Vauvoista vielä
Kun ottaa huomioon, että Jatkoaika -foorumille kirjoittelevista suurin osa on miehiä, niin on hienoa, että osa meistä on huolehtimassa myös jälkikasvusta. Jotkut heistä ehkä osoittautuvat jääkiekkoilijoiksi ja loput fanaattisiksi kannattajiksi. Tätä jatkuvuutta pitää tukea kaikin puolin.
Omalta osaltani olen asiasta huolehtinut. Vaimoni on raskaana ja tuossa TOUKOKUUN LOPPUPUOLELLA 2003 lääkäritätit ovat sanoneet vauvan keskimäärin ajattelevan itseään tulevan ulos lämpimästä mahasta. Ensimmäinen lapsi tämä on. Tiedä häntä, tyttö vaiko poika. Se on aivan sama. Varastaa isän sydämen joka tapauksessa.
Isän osa on merkillinen. Raskaus on kummallinen asia. Miehen osa on seurata näitä vaimon mielentilan muutoksia ja observoida, kuinka vatsa kasvaa pikkuhiljaa rantapallon muotoon. Päätä voi tietenkin tunkea äidin vatsaa vasten ja kenties tuntea heikot ensipotkut, mutta siihen se sitten jääkin. Ei tunnu hirvittävän isämeiningiltä.
Tiedän, että ensimmäiset kuukaudet eivät ole miehelle helppoja. Tietenkin pitäisi tuntea jotain sympatioita vaimoaan kohtaan, kun on kantanut sen 9 kuukautta lasta sisällään, että siitä vain vaihtamaan vaippoja monta monituista kertaa päivässä. Tasoitusta katsos. Ehkä vauvan kylvyt ovat jotain, missä mieskin pääsee kokemaan hoitamisen todellista riemua.
Lisää vettä myllyyn. Pidä siinä sitten jälkikasvua sylissäsi, kun vähän väliä kädet kostuvat nesteestä tai vähän jämäkämmästä tuikeasta tavarasta. Ja joka ikinen kerta kun vaaveli avaa pienen suunsa ja kokeilee äänivarojaan nälän merkiksi, niin ojenna sitä sitten äidille takaisin ja koe sitten itse hienoja isäntunteita. Ja vauvoilla on kova ääni. Eipä siinä ensimmäisinä kuukausina paljon kasvattajan fiiliksiä ole. Näin kerrotaan ainakin.
Mutta olen valmistautunut tähänkin. Oletan, että sitten puolen vuoden jälkeen, kun kenties syötän näitä vihannesmössöjä lusikalla onnistumisprosentilla fifti-siksti (niinko Nykänen sanoo), niin ehkä silloin alan pikkuhiljaa tuntea isänylpeyttä kasvattajan oikein kunnolla. Mutta vasta sitten.
Niin ja pienenä kuriositeettina on sanottava, että onko mitään niin hölmön näköistä kuin isä joka yrittää saada ensihymyn oireet lapsensa kasvoille. Aivan järkyttävän näköistä. Tiedän, että ehkä minäkin olen sen debiilin näköinen tulevaisuudessa, mutta olen asiasta sen verran viisastunut, että ajattelin säästää nämä hetket siihen, kun ympärillä ei ole miljoonaa ihmistä pidättämässä nauruaan. Kehoitan tämänkaltaista toimintaa myös muiden isien osalta. Tai ihan miten itse haluatte olla pellen roolissa.
Jääkiekon fanaattisessa kannattamisessa ja isänä olemisessa on jotain yhteistä. Ne ovat niitä hetkiä, jolloin isät saavat, voivat ja pystyvät näyttämään tunteitaan, herkkiä olotilojaan. Näin ollen muuten tuppisuuna ja tunteettomana olemisen sijaan nämä tilanteet saavat ja niiden pitää olla miehisten miehien oikeus.
Mosabacka
Ps: Ja tosiaan onnittelut muillekin isille. Eikö olekin hienoa kun saa jotain konkreettista aikaan.