Olisiko siellä jotain vaivoja taustalla?

Jos jotain vertauskuvaa pitää hakea niin Miklik on köyhän miehen Teddy Purcell. Purcell on siis kokenut NHL-kettu. Kaksikon pelityylit ovat hyvin lähellä toisiaan.

EDIT: Selvitin vähän Miklikin tämän kauden seurakarusellia. Hän teki Kosiceen kuukauden mittaisen sopimuksen. Sen jälkeen loppukauden mittaisella pahvilla Tshekin liigan Brnoon, mutta sopimus purettiin yhteisymmärryksessä. Syynä loukkaantumispulmat. Miklik ehti pelata Brnossa vain kuusi ottelua. Pvm.t: 25.11, 27.11., 29.11., 2.12., 4.12., 20.12. Eli Miklik pelasi juuri ennen joulua yhden ottelun reilun kahden viikon pakkolevon jälkeen. 30 minuutin etsimisellä en löytänyt mikä vamma miestä on vaivannut.
 
Viimeksi muokattu:

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Kiitos erittäin laadukkaasta kuvauksesta. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, millainen kaveri on kyseessä. Ikä ei ole vielä este "uudelle tulemiselle", jos vain motivaatiota riittää.

Kun olet selvästi miehen uraa seuraillut, osaatko sanoa asennepuolesta? Luisteleeko niska limassa myös oman päähän, vai kaartaako selkä suorana vaihtoon, vastustajan lähtiessä vastahyökkäykseen. Entä muuten kokonaisvaltainen peli?

Tunnen NHL-pelaajia huonosti, joten tuo Purcell ei aukea. Olisiko vastaavaa vertauskuvaa suomalaisista pelaajista heittää?
 
Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
Ihan ei tämä haku aukene itselle...
Onhan toi meidän hyökkäyskalusto jo ennestään pirun kova, kunhan siitä vain saataisiin kaikki potentiaali irti.

JYPissä pitkään/aina panostettu veskari ja puolustuskalustoon, nyt lisätään paukkuja hyökkäyspeliin.

Ei aukene ei...
 
Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet

Hockey News kertoo Purcellin osalta seuraavaa...

Hyvää: Hän on hyvänkokoinen pelaaja jolla on hyökkäysvoimaa. Pystyy tehdä maaleja tai luoda maalipaikkoja ketjukavereille ja pystyy pelaamaan joko laidassa tai keskellä. Hänen pelikäsityksensä on hyvä.

Huonoa: On liian ailahteleva NHL tasolla. Ei ole erityisen hyvä puolustamaan laidassa eikä käytä kokoaan tarpeeksi hyödykseen. On kokonaisuutena hieman liian passiivinen.

Auttoiko yhtään?

Avataan hieman. JYPin ongelmana on ollut mm. maalinteko. Tällä hankinnalla yritetään tätä ongelmaa korjata. "Mikki" tulee olemaan maalintekijän roolissa ja varsinkin ylivoimalle haetaan ratkaisuvoimaa.
 
Kiitos, kyllä avasi. Jos kaverin istuttaisi vaikka Hytösen ja Opan kanssa samaan ketjuun, niin saisi anteeksi tuota puolustuspelin heikkoutta ja toisi toivottavasti maaleja vaihtariksi.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Onhan toi meidän hyökkäyskalusto jo ennestään pirun kova, kunhan siitä vain saataisiin kaikki potentiaali irti.
Potentiaali ei voita pelejä. JYP on joukkueista tehnyt 11 eniten maaleja. Maalintekijöiden sarakkeessa Suomela on hienosti top4 mutta seuraavaksi eniten maaleja tehnyt on Hytönen joka löytyy sijalta 49. maalitekijapörssissä.

Jos maaleja ei synny niin potentiaali ei paljoa auta. Vehviläisellä on paljon potentiaalia. Jos kiekko ei tartu niin maaliin laitetaan toinen veskari vaikka kuinka olisi potentiaalia.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse kyllä lähtökohtaisesti tykkään hankinnasta, mutta eri asia on miten Veltsun reagointisambabumbalottokiekolla saadaan Miklikistä(kään) tehoja irti. Saas myös nähdä millaisessa kunnossa mies on kun ilmeisesti rikkonainen alkukausi takana.

Tämä nyt menee vähän ohi ketjun aiheesta jauhamiseksi, mutta Pihlmanin vaisut tehot ei ole tulleet ainakaan itselleni yllätyksenä kun Perrin lähti viereltä pois jakamasta lättyä. Toki voi keväällä nousta isompaan rooliin, jos tuo joukkue edes pitkää kevättä tänä vuonna näkee.

edit: Miklik tänään ns. ykkösketjussa JP:n ja Tavin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Kiitos, kyllä avasi. Jos kaverin istuttaisi vaikka Hytösen ja Opan kanssa samaan ketjuun, niin saisi anteeksi tuota puolustuspelin heikkoutta ja toisi toivottavasti maaleja vaihtariksi.
Virtanen laittoi Miklikin Hytösen laituriksi mutta toisella laidalla pelaa tänään Janne Tavi. Ainakin vastuuta on heti luvassa.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
[...]
Tämä nyt menee vähän ohi ketjun aiheesta jauhamiseksi, mutta Pihlmanin vaisut tehot ei ole tulleet ainakaan itselleni yllätyksenä kun Perrin lähti viereltä pois jakamasta lättyä. Toki voi keväällä nousta isompaan rooliin, jos tuo joukkue edes pitkää kevättä tänä vuonna näkee.

edit: Miklik tänään ns. ykkösketjussa JP:n ja Tavin kanssa.

Kelpasi aikanaan Hytösenkin "lätyt". Olen edelleen sitä mieltä, että Pile kuuluu samaan kenttään Hytösen ja Louhivaaran kanssa. Kaikilla saman näköinen käsitys hyökkäyspään pelistä ja tuntevat toisensa kuin omat taskunsa. Tavi ei ole saanut tuossa mitään aikaan ja on kulmissa täysi lapanen.
 
Corvus corax

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LA Kuninkaat, John Tortorella
Potentiaali ei voita pelejä. JYP on joukkueista tehnyt 11 eniten maaleja. Maalintekijöiden sarakkeessa Suomela on hienosti top4 mutta seuraavaksi eniten maaleja tehnyt on Hytönen joka löytyy sijalta 49. maalitekijapörssissä.

Jos maaleja ei synny niin potentiaali ei paljoa auta. Vehviläisellä on paljon potentiaalia. Jos kiekko ei tartu niin maaliin laitetaan toinen veskari vaikka kuinka olisi potentiaalia.

Tässä tullaankin siihen asiaan et johtuuko maalinteon vaikeus niistä pelaajista vai pelitavasta ja olen kyllä sitä mieltä että se isoin ongelma piilee pelitavassa.
Näin ollen JYPin maaliruiskut saa itseltäni tältä osin synninpäästön ja syyttävä sormeni osoittaa edelleen vahvasti kohti Veltsua ja paria muuta isokenkäistä herraa toimiston puolella.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tässä tullaankin siihen asiaan et johtuuko maalinteon vaikeus niistä pelaajista vai pelitavasta ja olen kyllä sitä mieltä että se isoin ongelma piilee pelitavassa.
Näin ollen JYPin maaliruiskut saa itseltäni tältä osin synninpäästön ja syyttävä sormeni osoittaa edelleen vahvasti kohti Veltsua ja paria muuta isokenkäistä herraa toimiston puolella.
Jos organisaatio on päättänyt että Virtasella mennään kevääseen saakka niin minusta on ihan loogista hankkia laastariksi joku markan pavelrosa.

Erityisen tyytyväinen olen siihen että pelaaja on slaavi. Sen takia että slaavi paskat nakkaa Virtasen bobby-mcferrin-jazz-vaihtoaskel-pelikirjastosta ja pelaa juuri sillä tavalla kuin itseä huvittaa.

Perkele jos tämäkin on joku epätavallinen slovakki. Minä haluan tavallisen slovakin jonka musta kihara takatukka hulmuaa hypnoottisesti jäähallin valoissa, ja jonka sukunimessä ei vokaalit juhli ja joka surffailee pelistä 55 minuuttia mutta nakuttaa 2+3 tehot.

Jos Miklik tekee kaksi maalia tai enemmän tänä vuonna niin minä kiskon uudenvuoden kunniaksi kännit Zlaty Blazantin tahtiin.
 
Ihan hyvä fiilis tästä hankinnasta, edes jotain tapahtui. Toivottavasti saatiin nyt kunnon taiteilijaslaavi, joka pistää jäällä kunnon kynää ja näyttää koohottajille edes jotain maalinteon tapaista. Ja jos siinä sivussa onnistuu vielä pyyhkimään Veltsun pelikirjalla karvaista persettään ja piirtämään fläppitaululle pimpin, niin aina parempi.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Miklik ei kuulemma osaa englantia edes sen vertaa että häntä pystyisi haastattelemaan. Helpohko rasti siis tulla joukkueeseen joka odottaa häneltä apuja ratkaisuosastolle.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miklik ei kuulemma osaa englantia edes sen vertaa että häntä pystyisi haastattelemaan. Helpohko rasti siis tulla joukkueeseen joka odottaa häneltä apuja ratkaisuosastolle.

Ainakin TV-haastattelu oli ilmeisen mahdoton tilanne. Ei varmasti helpota sisäänajoa, mutta ammattimies tekee maaleja heikommallakin Lontoolla, jos niikseen on.
 
Viimeksi muokattu:

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Osaa kaveri englantia tai ei, niin selvästi näyttää siltä, että kädet ja ratkaisuhalu löytyy. Teki tuon maalinkin heti hieman epätyypillisellä ja suoraviivaisella ratkaisulla.

Yhden erän perusteella tykkään.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Koko ajan enemmän. Työhevosia on poppoo täynnä. Tämä kaveri on muuta niin huonossa mutta etenkin hyvässä.
 
Tepi#45

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihan kiva sisääntulo Miklikille. Tekas pari tärkeää maalia avauspelissä, kelpaa. Muuten oli aika taustalla, mutta jos tekee maaleja tai tarjoaa niitä muille niin sekin riittää aika pitkälle.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jumankauta! Pitkästä aikaa joukkueessa on vanhan liiton slaavilainen maalipyssy!

Edellinen taisi olla Tomas Chlubna, joten on tässä vähän turhan kauan mentykin ilman. Tämä on niitä kavereita, jotka laittavat limpun sisään ylivoimalla niinä iltoina, kun joukkueella ei ole paras lentokeli. Oli vielä syöttöpisteessäkin kiinni, mutta Taville ei tyhjiin maistunut.

Hieno sisääntulo!
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Minä haluan tavallisen slovakin jonka musta kihara takatukka hulmuaa hypnoottisesti jäähallin valoissa, ja jonka sukunimessä ei vokaalit juhli ja joka surffailee pelistä 55 minuuttia mutta nakuttaa 2+3 tehot.

Jos Miklik tekee kaksi maalia tai enemmän tänä vuonna niin minä kiskon uudenvuoden kunniaksi kännit Zlaty Blazantin tahtiin.
Jaahas, meni näköjään sitten Zlaty Blazantin metsästämiseksi tämä loppuviikko.

Tällästä pelaajaa minä olen odottanut koko Virtasen valmentajahassuttelun ajan. Tsekkiä joka ei oikein erotu mutta heittää pari kassia peliin koodinimellä Pavel Rosa. Nyt saatiin slovakki joka on ihan next best thing.
 
Juuri näin. Oikein kunnon artisti eikä mikään kädetön työhevonen.

Maalien lisäksi olin aistivinani, että kaveri ei kiekon saatuaan roiski sitä mihin sattuu eikä paina niskat kyyryssä kulmaan jyystämään, vaan uskaltaa pitää kiekkoa ja hakea peliä edistäviä syöttöjä. Tämä on varmaan kulttuurishokki monille ketjukavereille :)
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Yle Puheen piti ottaa äijä haastatteluun, mutta ei osaa kuulemma lontoota...eli Virtanen ei ole päässyt vielä ihon alle. :D

Edit. Kielitaidottomuudesta oli näemmä jo aiemmin...
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Yle Puheen piti ottaa äijä haastatteluun, mutta ei osaa kuulemma lontoota...eli Virtanen ei ole päässyt vielä ihon alle. :D
Oli hauskaa, kun kahdessa vikassa vaihdossa ensin Niklas Friman elekielellä osoittaa omanpään aloituksessa Miklikelle että kumpi blokkaa ja sitten Hytönen näyttää vastaavasti hyökkäyspään aloituksessa että kumpi syöttää ja kumpi laukoo.

Ehkä Virtanen selittää muovailuvahalla koko pelikirjastonsa.

Ihmettelen arvioita Miklikin hitaudesta. Vaikutti aika hyvältä luistelijalta.
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Hattutemppu olisi ollut täydellinen sisääntulo, mutta kelpaahan tämäkin. Hattutempun jälkeen olisi kyllä ollut odotukset niin katossa myöhemmissä peleissä, että mitenköhän siinä olisi käynyt. Näytti vähän siltä, että kun kaveri tulee ilman suurempaa ahdistusta "pelastamaan" tilannetta, niin rentouden, röyhkeyden ja itseluottamuksen avulla peli näytti sitten nimenomaan maalintekopaikoissa aika erilaiselta joukkueen muihin "maalipyssyihin" verrattuna. Toivottavasti tuo rentous ja juonikkuus tarttuu muihinkin.

Joka tapauksessa kolme pinnaa ja kolmas voitto peräkkäin. Olisiko tullut ilman uutta kaveria? Vähän arvelen, että olisi ainakin yksi pinna jäänyt saamatta.. ehkä enemmänkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös