Kyykäärme, onko lapsenne kenties horoskooppimerkiltään Leijonat? Ja hän on siis tyttö? Ei sillä, että olisin horoskooppihörhö, mutta kyllä ei se nyt piru vieköön voi olla sattumaa, että varsinkin Leijona-tytöillä on jumalaton määrä samanlaisia piirteitä ja itsepäisyys on yksi niistä. Samassa veneessä ollaan :).
Tosta nukahtamisesta sen verran, että oletteko kokeilleet tehdä niin, että puhutte ja selitätte lapselle koko ajan iltarutiinien aikaan, mitä tapahtuu? Ja kaikki tapahtuu aina samassa järjestyksessä illasta toiseen. Aloitatte sen verran ajoissa, että kaikki on vielä edes jokseenkin pirteitä. Sitten rauhassa etenette pesun ja iltapalan jälkeen unihommiin. Annatte lapsen mennä sänkyyn hetkeksi höpisemään ja osoittelemaan, ennen kuin luette iltasadun. Iltasadun aikana pitää yrittää olla innostamatta lasta, joten hänet voi ottaa kainaloon katsomaan sivuja. Sitten iltasadun jälkeen omaan sänkyyn ja sanotte lapselle, että nyt nukutaan eikä enää jutella ja että olette 15-20 min. lähellä, mutta ette ihan vieressä. Kerrotte, että lähdette sitten pois, kun hän on nukahtanut, mutta olette ihan viereisessä huoneessa, eikä mitään hätää ole. Joka päivä siirrytte aina vähän lähemmäksi ovea ja kauemmaksi lapsesta ja näin hän pikkuhiljaa oppii, että on ihan turvallista nukahtaa. Eihän hän nyt varmaankaan sitä tajua, mutta jos hän on rutiineja rakastava henkilö, hän ymmärtää sen vähän vanhempana ja suuri osa sängystä pomppimisista jää vähemmälle. Kyse on siis PTS:stä :).
Mielestäni vanhempien pitää asennoitua näiden uniherkkien lasten kanssa niin, että se ruljanssi pitää kestää ja että lasta ei jätetä yksin huutamaan. Ainakaan pitkäksi aikaa. Toisinaan voi olla ihan hyväkin antaa pari minuuttia huutaa itsekseen, kunhan tilanne pysyy hanskassa. Toisille nimittäin riittää se, että saavat huutaa hetken ja sitten käyvät reippaasti itse nukkumaan. Ideaalitilanne on se lasta nukuttaa aina se vanhempi, jolla on pinna vähemmän kireällä. Aina se ei ole mahdollista, mutta usein on. Kun lapsi aistii, että nyt ei itkut auta, moni ei viitsi kovin kauan huutakaan. Jos taas huudosta ei tule loppua, joskus kannattaa suosiolla luovuttaa hetkeksi ja antaa lapsen nukahtaa vaikka viereen.
Meillä tämä nuorempi, leijonamerkkinen tyttö, on päässyt nauttimaan rutiineista ihan eri tavalla kuin vanhempi aikoinaan. Kyllä meillä silloinkin oli omasta mielestämme rutiinit, mutta jälkikäteen ajateltuna, ei meillä kovin tiukkoja rutiineja lopulta ollut ja voi olla, että olisimme päässeet helpommalla, jos olisimme osanneet olla tiukempia aikataulujen suhteen.
Ja se kannattaa pitää mielessä, että monien illat on ihan yhtä helvettiä siksi, että lapsi on aivan liian väsynyt nukkumaan mennessään. Se levottomuus sitten ruokkii itseään ja kierre on valmis. Kaikki iltatoimet pitää aloittaa silloin, kun kukaan, lapsi ainakaan, ei ole liian väsynyt. Tällöin ei ole kiire ja se jo itsessään rauhoittaa lasta. Tiedän pojan, joka meni klo 18.30 yöunille ja heräsi aamulla klo 7. Olihan se vanhemmille vähän kypsää, mutta toisaalta, molemmille jäi omaa aikaa tehdä ja harrastaa. Tämä nyt on tietysti ihan ääripää, mutta toisinaan suurin syy lasten iltakiukkuihin on vanhemmissa, koska iltatoimet aloitetaan liian myöhään ja sitten onkin jo kiire saada lapsi nukkumaan. Lapsella on kolme asiaa, mihin aikuinen ei voi vaikuttaa, vaikka mitä tekisi: nukkuminen, syöminen ja ulostaminen. Yllättäen kaksi ensimmäistä on sellaista, mitkä aiheuttavat monessä perheessä painajaisia. Voiko olla sattumaa :)?