Mestiksen yleisömäärät

  • 398 518
  • 1 861

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Mestiksen katsojamääristä kun viime viestiin kerroin keskiarvoina päivitetysti nuo joukkuetilanteet juuri tällä hetkellä niin yleisömäärissä puhuen kokonaisina lukuina tilanne olisi seuraava tässä vaiheessa yhtä päivitettynä:

250 000 katsojaa ennen pitkää ehkä 300 000 katsojaan asti tai sen yli sellaisenaan lähestytään jo nyt ja ollaan ylitetty 240 000 katsojaa myös todeten jo nyt.

Tällä hetkellä ihan tarkka katsojaluku on 241 060 katsojaa.

Kuulostaa pieneltä ehkä tavallaan, mutta edelliselle sarjakaudelle toissa vuodeksi ja myös viime vuoden puolella tapahtuneeksi puhuen runkosarjaan kaikkiaan oli JoKP:n pelattua muun muassa silloisesti koko kauden evakkohallissa niin siitäkin huolimatta silloin 361 480 katsojaa!

Eli tätä vauhtia ja jos innostus jatkuu näin niin hyvinkin lyödään tuo luku laudalta.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tällä hetkellä vielä näin loppuun ajateltuna ilman Jokereita ja joukkueittain muuten päivitettynä lähipäivien, eilisen tai tämän päiväisten ottelujen jälkeen kuluvaa/kulunutta viikonloppua koskien tilanne olisi seuraava näin:

RoKi: 1544 katsojaa (Tässä tapauksessa lisähuomiona Jokereita vastaan on pelattu kolme ottelua muihin joukkueisiin nähden yhdessä TUTO:n kanssa, mutta pudotus ei ole kiitos muutenkin hyvän yleisövuoden nimissä niin äärettömän paljon suurempi kuin voisi luulla.)

JoKP: 1107 katsojaa (Kirii kiinni kun jäähalliremontti viimein valmistui, mutta tietysti maksaa hintaa vielä tämän sarjakauden ajan halusipa sitä tai ei.)

TUTO: 854 katsojaa (Tässä tapauksessa lisähuomiona Jokereita vastaan on pelattu kolme ottelua muihin joukkueisiin nähden poikkeuksena RoKi joten täten pudotus on vielä huomattavampi.)

IPK: 792 katsojaa

Hermes: 650 katsojaa (Verraten oudon vähän vielä käy porukkaa vaikka sarjassa menestystä on tullutkin. Toisaalta Hermeellä Kokkolaan on nyt ollut paljon vierasotteluja ja loput kotiottelut ovat vasta edessä.)

Kiekko-Vantaa: 625 katsojaa

Imatran Ketterä: 610 katsojaa

Kajaanin Hokki: 358 katsojaa

KeuPa HT: 324 katsojaa (Vähän ikävä juttu sitten mietintöjen jälkeen olla Hokkinkin takana Keuruulla. Toisaalta Keuruulla vähäisesti tai ehkä tilanteesta riippuen paljonkin saattaa saada anteeksi silläkin kiistämättömällä asialla, että heillä on sarjan pienin jäähalli vähäisimmällä yleisömäärän sisäänottokyvyllä.)

Tuollaiselta tilanne näyttäisi sarjaan ilman Jokereita juuri nyt päivitysten jälkeen.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Heitetään tänne parin yksittäisen II-divaripelin yleisömäärät tältä kaudelta.
Pietarsaaressa Highsticks HT - IFK Lepplax 1114 katsojaa
Heinolassa Peliitat-Urho 901 katsojaa

Highsticks ja Peliitat vetää katsojia keskiarvoltaan yli 500 peliä kohden.

Yksittäisiä yli 600 katsojaa vetäneitä pelejä on nähty ainakin Närpiössä ja Torniossa. Muutoinhan nuo yleisömäärät on Rautaliigassa sangen kirjavia. Muutama yleisömagneetti ja sitten onkin näitä ~20 hengen yleisölle vedetettäviä otteluita siellä sun täällä.
 
Hyytiäinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa & Ottawa
Tällä hetkellä vielä näin loppuun ajateltuna ilman Jokereita ja joukkueittain muuten päivitettynä lähipäivien, eilisen tai tämän päiväisten ottelujen jälkeen kuluvaa/kulunutta viikonloppua koskien tilanne olisi seuraava näin:

Kajaanin Hokki: 358 katsojaa

KeuPa HT: 324 katsojaa (Vähän ikävä juttu sitten mietintöjen jälkeen olla Hokkinkin takana Keuruulla. Toisaalta Keuruulla vähäisesti tai ehkä tilanteesta riippuen paljonkin saattaa saada anteeksi silläkin kiistämättömällä asialla, että heillä on sarjan pienin jäähalli vähäisimmällä yleisömäärän sisäänottokyvyllä.)

Tuollaiselta tilanne näyttäisi sarjaan ilman Jokereita juuri nyt päivitysten jälkeen.
-Keuruun kaupungin koko taitaa selittää enemmän kuin hallin koko. Lisäks ainakin omien havaintojen mukaan Keuruulla ei usein ole juurikaan vieraskannattajia. Kajaaniin pääsee melko paljon helpommin junalla ja siellä alueella taitaa olla enemmän asukkaita kun Keurusseudulla.

Huippuvuosina Keuruulla kävi kyllä enemmän katsojia kuin nykyään.
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT

Taitaa tuo sarjasijoitus ja peliesitykset peilata aika raakasti yleisömääriin Keuruulla.
Eilen ottelu Tutoa vastaan oli ilmaispeli ja silti yleisömäärä ottelussa oli vaan 368.
 
Nortti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Surkeita yleisömääriä Mestiksessä Keuruulla ja Kajaanissa.Eikä muuallakaan kehumista Rovaniemeä ja Helsinkiä lukuun ottamatta.
Halli ja talousalueen koko osin selittävät asiaa, mutta ei näytä Kajaanilaiset tai Keuruulaiset ottaneen seuraa omakseen, jos otteluissa käy saman verran kuin Suomi- sarjassa ja jopa Rautaliigassa.
Peli on kuitenkin varsin viihdyttävää.
Missä vika?
Sarjasysteemissä, pelin tasossa, lippujen hinnoissa vai mielenkiinnon puutteessa?
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,

Menestyksessä, suurin osa suomalaisista haluaa nähdä omien voittavan.
 
saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Peli on kuitenkin varsin viihdyttävää.
Missä vika?
Kokkolassa alettiin ampua viimekauden boomia alas jo kesällä, tai oikeestaan jo valmentajan valinnalla.
- Hommataan juniorivalmentaja SaiPasta (Lappeenrannan K-Raudasta) koska Kärpistä tuli signaalia että tää on kova.
- Pv Liukkari ilmotti ettei keskustele pelaajahankinnoista vastako kuukausi kauden loppumisen jälkeen, eli kaikki vähänkin kiinnostavat mahollisesti jatkoa haluavat ja uudet pelaajat menetettiin siinä.
- Alkukauden pelillinen katasrofi Liukkarin johdolla ja siihen lisäks pari pidettyä pelaajaa suljetaan saman henkilön toimesta tylysti joukkueen toiminnasta ja käsketään ehtiä uutta seuraa.
- Näitten lisäks vielä tää lainaruletti mitä täällä pyöritetään Kärppien kanssa.

Täydellinen resepti miten menettää katsojat yhen kesän aikana. Harmittaa erityisesti koska niin paljo asiat on tällä kaudella yleisesti parantunu. On uus harjotushalli tulossa, jäähallin tuleva kunnostaminen sekä selkeä tason nosto ottelutapahtumassa, markkinoinnissa ja myynnissä. Tää määrä positiivisuutta saadaan sitte käännettyä negatiiviseks yhellä täysin seinään menneellä hankinnalla. Utj Vehmanen kanto oman vastuun ja siirty syrjään, harmi ettei sillä mennyttä saa tekemättömäks. Mutta ois tässä hallituksenki pitäny nähä tää jo aiemmin ja puhaltaa nopeammin pilli poikki, niin kauan noita huhuja pelaajien ulosjätöstä ymn pyöri.
 
Heketys

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Aika paljon tyhjää näyttäis olevan lähetyksen perusteella ja hiljaista myös.
Pakko sanoa että oli Jokerikannattajia paikalla tai ei, niin kyllä vähintäänkin Vantaalaisten voimin tuo 2000-katsojan raja olisi pitänyt saada täyteen kun paikallispeli kyseessä. Ei voi olettaa että vieraskannattajat täyttävät oman hallin tällaisessa pelissä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
Pakko sanoa että oli Jokerikannattajia paikalla tai ei, niin kyllä vähintäänkin Vantaalaisten voimin tuo 2000-katsojan raja olisi pitänyt saada täyteen kun paikallispeli kyseessä. Ei voi olettaa että vieraskannattajat täyttävät oman hallin tällaisessa pelissä.

Todistanee vain sen, että lippujen hinnoittelussa vedettiin auttamatta vihkoon. Vaikka näyttääkin vantaalaisten excelissä varmasti hyvältä tälläkin katsojamäärällä, niin vaikea uskoa, että varsinkaan niille maksaville asiakkaille jäi hommasta kauhean hyvä maku, jotka halusivat tulla kokemaan sellaista tunnelmaa, joka Tikkurilassa on parhaimmillaan Jokereita vastaan tälläkin kaudella ollut.
 
petzku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins & Patric Hörnqvist
Pakko sanoa että oli Jokerikannattajia paikalla tai ei, niin kyllä vähintäänkin Vantaalaisten voimin tuo 2000-katsojan raja olisi pitänyt saada täyteen kun paikallispeli kyseessä. Ei voi olettaa että vieraskannattajat täyttävät oman hallin tällaisessa pelissä.
Niin no. Kauden avauksen kävin Tiksissä kurkkimassa ja ei sitä olisi kyllä vieraspeliksi uskonut. Tuskin olisi tänäänkään, ellei KiVa olisi noin periaatteessa hinnoitellut itseään "ulos".

Toisaalta myös vähän harmittaa näin nykyvantaalaisena, että porukka ei löydä peleihin (hyvä sanoa, kun olen käynyt katsomassa siellä Jokereiden pelit). Toisaalta joitain matseja sivusilmällä katsoneena en myöskään heitä syytä. Tuo tason vaihtelu matsista toiseen on aivan käsittämätöntä. Saatetaan pelata peli ihan helvetin hyvin, mut sit seuraavassa kyykätään aivan totaalisesti.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Imatralla tänään kotijoukkue teki 12 maalia ja sai 420 katsojaa näkemään ne. Eli 35 katsojaa per kotijoukkueen maali. Ollaanko lähellä Mestiksen ennätystä? Yleensähän nuo olemattomia yleisömääriä keränneet joukkueet ovat lähinnä päästäneet maaleja.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Hieno tilastohaku!

Koronavuosia ei voi tietenkään laskea. Vähän siinä ja tässä, että voiko JoKP:n evakkopelejäkään? Jos voi, niin viime kaudella JoKP-Hokki 5-4 ja 150 katsojaa = 30 katsojaa / kotijoukkueen maali. Viime kaudella myös KeuPa-KooVee 7-2 ja 267 katsojaa = noin 38 katsojaa / kotijoukkueen maali

Kaudella 2022-2023 päästiin kuitenkin jopa alle tuon 30 katsojan rajan. KeuPa nuiji Hokin peräti 12-1 ja tätä spektaakkelia oli seuraamassa vain 304 ihmistä. Eli noin 25 katsojaa / kotijoukkueen maali. Ja alle kolmenkympin mentiin tyällä kaudella myös toisessa pelissä, jos rankkukisamaali lasketaan mukaan? K-Vantaan 4-3 vl -voittoa oli nimittäin katsomassa vain 117 ihmistä. Eli noin 29,3 / kotijoukkueen maali.

Veikkaan kyllä, että Mestiksen alkupään vuosina esimerkiksi Uudessakaupungissa, Järvenpäässä tai Hyvinkäällä on saatettu saada vielä kovempikin suhdeluku aikaiseksi.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
K-Vantaan 4-3 vl -voittoa oli nimittäin katsomassa vain 117 ihmistä. Eli noin 29,3 / kotijoukkueen maali.
Jokereilla olisi tänään ollut mahdollisuus rikkoa tuo ennätys, jos olisivat tehneet 139 maalia. Se on sitten tulkintakysymys johtuiko tuo epäonnistuminen pelaajista jotka eivät tehneet tarpeeksi maaleja, vai yleisöstä jota oli liikaa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jokereilla olisi tänään ollut mahdollisuus rikkoa tuo ennätys, jos olisivat tehneet 139 maalia. Se on sitten tulkintakysymys johtuiko tuo epäonnistuminen pelaajista jotka eivät tehneet tarpeeksi maaleja, vai yleisöstä jota oli liikaa.

Tuomaria on yleensä hyvä syyttää ihan kaikesta.

Vähän väärä ketju, mutta sattuuko kukaan muistamaan, että mikä on suurin maalimäärä Mestiksessä yhdessä pelissä? Jukurit teki tässä pelissä 15 maalia, mutta onko joku tehnyt vielä enemmän maaleja?

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Vähän väärä ketju, mutta sattuuko kukaan muistamaan, että mikä on suurin maalimäärä Mestiksessä yhdessä pelissä? Jukurit teki tässä pelissä 15 maalia, mutta onko joku tehnyt vielä enemmän maaleja?

Sanoisin, ettei ole. Siis sinä aikana, kun valtakunnan toiseksi korkein sarjataso on ollut Mestiksen nimellä.

Mutta jatketaan ohi aiheen sen verran, että (maalieroltaan) suurin voitto tuo Jukurit–Haukat 15–3 ei kuitenkaan ole. Ihan jo nopealla haulla Mestiksen alkuajoilta löytyy ainakin kaksi 13–0-kotivoittoa, kun tietää edes vähän, mitä voisi kannattaa etsiä.

Sinällään melko jännä sattuma, että molemmissa otteluissa oli mukana sama joukkue – mutta ei suinkaan samassa roolissa: joulukuussa 2002 Ahmat voitti kotonaan UJK:n 13–0, ja tammikuussa 2004 KalPa murskasi kotonaan Ahmat 13–0.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tämän hetken Mestiksen yleisömääräkin keskiarvoina ottelua kohti keskimäärin katsottuna yhtä tällä hetkellä päivityksenä viime päivien jälkeen kokonaisuudessaan tätä viikonloppua katsoen tulevat tässä tähän alle:

Jokerit: 4528 katsojaa

RoKi: 1865 katsojaa

JoKP: 1387 katsojaa (Kirii kiinni kun jäähalliremontti viimein valmistui, mutta tietysti maksaa hintaa vielä tämän sarjakauden ajan halusipa sitä tai ei.)

TUTO: 1180 katsojaa

IPK: 961 katsojaa

Hermes: 787 katsojaa (Verraten oudon vähän vielä käy porukkaa vaikka sarjassa menestystä on tullutkin. Toisaalta Hermeellä Kokkolaan on nyt ollut paljon vierasotteluja ja loput kotiottelut ovat vasta edessä. Nyt on murheellisesti laskua tullut Kokkolaan jonkin verran.)

Kiekko-Vantaa: 816 katsojaa

Imatran Ketterä: 806 katsojaa

Kajaanin Hokki: 491 katsojaa

KeuPa HT: 369 katsojaa (Vähän ikävä juttu sitten mietintöjen jälkeen olla Hokkinkin takana Keuruulla. Toisaalta Keuruulla vähäisesti tai ehkä tilanteesta riippuen paljonkin saattaa saada anteeksi silläkin kiistämättömällä asialla, että heillä on sarjan pienin jäähalli vähäisimmällä yleisömäärän sisäänottokyvyllä.)

Tällaiselta luvut siis näyttävät tällä hetkellä kun sarjaa onneksi on vielä jäljellä. Ei toki enää paljon ja vielä vähemmän olisi varsinaista runkosarjaa jäljellä mikäli kaikki luvut otettaisiin rajaten vain pelkästään siihen eikä enää muilla tapaa ennen pitkää sitten lyhyttä jatkosarjaa siihen kaikkeen päälle lisäten.

Mikäli luvuissa on jotain väärin niin ne tullaan tietenkin kehoituksesta korjaamaan.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Mestiksen katsojamääristä kun viime viestiin kerroin keskiarvoina päivitetysti nuo joukkuetilanteet juuri tällä hetkellä niin yleisömäärissä puhuen kokonaisina lukuina tilanne olisi seuraava tässä vaiheessa yhtä päivitettynä:

250 000 katsojaa on jo ylitetty ja nyt ollaan jo hyvin lähellä 300 000 katsojaan asti menossa.

Tällä hetkellä ihan tarkka katsojaluku on 293 194 katsojaa.

Kuulostaa pieneltä ehkä tavallaan, mutta edelliselle sarjakaudelle toissa vuodeksi ja myös viime vuoden puolella tapahtuneeksi puhuen runkosarjaan kaikkiaan oli JoKP:n pelattua muun muassa silloisesti koko kauden evakkohallissa niin siitäkin huolimatta silloin 361 480 katsojaa!

Eli tätä vauhtia ja jos innostus jatkuu näin niin hyvinkin lyödään tuo luku laudalta.

Toki pitää muistaa, että kautta ei ihan hirveän paljon ole jäljellä. Ainakaan runkosarjan perusteella ja vielä vähemmän olisi mikäli ei pelattaisi lyhyttä jatkosarjaa siihen kaikkeen päälle lisäten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös