Mestis 2014–2015

  • 105 223
  • 330

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Nyt kun sitten K-Vantaakin heivasi oman identiteettinsä itsenäisenä seurana romukoppaan (kysessä siis nyt Espoo Bluesin farmiseura. Jopa paita ja väritys tulee Bluesilta) ja kun Mestiksessä on jo farmiseura Jyp-Akatemia, KooKoo lähtee ensi kauden jälkeen Liigaan ym., niin voi huoletta kysyä onko nykymuotoisella Mestiksellä enää tulevaisuutta?
Mestis alkaa olla enää varjo siitä mitä se oli ja kun kyseessä on sentään Suomen toiseksi korkein sarjataso, niin sitä luulisi isoja herroja kiinnostavan edes häivähdyksen omaisesti.
Jukurien ja Tuton tilanne lienee ongelmallisin. He ovat kuitenkin siinä Liigaporttien tuntumassa ja näyttä sille, että Mestistä ei näytetä kehitettävän ollenkaan. Mielestäni liikutaan ks.seurojen toiminnan kannalta vedenjakajalla.

Nostetaan Jukurit ja Tuto liigaan myös ja sitten Liiga "kiinni" (rehellisesti sanottuna ei muilla ole lähitulevaisuudessa mahdollisuuksia).
ja sen jälkeen:
Olen ehdottanut täällä aikaisemmin, että lyötäisiin Mestis ja Suomi-sarja yhteen samanlaiseksi systeemiksi kuin jääkiekon MM-kisojen 1.divisioonassa eli A ja B-sarjat.
Mestis nimi ensin romukoppaan. Yhtenäistetään nimikoodisto eli olisi 1.Divisioona joka koostuisi "divisioona A:sta" (nyk. Mestis) ja "divisioona B:stä"(nyk. Suomi-Sarja). Näiden välille suora nousu/putoaminen. Pelimäärät hieman alemmas kulujen karsimiseksi yms. (suht sama määrä pelejä molempiin) ja ei mitään älyttömiä kriteerejä hallin, yleisömäärän yms. suhteen. Jokainen seura itse vastaa omasta toiminnastaan ja sen järkevälle tasolle asettamisesta.
Tällä saataisiin myös nyk. Suomi-Sarjan profiilia ylös. Kun katsoo Suomi-sarjaa niin siellä on monia perinteikkäitä seuroja (KooVee, Ketterä, Hermes, FPS, Jokipojat ym).
Uskoisin tämän lisäävän mielenkiintoa laajemmin toiseksi korkeinta tasoa kohtaan, jonka se ansaitsisi.
Ja tämän uuden Divisioonan jälkeen tulisi nykyinen 2.divisioona, 3.divisioona...

Radikaali ehdotus, mutta nyt pitäisi mielestäni toimia ja tehdä jotain radikaalia ennenkuin nyk. Mestis kuihtuu pois ja seurat sen mukana.
 
Viimeksi muokattu:
Hienoa, että Jukurit sai haalittua yhden tykin miehistöön, jotta sarja tasoittuu. En Guttigilta odota samankaltaista kautta kuin viime kaudella, mutta kyllähän hän ihan ykköstähti Mikkelissä on. Toivottavasti TUTO saa haalittua Pärssisen ja Uusikartanon itselleen.

Eilen puhuttiin jo Vantaalla, että luojan lykky, että he saavat nuo Liiga-lainat mukaan, koska olihan tuo nyt aivan yhtäpäätä eilen KooKoota vastaan. Tänä vuonna tasoeroja voi olla, mutta pitkä sarja takaa sen, että yllätyksiä tapahtuu. Plejareissa jännä nähdä miten sitten niput muodostuvat, kun lainat poistuvat riveistä. Ellei sitten tuohon ole tullut jotain sääntömuutosta?

Yhden elementin ainakin Kouvolassa tuo tuo naurettavan iso hyökkäysalue. Siis Kouvolan jäähallin megasuuressa kaukalossa se näyttää suunnilleen koko Lempäälän jäähallin jäältä. Voisi olettaa, että KooKoon yv kotona tulee olemaan brutaalia ja sitähän on kyllä odotettu jo saakeli 10 vuotta. Eilen taas Vantaalla ei edes muistanut, että hyökkäysalue oli isompi ja sehän johtui pienestä laatikosta.

Harmi vaan, että tässä tuppaa ajatukset vähän karkailemaan lokakuun kabinettipäätökseen, jossa on koko kouvolalaisen jääkiekkoilun tulevaisuus Ranniston ja kumppaneiden hallussa.
 

Randy Marsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Harmi vaan, että tässä tuppaa ajatukset vähän karkailemaan lokakuun kabinettipäätökseen, jossa on koko kouvolalaisen jääkiekkoilun tulevaisuus Ranniston ja kumppaneiden hallussa.

Jep, näin ulkopuolisen silmin kaikki ajatukset ovat siinä tiedossa. Ja käsissähän on muutakin kuin kouvolalaisen kiekon tulevaisuus: myös TUTOn ja Jukurien kohtalo. Jos tämä KooKoo ei riitä, eivät nuokaan. Ei vaan voi.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Nyt kun sitten K-Vantaakin heivasi oman identiteettinsä itsenäisenä seurana romukoppaan (kysessä siis nyt Espoo Bluesin farmiseura. Jopa paita ja väritys tulee Bluesilta) ja kun Mestiksessä on jo farmiseura Jyp-Akatemia, KooKoo lähtee ensi kauden jälkeen Liigaan ym., niin voi huoletta kysyä onko nykymuotoisella Mestiksellä enää tulevaisuutta?

Kysyn, en vastaa:

- Mikä oli K-Vantaan IDENTITEETTI viimekaudella?
- Entä muutamalla edellisellä kaudella?

Näiden identiteettien välillä on huima ero.

- Mikä olisi se K-Vantaan omin identiteetti jota sinä Van Ceef jäät eniten kaipaamaan?
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Kysyn, en vastaa:

- Mikä oli K-Vantaan IDENTITEETTI viimekaudella?
- Entä muutamalla edellisellä kaudella?

Näiden identiteettien välillä on huima ero.

- Mikä olisi se K-Vantaan omin identiteetti jota sinä Van Ceef jäät eniten kaipaamaan?

Korjaan: lopullisesti menettänyt.

- Sitä ei ollut. Se oli Etelä-Korealainen K-Vantaa
- Ymmärtääkseni Vantaa on kuitenkin ollut aikasemmin itsenäinen seura vaikka yhteistyötä tehnytkin. Nyt Bluesin värit ja identiteetti on Bluesin farmiseura virallisesti.

- Itsenäisesti toimiva seura, jolla omat värit, pelaajat yms. Ei sulje pois jonkinasteista yhteistyötä esim. junioripuolella tai 2-3 pelaajan vuoroin vieraissa vierailuja Liigajoukkueen kanssa per kausi. Runko omia pelaajia.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Melkoinen suru-uutinen tämä farmiksi muuttuminenkin taas oli, ja jälleen yksi naula lisää Mestis-arkkuun, jonka sisältä on viimeinenkin hento räpistely ja hengen haukkominen vähitellen loppumassa. Sarja on haudattu lähes elävältä.

Muuttuukohan pian seuran nimikin? Vantaa Blues? Vaiko Blues Akatemia, mikä olisi liki maaginen yhdistelmä ulkomailta kopioitua seuran nimeä ja suomen kielen raiskausta.

Viime kaudellakin oli K-Vantaan identiteetti aika olematon Korea-kytköksineen ja nyt vielä tämä.

Eihän K-Vantaa koskaan mikään suurseura ole ollut, mutta on niitä kuitenkin ollut sellaisiakin aikoja, jolloin seuralla oli omaa identiteettiä ja runko koostui omista pelaajista.

TuTohan kohtaa Blues-Vantaan tulevalla Mestis-kaudella peräti kahdeksan kertaa. Ei valitettavasti oikein innosta näin älytön määrä kohtaamisia. Ei tosin koko Mestiskään enää sytytä kunnolla, niin ankeaksi tämä on mennyt koko suomalaisen jääkiekkoilun näkökulmasta.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Kiekko-Vantaa nousi Mestikseen keväällä 2000. Vuodet 2000-2010 seura oli itsenäinen ja nautti Mestis-kartalla arvostusta. Lainapelaajia oli noidenkin kymmenen vuoden aikana, mutta määrä oli huomattavasti maltillisempi ja yleensä niitä Vantaalle roudattiin jos omat pelaajat oli klesana. Mistään farmipelleilystä ei puhuttu koskaan.

Kaudelle 2009-2010 Kiekko-Vantaa teki kovia hankintoja ja alkoi kehittämään seuran brändiä. Lohipaidat nousivat eri arvioissa jopa mestarisuosikiksi ja muualla ihmeteltiin, mitä Vantaalla on tapahtunut. No taustalla hääri KHL:ään / Euroopan liigaan tulevina vuosina tähdännyt Tappara joka Pojun miljoonilla oli ostamassa Kiekko-Vantaata ja tekemässä Vantaalle kirvesrintojen farmia. Kaikki satsaukset ja brändäys Vantaalla tehtiin tämän takia. Sitten Tappara kuitenkin vetäytyi ja ilmoitti, että no deal ja Kiekko-Vantaa oli jättiveloissa. Kausi 2009-2010 päättyi puolivälierätappioon Jokipojille puhtaasti 0-3. Jo runkosarjassa useat avainpelaajat olivat jättäneet seuran ja siirtyneet muualle. Muistanette Aholan purkauksen Kajaanissa, "me pyöritetään MONEN SADAN TUHANNEN juttua ja te tuutte naureskelemaan mulle"... Lohi pelasi kovalla riskillä tuolloin ja paineet oli sen mukaiset.

Kauden 2009-2010 jälkeen, keväällä 2010 Kiekko-Vantaa oli todella lähellä konkurssia, mutta se pääsi velkasaneeraukseen ja samalla käynnistyi tiivis yhteistyö Jokereiden ja IFK:n kanssa. Kaudella 2010-2011 nähtiin ensimmäinen osa vantaalaisesta pelaajasirkuksesta. Kauden 2011-2012 jälkeen IFK putosi pois, koska Kiekko-Vantaa ei ollut tyytyväinen IFK:n toimintaan siirtorajan kynnyksellä ja sen aikainen toimari antoi palaa mediassa kovin sanoin. Kaudelle 2012-2013 Kiekko-Vantaa vahvisti yhteistyötään Jokereiden kanssa, IFK siirtyi tekemään yhteistyötä HCK:n kanssa. Kiekko-Vantaa sai uuden lempinimen, Jokerit Akatemia. Kauden aikana puheet korealaisten mukaan tulosta kiihtyivät ja tämä tapahtuikin sitten viime kaudella. Jokerit Akatemiasta oli tullut Korea-Vantaa. Nyt kun Jokerit lähti KHL:ään ja korealaiset mitä ilmeisemmin viime kauteen pettyneinä veti eurot pois, jostain piti löytyä uusi herra ja se löytyi Espoosta. Siitä sitten lempinimiä vääntämään, Vantaan Blues Lohet on mun favourite tähän asti kuulluista.

Summa summarum. Kausi 2008-2009 voidaan sanoa olleen itsenäisen ja "katu-uskottavan" Kiekko-Vantaan viimeinen kausi. Lohipaidat olivat puolivälierissä erittäin lähellä mitalipelejä, se johti Hokkia jo voitoin 2-0 ja 2-1, mutta Hokki nousi lopulta voittoon ja meni neljän parhaan joukkoon. Kiekko-Vantaan kahdessa kotiottelussa yleisöä oli mukavasti, muistaakseni siinä perjantai-illan neljännessä ottelussa peräti reilut 1700. Harva olisi silloin uskonut, että millaiseen oravanpyörään tämä joukkue lähtee tulevina vuosina, mitä nyt on viime vuosina nähty.

R.I.P vantaalainen Kiekko-Vantaa. Toivottavasti Vantaan Blues Lohien taival jää mahdollisimman lyhyeksi ja menestys karttaa tätä sekasikiötä. Yhdestä asiasta olen varma, vantaalaista isoa yleisöä tämä touhu ei ole kiinnostunut enää muutamaan vuoteen ja tämä Blues huoraaminen oli viimeinen sinetti sille, että Vantaalla saataisiin aikaan enää minkään asteista kiekkobuumia vaikka markkinoinnista vastaisi maailman parhaat alan osaajat ja markkinointibudjetti olisi puolet joukkueen kausibudjetista. Vantaan ensi kauden yleisökeskiarvo tulee olemaan kaikkein alhaisin mitä koskaan 2000-luvulla lohipaitojen Mestis-historiassa.

Linkki: Iltalehti.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Koko kirjoitus..

Olipa erittäin hyvin kirjoitettu auki K-Vantaan tarina! Tämä aukaisi erittäin hyvin Kiekko-Vantaan historian, en kovin aktiivisesti ole seuran käänteisiin kiinnittänyt huomiota.

Jos joku näyttää, haisee ja tuntuu ulosteelta niin sitä se myös todennäköisesti on. On tuossa touhussa toisaalta nähtävissä myös jonkinlainen selviytymistarina. Konkurssin välttämiseksi oli pakko aloittaa sirkus Jokereiden Ja HIFK:n kanssa. Se nyt on selvää, että tuollainen "valmentaja tietää kuka tänään pelaa alkulämmittelyn alussa"-tyyppinen toiminta ei ole ihan ideaalitilanne, mutta pakko oli kai jotain keksiä.

Korean keikka nyt on taas asia erikseen, kuinkahan monta tällaista "aasialaista visiittiä" on tehty ja lopputulos on aina sama (kysykää vaikka Kouvolan kaupungilta, että miten hienosti kiinalaiset rakensi tänne portin Aasian markkinoille). Tiedä sitten, että mitä K-Vantaa organisaationa oikeasti sai tuosta keikauksesta, ilmeisesti ei juuri mitään, koska uusi teline pystyssä pysymiseen piti löytää Bluesista.

Toivottavasti K-Vantaa pääsee vielä joskus omilleen. Surullistahan tämä on.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Melkoinen suru-uutinen tämä farmiksi muuttuminenkin taas oli, ja jälleen yksi naula lisää Mestis-arkkuun, jonka sisältä on viimeinenkin hento räpistely ja hengen haukkominen vähitellen loppumassa. Sarja on haudattu lähes elävältä.

Nyt vasta kävin lukemassa uutisen kunnolla ja järkytyin KiVan farmisopimuksen laajuudesta. Ihan yhtä hyvin K-Vantaa voisi jatkossa olla Blues Akatemia.

Mestis on kuin veneessä viimeisiään sätkivä lohi..

Jotain myönteistä: Guttigin sopimus Mikkeliin sekä Pärssisen ja Uusikartanon mahdollinen kevätkausi TuTossa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Eiköhän kausi 2014-2015 ole nykymuotoisen Mestiksen viimeinen "oikea", edes osin, tavoitteellinen kausi, nousee KooKoo tai ei. Yleisökeskiarvoa on mielenkiintoista seurata, koska sarjan perinteisistä (menestyjistä) Spåra ja JokiPo ovat poissa ja KooKoo vaikuttaa tällä hetkellä selkeältä ennakkosuosikilta, jota lähinnä Jukurit materiaalillaan haastavat. TuTo toki osin peesaa, mutta sitten on lähinnä uusperinteinen Hokki (nykyisin myös jopa Peliitat) ja perinteinen SapKo, jotka voivat yleisöä naarata. Loput eli nämä palloketut, lekit, kiekko-bluesit, akat... Voivoi.

Vähän veikkaan, että Mestis ja A:n liiga fuusioituvat yhdeksi sarjaksi parin kolmen vuoden sisällä ja (edes osin) tavoitteellinen kiekkoilu on yhä harvempien paikkakuntien hupia. Palloliitto ja Valavuori nostavat maljaa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoolta on ollut kova saavutus myydä nykyiseen mestikseen jo peräti 1500 kausikorttia. Nyt enää jännätään Ranniston ja kumppaneiden päätöstä KooKoon liigapaikan suhteen. Lopetetaanko toiminta tähän kauteen vai annetaan KooKoon jatkaa nousujohteisella tiellä. KooKoon liigapaikan evääminen olisi vääjäämättä niskalaukaus kaikille mestiksen tavoitteellisille seuroille. Liigan päätös tulee jo tällä kaudella vaikuttamaan KooKoon yleisömääriin. Jos KooKoolta paikka evätään niin tuskin edes kausikortin haltijat viitsivät enää tällä kaudella peleissä käydä.

KooKoo tosin on täyttänyt jo nyt kaikki liigan sille asettamat ehdot, joten liigapaikan pitäisi olla monen eri tahon mukaan selvä asia, mutta mistäs sitä koskaan tietää, mitä Ranniston saunaporukka viime metreillä keksii saunanlauteilla.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
KooKoo vaikuttaa tällä hetkellä selkeältä ennakkosuosikilta, jota lähinnä Jukurit materiaalillaan haastavat. TuTo toki osin peesaa
Minä ainakin odotan tulevaa kautta ja minusta on mielenkiintoista katsoa, miten Toverit pärjää selkeitä ennakkosuosikkeja vastaan. Olisihan se hienoa, jos TuTo pääsisi nöyryyttämään seuraavan kauden SM-Liigan kabinettijengiä.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olisihan se hienoa, jos TuTo pääsisi nöyryyttämään seuraavan kauden SM-Liigan kabinettijengiä.

En tiedä tarkoitatko KooKoota tuolla SM-liigan kabinettijengillä?
Itse en ymmärrä millä logiikalla KooKoo olisi kabinettijengi.
KooKoo voitti viime kaudella mestiksen mestaruuden. Sarjajärjestelmää muutettiin siten, että KooKoo ei päässyt pelaamaan liigakarsintoja vaan mestiksen mestari voi nousta suoraan, jos täyttää liigan asettamat ehdot.
Jos KooKoo olisi nostettu liigaan joltain muulta sijalta kuin mestarina niin siinä tapauksessa kabinettijengi olisi oikea termi. KooKoo ei varmasti ole syyllinen nykyiseen sarjajärjestelmään ja liigakarsinnoista luopumiseen. Kouvolassa olisi kernaasti pelattu liigakarsinnat täyden tuvan edessä viime keväänä.
KooKoolle olisi varmasti kelvannut myös suora nousu viime keväänä mestiksen mestarina ilman mitään vitun kabinetteja. Eiköhän ihan toiset tahot ole keksineet nämä kabinetit kuin KooKoo. KooKoossa esitettiin jo vuosia sitten samanlaista karsintasarjaa kuin Ruotsissa, joten kyllä sä nyt haukut ihan väärää puuta. KooKoo on kaikkein hanakammin ollut tosiaan ajamassa Suomeen laajempaa karsintasarjaa.

Onko KTP futiksessa kabinettijengi, jos se nousee suoraan veikkausliigaan kauden päätteeksi?
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
KooKoolta on ollut kova saavutus myydä nykyiseen mestikseen jo peräti 1500 kausikorttia.

Toisaalta me molemmat tiedetään, että tässä on mukana merkittävä määrä sen mahdollisen liigakausari-samalla-hinnalla-tarjouksen houkuttelemia. Eikä siinä toki mitään väärää ole, koska tähän toimintaympäristöön tuo oli oikeastaan jopa pakon sanelema, mutta silti järkevä veto. Luonnollisesti tuo voi kirpaista sitten vuoden päästä, mutta minkäs tees.

Olisihan se hienoa, jos TuTo pääsisi nöyryyttämään seuraavan kauden SM-Liigan kabinettijengiä.

Toivon myös TuTolle kaikkea hyvää ja että pystyisivät tappelemaan tosissaan Mestiksen voitosta, koska kovia ja itsenäisiä jengejähän tämä meidän auriingonlaskun sarja juuri kaipaa. Lättyä pussiin!
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
En tiedä tarkoitatko KooKoota tuolla SM-liigan kabinettijengillä?
Itse en ymmärrä millä logiikalla KooKoo olisi kabinettijengi.
KooKoo voitti viime kaudella mestiksen mestaruuden. Sarjajärjestelmää muutettiin siten, että KooKoo ei päässyt pelaamaan liigakarsintoja vaan mestiksen mestari voi nousta suoraan, jos täyttää liigan asettamat ehdot.
Kotka nousee, jos voittaa sarjansa ja Veikkausliigan viimeinen (TPS tai Honka) putoaa. Ja niinhän kautta historian eri maitten palloilusarjoissa huonoimmat putoavat ja alemman sarjan parhaat nousevat. Ei siinä muita kriteereitä tarvita.

Tuo kaikki mitä selität KooKoon noususta on sitä kabinettipeliä. Jos nyt kävisi niin, että TuTo voittaisi sarjan niin pitäisikö sinun mielestäsi noiden kabinettisopimusten mukaan KooKoon nousta liigaan, vaikka se ei ole ollutkaan Mestiksen paras joukkue?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos nyt kävisi niin, että TuTo voittaisi sarjan niin pitäisikö sinun mielestäsi noiden kabinettisopimusten mukaan KooKoon nousta liigaan, vaikka se ei ole ollutkaan Mestiksen paras joukkue?

Minkä sarjan, viime kauden Mestiksenkö? Nyt korkki kiinni ja nukkumaan.
 

Oadie

Jäsen
Jos nyt kävisi niin, että TuTo voittaisi sarjan niin pitäisikö sinun mielestäsi noiden kabinettisopimusten mukaan KooKoon nousta liigaan, vaikka se ei ole ollutkaan Mestiksen paras joukkue?

Näinhän siinä kävi viime kaudella. KooKoo oli paras, mutta silti joukkue sijoilta ynnä muut nostettiin. Katsos tämä meidän Mestis tulee kaikessa vähän jälkijunassa. KooKoo nyt toivottavasti saa palkintonsa viime kaudesta mikä sille olisi jo täksi kaudeksi oikeasti kuulunut.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Minkä sarjan, viime kauden Mestiksenkö? Nyt korkki kiinni ja nukkumaan.
Jos olet lukenut viestejä niin keskustelua on käyty siitä, että palloilusarjoissa yleensä sarjan huonoimmat putoavat ja parhaimmat nousevat ilman mitään kabinettineuvotteluja.

Kun asioista tunnut tietävän niin onko KooKoon viime kauden menestyksen ja Liigan stressitestien perusteella varmasti sovittu, että KooKoo pelaa kaudella 2015-2016 SM-Liigassa. Esimerkiksi siitä huolimatta, että se floppaisi täysin tulevana kautena Mestiksessa?
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Kun asioista tunnut tietävän niin onko KooKoon viime kauden menestyksen ja Liigan stressitestien perusteella varmasti sovittu, että KooKoo pelaa kaudella 2015-2016 SM-Liigassa. Esimerkiksi siitä huolimatta, että se floppaisi täysin tulevana kautena Mestiksessa?
Mitä tekemistä tällä kaudella on viime kauden mestaruudelle ja sitä kautta auenneelle mahdollisuudelle anoa nousua. Ei se KooKoon vika ole, että systeemi on näin viimosen päälle viritetty, mutta onpahan edes joku urheilullinen menestys taustalla toisin kuin Sportin tapauksessa.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kun asioista tunnut tietävän niin onko KooKoon viime kauden menestyksen ja Liigan stressitestien perusteella varmasti sovittu, että KooKoo pelaa kaudella 2015-2016 SM-Liigassa. Esimerkiksi siitä huolimatta, että se floppaisi täysin tulevana kautena Mestiksessa?

Jos tädillä olisi munat olisi se setä. Mitä yrität selittää vai oletko laatimassa sääntöjä uusiksi?

Mestiksen säännöissä mainittiin viime kaudella, että kauden 2013-2014 Mestiksen mestari saa oikeuden hakea liigalisenssiä kaudelle 2015-2016.

Tämän kauden säännöissä mainitaan, että kauden 2014-2015 Mestiksen mestari saa oikeuden hakea liigalisenssiä kaudelle 2016-2017

Pitääkö KooKoon mielestäsi voittaa kaksi mestaruutta peräkkäin, jotta se voi nousta liigaan? Koskee tämä mahdollinen näkemys jatkossa kaikkia seuroja?

Jos Suomen jääkiekkomaailma olisi oikeudenmukainen pelaisi KooKoo jo tulevalla kaudella liigassa. Kouvolassa ei ole tosiaan keksitty tätä välivuosimallia vaan KooKoo tässä on pikemminkin suurin kärsijä, koska joukkueelta evättiin liigakarsinnat ja mahdollisuus nousta heti mestaruuden jälkeen liigaan sen sijaan KooKoo joutuu mestaruudesta huolimatta pelaamaan vielä ainakin vuoden tässä paskasarjassa.

Ihan oikeasti nyt korkki kiinni ja palaa selvin päin asiaan. Oadie tuntuu hienosti ja fiksusti ymmärtävän, että KooKoo suinkaan ei ole syypää nykyiseen sarjajärjestelmään. Sinulla sen sijaan näyttää olevan vielä paljon opittavaa.

Kotka nousee, jos voittaa sarjansa ja Veikkausliigan viimeinen (TPS tai Honka) putoaa. Ja niinhän kautta historian eri maitten palloilusarjoissa huonoimmat putoavat ja alemman sarjan parhaat nousevat. Ei siinä muita kriteereitä tarvita.

KooKoon pitäisi logiikkasi mukaan siis jo tulevalla kaudella pelata liigassa. Se, että muualla on keksitty tämä turha välikausimalli ei millään logiikalla tee KooKoosta kabinettijoukkuetta vaan päinvastoin viime kauden suurimman kärsijän.
 
Viimeksi muokattu:

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos pilkun tarkkoja ollaan, niin KooKoon liiganousu tulisi olemaan pelaamalla ansaittu kabinettinousu. Pelaamallahan ei saavuttanut muuta kuin paikan kabinetissa, jonka kautta (ehkä) pääsee Liigaan. Toki KooKoon nousu olisi ihan ansaittu, eikä se ole seuran syy, että sarjasysteemi on tämänkaltainen. Sama juttu Sportin kohdalla, mutta se joutuu järjestelmän takia kärsimään väsyneistä vittuiluista.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos pilkun tarkkoja ollaan, niin KooKoon liiganousu tulisi olemaan pelaamalla ansaittu kabinettinousu. Pelaamallahan ei saavuttanut muuta kuin paikan kabinetissa, jonka kautta (ehkä) pääsee Liigaan. Toki KooKoon nousu olisi ihan ansaittu, eikä se ole seuran syy, että sarjasysteemi on tämänkaltainen.

Jos sarjajärjestelmiä ei taas kohta muuteta niin tämähän tulee jatkossa koskemaan kaikkia mahdollisia nousijoita ja kuten mainitsit, ei tosiaan ole KooKoon syytä, että pelkkä urheilullinen menestys ei riitä vaan että pitää toimittaa päättäjille myös paljon muita selvityksiä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
En ainakaan minä jaksa tuntea mitään katkeruutta sen takia, että KooKoo saattaa liigaan päästä kaudeksi 2015-2016. Senhän olisi kuulunut liigaan päästä jo nyt alkavaksi kaudeksi, koska se Mestiksen voitti. TuTolla oli siihenkin omat mahdollisuutensa, mutta ne sössittiin, joten pulinat pois siltä osin.

Ennemmin lähinnä käy sääliksi, että KooKoo joutuu yhden ylimääräisen kauden tahkoamaan nyky-Mestiksessä. Toivottavasti kaudesta ei koidu ylimääräisiä kuluja rasittamaan taloutta, ja toivottavasti mikään Kummola ei vedä ässää hihastaan ja päätä, ettei KooKoo saakaan nousta liigaan. Koska jos näin kävisi, niin Mestiksen voisi vetää lopullisesti vessasta alas ja luultavasti sekä KooKoo, Jukurit että TuTo olisivat sen jälkeen suht lähellä toiminnan alasajoa.

Tiedä sitten, olisiko se kaikille parempi jos KooKoo voittaisi tämänkin Mestis-kauden. Ei tulisi ainakaan mitään ylimääräisiä kabinettipuheita. Sehän on kuitenkin selvää, että vaikka esimerkiksi TuTo voittaisi tämän kauden mestaruuden, niin ei TuTolla olisi vielä rahkeita liigaan asti mennä, TuTo tarvitsisi vähän pitkäjänteisempää kehittämistä. Pakko se on myöntää, varsinkin nyt kun isoraha-Heikit vetäytyivät TuTosta paksuine lompakkoineen.

Toisaalta jos Mestis tästä vielä lisää heikkenee, niin yhdenkään seuran ei ole mahdollista tavoitella enää mitään muuta kuin konkurssia ja armoa velkojilta. Tavoitteelliset seurat saattavat mennä nurin ja jäljelle jää JYP-akatemiaa, Blues-akatemiaa ynnä muuta ynnä muuta.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Jos sarjajärjestelmiä ei taas kohta muuteta niin tämähän tulee jatkossa koskemaan kaikkia mahdollisia nousijoita ja kuten mainitsit, ei tosiaan ole KooKoon syytä, että pelkkä urheilullinen menestys ei riitä vaan että pitää toimittaa päättäjille myös paljon muita selvityksiä.

Pelkään vain, että tästä mennään vain huonompaan suuntaan ja lähivuosina Liigaan ei nousta enää nykyiselläkään systeemillä. Tällä kabinetillahan pystytään pitämään mahdolliset nousijat Mestiksessä ja silti "vakuuttaa", että oikeilla resursseilla nousu onnistuu. Epäilen, että KooKoon nousun jälkeen 16:tta paikkaa pidetään varattuna Jokereille, jos maitojuna kutsuu.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tiedä sitten, olisiko se kaikille parempi jos KooKoo voittaisi tämänkin Mestis-kauden. Ei tulisi ainakaan mitään ylimääräisiä kabinettipuheita. Sehän on kuitenkin selvää, että vaikka esimerkiksi TuTo voittaisi tämän kauden mestaruuden, niin ei TuTolla olisi vielä rahkeita liigaan asti mennä, TuTo tarvitsisi vähän pitkäjänteisempää kehittämistä. Pakko se on myöntää, varsinkin nyt kun isoraha-Heikit vetäytyivät TuTosta paksuine lompakkoineen.
.

Toki tämä vaihtoehto käy paremmin kuin hyvin minulle mutta luulen että jos näin käy niin vuoden päästä herrat tulee ilmoittamaan että tämä kokeilu oli tässä, hyvää loppuelämää sinne mestikseen. Elleivät sitten tule järkiinsä ja palauta karsinnat mutta siihen en usko. Todennäköisesti karsintojen voittajakin, mikäli olisi mestisjengi, joutuisi viettämään välivuotta :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös