Mainos

Mestiksen televisiointi

  • 602 964
  • 2 373

Steus

Jäsen
Päteviä selostajia vaan ei taida kasvaa puissa. Jos sinne joku amatööri menee yrittämään, niin äkkiä saa tuutin täydeltä paskaa kiitokseksi ja kovin montaa annosta tuskin viitsii haukata. Kunnon selostajat puolestaan maksavat ihan oikeaa rahaa ja sitä seurat eivät tykkää käyttää.

Itse olen muuten tykännyt eniten Jyväskylän lähetyksistä, joissa on joku edustus-jypiläinen kommentaattorina. Siellä oli ainakin viime kaudella myös ammattimainen ja miellyttävän kuuloinen selostaja.
 
Siirrän viestini SaPKo palstalta tähän ketjuun. Ostin kympillä SaPKo-Hokki nettilähetyksen. Olin pettynyt seuraavista syistä:
-kuvan valonsäätö heitteli vähän väliä. Kuva hämärtyi ja kirkastui itsekseen. Kuvaaja voisi a)opetella käyttämään kameraa tai b) vian ollessa laitteessa hommaamaan toimivan. Veikkaan ensimmäistä ongelmaa - joku valotusautomaatti oli väärällä asetuksella. Muuten kuvaaja pysyi hyvin pelin mukana ja zoomauskin onnistui hyvin.
-selostajan ääni ei kuulunut kuin särisevänä muminana 2 ensimmäistä erää. Luulisi jonkun monitoroivan lähetyksen onnistumista ja korjaus olisi saatu tehtyä hiukkasen nopeammin.
-selostaja ei ollut kovin kokenut: "Hokki saa kiekon, ei saa, saa kiekon." Tällä linjalla mentiin, riitti kun selosti kummalla kiekko oli. Kaveri ei tunnistanut kuin ajoittain edes oman joukkueen pelaajia, ja kieli meni solmuun nopeissa tilanteissa. Oikeastaan mitään pelaajista tai joukkueista hän ei osannut kertoa eli antanut lisäväriä kuolleisiin hetkiin, pitäisi nähdä vaivaa ja kaivaa tiedot käsille. Lisäksi puolueellisuus häiritsi: "Hokki saa jäähyn - ihan hyvä." tai "Paha laukaus Hokilta mutta meni yli maalin - ihan hyvä."

Mutta kun opettelisi hommen niin voi tulla hyväkin selostaja.

Kuitenkin toivoisin, ettei täysin haukuta lyttyyn niitä, jotka talkoilla näitä juttuja seuroille tekevät. Varmasti tekevät (aika) olemattomilla resursseilla parhaansa.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kaikilla paikkakunnilla taisi jäädä kolmas erä lauantaina näkemättä. Onko Elisalta tullut kenellekään mitään hyvitys sähköpostia?
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itseltäni jäi lauantai seuraamatta, joten en omalta osalta pysty vastaamatta. Seuranta vain tekstimuodossa ko. päivänä.
 

mrkrw

Jäsen
Kaikilla paikkakunnilla taisi jäädä kolmas erä lauantaina näkemättä. Onko Elisalta tullut kenellekään mitään hyvitys sähköpostia?
Ravintola Vaparissa mentiin kolmas erä radion ja Jani Säterin voimin. Itse toki en hirveästi kuullut, kun naapuripöydässä istui suhteellisen äänekäs rouva, joka ilmeisesti ei ollut pelin takia paikalla.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onnistuuko Elisa Viihteen kautta seuraamaan suoraan tv:n kautta mestispelejä vai onko pelit seurattavissa vain tietokoneen kautta?
 

Puukäsi#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
HABS, Kärpät
Voi katsoa TV:stä myös yksittäispelit netistä, jos sinulla netti tv, tai saat tietokoneesi kyttetyä telkkariin...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Myös Urheilusanomien verkkosivuilla aletaan näyttämään Mestistä ensi viikon perjantaista lähtien! Mestis-lähetykset näkyvät Urheilusanomien verkkosivuilla perjantaisin ja lauantaisin. Tänään ilmestyneessä Urheilusanomien paperiversiossa puhutaan 15 näytettävästä ottelusta, joita näytetään siis perjantaisin sekä lauantaisin. Toivottavasti eivät ole samoja pelejä kuin Veikkaus TV:llä.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Minä taas toivon ratkaisusksi kaikkien manaamaan yleisökatoon kattavaa televisiointisopimusta Liigan malliin.

Kerralla myydään sielu ja ruumis itse pirulle eli digitaaliselle medialle niin ei tarvitse itkeä yleisökatoa vaan kaikki haluavat hallille päästäkseen edes kerran elämässään telkkariin.

Eikös se näin mene?

En ole seurannut Liigan yleisömääriä enkä lukenut siitä käytyä keskustelua vaikka minua vaadittiin niin tekemään.

Olenkohan käsittänyt tämän asian oikein eli väärin?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Melkoista paskaa tuo elisa mestis. Eivät näytä hyvittävän sitä ottelua mistä jäi kolmas erä kokonaan näkemättä. Vaikea löytää myöskään valituskanavaa asiakaspalveluista
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan tuo varmaan hyvä alku tuo että jostain näkee edes ilmaiseksi, mutta kyllähän tuo olisi jo monta vuotta sitten vaadittu, että mestis näkyisi välillä myös pääkanavilla tai edes maksukanavilla pysynyt isommassa mittakaavassa. Nyt kun mestiksen näkyvyys on melkein nolla ja markkina-arvo laskettu nollaan niin se on melkein ihan sama. No ollaan edes tästä tyytyväisiä, mutta aika kaukana taitaa olla matka että esimerkiksi karsinnat saataisiin liigan ja mestiksen välille jos ottelutkin näkyy vain jossain veikkaus tv:ssä pienelle katsojamäärälle.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt ne elisalta hyvittää sen yhden ottelun mistä kolmaserä ei näkynyt. Eivät olleet tietoisia edes ongelmista mutta valituksella korvaavat.
 
Jos/kun mestis pelien näkyminen takkuaa, niin Elisan vikailm. nro: 010190240 ja antaa hälyttää niin kauan että vastataan (soittaa kaiken maailman nauhat palvelu-ajoista ym.) ja kyllä tiesivät kolmansien erien näkymättömyydestä, kun siitä myös olivat hyvittäneet jo seuraavana päivänä.
 

Oskupoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pepe Jürgens
Kertokaa joku onko veikkaus terveellä selostusta ja alkaako lähetys klo 18;30. Kirjauduin ekaa kertaa sisälle ja näyttää niin oudolta ainakin puhelimessa.
 

Hiski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Soitin eilen Elisan vikailmoituksiin. Heinolan lähetys ei jäähallilta lähtenyt teknisten ongelmien vuoksi. Hyvitys pitäisi tulla automaattisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös