Tulin eilen hallilta kotiin, niin avovaimo kysyi, että mitenkä tuo sinun turpas on taas ihan petolinnun perseen näköinen?
Luulin, että takatalvi oli saapunut ja että hitokseen isoja hiutaleita leijailee Kuopion yllä. Lapsenomaisen innostuksen vallatessa mieleni ja kehoni; juoksentelin kieli pitkällä ympäri Niiralaa, ajatuksena kerätä kieleni päälle niin monta hiutaletta kuin mahdollista.
Odottelin, että hiutaleet alkaisivat sulaa, mutta hiljalleen hengitys alkoi muuttua vain koko ajan haastavammaksi. Lopulta selvisi, että se jumalaton pölinä taivaalla oli lähtöisin siitä Niiralasta helvetinmoisella höngällä lähteneestä pelikaaniparvesta, joka vaivoin vaappuen pääsi jatkamaan vielä kohti etelää.
Kotona avovaimo pyysi, että kävisin pesuilla ja tulisin sitten hieromaan hänen selkäänsä makuuhuoneen puolelle. Kysyin puolisolta, että mietittäisiinkö sitä hieromista vähän myöhemmin? Se sulkamäärä suussa oli niin älytön, että siinä hetkessä oli nyt sen verran sulateltavaa.
Avovaimo oli hyvin ymmärtäväinen. Sanoi, välittömästi, että KATSOTAAN VAAN! Vieläpä ihan vitun paljon myöhemmin. On kuulemma höyhenet sulaneet siihen mennessä. Sen jälkeen kun makuuhuoneen ovi oli pamahtanut ihan kiinni asti; laitoin Cmoren jälkilähetyksen päälle ja sulattelu saattoi alkaa.
Nyt minulla on mielen päällä sellainen suunnitelna, että sanoiskohan ittensä irti töistä, kun pitäis se pelikaaniparvi käydä lopettamassa.