Michael Schumacher lasketteluonnettomuudessa 29.12.2013

  • 78 998
  • 220

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Ei tällaista toivo edes pahimmalle viholliselleen.

Aivovammat on mielestäni pahempia kuin syöpä ja näistä onkin tässä hiljan ollut kokemuksia ihan riittämiin. Aivoihin kohdistuvasta verenvuodoista tai muusta tapahtumasta jos selviät hengissä, niin et silti toivu koskaan entiselleen. Ja jos aivoihin jää hyytymiä joita ei voi poistaa, niin elät komplikaatioriskin kanssa päivittäin. Aivohalvaus tai infarkti on todennäköinen tulevaisuudessa.

Schumille ei jää tästä voittajan arpaa käteen. Sen uskaltaa melkein jo ääneen sanoa. Täytyykin vain toivoa, että mies voi tulevaisuudessa kommunikoida lastensa ja vaimonsa kanssa, tai viettää muutenkin mahdollisimman laadukkaan loppu elämän. Pahin skenaario on, että menetät puhekyvyn tai jäät muiden varaan selviytyäksesi päivittäisistä tarpeista. Tänään kerrottu suurimpien vuotojen oleminen ja korjaaminen vasemmasta aivopuoliskosta ei lupaa kauhean hyvää. Siellä sijaitsee kielelliset ja muistamiseen liittyvät kyvyt.
 

Jeffrey

Jäsen
Miten niin ei laskeudu? Offareilla loukkaantuneita on hyvin usein haettu helikopterilla.

Eivät ne helikopterit toki kuitenkaan laskeudu sinne, vaan vinssaavat uhrit ylös. Ainakin tuossa videossa kopteri laskeutuu rinteeseen, joka itsessään kertoo jo aika paljon rinteestä.

Samaa mieltähän me ollaan siitä, että varsinainen offari tuo paikka ei ollut.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aivovammat on mielestäni pahempia kuin syöpä ja näistä onkin tässä hiljan ollut kokemuksia ihan riittämiin. Aivoihin kohdistuvasta verenvuodoista tai muusta tapahtumasta jos selviät hengissä, niin et silti toivu koskaan entiselleen. Ja jos aivoihin jää hyytymiä joita ei voi poistaa, niin elät komplikaatioriskin kanssa päivittäin. Aivohalvaus tai infarkti on todennäköinen tulevaisuudessa.

Rohkenen olla eri mieltä. Tai ainakin jättää yleistämättä. Jokainen tapaus on oma laatuaan eikä niitä voi verrata. Monia syöpäpotilaita kuolee samoin monia aivoverenvuodon kokeneita. On myös niitä vammautuneita jotka elävät elämänsä läpi paljon onnellisempana kuin monet täysin terveet ihmiset. Vaikka päällepäin keräävät ulkopuolisilta vain (turhaa) sääliä.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Tuolta offarit näyttävät vähälumisena talvena.

35+ vuotta lasketelleena ja offareitakin ympari maailman vetaneena olen sita mielta, etta tuo kuva ei ole sellaiselta alueelta missa Schumi loukkaantui. En toki tieda 100%, mutta katson lahinna noitten laskettelijoiden asentoja ja niista nakyy varsin kokemattomia laskettelijoita. Vaikea uskoa, etta tuossa olisi ollut se mesta missa Schumilta lahti jalat alta.

Noi on pahoja juttuja kylla varsinkin tollasille kavereille kun autokuskit, makihyppaajat jne, joilta tietynlainen pelko puuttuu. Itse olen ison luokan paskahousu ja vaikka usein esim yli vyotaron ulottuvaan puuteriin offissa tai jyrkkaan moguliin eksyykin, niin aika hallitusti siella tulee vedettya. Vauhti on 99% ajasta kontrollissa. Silti. Tulee mieleen niita muutamia kaatumisia mista ylosnoustessa ei oikein tajua, etta mita helevettia siina tapahtui. Hihat ja lasit taynna lunta ja sukset ties missa. Siihen kun laittaa vahan lisaa vauhtia ja huonossa paikassa olevan puun tai kiven, niin ollaan Schumin tilanteessa.

Tsemia Schumi!! It's not your time yet.
 

Hindenburg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks, Lexaa
En jaksa kauheasti sääliä Schumacheria. Hän löi ikänsä vetoa kuoleman ja vammautumisen kanssa. Nyt vain vastakkainen osapuoli voitti. Joka arpa ei voi voittaa.

Jaapajaa. Olen monesti miettinyt voiko olla halpamaisempia kommentteja kuin nämä Ville Peltosen tajuttoman olemuksen äärellä ejakuloivat, mutta kyllä tämä kuitenkin vie voiton. Läheisin työtoverini koki kutakuinkin vastaavan kohtalon tuossa nelisen viikkoa sitten ja on koomasta ja tajuttomuudestaan selvittyään ollut viimeiset pari viikkoa hereillä, mutta täysin pihalla tästä maailmasta. Kuten MS:llä, kotona odottaa lapset ja vaimo. Toivottavasti molemmat parantuvat ja toipuvat ennalleen. Nimimerkki lihaanin kaltaisille toivomastani kohtalosta en viitsi edes mitään kirjoittaa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eipä nuo Schumin managerin kommentit ainakaan avaa tuota onnettomuutta. Päinvastoin.

- Korostaa ettei syynä ollut liian kova laskuvauhti
- Auttoi kuulema kaatunutta ystävää
- Meni syvään lumeen, osui kiveen, tuli pää edellä alas
- Huonoa tuuria

Jotenkin mulle jää epäselväksi miten ihmeessä kiveen osumalla voi sinkoutua niin ylös että alastullessa kiveen osuessa kypärä menee halki, JOS vauhti ei ollut kova. Tai ehkä se ei managerin mielestä ollut liian kova. Monen muun mielestä seurauksien perusteella voisi sanoa että vauhti oli liian kova.

Ymmärrän että median paine on kova mutta mikä ihme siinä on että annetaan tällaisia ihmeellisiä lausuntoja. Antaisivat asian olla ja asioiden mennä omalla painollaan.

Seuraava tiedoitustilaisuus 1.2.2014 klo 12. Sopisiko kaikille?
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ymmärrän että median paine on kova mutta mikä ihme siinä on että annetaan tällaisia ihmeellisiä lausuntoja. Antaisivat asian olla ja asioiden mennä omalla painollaan.
Helposti voi, kaveri veti aikanaan ala-asteen kuudennella luokalla fillarilla sarvien yli jyrkässä alamäessä ja teki vajaan voltin ottaen alastulon asfaltille suoraan päällään. Vauhtia oli yli 40 km/h. Pyöräilykypärä hajosi keskeltä tasan kahteen osaan, mutta kaveri oli suhteellisen tajuissaan osuman jälkeen kaikesta huolimatta.

Olen myös nähnyt sellaisen moottoripyöräkolarin, jossa kypärä on haljennut suoraan päältä kahtia kuskin ajettua puuta päin, mutta valtavalla onnella kuljettaja selvisi tuosta osumasta pienellä sairaalareissulla.

Tuo nimimerkki lihaani:n kommentti puistattaa tunteettomuudessaan vähän liikaa, ehkä parempi mitä jätän sanomatta.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo kyllähän kypärä tietenkin voi pienessäkin vauhdissa mennä säpäleiksi ja halvaantuakin voi suihkussa liukastuessa mutta jotenkin noissa managerin lausunnoissa paistaa selittely. Korostetaan että vauhtia ei ainakaan ollut liian paljon ja sitten kuitenkin mies makaa koomassa tai ainakin makasi.

Varmasti oli paskaa munkkia niinkuin elämässä joskus saattaa olla mutta aivan taatusti oli myös liikaa vauhtia. Tai ainakin tuli tehtyä joku väärä virhearvio joka johti huonon munkin lisäksi onnettomuuteen.

Kyllä ne sukset oli Schumin eikä sen huonon tuurin jalassa. En usko että Schumi itse kehtaa (jos ikinä pystyy) antaa kommenttia jossa toteaa että teki kaiken oikein mutta oli vain paskaa munkkia.

Manageri voisi jättää nuo julkisuuskiillottelut nyt rauhaan ja antaa tosiaan sen seuraavan lausunnon kuukauden päästä jolloin varmasti ollaan joka suhteessa fiksumpia.

Edit: Manageri myös totesi "ettei Schumi laskenut merkittyjen rinteiden ulkopuolella vaan kahden välissä". Eikös tuo tarkoita sitä että Schumi laski rinteiden ulkopuolella jos kerran oli "välitilassa". Joko ollaan rinteessä tai sen ulkopuolella.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo nimimerkki lihaani:n kommentti puistattaa tunteettomuudessaan vähän liikaa, ehkä parempi mitä jätän sanomatta.
En itse oikein ymmärrä, miten vihaisia reaktioita seuraa, jos joku kirjoittaa ettei koe suurta sympatiaa Schumacheria kohtaan. Mielestäni Lihaanin kommentti riskien ottamisesta oli rehellinen ja paikkansa pitävä: laskettelu on harrastus johon sisältyy myös riskejä.

Kyseessä on Schumacherin kohdalla toki suuri henkilökohtainen tragedia. Se koskettaa paitsi hänen läheisiään, myös useita hyväntekeväisyysjärjestöjä joiden toimintaa Schumacher on tukenut eri tavoin.

Toivottavasti paraneminen tapahtuu toivotulla tavalla.
 

RDivis

Jäsen
On se jokseenkin irvokasta tämä julkinen surkuttelu. Kuinka tämä pysäytti ja tsemppii, hei. Tsemppii, tsemppii Schumi! Ihan yhtä paljon tai yhtä vähän, kuin kaikille muillekin vastaavan tragedian kohdanneille. Ainakin täältä.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Nimimerkki lihaanin kaltaisille toivomastani kohtalosta en viitsi edes mitään kirjoittaa.

Huvittavaa marttyyrin leikkimistä. Lihaani sanoi, ettei tunne mitään sääliä schumia kohtaan, sinä toivot suunnilleen lihaanin kuolemista tai jotain halvaantumista. Annat siis näin ymmärtää. Eiköhän tämä nyt ole aika selvä asia, että jos sinun ja lihaanin välillä pitäisi päättää, niin sinä se sairas olet. Lihaani taas normaali.

Itsekään en tunne mitään ihmeellisiä tunteita schumia kohtaan enkä jaksa hirveästi seurailla tilannetta. Joskus kun seurasin formuloita, oli tietenkin hienoja taisteluita Häkkistä vastaan. Mutta tämä taannoinen onnettomuus koskettaa mua yhtä paljon kuin samantapaiset pääloukkaantumiset tuntemattomia ihmisiä kohtaan, joita maailmassa sattuu varmaan tuhansia joka päivä.

Mutta pointti oli nyt se, että teit itsestäsi täyden idiootin tuolla marttyyrileikilläsi.
 

Hindenburg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks, Lexaa
Huvittavaa marttyyrin leikkimistä. Lihaani sanoi, ettei tunne mitään sääliä schumia kohtaan, sinä toivot suunnilleen lihaanin kuolemista tai jotain halvaantumista. Annat siis näin ymmärtää. Eiköhän tämä nyt ole aika selvä asia, että jos sinun ja lihaanin välillä pitäisi päättää, niin sinä se sairas olet. Lihaani taas normaali.

Mutta pointti oli nyt se, että teit itsestäsi täyden idiootin tuolla marttyyrileikilläsi.

Mikähän vessahuumoria vastanaineille tapainen vitsinikkarointi tämä oli? Millä halvatulla sait meikäläisen leivottua tässä joksikin marttyyriksi? Ja tuo teikäläisen kommentti halvaantumisen/kuolemisen toivomisesta oli jotain niin käsittämättömän mautonta. Mutta se on pääasia, että lihaani ja tekstistä päätellen teikäläinen olette normaaleja ja minä sairas. Terveisin idiootti marttyyri. Voi vittu.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Schumi aiheuttaa monissa voimakkaita tuntemuksia. Ei ole mikään ihme jos joku ilmoittaa että tämä pysäytti kunnolla tai haluaa miehelle toivottaa tsemppiä.
Täällä palstalla käydään näköjään joka kerta tämä sama keskustelu, kun jotain onnettomuuksia tapahtuu...
Toivottavasti selviää tästä.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kilpailijana Schumacher ei koskaan herättänyt positiivisia viboja mutta oli vastustajana mitä kovin ja hienoin voitettava. En myöskään arvostanut Schumin röyhkeyttä kilpailijana mutta saavutukset on silti sellaiset että pakkohan niitä on arvostaa. Kaikesta huolimatta onhan tämä Schumin onnettomuus kamala ja toivotaan että mies selviää siitä mahdollisimman hyvin ja voittaa tämän elämänsä suurimman taistelun.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Täytyy oikein ihmetellä minkälaista tyydytystä muutamat hakevat kun on pakko mennä joka paikkaan huutamaan että minähän en tunne empatiaa mitään tai ketään kohtaan. Ainakaan yhden avautujan nimimerkki ei kyllä yllättänyt yhtään.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Mä en jaksa ymmärtää tätä huutelua, että ei vaikuta mitenkään. Miksi kirjoittaa tuollaisia. Paljon tälläkin palstalla kirjoitellaan asioista mitkä koskettavat muutamia palstalaisia ja onneksi suurin osa ketä asia ei kosketa ymmärtää olla kirjoittamatta niihin ketjuihin, mutta aina löytyy näitä leikkikentän sankareita periaattella, et sä mua määrää.
 

Jameson

Jäsen
Mä en jaksa ymmärtää tätä huutelua, että ei vaikuta mitenkään. Miksi kirjoittaa tuollaisia. Paljon tälläkin palstalla kirjoitellaan asioista mitkä koskettavat muutamia palstalaisia ja onneksi suurin osa ketä asia ei kosketa ymmärtää olla kirjoittamatta niihin ketjuihin, mutta aina löytyy näitä leikkikentän sankareita periaattella, et sä mua määrää.

Noh, yksinkertaisuudessaa se johtuu siitä, että n. 95% ihmisistä on niin daijuja.

Schumilla huomenna syntymäpäivät ja täytyy toivoa, että se päättyisi hyviin uutiisin! Kaikkien aikojen F1-kuski ja ehkä moottoriurheilija ylipäänsä. Ei radalla hakenut ystäviä, joka on voittajan merkki. Siviilissä kuitenkin fiksu herrasmies.
 
Noh, yksinkertaisuudessaa se johtuu siitä, että n. 95% ihmisistä on niin daijuja.
Olen surullinen jatkoajan keskustelupalstan asiapitoisen kirjoittamisen laskusta; osa keskusteluista päätyy yksinkertaistaen juupas-eipäs -väittelyyn periaatteellisista oikean ja väärän eroista, joissa sivuutetaan kaikki faktapuoliset perustelut kuin niitä ei olisi kirjoitettu laisinkaan. Keskustelua ei synny, vaan omia mielipiteitä toitotetaan ilman järkiperusteluita.

Maailmassa kuolee vuosittain nälkään ja aliravitsemukseen 10 miljoonaa ihmistä. Päivittäin puhtaan juomaveden takia kuolee maailmassa 3000 lasta. Suomessa nuorten ja nuorten aikuisten masentuneisuus ja syrjäytyminen lisääntyy. Useissa tapauksissa kyse on myös heikoista lähtökohdista elämään vanhempien heikon sosioekonomisen aseman vuoksi.

Nämä ovat esimerkkejä oikeista ongelmista ja vääryyksistä tässä maailmassa. Työssäni Suomessa kohtaan näitä asioita päivittäin, viikossa teen lisäksi mahdollisuuksieni ja voimavarojeni mukaan muutaman tunnin vapaaehtoistyötä MLL:lle. Saksalaisen miljonäärin lasketteluonnettomuuden kokeminen henkilökohtaisesti "tosi pahana juttuna" on toki osoitus jonkinlaisesta empatian kyvystä ja hyväntahtoisuudesta, mikä on mielestäni hieno asia. Sen arvosteleminen, ettei jokainen koe yhtä voimakasta empatiaa kertoo mielestäni enemmän kirjoittajasta kuin itse arvostelusta. Se antaa tekopyhän ja kaksinaismoralistisen vaikutelman.

Mitä tarkoittaa "daiju"? Millä perusteella 95% ihmisistä on "daijuja"?
 

Aatos

Jäsen
Huonolta näyttää Shumin tilanne. Ennalleen ei tule jos vieläkin pidetään tajuttomana.

Jos tuosta jotenkin selviää, vammat ovat pahat ja jälkiä jättävät.

Surullista..
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Eiköhän se ole monille selvä asia ettei kaikki asiat hetkauta kaikkia ihmisiä mutta tässä ihmeteltiinkin sitä että miksi on pakko mennä näitä asioita koskeviin ketjuihin mainostamaan että "Minuapas ei tämä hetkauta yhtään. Mitäs meni laskettelemaan." Pakko saada oma äänensä kuuluviin tai tässä tapauksessa luettaviin.

Sama asia kun nyt alkaisin sinun tekstisi perään huutelemaan että minua ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku Matumba jossain hevonvitussa ei nyt saanutkaan malariapilleriään. Tulis pois sieltä viidakosta ja menisi töihin.
Aivotonta huutelua.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eiköhän se ole monille selvä asia ettei kaikki asiat hetkauta kaikkia ihmisiä mutta tässä ihmeteltiinkin sitä että miksi on pakko mennä näitä asioita koskeviin ketjuihin mainostamaan että "Minuapas ei tämä hetkauta yhtään. Mitäs meni laskettelemaan." Pakko saada oma äänensä kuuluviin tai tässä tapauksessa luettaviin.

Sama asia kun nyt alkaisin sinun tekstisi perään huutelemaan että minua ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku Matumba jossain hevonvitussa ei nyt saanutkaan malariapilleriään. Tulis pois sieltä viidakosta ja menisi töihin.
Aivotonta huutelua.

No niinpäs onkin. Aivotonta huutelua. Hevonvittua ja Matumbaa...

Mulle on oikeastaan ihan sama mikä ottaa itse kullakin sydämmestä. Oli se sitten Schumin kohtalo tai Jutta Urpilaisen kannatus. On myös asioita mitkä minä koen tärkeiksi. En silti koe henkilökohtaisena loukkauksena jos jotain muuta ei hetkauta samat asiat kuin minua. VAIKKA kirjoittaisi siitä keskustelupalstalla.

Miksi täällä on vain sydäntäsärkevät kommentit salittuja. Tuskin kukaan Schumille kuolemaa toivoo mutta fakta on se että itse mokasi ja tiesi varmasti riskit sukset jalkasn laittaessa.
 

Jameson

Jäsen
Eiköhän se ole monille selvä asia ettei kaikki asiat hetkauta kaikkia ihmisiä mutta tässä ihmeteltiinkin sitä että miksi on pakko mennä näitä asioita koskeviin ketjuihin mainostamaan että "Minuapas ei tämä hetkauta yhtään. Mitäs meni laskettelemaan." Pakko saada oma äänensä kuuluviin tai tässä tapauksessa luettaviin.

Sama asia kun nyt alkaisin sinun tekstisi perään huutelemaan että minua ei voisi vähempää kiinnostaa jos joku Matumba jossain hevonvitussa ei nyt saanutkaan malariapilleriään. Tulis pois sieltä viidakosta ja menisi töihin.
Aivotonta huutelua.

Juuri näin.

En oikein ymmärrä, miksi jonkun ihmisen täytyy tulla korostamaan, että ei hetkauta tippaakaan. Luulisi, että sen verran löytyy tyylitajua ihmiseltä, ettei tule aliarvioimaan toisen tunteita. Ja sporttipapalle, "daiju" on sama asia kuin tyhmä, meillä hesaassa ainakin.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja sporttipapalle, "daiju" on sama asia kuin tyhmä, meillä hesaassa ainakin.

Pakko kertoa tähän tarina. Olin aikoinaan Hangossa duunissa kun yksi työkaveri rupesi puhumaan että kävi "hesaassa". Kysyin sitten että missäpäin stadia kävi niin vastasi että Kirkkonummella. Juu en mäkään tuolta kotosin ole enkä asunut lapsuuteni muuta kuin pääkaupunkiSEUDULLA, eli täys lande ainakin stadiin muuttaneiden Kuopiolaisten silmissä. Nythän oon oikeasti tosi jyväjemmari ollut +10v.

Sori off topic. Kaikkea hyvää Schumille ja pidetään keskustelun taso korkealla.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Amerikkalaiset eivat paljon seuraa F1sia, mutta jotenkin outoa oli kun oppilaani (nainen viela!) perjantaina oppitunnin jalkeen alkoi puhumaan Raikkosesta ja F1sista. On kova Ferrari ja Schumi fani... Ja sitte kay talla tavalla.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eipä tullut yllätyksenä, että taas Jatkoajan keskustelupalstalla kinataan siitä, kenen kohtaloa/onnettomuutta/kuolemaa jne... on lupa surra, tai onko se tekopyhää. Afrikan nälänhätä, Jaroslavlin lentoturma, juhannuksen supertripla, vain muutamia mainitakseni.

Toki minäkin olen mielensäpahoittaja parhaasta päästä ja tänään sieluni saastutti Iltasanomat. Siellä yritetään tehdä Schumista sankaria kertomalla miten oli uhrautuvasti auttanut ystävänsä lasta takaisin rinteeseen. Eli tenava oli mennyt ensin nurin, Maikkeli rientänyt apuun ja pian sen jälkeen mies lensikin itse kivikkoon tunnetuin seurauksin. IS haluaa tietenkin ja kalastella klikkauksia, sitähän se tekee kyllä aina muutenkin arveluttavilla otsikoillaan.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös