Mainos

Mestiskarsintasarja kevät 2010

  • 80 946
  • 336

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Joo, eipä ollut Heinolassa mitään jakoa. Mutta ei Tuuski noin huono ole mitä sarjataulukko antaa ymmärtää. Heinolassa eka erä aivan unessa. Ei onnistunut mikään. Syötöt minne sattuu, kiekko kimpoili lavasta, vauhti, mitä Tuuski pitää yllä normaalisti oli täysin kateissa, Lindbergillä ei aivan paras päivä... Pelin olis voinut lopettaa ekan erän jälkeen. Osa syy on myös Pirkka Antilan laatimalla otteluohjelmalla, johon joukkueilla ei ole ollut sanan valtaa(Rovaniemi, Oulu, Heinola heti alkuun). No ei Tuuskin tarvitsekkaan nousta, kunhan nyt kotona näyttää, että ei ihan heittopussi ole karsinnoissa. Tuuskilla on kiusaajan asema ja sekoittaa pakkaa, kuka nousee ja tippuu.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
No ei Tuuskin tarvitsekkaan nousta, kunhan nyt kotona näyttää, että ei ihan heittopussi ole karsinnoissa. Tuuskilla on kiusaajan asema ja sekoittaa pakkaa, kuka nousee ja tippuu.

Toivottavasti Tuuski tänään ryhdistäytyy ja näyttää, että ei ole mikään heittopussi. Kolme perättäistä kotivoittoa, niin pakka on tosiaan sekaisin, eikä kukaan tiedä kuka nousee tai pysyy Mestiksessä. Kaikki on mahdollista, mutta todennäköisyys on vähän huonompi, että näin käy. Kuitenkin yksittäisen pelin voi voittaa kuka vain, koska eivät ne tasoerot sentään 10:tä maalia ole. Toivoisin todella Tuuskille kotivoittoa. Eihän sitä kaikkia pelejä voi hävitä, senhän sanoo jo järkikin. Rovaniemellä pelattava ottelu voi päättyä myös yllätysvoittoon. RoKin on tosin helppo lähteä altavastaajana pelaamaan sarjan ehdotonta ennakkosuosikkia vastaan. Toivotaan nyt, että Tuuski ja RoKi yllättävät vastustajat ja keräävät pisteet kotiin. Usko on luja, saas nähdä, kuinka sitä koetellaan.
 

jyly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Eihän sitä kaikkia pelejä voi hävitä, senhän sanoo jo järkikin.

Mikäs järki sen sanoo? Muun muassa Titaanit hävisivät viime kaudella 11 peräkkäistä runkosarjaottelua, RoKi hävisi tällä kaudella 7 peräkkäistä ottelua ja esim. KooKoo hävisi kaudella -96-97 jopa 18 perättäistä ottelua. Miksei sitä kuutta matsia pysty häviämään putkeen? Ja taisihan Imatran Ketterä pelata voitoitta viime vuoden karsinnat, viemällä vain yhden pisteen Titaaneilta.
 

The Rock

Jäsen
Muun muassa Titaanit hävisivät viime kaudella 11 peräkkäistä runkosarjaottelua.

Täysin ohi ketjun aiheen, mutta pakko silti korjata sen verran, että Titaanit hävisi 14 ottelua putkeen ennen kuin vapauttava kotivoitto Jokipojista napsahti voittolaukauksien jälkeen tilille. :)
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Saapas nähdä miten TuusKi pelaa kotonaan. Heinolassa TuusKin hyökkääjät yllättivät positiivisesti, ainakin hetkittäin. Tuntuu siltä, että Mestiksessä kaikki hyökkäävät saman kaavan mukaan. TuusKilla oli muutamia yllättäviä ratkaisuja ja se ajoi rohkeasti kiekollisiin pakkeihin kiinni. HeKin pakit tuntuivat olevan alussa hieman hämillään vastustajan liikkeistä.

Tulee Tuusulan ihmeestä mieleen HeKin ensimmäiset Mestis-karsinnat. HeKikään ei tuolloin pystynyt jostain syystä pelaamaan parhaalla tasollaan. Mailaa puristettiin myös seuraavan kevään karsinnoissa, mutta yllättävästä avaustappiosta huolimatta HeKi onnistui nousemaan.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Perskeles pojat, nyt nähtiin sellainen draama ettei ole ennen nähty.

Ensiksi Klaserilelle huikea hatunnosto keskiviikosta, aivan eri joukkue oli tänään areenalla. Turha nöyristely ja vastustajan kunnioittaminen oli jätetty raksilaan. Oulun pojat otti turhan tilan RoKin hyökkäyksistä pois ja draama oli käsikirjoitusta vaille valmis RoKin maalivahtipelin pettäessä totaalisesti. RoKin onneksi vastustajan maalivahti ei ollut sen parempi.

3.43 pelikellossa ja 1-0 kotijoukkueelle, tästä iski jonkinlainen hyvänolon tunne siitä että peli "taputeltu". Klaser kuitenkin tuli nopeasti tasoihin ja räppäsi vielä pari eteenkin Limpun ollessa jossain horroksessa. Helppoja maaleja meni sen kaksi kappaletta ja oli Herrasen vuoro astua parrasavaloihin. Karrinkin peli alkoi todella haparoivasti, mutta loppua kohti mentäessä se parani kovasti.

Kokonaisuutena kotijoukkue ansaitsi voittonsa ja lopputulos oli oikeutettu. Klaser on selkä seinää vasten nousua ajatellen, RoKi vei keskenäiset pistein 5-1.

Ja se LOISTAVA kannustus, ei kahta puhetta siitä oliko hallissa elämää. Helvata, tämä ilta saa kultareunukset muistoissa...

Joku muu antanee parempaa rapsaa, allekirjoittaneella on takki tyhjä ei nyt pysty.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Onnittelut Rokille! Kyllä täällä etäkatsomossa meinasi jo usko mennä, mutta onneksi oli tuoreena mielessä muuan TuTo-ottelu, jossa sininen nousi kaukaa rinnalle ja ohi! Nyt ollaankin sitten siinä tilanteessa, että Heinolasta pitää ottaa pisteet vaikka väkisin, sillä tuleehan tässä mieleen sekin, että HeKi ei enää jaksa yrittää sata lasissa Laseria vastaan, jos varmistaa sitä peliä ennen paikkansa mestilksessä.

Perkuleen jännäksi meni tämä sarja ja mitä vain voi vielä tapahtua. Uskotaan kuitenkin viimeiseen saakka ja lähdetään joukolla huutamaan Roki voittoon etelän joukkueita vastaan!!!
 

hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Arvokkaaksi voi vielä tämä pistekin koitua minkä Rovaniemeltä KLaser sai. Harmi vaan kun selvästi tarjolla olis ollut enemmän. Tulee jännä päätös karsinnalle. Kaikki on omissa käsissä Laserilla edelleen ja viimeinen kierros ratkaisee.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Tilannehan on se että Laserin pitää käytännössä voittaa kummatkin jäljellä olevat peli. No, toki saattaa vähempikin riittää uusintaotteluun, mutta kuitenkin.

Tilannehan on erittäin hyvä. Kaikki on siis omissa käsissä. Jos voitot tulee niin Laser on takuulla ansainnut paikkansa Mestiksessä, jos ei tule niin ei ole ansainnut. Yksinkertaista.

Ja mitä tulee toivomaani skenaarioon että RoKi ja K-Laser mestiksessä, niin siltäkin osin kaikki vielä auki. Ei muuta kuin pisteet kotiin vieraskiertueelta niin se on siinä. Vaatisi tosin HeKin romahtamista, mutta tämähän on jääkiekkoa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kyllähän se ratkaisu vaan viimeiselle kierrokselle väkisinkin menee. HeKi on vireessä, samoin RoKi. K-Laserillakin on korvapuustit vielä hyvin uunissa. Saas nähdä onnistuuko TuusKi vielä tekemään kiusaa RoKille tai K-Laserille. Mitään ei vielä uskalla arvailla. HeKin ja RoKin keskinäisestä odotan tiukkaa ja tasaista vääntöä.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
Kyllähän se ratkaisu vaan viimeiselle kierrokselle väkisinkin menee. HeKi on vireessä, samoin RoKi. K-Laserillakin on korvapuustit vielä hyvin uunissa. Saas nähdä onnistuuko TuusKi vielä tekemään kiusaa RoKille tai K-Laserille. Mitään ei vielä uskalla arvailla. HeKin ja RoKin keskinäisestä odotan tiukkaa ja tasaista vääntöä.
Jos TuusKi jatkaa siitä mihin HeKiä vastaan tänään toisessa ja kolmannessa erässä jäi, niin kyllä tulee kiusaamaan RoKia ja Laseria. Peli alkoi pikkuhiljaa näyttämään jo siltä miltä TuusKin peli on tällä kaudella Suomisarjassakin näyttänyt, tai ainakin vähän sinnepäin jo. Edelleenkin omassa päässä hermoillaan ja viimeistely maalipaikoissa ontuu, mutta suunta on ainakin oikea.
 

st.niklaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Capefear
Voi hemmetti.. koppa meinasi oikeasti sumentua kolmannessa erässä pari kertaa, kun piti huutaa ja pompata pystyyn ja huutaa vielä lujempaa.

RoKi tuli ekaan erään kovaa, vierailija oli enemmän kuin ahtaalla. Hyvältä näytti, pakko myöntää. Rautakoski ujutti maalin nurkalta nollakulmasta 1-0, Norjan tähyillessä väärälle kulmalle. Perään vielä yv, aijai, makiaa.
Sitten joku Oululainen kiekkojumala kaivoi takataskustaan saavillisen jääkylmää vettä ja alkoi kaatamaan sitä kotijoukkueen niskaan.
Santala yrittää heittää yv:ssä pakki-pakki syöttöä viivassa, katsoo kyllä ensin mutta ehkäpä liian suurella itseluottamuksella yrittää kuitenkin Laserin pelaajan mailan yli lättyä heittää. Kähönen saa mailansa väliin, kiekko liruu keskialueelle ja Eero haistaa tilanteen kokemuksella ja painaa läpi. Ensimmäisen vedon Limppu torjuu mutta ripari tulee Eerolle suoraan lapaan ja mies ei enään erehdy.
Noh, peli jatkuu, yv pyörii hyvin mutta kiekkoa ei vain saada reppuun. Kaikki näyttää kaikinpuolin hyvältä, tästä se jatkuu, seuraavaa kotijoukkueen maalia odotellessa.
Rautakoski joutuu poksiin, laserin yv, peli pyörii mutta ei vaarallisesti. Kiekko saadaan pomputettua maalille, Limppu pomputtaa sitä lisää, pakit huitoo, miehet sinkoilee, jotenkin tuttua aina välillä, lopulta kiekko on maalissa. prkl.
Aloitus keskialueelta, jonka Laser vie, kiekko Rajalalle, joka vain tulee sinisen yli ja heittää maalia kohti rystyllä. HÖRPS, tilanne 1-3.. Halli hiljenee. Hemmetin epäuskoinen tunne.
Peli jatkuu mutta tunne puuttuu, kummatkin joukkueet kävelevät kentällä, varovaista roiskimista.
Vierasjoukkue saa kiekon RoKin alueelle, molemmat pakit maalin takana, keskushyökkääjä menossa vaihtoon, laiturit tulossa vaihdosta. Joki-Erkkilä karvaa kiekon maalin takana ja pujottaa sen maalin eteen, jossa Maaninka katselee peliä ihan yksin. Helpohko veto, läheltä kylläkin, peli on 1-4. Nyt suorastaan jo vituttaa.
Erän loppua kohti RoKi ehkä hieman parantaa, shokki alkaa haihtumaan mutta itseluottamus on vähän kaikilla hukassa ja se on pojat ja tytöt ruman näköistä kentällä. Pyöritysyritykset tuottavat kuitenkin vastustajalle pari jäähyä peräkkäin, Kaijala saa neljännellä yrittämällään poikittaisesta mailasta 2 min. Yleisökin taas hieman herää. 5-3 yv:llä Järvitalo kaventaa komealla vedolla b-pisteen kaarelta. Usko alkaa palaamaan. Toiseen erään taas kovalla vauhdilla ja homma kotiin.

Toinen erä alkaa Rokin painostuksella, näyttää että jalat on taas löydetty. Laser pääsee taas harmittoman näköisesti alueelle. Appel leikkaa keskelle b-pisteiden kohdalla, liukuu keskemmäs ja lähemmäs maalia. Niinkuin hidastettua filmiä katsoisi, kukaan ei ota mieheltä kiekkoa pois. J-T "laukoo" edelleen hidastetussa filmissä ollaan, veto on löysä, helppo, tilanne 2-5! Taas ollaan samassa pisteessä kuin avauserässä. Jos jossain menee kaikki perseelleen, niin nyt tässä.
Taas kävellään, luottoa ei ole kotijoukkueella oikein keneenkään. Kuskailua ja toisaalta kaveri jätetään yksin. Näennäistä painostusta RoKin osalta.
Sekalainen hyökkäys vierailijan alueelle, taas vaihtokin kesken. Kiekko ajautuu Silvanderille, joka kiskaisee heti sinisen jälkeen kauhean rupellin maalia kohti ilman maskia. Norjan vuoro kokeilla siivoojan ammattia, imuri päälle ja roskat pussiin.
Loppuerä jäähyilyä ja nuija ja muita huutoja. Meinaa pillipiipareilla suhteellisen hyvä linja alkaa heittämään.

Kolmanteen erään RoKi on kerännyt voimia erätauolla ja jalka kulkee jo melkein niinkuin ensimmäisessä. Laser alkaa jäämään puolustuskannalle. Erän puoliväliin asti saadaan kuitenkin odottaa tuloksia. Korkiakoski ajaa turhan tunteella RoKin pelaajan selästä laitaan, olisi voinut toimia tilanteessa toisinkin ja välttää suht turhan jäähyn. RoKin yv pyörii nopeasti ja nälkäisesti. Kiekko pelataan kulmaan, jossa Silvander ja Vimpari pyörivät. Laserin pakki ajaa itsensä sekaan ja laituri pudottaa alemmas turvaamaan maalinedustaa. Silvander saa kiekon ja näkee heti Kiviojan, joka on maalivainunsa perässä liukunut viivalta lähemmäs maalia. Kova syöttö josta vielä kovempi veto, Norjalla ei mitään mahdollisuuksia. 4-5. Tuosta muuten alkoi kirnussa elämä. Siis, tarkoitan oikein kunnolla!
Yleisö sai mitä oli vailla noin 4 min. Kiviojan maalin jälkeen, Santala heittää kiekon maalille, jossa Koivisto on tekemässä oikeaoppisesti maskia. Katse kiekossa ja mailaa väliin, kun tulee niin hyvin kohdalle. Upea ohjaus ja Norjan länkien välissä on tunneli. Hemmetti, 5-5! Ei tiedä miten päin olisi.
Noh, löytyi sieltä alussa mainitun saavin pohjalta vielä yksi ryöppy ja se vasta kylmältä tuntuikin. Herranen oli saanut olla kylmillään toisessa päässä kenttää jo pidemmän aikaa (pitää nyt edes hieman puolustaa). Peli notkahtaa hetkeksi tasoitusmaalin jälkeen, vai onko se se kuuluisa maalinjälkeinen vaihto. K-Laser pyörittää RoKin alueella. En osaa kyllä sanoa oliko vedossa maskia mutta kaukaa se lähtee ja etukulmaan se uppoaa. Eero vetää ratkaisijan viittaa harteilleen. 5-6.
Kuitti tulee, monen RoKin kannattajan pumpun kannalta ajatellen, onneksi lyhyen ajan sisällä. Halme halaa Vimparia takavyöstä sen verran reilusti, että luulin jo olevani painikisoissa. Ja vielä omalla hyökkäyssinisellä, mielestäni tilanne ei jäähyn ottamista vaatinut. Mene ja tiedä.
RoKin parjattu yv jauhaa, rumpuryhmä paukuttaa, yleisö huutaa ja Pohjalainen ratkoo! Jostain se sinne pomppii, en osaa sanoa mistä. Mutta taas saa huutaa. Ja Maaninkakin on vaihtoaitiossa ihan hiljaa, ei huutele katsojille niinkuin Eeron maalin jälkeen.
Voi se olla Laserin pelaajillakin kumma fiilis, kun ensin sulaa 1-4 ja sitten 2-5 ja lopuksi vielä 5-6 johto käsiin. Siinä voi tuntea itsensä oikeasti suomalaiseksi jääkiekkoilijaksi.
RoKin kolmannen erän paine katkeaa aika mielenkiintoiseen kampitusjäähyyn joka vihelletään Kiviojalle. Nuija kaikuu todella lujaa pitkin Kirnun seinämiä.

Jatkoajalle mennään Laserin yv:n muodossa. Jännäksi menee, pelottavan hyvin pyörii. RoKi kestää.
Halme vetää oman ratkaisijan viitan päälleen ja ottaa jälleen jäähyn. Taas ollaan siinä rajoilla, oliko tarpeen. Oli kuitenkin todella selvä, ei pitäisi jäädä jossiteltavaa.
Rokin yv jälleen toimii. Kiekko pelataan viivaan Järvitalolle, joka liukuu samalla lähemmäs maalia, Laserin pelaajat antavat turhaan tilaa. Jaakko vetää liikkuvat taakse ja tällää verkot solmuun! 7-6.
Hyvältä paikalta veto lähtee ja se on varsin kova. Mutta voisi vielä hieman Norjaa kritisoida ja sanoa, että otettavissa.

Laserin pelaajista jäivät mieleen Joki-Erkkilä, Appel ja Rane, joka oli kyllä yllättävän hyvä. Eero ei näkynyt muuten kuin noilla ilkeääkin ilkeämmillä maaleilla. Norja pomputti ja oli epävarma, silti parempi kuin RoKin veskat yhteensä. Ripareista olisi pelin voinut ratkoa moneen kertaan, jos sinne olisi joku joskus mennyt.
Laserilla oli myös kovaääninen kannattajajoukko yhdessä aitiossa. Hyvin lähti meteliä, pakko myöntää.

RoKilta Tuunala, Kolhonen, Joona saavat minun kiitokseni. Heillä oli vauhtia ja energiaa. Oikea asenne. Joona vain loukkasi itseään toisessa erässä, eikä tainnut enään peliin palata. Kivioja on myös mieleenjäävä pelaaja, kaverille pitäisi saada tarjoilu kuntoon, niin maaleja olisi varmasti enemmän sarakkeessa.

Pää vähällä hapella edelleen huutamisen vuoksi, pyydän anteeksi jos kirjoittelin paljonkin mitä sattuu.
 

Ärräpää

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kyllä.

Erittäin viihdyttävä peli, sanoisinko. Onneksi tämä ei ole jokapäiväistä koska pumppu voi nuoremmallakin seniorilla pettää nähdyn kaltaisen mittelön tuoksinnassa.

Seuraavassa yhden sinisen tuntemuksien kautta illan pelistä. Koitan muistella ilma niitä kuuluisia laseja.


Ensimmäinen erä


Alku oli RoKilta lupaava. Täydellä höyryllä kiekko Laserin maalille. Suora jatkumo keskiviikon näytöksestä. Yleisön korvia huumava myötäeläminen ottelun poljennossa ei jättänyt yhtään penkkiriviä kylmäksi. Sikakatsomo tuntui olevan tänään todella kovassa vireessä. Suurisuisimmat kerkesivät ennustaa Norjan illan imuriksi jo ensimmäisen maalin jälkeen, joka ei missään nimessä kyllä mennyt Norjan piikkiin. Onnenkantamoisen avittaman vanhanaikaisen ottamiseksi oltaisiin tarvittu vähintään kuukkelin refleksit.

Laserille jäähy. Homma pedattu hienoa iltaa varten.

Sitten, paljon parjaamani Sami Eero napautti taululle tasoituksen. Hetkeä myöhemmin tilanne oli jo yksi & kolme, ja Linström sai ansaitusti aikaistetun iltavapaan. Limpun otteet ovat kyllä pahasti ailahtelevaiset. Jonain iltana mies on kiistatonta Mestiksen eliittiä, ja toisena päivänä kuolevainen SS-maalivahti, joka onneksi löytyi myös toisesta päädystä. Lindsromin imaisema 1-3 maali oli sarjaa "tällaisia ei yksinkertaisesti voi päästää".

Kauhunsekaiset olivat ajatukset Herrasen luisteltua maalinsuulle.

Kauaa ei tarvinnut seuraavaa odotella. Tilanne oli lähes painajaismainen. Taululla lukemat 1-4. Tein päätökseni, seuraava maali ratkaisisi sen että jäisinkö paikalle seuraamaan sinistä via dolorosaa vai päästäisinkö itseni piinasta. 2-4 Maalin jälkeen sen tajusin. Toisessa päässä on maalivahti, joka mahdollistaisi RoKin voiton tänään, oli tilanne mikä tahansa.

Summa summarum.

RoKi hallitsi ottelun alun tapahtumia. Laser sai pikaisen etumatkan, jonka turvin RoKin peli luonnollisesti sekoittui. Kavennus roikkui kuitenkin kokoajan ilmassa johtuen kotijoukkueen hallinnasta. Kaikki kunnia Laserille. Jäätävää viimeistelyä, ja tilanteiden hyväksikäyttöä.

Erän pelaaja: Sami Eero

Toinen erä

Ensimmäisen erän jälkimainingeissa olin varma että Tuomisen Eero voi huokaista joka tapauksessa helpotuksesta koska RoKi tulee jyräämään Laserin yli toisessa erässä. Missään nimessä homma ei ole vielä taputeltu.

Appelin iskemä 2-5 osuma meni helponlaisesti ohi Herrasen hiljentäen kotiyleisön taas hetkeksi. Löysänlainen rystynosto ja taas oltiin kolme maalia takana. Noh, annetaan vielä toinen kerta kolme eteen jotta saadaan peli aikaiseksi, totesin vierustoverille joka pyyhki kyyneleitä silmäkulmastaan. Silvanderin tulikuuma kavennus loi taas uskoa tulevaan.


Summa summarum


Toinen erä mentiin RoKin sanellessa tahdin. Surenkin oli ilmeisesti erätauolla pitänyt palopuheen aiheesta "puolustupeli ja sen merkitys lopputuloksen kannalta" koska virheitä ei nähty enää omassa päässä niin ihan niin paljon. Nyt en siis ota huomioon niitä muutamaa ylivoimapistoa joista ei onneksi vieras maaleja tehnyt.

Erän pelaaja: Juha Silvander

Kolmas erä

Kolmannessa erässä kotijoukkue sai vihdoin onnistumisia niinsanotusti putkeen, ja peli kurottiin tasoihin. Väitän, että 4-5 tilanteessa kotijoukkue sai yleisön mylvinnästä sen viimeisen tarvittavan latauksen siihen hurmokseen jossa tasoitus vihdoinkin konkretisoitui. Laserin 5-6 osumasta toivuttiin nopeasti ja peli oli tasatilanteessa ennekuin kukaan kerkesi edes pieraista.

Summa summarum

Kolmas erä oli täydellistä kotijoukkueen hallintaa. Laser tyytyi jäädyttämään peliä, ja lopputulos voidaan lukea huomispäivän aviiseista. 5-5 tilanteessa painopiste yhtäkkiä kääntyi, mutta vain vierasjoukkueen maaliin asti. Tämän jälkeen oltiin taas kotkapaitojen päässä, ja tiukasti.


Jatkoaika
RoKi hoiti ensin alivoiman ja sen jälkeen homma pakettiin. Odotettu voitto. Harmillista että yksi piste jäi ottamatta, mutta tottavie Laser sen ansaitsi.

Viimeisten erien pelaaja: Petri Halme (Ainoa mies joka ansaitsee ihan perustelujakin. Ratkaisi henkilökohtaisella panoksellaan illan pelin.)


Kiekko-Laser

Laser oli petrannut kovasti pelitaktiikkaansa keskiviikosta. Tällä kertaa mentiin puhtaasti sumppu-pisto-sumppu systeemillä, ja homma melkein toimi voiton arvoisesti. Viimeisessä erässä joukkue tyytyi sumputtamaan, tosin muuta vaihtoehtoa ei ollutkaan kotijoukkueen painaessa päälle kuin raivo härkä. Viimeisessä erässä peliä avattiin vain tasatilanteessa. Laser sai hyydytettyä RoKin vauhdin kieltämättä hyvin. Alussa tilanne näytti pahalta, mutta kaksi erää systeemiä kyettiin toteuttamaan.

Joukkueen ehdoton kärkikolmikko tänään: Eero, Appel sekä Garnegie.
Alisuorittajat: Backman, Halme (tosin, Petri saattoi pelata myös tasollaan. En kykene miehen suoritusta kovin yksityiskohtaisesti arvioimaan).

RoKi

Todella kova lataus illan otteluun. Se näkyi ylimmälle penkkiriville asti. Joukkue aikoi ottaa Laserin nahan jo heti ottelun alussa. Ottelun alussa nähty opettaja-oppilas asetelma ei hevillä unohdu. Alku lupasi todellista näytöstä. Sitten, pari häkkiä ja pakka sekaisin. Onneksi juttu saatiin pidettyä kasassa välissä onnellakin. Viimeisessä erässä sitten taas normaalia suorittamista yleisön julmalla tuella.

Paha nostaa ketään esille. Kaikki kämmelsivät, mutta näyttivät myös toisaalta parastaan. Linström mielestäni alisuoritti, ja voi olla että etelän reissulla maalia vartioikin Herranen.

Jatko

Heinolasta on melkein pakko voitto ottaa. Mikäli tulee takkiin niin ollaan heikoilla. Laser pääsee iskemään Hekin kimppuun heti perään ja uhkana on että kylläiset Heinolalaiset eivät parastaan jaksa kahta iltaa putkeen antaa. Tällöin kauhuskenaario on valmis. Oletuksena on että Tuuskia vastaan pisteet heltiävät niin Laserille kuin myös RoKille.

Sarja ei ole vielä valmis. Ei missään nimessä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lainaanpas itseäni otteluseurantaketjusta:

Vähän erikoista, että ratkaisevia viimeisiä otteluita ei pelata samaan aikaan. Mahdoton vielä sanoa, että onko siitä kelle hyötyä tai haittaa, mutta näin isoista panoksista pelatessa huono ratkaisu joka tapauksessa, vaikka välimatkat pitkiä ovatkin.

Jos HeKi voittaa RoKin (3p.), niin HeKillä ei ole panosta viimeiseen otteluunsa K-Laseria vastaan. RoKi taas ei tiedä vielä viimeisellä kierroksellaankaan (tai välttämättä sen jälkeenkään) että mitä säilymiseen vaaditaan. Periaatteessahan voi jäädä pisteestäkin kiinni ja jos pelattaisiin samaan aikaan, kuten yleensä, niin tilannetiedot toiselta paikkakunnalta saattaisivat vaikuttaa esim. siihen pitääkö vetää veskari pois tasatilanteessa vai vaan varmistella jatkoaikapistettä.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Sarja ei ole vielä valmis. Ei missään nimessä.

Justiinsa! On tää vain hieno peli tämä jääkiekko. Eilen mentiin taas tunnetasolla ylös ja alas niin, että sydän vieläkin vähän heikkona. Jotenkin oli kuitenkin kova usko siihen, että kyllä pojat sen hoitaa, niin kuin tekivätkin. HeKillä, K-Laserilla ja RoKilla kaikki on vielä auki ja panokset kasvavat entisestään, kaikilla on myös ratkaisun avaimet itsellään. Seuraava peli HeKin ja RoKin välillä on todella jännittävä kummankin osalta. HeKi voitollaan voi olla varma auringosta. Rokille voitto ei vielä takaa kliimaksia, mutta takaa sen, että HeKilläkään ei ole paikka Mestiksessä varma, vaan kovan työn takana. Jännittävää on, mutta niin se pitääkin olla.
 
Viimeksi muokattu:

Astna One

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool, ManU, Real Madrid, Barcelona
Hatunnosto K-Laserille. Keskiviikon matsin Roki-pyörityksen jälkeen en millään uskonut että joukkue pystyisi pitämään pelin tasaisena vaan odotin selvää kotijoukkueen voittoa, mutta toisin kävi.

Kaikki on edelleen auki ensi kauden Mestispaikkojen kannalta. Torstaina pelattava matsi Heinolassa ratkaisee paljon. Rokin on käytännössä pakko ottaa pisteitä tuosta pelistä (ja Heinola pystyy voitolla varmistamaan sarjapaikkansa). JOS Roki häviää torstaina, ei Heinolan pelaajien motivaatio ole välttämättä kovin korkealla viimeisessä matsissa K-Laseria vastaan, ja lisäksi Heinolan pelaajien jaloissa painaa edellisen päivän Roki-matsi.

Miksei viimeisten kierrosten matseja pelata samaan aikaan? Onko päällekkäinen hallivaraus tjms. tähän syynä?
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Torstaina pelattava matsi Heinolassa ratkaisee paljon. tähän syynä?

Matsi on myös Surenkinille tärkeä. Kaikki kolme edellistä kohtaamista HeKiä vastaan on tullut pataan. Tulisiko nyt tilastovoitto, että saataisiin voitto yksi neljästä. On siinä kyllä hyvä puoli se, että takin napit taitaa olla kiinni. Olen odottanut, että Vesa alkaa sitä hunajaa tiputtelemaan, joko nyt?
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Onneksi liiton suunnassa osattiin muuttaa otteluohjelmaa siten, että K-Laser pelaa alunperin lauantaille suunnitellun pelin KJT-Tuuskia vastaan jo torstaina eli samaan aikaan kun RoKi saapuu HeKin vieraaksi Heinolaan. Tämä tuo hieman järkeä koko ohjelmaan kun tilanne on näin tiukka kärjen osalta.

Perkele kun pistää vihaksi eilinen peli eniten sen takia, että jo miltei vuosi sitten nousun varmistuttua tuolla RoKin ketjuissa puitiin voittavan maalivahdin tärkeyttä ja sellaista ei ole varsinaisesti näkynyt koko kaudella. Nyt se joukkueen rakentamisessa tehty virhe näkyy sitten karuimmalla mahdollisella hetkellä kun taistellaan koko seuran tulevaisuudesta.

No onneksi RoKi nousi eilen sillasta ja varsinkin Pohjalainen näytti millaista tunnetasoa tuo tekeminen vaatii. Kaikki on vielä omissa käsissä, mutta nyt täytyy ottaa se kauden ensimmäinen voitto Heinolasta.
 

ex-kuusamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi ja Tappara
Tuon parjatun Rokin faniporukan sivulta poimittua

Todella säälittävää hommaa laserin kannattajilta, jotka olitte vip-aitiossa. mitä kaikkea sieltä alas oikein tippuikaan niiden pelaajiin kohdistuneiden tappouhkausten lisäksi?

Kaiken kaikkiaan hieno peli pojilta ja tuo Laserin kotisivuilla oleva raportti voitaisiin poistaa, vielä enemmän säälittää kuin ne reppana huutelijat siellä vip:ssä


Itse huomasin myös tuon tappouhkaus huudon ja myös kaverini ympärillä. Ihmeteltiin vain, kun ei järkkärit asiaan puutuneet. Huutelu tapahtuo silloin, kun Kivioja taklasi Mattilaa, joka veti itkuvirret tämän jälkeen jään pinnassa
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Melkoista puuhastelua näyttää tuo teksti tosiaan olevan, ehkäpä juuri tässä nähdään "harrastelun" ja ammattimaisuuden ero? Pitäisi kyllä pystyä hieman parempaan suoritukseen, vaikka kuinka v*tuttaisi.
 

Skater

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KJT TuusKi, KiPa
"Hyvä" liitto!

Onneksi liiton suunnassa osattiin muuttaa otteluohjelmaa siten, että K-Laser pelaa alunperin lauantaille suunnitellun pelin KJT-Tuuskia vastaan jo torstaina eli samaan aikaan kun RoKi saapuu HeKin vieraaksi Heinolaan. Tämä tuo hieman järkeä koko ohjelmaan kun tilanne on näin tiukka kärjen osalta.

Nytkö muka vasta tajuttiin että otteluohjelma ei ole järkevä? Eiköhän ollut ihan selvää että toiseksi viimeisissä peleissä on tämänmuotoisessa sarjassa todennäköisesti panosta? Mietitäänpäs hetki niiden kannalta joita muutos koskee - Laser joutuu muuttamaan harkat, matkat, hotskat ja TuusKi hallivuorot, valmisteluharkat, talkooväen. Ensin alkuun 3 vieraspeliä ja sitten kotipeleistä 2 arki-iltaan. Huhhei sinne liiton suuntaan.

Ja huom! Ihan ok, mutta tuon todellakin olisi voinut hoitaa aiemmin jolloin viimeiset pelit olisi voineet olla viikonloppuna. Olisi pitkämatkalaisilla pelaajilla ja faneilla eritoten ollut paremmat aikataulut. Itse esimerkiksi en nyt pääse torstain peliin. Kiitti!
 
Viimeksi muokattu:

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Melkoista puuhastelua näyttää tuo teksti tosiaan olevan, ehkäpä juuri tässä nähdään "harrastelun" ja ammattimaisuuden ero? Pitäisi kyllä pystyä hieman parempaan suoritukseen, vaikka kuinka v*tuttaisi.

Itse kirjoittelen LeKin nettisivuille tietyin ajoin otteluennakkoja ja -raportteja ja olen kuitenkin osa LeKin faniryhmä Kisa-Osastoa peleissä, joten olen puolueellinen henkilö ja elän todella suurella tunteella peleissä, mutta silti ei ole ollut edes mielessä kirjoittaa mitään noin typerää. Saisi kirjoittaja hävetä oikein kunnolla.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Varmasti K-Laserin raportin kirjoittaja on kirjoittanut tuon pettyneenä pistemenetykseen, mutta en usko pettymys johtuu että pelkästään lopputuloksesta. Ei johdu minullakaan, vaan kotijoukkueen tavasta pelata tätä kontaktipeliä nimeltä jääkiekko.

Ainoat muista poikkeavat huudot kuulin niiltä räkänokilta, jotka olivat laserin vaihtoaition yläpuolella. Yrittivät kovasti psyykata Norjaa. Olikohan päässä jokin sininen ledihärveli, en ihan tarkalleen muista. Muuten siellä oli oikein hieno tunnelma.

Yksi asia mikä häiritsi tuossa pelissä yli kaiken. Tarkkailin helppoa kaatuilua (jotkut nimittävät sukelteluksi), koska tiesin RoKin harjoittavan sitä enemmän kuin muut joukkueet. Esimerkkinä toimii Kapteeni Sainio, jota taklattiin laidassa normaalisti. Jäi makoilemaan joksikin aikaa, katsoi tuomaria anovasti-ei jäähyä-nousi saman tien ylös, kun näki ettei jäähyä tule. Ei ollut mitään syytä antaa jäähyä. Yksi kalastelutilanne voi jopa olla huvittavaa, mutta kun useat pelaajat tekevät tätä monesti, niin katsojana ja pelistä maksavana en voi ymmärtää miten joukkue kehtaa pelata tuollaista kiekkoa miesten sarjassa. Tämän kauden Suomi-sarjassakin pelattiin välillä kovempaa kulmapeliä, mutta ei siellä pelaajat kontanneet. Suomi-sarjan joukkueelta ymmärtäisin, että kaikki keinot on käytetään voiton eteen tai ei olla totuttu hektisempään peliin. Mutta en puoliammattilaisjoukkueelta, joka on pelannut koko kauden niitä kuuluisia kovia pelejä. Sitä paitsi eihän tässä pelissä edes pelattu erityisen kovaa. Vaikka olisi kokoeroa, niin ei sekään tarkoita, että pienestä hipaisusta menee heti kontalleen. Kun RoKin peli perustuu vauhtiin, niin jaloissa on varmasti sen verran voimaa ja tasapainoharjoitteitakin on tehty, että halutessaan kulmaväännöissä pysyttäisiin pystyssä. Joku viittasi Oulun pelin yhteydessä siihen, kun Vimpari meni per*e pystyssä kulmaan ja kulmaan oli 1-2 metriä etäisyyttä. Kevyt tönäisy takaa ja heti polvilleen. Laserin pelaaja laitataklauksesta jäähylle. Vaikka tästä tuomittiin laitataklaus, niin ei Vimpari missään vaiheessa edes osunut laitaan, saatikka että tilanteessa olisi ollut jotain vaarallista. Oksettavaa teatteria, joka pitäisi tuomareiden toimesta kitkeä pois välittömästi. Tuollaiset temput kuuluvat salibändykentille, kaikella kunnioituksella salibändyä kohtaan.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Itse kirjoittelen LeKin nettisivuille tietyin ajoin otteluennakkoja ja -raportteja

LeKin tiedotus onkin muuten erittäin hyvällä tolalla, ainakin nuo nettisivut on huomattavasti mm. Jokipoikien omia paremmat sisällöltään, saatika sitten montaa muuta joukkuetta, joten tästä propsit sinne.

Kyllähän toki seuran kotisivuille voi kirjoittaa, mitä tahtoo. Se vain tuo tiettyä julkikuvaa sekin. Itse esimerkiksi en tiedä Kiekko-Laserista juuri mitään, mutta tuon perusteella sanoisin että aika puuhastelulta vaikuttaa. Ei jatkoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös