Mestiksen yleisömäärät

  • 367 141
  • 1 767

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Erittäin hyvin toteutettu otteluTAPAHTUMA, menestys ja halvat kausikortit. RoPS aika marginaalinen vaikutin tuohon hurmokseen.
RoPS on vienyt paikallisesti aiemmin huomiota, mutta nyt RoKi on kaupungin ykkösjoukkue, kun RoPS kyntää. Kyllä se vaikuttaa - mutta ei pelkästään selitä asiaa.

Rovaniemellä on tehty hienoa työtä kiekon suhteen pitkään. Ja se alkaa kantaa.
 
Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoPS ja RoKi pelasivat päällekkäin vain syksyisin, joten eniten RoPSin romahdus näkyy siinä, että RoKista puhutaan kaupungin isoimpana juttuna. Myös pääsarjatason lentopallojoukkueet ovat olleet vuosia alamaissa kiinnostuksen suhteen.

Alan kuulostaa rikkinäiseltä levyltä, mutta RoKin kohdalla on pitkäjänteisestä työstä, joka nyt alkaa kulminoitua eikä hetken buumista. Markkinointi on monipuolisesti hallussa. Ei pelkästään some viikkomaksiineineen vaan esim uutiskirjeet, pelipäivien kyltit ympäri kaupunkia ja sidosryhmäviestintä yhteistyökumppaneille. Täällä oltiin kärkipäässä yleisömäärissä silloinkin, kun pelattiin karsintojen välttämisestä.

Kaupungissa on myös paljon opiskelijoita sekä matkailijoita, joita molempia jääkiekko kiinnostaa.
 
gran reserva

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kivikovalla pariin viimeiseen hienot lukemat maksaneita katsojia. Onko Espoo herännyt seuraamaan vai onko seura tehnyt jotain muutakin oikein kuin urheilullisen menestyksen?
 
Viimeksi muokattu:

Särkilauma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, RoKi, Sharks, Lions, Seahawks
Oliko Espoossa tänään jokin sponsoroitu peli? Paljon oli haalarijengiä hallilla ja ainakin pariin kertaan mainittiin ottelun mahdollistajana Espoon kaupunkia.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Oliko Espoossa tänään jokin sponsoroitu peli? Paljon oli haalarijengiä hallilla ja ainakin pariin kertaan mainittiin ottelun mahdollistajana Espoon kaupunkia.
Kaupunki ostanut lippuja opiskelijoille? Verorahojen törkeätä väärinkäyttöä sanon minä. Ei kuulu kaupungin vastuualueisiin.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Kaupunki ostanut lippuja opiskelijoille? Verorahojen törkeätä väärinkäyttöä sanon minä. Ei kuulu kaupungin vastuualueisiin.
Que?

Mun tietääkseni tänään ei ollut mitään isompaa kampanjaa - Aallon opiskelijoita oli kyllä paikalla. Joku juttu on voinut olla yliopiston kanssa.

Mutta ei kaupunki opiskelijoita matsiin maksa.
 
jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Missä löysä raha se on Mestiksessä otettava, olkoon maksaja Kela tai Stora Enso tai vaikka ihan tavan työläinen. Kampanjoilla sitä siementä kylvetään ja tullaan nähdyksi, joku niistä ilimaislippulaisista töröttää loppu elämän katsomossa.
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kaupunki ostanut lippuja opiskelijoille? Verorahojen törkeätä väärinkäyttöä sanon minä. Ei kuulu kaupungin vastuualueisiin.
Eikös siellä joka pelissä kuuluteta että Espoon kaupunki mahdollistaa. Liittyy käsittääkseni siihen että kaupunki ostaa hallilta vuoroja ja vuokraa niitä eteenpäin seuroille. Tähän kuvioon liittyen Kiekko-Espoo on saanut saanut neuvoteltua Areenan kanssa kohtuuhintaiset vuokrat. Eihän noilla yleisömäärillä pysty maksamaan sellaisia vuokria mitä tuollaisesta Areenasta normaalisti maksettaisiin.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Missä löysä raha se on Mestiksessä otettava, olkoon maksaja Kela tai Stora Enso tai vaikka ihan tavan työläinen. Kampanjoilla sitä siementä kylvetään ja tullaan nähdyksi, joku niistä ilimaislippulaisista töröttää loppu elämän katsomossa.
Espoossa ei ilmaislippuja ole juurikaan ollut nyt tarjolla. Bluesin aikana niitä välillä jaettiin liikaakin. Mutta se on huonointa markkinointia, jos opetetaan lippujen olevan jotain kautta aina ilmaisia.

Eri kampanjoita on hyvä tehdä, ei siinä mitään. Mutta lähinnä vaan väite siitä, että kaupunki olisi joillekin lippuja ostanut julkisilla varoilla, se ei pidä paikkaansa.
 
The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Que?

Mun tietääkseni tänään ei ollut mitään isompaa kampanjaa - Aallon opiskelijoita oli kyllä paikalla. Joku juttu on voinut olla yliopiston kanssa.

Mutta ei kaupunki opiskelijoita matsiin maksa.
Hyvä. Ehkäpä me vielä tästä kurjuuden tasajaosta noustaan.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ihan ilman sarvia, hampaita tai mitään vittuilua...

Mutta Ketterä somessa kiittää runsaslukuista yleisöä ottelusta, jonka yleisömäärä on 489.

Onhan tässä jotain sarkasmia? Onhan?
 
OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
Ihan ilman sarvia, hampaita tai mitään vittuilua...

Mutta Ketterä somessa kiittää runsaslukuista yleisöä ottelusta, jonka yleisömäärä on 489.

Onhan tässä jotain sarkasmia? Onhan?
Ei ole sarkasmia ei, vaan käytöstavat kunniassa.

Mut törkeen paskoja lukuja ollut koko kauden. Hyvän kauden on joukkue vetänyt niin tälläi yleisö kiittää, sietäs hävetä jos ei muut niin ainakin minä.

Ja sitten ollaan vaatimassa hyvää joukketta jalkeille et tapeltas mestaruudesta, no rajansa kaikella.
Jos ei olla valmiita maksamaan lipuista niin ei kyllä ole seurallakaan antaa vastinetta.

Vituttaa kuin pientä oravaa kun pähkinät vietiin.
 
Lokkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Rovaniemellä laitetaan lauantaina runkosarja pakettiin ilmaisottelulla, joten pienesti keskiarvo tulee tuosta kohoamaan.

Kuinka kauas nyt pitää mennä, jotta päästään RoKin lukemiin Mestiksessä? Mestiksen tilastot yltävät kauteen 2016-17 asti, eli ainakaan kuuteen edelliseen kauteen ei ole tällaista nähty.
 
Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo

Leijonat sivustolta löytyy hieman vanhempia tilastoja ja siellä keskiarvot muutamalla entisellä Mestis seuralla yli 2000
 
Motti-Masa

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, PeTo
Tässä on pitkältä ajalta Mestiksen yleisömääriä osalta joukkueista. Tiedot jääkiekkokirjoista ja Mestiksen sivuilta. Huomio kiinnittyy etenkin SaPKon tasaiseen suorittamiseen :)

@Everton pystyisitkö täydentämään kauden 11-12 tyhjät sarakkeet, koska multa puuttuu just se Jääkiekkokirja eli 12-13-kirja. Josko teikäläisen hyllyssä olisi se.

X=ei pelannut tuolla kaudella Mestiksessä.

Joukkue06-0707-0808-0909-1010-1111-1212-1313-1414-1515-1616-1717-1818-1919-20
Sport2309218225752611219823102412xxxxxx
Jukurit126812571165117412521230173714701599xxxx
JoKP (Jokipojat)16391875205619092111192017571720x1366128510391201913
KooKoo11551312173022252224208919852117xxxxx
TuTo146114591298100087020451788153615361553126911241317
Kiekko-Vantaa64312051070790704658649589564537494748436461
SaPKo8008268468099178088508088721022909973858
Hokki789854841796831815876838802799708xx648
Rokixxx1682xxxx10581019126313531053
Hermesxxxxxxxx859832686793762
IPKxxxxxxxxx879825780946
Ketteräxxxxxxxxxx949725776
Heki / Peliitat576536514432481518510497536497489554489
KeuPaxxxxxxxx578514453518429384
Täällä ketjussa ylempänä on taulukko takavuosien keskiarvoista
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo

"Yleisömäärän muutos kauteen 2019–2020 (paras vertailukohta):
1. RoKi 53 %
2. JoKP 30 %
3. KOOVEE 11 %
4. Hermes 7 %
5. K-Vantaa 3 %
6. Hokki -12 %
7. KeuPa -14 %
8. Peliitat -18 %
9. IPK -20 %
10. Ketterä -21 %
11. TUTO -37 %

Koko sarjan keskiarvo -3 % (762 -> 742)."

Eli käytännössä ei merkittävää muutosta, menee virhemarginaaliin pitkälti varmaan tuo luku -3% / 20 katsojaa.
 
Oadie

Jäsen

"Yleisömäärän muutos kauteen 2019–2020 (paras vertailukohta):
1. RoKi 53 %
2. JoKP 30 %
3. KOOVEE 11 %
4. Hermes 7 %
5. K-Vantaa 3 %
6. Hokki -12 %
7. KeuPa -14 %
8. Peliitat -18 %
9. IPK -20 %
10. Ketterä -21 %
11. TUTO -37 %

Koko sarjan keskiarvo -3 % (762 -> 742)."

TuTo on tuossa se suurin floppi tosiaan. Ja paljon vähemmän niitä ihmisiä on käynytkin. Moni vakionaama loistaa poissaolollaan. Syitä on varmaan monia. Pieni selitys on myös laskentatavan muutos. Ennen ilmoitettiin kausikortit sun muut höpö höpöliput vaikka loistivat poissaolollaan. Nyt ilmoitetaan määrä hallissa. Arvioisin -25% todelliseksi pudotukseksi hallissa olevien määrään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Monilla muilla seuroilla taitaa myös tuo ilmoitustapa olla muuttunut, eli todennäköisesti paikalla olevien ihmisten määrä on hieman noussut sarjassa. Katsotaan nyt vielä viikonlopun matsit jos muutenkin päästäisiin yli tuon 19-20 keskiarvon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös