Miäshuaraus - Jalkapallon (ja muun urheilun) syöpä?

[hcp27]

Onhan se aikalain eri asia seurata kauden aikana se 30 matsia kotona ja noin kymmenen vieraissa. Viettää jopa tuhansia kilometrejä kauden aikana samojen frendien kanssa tien päällä oman jengin perässä. Kokea voiton tunne pienen nousuhumalan aikana ja juhlia matsin jälkeen, tai laskuhumalassa istua dösään kun himaan on satoja kilometrejä pimeää kasitietä pitkin.

Ideoida uusi chantteja, porukalla maalata tifoja ja duunata uusia kakskeppisiä tai lippuja.

Kaikki ne muistot vuosien varrelta. Seuralla on iso matsi tulossa ja mihin sitten kaupungilla menetkin, et voi välttyä kuulemasta puheensorinaa matsia koskien siellä sun täällä. Joku seuran pelaajistakin saattaa kävellä vastaan. Koko kaupungissa on päivä päivältä jännittyneempi fiilis kun matsi lähenee. Ja se tunne kun matsipäivä viimein koittaa.

Siinä on paljon tunteita joita television välityksellä ei pysty tuntemaan. Ottaahan se ihan helvetisti, mutta antaa ihan helvetisti enemmän. Joka tasolla.

Muistakaa, jalkapallo, jääkiekko, tai mikään muukaan urheilulaji ei ole pelkkä televisio-ohjelma. Kuten eräs kyltti erään jalkapallostadionin läheisyydessä lontoossa sanoo, "Dont let your kids grow up thinking football is a tv programme".

Erittäin hyvin kirjoitettu, vielä kun olisit lisännyt tämän tuohon loppuun olisi aika täydellinen kirjoitus aiheesta:

Suomalainen jalkapalloilu - miksi edes vaivaudumme?

 

[MustatKortit]

Mistä ne 7500 hurmahenkistä suomalais"kannattajaa" ilmestyi Bilbaoon, kun korisliigan matseja käy katsomassa keskimäärin 750 katsojaa perseet penkissä?

Miten koripallo kiinnostaa yhtäkkiä niin vitusti, vaikka ei oikeesti kiinnosta? Onko ihan helvetin nolo juttu?

Maaotteluissa käy aina porukkaa enemmän kuin sarjaotteluissa, oli se laji mikä tahansa ja vielä kun on ensi kerta yhdessä maailman suurimmista lajeista niin tottakai siellä on väkeä...

Bilbaon suuri ihmismäärä johtuu siitä, että ihan käsittämättömän kova prosenttiosuus kaikista Suomen korisharrastajista (yht. noin 21000 ihmistä) on päättänyt tuonne lähteä. Joka puolelta maata.

Mä tunnen paljon tuonne lähteneitä, mm. kihlattuni (höntsä)korisjengin treenejä ei tänään ole ollenkaan, sillä 7/10 pelaajista on Espanjassa. Korispiirit Suomessa ovat varsin pieniä, kuten tietysti arvata saattaa, kaikki tuntevat toisensa jotain kautta. Eräs frendini saapui Bilbaoon USA-peliin ja huomasti entisen alasarjajoukkueensa pelaajiston istuvan lähes kokonaisuudessaan katsomossa.

 

[Pavlovin Koira]

Minusta kukin saa kannattaa mitä haluaa ja välillä (eli usein) mieshuoraus-keskustelu menee typerän teiniangstaamisen puolelle. Kuitenkin ymmärrän tiettyjä pointteja joista sen tyyppinen ahdistus lähtee - jos se on aitoa.

Jokaisen urheilua seuraavan tulee ymmärtää että kaikki urheilu lähtee paikallisuudesta. Siitä että nuoret kulkevat paikallisen seuran treeneihin ja heidän vanhemmat käyttävät sen mahdollistamiseksi paljon sekä omaa aikaansa että rahojaan. Mieshuora -diskurssissa on minusta havaittavissa tiettyä ärsyyntymistä tämän dissaamista kohtaan. Sitä kohtaan, mikä ikävimmin näkyy nettilehtien kommenttiosioissa mutta myös kahvipöytä- ja baarikeskusteluissa suomalaisen futiksen vähättelynä (potkupallopuheet jne).

Minä harrastan urheilumatkailua ja käyn mielelläni ulkomailla (eri.Saksassa) matseissa. Mutta ihan yhtä lailla käyn kotini lähellä katsomassa paikallisen seuran kolmosdivarimatseja.

 

[SergeiK]

Kyllä voi sanoa, että Real Madrid on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.

Tunsin erään aikuisen naisen joka oli todella kova Marilyn Monroe-fani. Teinityttönä hän vuorasi seinänsä Marilynin kuvilla, mutta nyt sisustukseen hurahtaneena hänen taloudessaan on Marilyn sohvatyynyjä ja tyylikkäitä mustavalkoisia kehystettyjä Marilyn valokuvia. Jos Suzie Kennedy eksyy Suomeen, hän löytyy katsomosta.

Tämä palava rakkaus toisessa kulttuurissa syntyneeseen ja vaikuttavaan urheiluseuraan lienee vähän sama asia. Vai ymmärsinkö väärin - oliko isäsi espanjalainen?

En tosin ymmärrä termiä mieshuoraus. Kai ihminen saa tehdä sitä mistä tämä tulee onnelliseksi ja idenfioida itsensä mihin viiteryhmään tahansa.

 

[lake79]

Eikös tämä mieshuora-ilmaus lähtenyt alunperin Futisfoorumilta vitsinä, jonka sitten nykynuoriso otti ihan viralliseksi nimitykseksi?

En ymmärrä minäkään miten porukkaa tarvitsee mieshuoraksi kutsua jos nyt kannattavat jotain ulkomaalaista seuraa, siinähän kannattavat. Mutta en myöskään ymmärrä jos Suomen peliin mennään esim. Espanjan paita päällä, ilman mitään sidoksia itse maahan (esim. siellä syntynyt) tai sitten haukutaan suomalaista jalkapalloa totaalipaskaksi ja nauretaan niille jotka sitä seuraavat ja muna huurussa hehkutetaan jotain Barcelonaa, kovin hölmöä tuollainen mielestäni on. Mutta enpä mä sitä kellekään mene suoraan päin näköä sanomaan, että hei oot muuten mieshuora ja syöpä urheilulle.

 

[SJK10]

Erittäin hyvin kirjoitettu, vielä kun olisit lisännyt tämän tuohon loppuun olisi aika täydellinen kirjoitus aiheesta:

Suomalainen jalkapalloilu - miksi edes vaivaudumme?

Heh, olisin itseasiassa laittanutkin ellen näppäilisi puhelimella jolla en tota handlaa koska tulee vaan joku mobiiliyoutube-linkki.

 

[Kaukosäädin]

Tunsin erään aikuisen naisen joka oli todella kova Marilyn Monroe-fani. Teinityttönä hän vuorasi seinänsä Marilynin kuvilla, mutta nyt sisustukseen hurahtaneena hänen taloudessaan on Marilyn sohvatyynyjä ja tyylikkäitä mustavalkoisia kehystettyjä Marilyn valokuvia. Jos Suzie Kennedy eksyy Suomeen, hän löytyy katsomosta.

Tämä palava rakkaus toisessa kulttuurissa syntyneeseen ja vaikuttavaan urheiluseuraan lienee vähän sama asia. Vai ymmärsinkö väärin - oliko isäsi espanjalainen?.

Ikävä tuottaa pettymys, mutta kyseessä oli vain erään legendaarisen viestin kopio futisfoorumilta. Alkuperäinen viesti koski tosin Liverpoolia. En tiedä kuinka tosissaan alkuperäisen viestin kirjoittaja oli, mutta tuo viesti on tosiaan noussut melkoiseksi legensaksi.

 

[SergeiK]

Ikävä tuottaa pettymys, mutta kyseessä oli vain erään legendaarisen viestin kopio futisfoorumilta. Alkuperäinen viesti koski tosin Liverpoolia. En tiedä kuinka tosissaan alkuperäisen viestin kirjoittaja oli, mutta tuo viesti on tosiaan noussut melkoiseksi legensaksi.

Siis täh? Madrid ei olekaan iso osa elämääsi?

Mielestäni pointtini eivät liittyneet juurikaan avausviestiin, vaan sinun vastaukseesi.

Olen toki joskus tuon Futisfoorumin vastaavan ketjun lukenut. Siellä oli hauskoja analogioita television ääressä laulavista larppaajista. Never walk alone ja silleen

 

[Action Bronson]

Vähän hymyilyttää jos kannattamista yrittää rationalisoida ja sitä myöten oikein tai väärin kannattaa. Eihän fanittamisessa mitään järkeä ole. Suuria tunteita sen sijaan ja paljon. Se mikä seura niitä tuottaa tai minkä seuran kulkua myötäelää pitäisi olla aika toissijaista. Gloryhunttaus on ei minun kirjoissani ole kannattamista. Tokkopa siitä mitään aitoja tunteitakaan syntyy.

 

[MustatKortit]

Vähän hymyilyttää jos kannattamista yrittää rationalisoida ja sitä myöten oikein tai väärin kannattaa. Eihän fanittamisessa mitään järkeä ole. Suuria tunteita sen sijaan ja paljon. Se mikä seura niitä tuottaa tai minkä seuran kulkua myötäelää pitäisi olla aika toissijaista. Gloryhunttaus on ei minun kirjoissani ole kannattamista. Tokkopa siitä mitään aitoja tunteitakaan syntyy.

Gloryhunttauskin on niin vaikeasti määriteltävissä. Allekirjoittanut ei juuri korista seuraa, mutta nyt Suomen ollessa koriksen mm-kisoissa, niin katson kyllä pelejä ja nostan oma-alotteisesti korista keskusteluun kavereitteni kanssa. Eilen olin varsin innoissani Ukraina-voitosta.

Koen tämän kuitenkin varsin normaaliksi toiminnaksi, (penkki)urheiluhullu kun olen. Tänään aion estoitta fiilistellä lentismiesten otteita Kuubaa vastaan, tässäkin kyseessä laji, jota seurailen vain arvokisojen ja satunnaisesti maailmanliigan osalta.

 

[Kaukosäädin]

Siis täh? Madrid ei olekaan iso osa elämääsi?

Mielestäni pointtini eivät liittyneet juurikaan avausviestiin, vaan sinun vastaukseesi.

Olen toki joskus tuon Futisfoorumin vastaavan ketjun lukenut. Siellä oli hauskoja analogioita television ääressä laulavista larppaajista. Never walk alone ja silleen

Siis koitin vain olla hauska ja kopioida erään "tunnetun" viestin koskien tätä kyseistä aihetta. Muuttaen vain Liverpoolin vastaamaan omaa suosikkijoukkuettani jalkapallossa.

Ja kyllä, fanitan ja kannatan toki Real Madridia. Ihan siitä lähtien kun ekan Fifan ostin pleikkarille. Oli muistaakseni Fifa 2001. Silloin seuralla ei ollut vielä tietoakaan Figosta, Zidanesta, Beckhamista tai kummastakaan Ronaldosta, enkä ollut perillä aikaisemmista tähdistä mitä nyt Raul oli lempparini myös Espanjan maajoukkueessa.

En voi sanoa kuitenkaan että tuo on iso osa elämääni. Toisin kuin esimerkiksi Ilves, jonka eri lajien otteita, uutisia ja foorumeja seuraan 24/7.

 

[TaoTao]

Mutta itse topicin aiheeseen, tämän linkin takaa löytyy erinomainen teksti asiasta:
Älä kasvata pojastasi mieshuoraa - Ääriliike

Ihan nokkela tunteisiin vetoava teksti, mikä tosin kompastuu loppumetreillä omiin kengännauhoihinsa. Kirjoittaja myöntää olleensa mieshuora, mutta unohtaa samalla, että ilman sitä hänestä ei välttämättä olisi koskaan tullut paikallisen seuran "tosifania".

Kaikkia siis tavallaan tarvitaan, mikään ilmiö ei synny tyhjiössä ilman kontekstia. "Mieshuoraus" on todennäköisesti alkanut jonkinlaisesta kiinnikkeestä jääkiekkoon löyhän paikallisen kontekstin kautta, ohjautunut sieltä ulkomaille ja sittemmin palannut kirjoittajan mukaan hyvin jämäkkänä paikallisuuteen. Bilbaossa ei olisi yhtään mieshuoraa, jollei Suomessa olisi suhteellisen hyvää koripallokulttuuria taustalla.

Ymmärrän toki keskustelun siinä, että bilbaoiden synnyttämiseen tarvitaan siis sisältäpäin alkanutta kulttuuria. Jos esimerkiksi Suomi pääsisi rugby MM-karkeloihin ensi vuonna villillä kortilla, voin veikata ettei lentokoneet olisi aivan täynnä. Siinä mielessä pyynnöt siitä, että "mieshuorat" kävisivät myös kotikentällä on perusteltu, ehkä argumentit hieman vain ontuvat.

Kuitenkin kaikki fanius on varsin epärationaalista, kuten Action Bronson hyvin tuossa toteaa. Jokainen fani täyttää jotain tarvetta itsessään, oli se sitten elämysten hakemista, johonkin joukkoon kuulumista ja/tai jotain ihan muuta. Toki asiassa löytyy myös rationaalisesti nähtäviä juttuja. Esimerkiksi kausikortin ostamalla tukee paikallista toimintaa, pelipaidan ostamalla tukee fanittamaansa seuraa tai peleissä käymällä ja käsiä hakkaamalla voi ainakin kuvitella sen oman suosikkipelaajan saavan sen ratkaisevan puristuksen peliinsä.

Jokainen fani jahtaa kuitenkin jonkinlaista unelmaa, mielikuvaa ja utopiaa, fanituksen kohde on aina omassa mielessä siloitellumpi kuin se todellisuudessa on. Ulkomaisten seurojen fanitus on vain helpompaa, sillä kaukaa aidanraosta kurkittuna kulmat on helpompi pyöristää ja luoda unelmastaan halutunlainen. Se ei kuitenkaan ole keneltäkään pois, jos joku haluaa fanittaa eri tavalla kuin toinen.

Kaikki kuitenkin yhdistyy siihen, että fani haluaa kuulua johonkin ja näyttää fanilta. Kukaan ei ole koskaan kuullut fanista, joka hurraa kotisohvalla suosikkinsa otteita eikä kerro siitä koskaan kenellekään.

 

[Stonewall]

Onhan se hivenen harmillista kannattamista kannattaa vain ulkomaalaisia seuroja. En nyt kuitenkaan menisi sanomaan kyseessä olevan varsinaisen väärin kannattamisen. Nykyisin kun moni muuttaa paikkakuntaa useamman kerran eläessään, niin kaikki eivät vaan tunne paikallista seuraa omakseen, mutta silti tykkäävät urheilua seurata.

Omalla kohdalla olen kauhea nurkkapatriootti. Kannatan melkein kaikkia seuroja sarjatasosta riippumatta. Hommassa ei ole välillä mitään järkeä. Tämä kirkastui, kun syntymäpaikkakuntani lätkäjoukkue nousi niinkin korkealle tasolle kuin Mestikseen ottamaan kauden verran turpaan, kun halusi väkisin pelata pääosin oman maakunnan miehillä. Totesin silloin, että ei tässä mitään järkeä ole, mutta rakkauteni seuraan ei tuosta muuttunut. Käyttämäni allerkirjoitus on tuolta ajalta.

Futiksessa fanittamiseni on vähän erilaista, sillä rakkauteni Liverpooliin on mustavalkoteeveen ajalta lauantaikierroksilta 1970-luvulta. Jossakin vaiheessa jo taaperona huomasin jännittäväni "punakoneen" puolesta, ja olen kai 'Pool fani niin kauan kuin vereni punaisena virtaa, takana on pian 40 vuotta kannattamista. Tavallaan voidaan sanoa, että futiksen puolella aloitin Glory Hunterina, mutta kannattaminen on säilynyt, vaikka gloorya on tullut viime aikoina vähemmän.

Käyn kyllä katsomassa pelejä paikallisesti II divarista ylöspäin kiekossa ja futiksessa muutaman liiga ja Cup matsin. Mutta tosiaan en nyt jotenkin osaa ajatella oikeastaan missään fanittamisessa olevan mitään väärää (Paitsi tietenkin, jos nyt joku olisi ManU-fani, niin siinähän raukalla olisi elämä varmaan muutenkin vinksallaan :) joten moista väärinkannatamista ei tarvitse laskea).

 

[Tim Callahan]

Mieshuoraus on todellakin suomalaisen urheilun syöpä, mutta se on sitä myös kansainvälisessä mittakaavassa.

Omaa seuraa ei vaan voi valita, vaan sitä voi kutsua kahdenkeskiseksi symbioosiksi. On puistattavaa, että joku voi sen takia pitää itseään vaikka Chealsea-fanina, että on joskus käynnyt pelissä tai omistaa Fat Lampardin julisteen. Toki se siitä tunneside vahvistuu, kun joukkuetta aktiivisesti seuraa, mutta loppujenlopuksi sitä symbioosia ei seuraan synny. Et ikinä tiedä minkälainen on oikeasti se tunne Stamford Bridgellä, et koe sitä oikeaa seurakulttuuria. Et pysty keskustelemaan niiden kannattajien kanssa, jotka välittävät seurasta 24/7, et kertakaikkiaan elä sitä samaa elämää! Tuo minusta jotenkin tiivistää mieshuorauksen.

Itse olen esim. KooKoo-fanina elänyt koko elämäni seuran otteita seuraten. Vanhempani ja isovanhempani ovat olleet seuran talkootöissä yms. mukana. Olen istunut autossa, bussissa tai junassa tunteja seuratakseni joukkuetta, olen kannattajien kanssa askarrelut tifoja ja muita härpäkettä satoja tunteja ja kuluttanut joukkueen eteen tuhansia euroja. Olen nostanut maljaa kannattajien (ystävieni), pelaajien, valmentajien, seurajohdon kanssa. Olen nostanut mestaruuspokaalin kyyneleet silmissä kohti kattoa ja juossut jäälle KooKoon voittaessa mestaruuden ja varmistaessaan paikan Liigassa.

Miksi me suomalaiset emme tue paikallista seuraa tai lähiseuraa? Miksi meidän aina pitää "valita" se joukkue jostain? Miksi emme luo seurakulttuuria tänne? Lopetetaan mieshuoraus ja työnnetään nämä Liverpool ja Barca-urpot takaisin kaappiin!

 

[Ted Raikas]

Tavallaan voidaan sanoa, että futiksen puolella aloitin Glory Hunterina, mutta kannattaminen on säilynyt, vaikka gloorya on tullut viime aikoina vähemmän.

Sehän siinä on, ei se ole gloryhunttausta jos kannattaminen säilyy, meni sitten syteen tai saveen. Aika moni on saattanut aloittaa enemmän tai vähemmän gloryhunter-pohjalta kannattamisen. Esim. itse kyllä kiinnostuin 90-luvulla SaiPasta, kun se muutamana kautena menestyi vähän paremmin ja pelasi playoffseja. Aiemmin ei ollut pahemmin kiinnostanut kyseinen seura. Vasta silloin huomasin ja kun McTavishista kohistiin. No, fanittaminen on jäänyt ja joukkuetta ei olla jätetty huonoinakaan aikoina. Eikä jätetä vastakaan. Rakkaus ei kuole noin vaan ja jos kuolee, niin se ei ole ollut rakkautta ensinkään.

Vähän sama on muutenkin jääkiekon kanssa. Aloitin seuraamaan sitä vuonna 1995 kun Suomi nappasi ensimmäisen kullan. Toki nyt seurailin niitä pelejä jo siinä lohkovaiheen jälkeen ja mistään mestaruudesta ei ollut takeita. Kuitenkin gloryhunter-pohjalta lajin mukaan hyppäsin kuitenkin.

 

[Stonewall]

Miksi me suomalaiset emme tue paikallista seuraa tai lähiseuraa? Miksi meidän aina pitää "valita" se joukkue jostain? Miksi emme luo seurakulttuuria tänne? Lopetetaan mieshuoraus ja työnnetään nämä Liverpool ja Barca-urpot takaisin kaappiin!

Ainahan pitää kärjistää, mutta haluan lisätä tähän jotakin. Periaatteessa olen osin samaa mieltä, sillä itsekin olen kasvanut ensin pelaajana ja sitten satoja tunteja talkoilemalla paikallisiin seuroihin kiinni. Nykyään mulla on jo jälkikasvua, jotka pelaavat RoKissa ja RoPSssa ja sen takiaa tulee satoja tunteja vuodessa talkoiltua. Sitten päälle käytännössä kaikkien matsien seuraamien joko talkoilijana tai fanina. Lätkän puolella tulee seurattua "järkyttävä" määrä pelejä monilla tasoilla ja futiksessa useita pelejä. Eli ymmärrän täysin pointtisi paikallisen seurakulttuurin rakentamisesta.

Toisaalta kuitenkin rakkauteni Liverpooliin on aivan yhtä ehdotonta, vaikkakin erilaista enkä tietenkään paikan päälle Anfieldille joka vuosi pääsekkään. Nykyään toki seura ja jokainen nykyinen ja muutama entinen pelajaa sekä sikäläinen futismedia ovat seurannassa Twitterissä ja muualla somessa, jonka myötä tietää aika tarkkaan mitä on meneillään. En edes tiedä mistä kiintymys alunperin syntyi, se vain oli valmiina sisälläni ja kun näin seuran ensikertaa pelaavan n. 4-5 vanhana, niin tajusin että noista minä tykkään.
Eli mielestäni ulkomaisen seuran fanittaminen ei automaattisesti sulje pois paikalliseen seurakulttuurin osallistumista. Mutta olet oikeassa siinä, että jää paljosta paitsi, jos ei ole päässyt osaksi paikallista seuran ympärillä olevaa isoa perhettä. Se on tunne siitä, että kun tulee hallille niin on kuin tulisi kotiin, vaikka juuri kotoa lähti. Tuntee kaikki seura-aktiivit, ison osan faneista ja muunkin yleisön naamat ovat tuttuja. Tietää ison osan seuran junioreista ja tuntee monet vanhemmista. Voi jakaa ilon, kun joku onnistuu ja voi jakaa omia kokemuksia, kun joku loukkaantuu. Välillä käydään vierapeleissäkin kavereiden kanssa jne. Iso osa elämää.

 

[Snakster]

Itse olen esim. KooKoo-fanina elänyt koko elämäni seuran otteita seuraten. Vanhempani ja isovanhempani ovat olleet seuran talkootöissä yms. mukana. Olen istunut autossa, bussissa tai junassa tunteja seuratakseni joukkuetta, olen kannattajien kanssa askarrelut tifoja ja muita härpäkettä satoja tunteja ja kuluttanut joukkueen eteen tuhansia euroja. Olen nostanut maljaa kannattajien (ystävieni), pelaajien, valmentajien, seurajohdon kanssa. Olen nostanut mestaruuspokaalin kyyneleet silmissä kohti kattoa ja juossut jäälle KooKoon voittaessa mestaruuden ja varmistaessaan paikan Liigassa.

Voisiko tämän kannattamisen viedä sillä tavalla metatasolle, että voisikin alkaa seurojen asemesta kannattaa seurojen kannattajia. Itse liityn välittömästi nimimerkki KKtigin fäniporukoihin, koska tuo on nimenomaan oikeaa kannattamista ja eroaa räikeästi urpojen harrastamasta väärin kannattamisesta. Jos olisi mahdollista ostaa lippuja seuraamaan tuota kannatustapahtumaa, olisin välittömästi jonottamassa.

 

[Bob Rambo]

Lasketaanko HJK:n europelien seuraaminen ja television edessä mölyäminen mieshuoraukseksi vai koskeeko ao. termi vain ulkomaalaisten seurojen fänittämistä?

Terveisin AC Oulua vuodesta 2002 rakastanut ja aktiivisesti seurannut Manchester United -mieshuora. Europelien aikaan myös klubirunkkari.

 

[Pavlovin Koira]

Lasketaanko HJK:n europelien seuraaminen ja television edessä mölyäminen mieshuoraukseksi vai koskeeko ao. termi vain ulkomaalaisten seurojen fänittämistä?

Niin, miten esimerkiksi Stonewall kokee Kärppien puoluen Suomen joukkue -hypetyksen? Ovatko sellaiset Rovaniemeläiset jotka fanittavat Kärppiä eivätkä seuraa lainkaan RoKia mieshuoria?

 

[npc]

Tuo "Älä kasvata lapses.. eiku pojastasi mieshuoraa" -blogi: En jaksanut lukea kokonaan, mutta lopun ajatelma tiivistää tuon napakasti: "Kannata paikallistasi".

Pätee varmaan hyvin jos ja kun asuu samassa mökissä elämänsä, ei matkustele missään ja lähibaarikin on sama läpi elämän. Helppo siinä kannattaa paikallista. Mutta mitäs jos joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle? Mitä silloin pitää kannattaa?

Mieshuora... - Ai tällainen sana tarkoittaa siis tätä ilmiötä (luulin että tää oli jotain niitä Summanen-Lämsä -juttuja). No jos sana on tällainen, mikäs siinä; minussa ainakin on mieshuoruutta, sillä kannatan erilaisia joukkueita eri lajeissa eivätkä kaikki ole paikallisia tai Suomesta tai edes asuinmaastani.

Lentistä en seuraa, mutta aion gloorihuntata jostain streamista jos Suomi pääsee pitkälle, toistaiseksi luen vain uutisten otsikot aiheesta. Jos gloorihunttaus on termi tällaiselle, olen silloin sellainen.

Kuten olen väärinkannattajakin, sillä kysymykseen montas peliä oot nähny paikan päällä en pysty laukomaan kovia lukuja pöytään.

Tärkeintähän näissä on että tulee ymmärretyksi keskustelussa. Kun sanon olevani väärinkannattaja, gloorihuntteri ja mieshuora - kaikki tietää mistä puhutaan. Tietysti tämän mieshuoran täytyy tulla tunnetummaksi. En vielä ehkä uskaltaisi kadulla sanoa: I'm a malewhore.

 

[Tim Callahan]

Kyllä minäkin katsoin Klubin matsia ja tuuletin heidän maalejaan, sekä olin iloinen, että he pääsisivät Eurooppa-Liigaan. Silti minun päivääni ei olisi pilannut heidän tappionsa, pelin jälkeen, kun minulla ei ollut mitään tunteita koko seuraa kohtaan, vaan se oli ihan "kiva juttu" vaan. En seuraa joukkuetta muutenkaan, mutta varmaankin tulen katsomaan suomalaisen urheilun ystävänä heidän matsinsa televisiosta kun pelaavat. Luonnollisesti jos jotain joukkuetta alkaisin jalkapallon puolella tosissaan kannattamaan olisi se tällä hetkellä MYPA. Tuttuja miehiä jengi täynnä ja katsomot täynnä. Täysin luonnollinen asia minulle, mutta harmi vaan, etten ole mikään järin suuri jalkapallo-ihminen.

Gloryhunttaamisen tarkoitetaan sitä, että täytetään katsomot menestyksen hetkellä, mutta kun palataan takaisin arkeen, niin kadotaan taas rupsuttamaan omiin piireihin hissukseen.

Pätee varmaan hyvin jos ja kun asuu samassa mökissä elämänsä, ei matkustele missään ja lähibaarikin on sama läpi elämän. Helppo siinä kannattaa paikallista. Mutta mitäs jos joutuu muuttamaan toiselle paikkakunnalle? Mitä silloin pitää kannattaa?

No jos sinulla ei ole muodostunut tunnesidettä mihinkään seuraan ja se muodostuu toisella paikkakunnalla asuessasi johonkin muuhun seuraan, niin eihän se ole mieshuoraamista. Mieshuoraaminen on "skene-kannattamista", jossa kannatetaan vaan sen takia, että pitää olla joku joukkue, jota kannattaa ja sillä halutaan nostaa itseään jalustalle. "Minä olen suuri Liverpool-fani, vaikken tiedä hevonvittuakaan seudun kulttuurista, sen kannattajista, enkä olen ikinä edes asunut tai kokenut oikeaa Liverpoolia."

Saahan noin tehdä jos haluaa, mutta minun kanssa on turha tulla tuollaisen ihmisen puhumaan mistään seurakulttuurista ja fanikulttuurista, kun lähtökohta on jo kuin spitaalisella törmäilyautoissa.

 

[Salama15]

Osaisiko joku paremmin termistöä osaava kertoa mikä helewetti minä olen?

Hämptonissa pääsarjatason jääkiekkoa pelasi vain oma kasvattajaseurani HPK ja kaikki Kerhon pelit käytiin katsomassa jo silloin kun Rinkulalla oli katto vähän korkeammalla. Sitten loppui oma pelaajaura, tytöt yms. turha alkoi kiinnostamaan ja kiihkeä fanitus loppui!

Aikuisemmalla iällä Hockey Nightista katsottiin kaikki pelit, mutta parikymmentä vuotta PK seudulla asuneena alkoi tuo Nordiksen jengi miellyttää tarjolla olleista eniten (ehkä se oli se Pena ja ne viikset?). Myönnän kuitenkin vetistelleeni keväällä 2006 kun Kerho otti 3 mestaruutta kerralla (ensimmäinen, ainoa ja viimeinen). Oli #muuten Nordiksella välierien viidennessä pelissä vähän ristiriitaiset fiilarit... Tällä hetkellä en koe omaavani kovin kummallisia tunnesiteitä mihinkään seuraan vaikkakin sympatiseeraan montaa. NHL:n puolella ne jengit joissa pelaa suomalaisia maalivahteja ovat erityisseurannassa ja Bruins on ehkä SE joukkue siellä joka eniten kiinnostaa?

Saatan siis lähteä innoissani katsomaan / seurata telkkarista likimain minkä tahansa jengin peliä jos odotettavissa on hyvätunnelmainen ja pelillisesti laadukas tapahtuma, ei mua muuten olisi eilen Jaffalassa nähty!

By the way, "mieshuora" on aika karmea nimitys, noin lingvistisesti...

 

[lihaani]

Itselleni ei tee joulua, kuka kannattaa mitäkin seurajoukkuetta. Lahti on sulatusuuni ja en ihmettele yhtään SaiPa:n tai pääkaupunkiseudun kannattajia.Kivaa on ollut kaikkien kanssa. Samoin Valioliigan tai NHL:n fanit ovat ihan ok. Itse en ehkä pysty eläytymään maapallon toisella puolella pelaavan seuran fanitukseen. Makunsa kullakin, sanoi pässi . . .

Mutta pari vuotta sitten Hartwall-areenalla Yhdysvallat-Suomi pelissä istui vieressä pari supisuomalaista jamppaa, jotka hurrasivat USA:n maaleille ja buuasivat Suomen maalille. Silloin tuli mieleen, että sipaisisikö näitä sankareita Facebookkiin, mutta onneksi järki voitti.

 

[Jack Daniel's]

Niin, koko käsite "mieshuora" pohjautuu erään FutisForumilla erittäin tunnetun henkilön heittoon, joka oli alunperin suurinpiirtein "kaikki englantilaisen jalkapallon kannattajat ovat mieshuoria". Tietäen kyseisen kymmenillä nimimerkeillä esiintyneen hahmon intohimoisen suhtautumisen jalkapalloon, en ole varma, oliko edes kyse humoristisesta heitosta-vai silkasta antipatiasta brittifutiksen ystäviä kohtaan.

Alunperinhän mieshuorina pidettiin henkilöitä, jotka kannattivat eurooppalaista suurseuraa halveksien samalla suomalaista jalkapalloa. Sittemmin käsite on laajentunut Forumilla siten, että tietyissä piireissä jo pelkkää ulkomaisen jalkapallon seuraamista voidaan pitää mieshuoraamisena, jos henkilö istuu mieluummin kotona lauantaisin tuijottamassa valjua sen sijaan, että kävisi seuraamassa kotimaista jalkapalloa.

Itsekin olin aikoinaan kivenkova Manchester Unitedin kannattaja, joskus olin jopa HC-etäkannattajien joukossa laulamassa televisiolle. Nuo ajat ovat jo kaukana menneisyydessä. Eräänä päivänä tajusin, etten ole koskaan edes käynyt Manchesterissa. Samalla olin jo useamman vuoden kerännyt unohtumattomia kokemuksia paikalisen alasarjajoukkueen kannattajana niin kotipeleissä kuin reissaten tylsää vitostietä maakuntiin seurani perässä. Huomasin, etten koe ulkomaisen suurseuran kannattamista enää omaksi jutukseni, sillä en koe sen parissa samanlaista yhteisöllisyyden tunnetta ja samanlaisia aitoja ilon ja pettymyksen hetkiä kuin oman, kotimaisen suosikkijoukkueeni parissa. Paluuta entiseen ei enää ole, nykypäivänä olen korkeintaan ManU:n symppaaja. Yksittäiset voitot ja tappiot eivät hetkauta(okei, 4-0 tappio muoviseura MK Donsille nauratti) ja viime mestaruudenkin varmistuttua tunsin lievää haikeutta, koska Sir Alexin eläkkeelle lähtö oli tuossa vaiheessa jo varmaa.

Yksi mieshuoraukseen vahvasti liittyvä ilmiö on tämä ulkomaisen maajoukkueen kannattaminen Suomea vastaan käytävissä otteluissa. Oli laji jalkapallo tai jääkiekko, ilmiö on aina yhtä käsittämätön ja raivostuttava. Jalkapallon kohdalla tämä on toki yleisempi ilmiö, kertoo lajikulttuurin ohuudesta Suomessa. Menestyjiä on Espanja, Englanti ja Portugali ovat ne maajoukkueet, joita en toivo Suomen vastustajaksi karsintalohkoon jo pelkästään siitä syystä, että supisuomalaiset tulevat katsomoon hurraamaan lädeille, manoloille tai Cristiano Ronaldolle.

Kiteytetään tämä pitkähkö sepustus vielä: Mulle on sinänsä aivan sama, mitä kukin kannattaa pl. ulkomaisen maajoukkueen kannattaminen Suomea vastaan. On se silti mun mielestä syvältä, että pitää sen ulkomaisen suurseuran kannustamisen ohessa dissata suomalaista futista. Sitä en ymmärrä enkä ihmettele, että suomalaiset futisihmiset eivät sitä purematta niele.

 

[Shard]

Mitäköhän oikeinkannattajien mielestä pitäisi tehdä jos vahinko on jo sattunut ja minut on jo kasvatettu "mieshuoraksi"? NHL herättää enemmän tunteita kuin Liiga. Pitäisikö mennä jonkun psykologin pakeille? Mennä kadulle myymään persettä?

Minkä sitä omille tunteilleen voi, ihmisiä ei vain voi tunkea samaan muottiin. Action Bronson kiteytti ajatukseni kattavasti, kannattaminen on niin tunneperäistä (ja järjetöntä) hommaa ettei sitä voi alkaa lokeroimaan oikeaksi ja vääräksi.

Sitten yhteisöllisyydestä. Jotkut ihmiset ovat luonteeltaan enemmän "yksinäisiä susia" jotka eivät kaipaa yhdessä elämöintiä ja kannatusta. Otteluissa olen mieluummin hiljaa ja seuraan silmä tarkkana jokaista kenttätapahtumaa, koska jääkiekon seuraaminen on sen verran mahtavaa hommaa ja kiinnostaa enemmän kuin se taustalla oleva sosiaalinen puoli. Esimerkiksi alkoholin nauttiminen otteluissa on minusta kummallista, koska se heikentää tarkkaavaisuutta pelistä. Kavereiden kanssa keskustelen pelitapahtumista katkoilla.