Kyseinen nujakkahan roikkui ilmassa ensiminuuteista lähtien. Siihen kun lisätään Pelicansin jatkuva mailalla häiritseminen ja mussuttaminen, en pidä suurena yllätyksenä, että IFK lopulta antoi kyllikin laulaa. Ja ei, tämä ei ole kritiikkiä Pelicansin pelityylille, koska arvostan tilanteiden loppuunpelaamista ja henkisen kantin "kyseenalaistamista". Mutta sen totean, että Pelicans itse haki pelin alusta asti asetelmia, joten lopputulos ei voi olla kenellekään yllätys. Varsinkin, kun oli selvää, että peli lähtee tuomareilta lapasesta kuitenkin. Propsit kuitenkin dumareille, jotka antoivat poikien valssata, eivätkä sammuttaneet roihua heti kättelyssä.
Ei siellä yksikään pelaaja ollut hanskoilla hieromassa vasten tahtoaan. Pöystiä koputeltiin tilanteen jälkeen ja itse katson, että Pöystin ja Marttisen tilanne lähti alunperin siitä, ettei kumpikaan antanut periksi. Sääntöjen rajamailla saatettiin mennä, mutta siinä nähtiin aitoa kamppailua kiekosta, joka kuuluu pelin luonteeseen. Ei se väärin ole.
Pöyhöselle hatunnosto, otti riskin mennessään tilanteeseen, mutta periksi ei antanut, vaikka alakynteen Illun kanssa joutuikin. Melart teki sen, mitä kaikki odottivatkin. Lopun tilannetajusta plussat hänellekin.
Arvostan helvetin korkealle sen, että jätkät pelaavat joka solullaan ja puolustavat kaveria, vaikkei aihetta tai tarvetta aina olisikaan. Hyvän jengin merkki. Kun "tappelut" kehittyvät pelin aikana tapahtuneista tilanteista, ne ovat ihan jees. Kansakin tykkää. Ennaltasovitut tanssahtelut ovat suurimmaksi osaksi viihdearvoltaan aika köyhiä verrattuna näihin pelin aikaisiin meininkeihin.
