Mainos

Mediaketju – YLE ja muut

  • 27 141
  • 200

The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakko se on nyt itsekin tulla sanomaan, että eilinen studio oli kyllä iso pettymys. Ankea studio tuntui laskevan omaakin intoa, vaikka juuri tätä hetkeä tässä oli jo pitkään silmät kiiluen odotettu. Minkäänlaista innostusta lajia tai turnausta kohtaan ei studiossa oikein näkynyt. Enkä tarkoita, että homma pitäisi ihan pelleilyksi laittaa, mutta jotain puuttui. Lisäksi illan asiantuntijat olivat mielestäni aika onnettomia roolissaan. Hirveästi ei oltu joukkueisiin ennakkoon tutustuttu ja mitään suurempia taktisia kiemuroita ei kyetty nostamaan esille. Koko lähetys oli vähän epätasapainoinen ja tuntui että koko ajan pompitaan paikasta/aiheesta toiseen sen sijaan että keskityttäisiin käsittelemään yksi asia kunnolla.

Ehkä tässä yritetään tehdä vaikutusta uuden sukupolven some-nuorisoon.
 

jatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
alhaalta ponnistavat
Härkönen varmaan tosiaan selostaa Suomen pelit. Itse en ole oikein kaverin tyylistä tykännyt, menee ehkä vähän liian huutamiseksi mutta nämä nyt on makuasioita. Itse tykkään Virkkusesta ja samanlainen kiekuja sekin on.

Tero Kainulainen taitaa olla ainut Viasatin lainamies ja on minusta hyvä aika neutraali ja asiantunteva selostaja, joka varmasti toimisi mainiosti hyvän asiantuntijan kanssa.
Mikko Aaltonen on myös viasatilla ollu tänä vuonna selostamassa, jos sama tyyppi on kyseessä ni ihan ok omasta mielestä hänkin.
 

rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
Ehkä tässä yritetään tehdä vaikutusta uuden sukupolven some-nuorisoon.
Hyvin kiteytetty, ei näitä lähetyksiä tehdä enää meille lajiniiloille. Harmittaa toki, jos YLE lähtee tälle tielle, edelliset skabat on viety läpi rautaisella ammattitaidolla ilman mitään turhia kikkailuita. Tänään on näytön paikka, toivottavasti keskitytään olennaiseen ja tehdään sitten vaikka erikseen joku ohjelmaformaatti tubettajineen ym.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Pitää liittyä kuoroon ja todeta kisastudion olleen valtaisa pettymys. Asiantuntijoilla ei ollut mitään sanottavaa ja väli-insertit menivät maikkarin MM-kisaperseilyn hengessä. Joo, jos halutaan jotain kikkavideota ja kisaa lähettää, sopiva aika sille olisi vaikka sitten ennen ottelua. Nyt kun tuota isketään eetteriin puoliajalla, tulee vain fiilis että itse pelistä ei haluta sanoa mitään. Vähän jo pelottaa illan Suomi-peli. Saadaanko keskityttyä yhtään päivän ensimmäiseen peliin ja itse Suomen peliin? Vai onko lähetysaika ahdettu täyteen pelkkää karnevaalia.
 

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Nyt kun Suomi on vihdoin kisoissa ni jäi kuva, että muihin peleihin voidaan mennä vähän puolivaloilla ja sitten Suomen peleihin keskitytään täysillä. Toivottavasti näin ei ole ja siellä oikeasti otetaan nyt opiksi. Yle on kuitenkin vuosien varrella tehnyt niin loistavia kisoja, että uskon tason paranevan roimasti.

Hassutteluja voi olla pelejä ennen ja niiden jälkeen mutta ei nyt puoliajalla laiteta jotain kikkahaasteita pyörimään. Sama tuo pelikellon puuttuminen, muissa maissa se ilmeisesti on näkynyt mutta ylellä nyt mystisesti uefa on "unohtanut sen lähettää" joopajoo.

Eilinen lähetys oli kuin joku koulussa pidettävä esitelmä kirjasta jossa kaikki huomaa, että esittäjä on lukenut vain kirjan takakannen.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tero Kainulainen taitaa olla ainut Viasatin lainamies...

Ei taida olla yhtään lainamiestä, vaan kaikki ovat freelancereitä, joiden sopimus sallii työt myös muille medioille. Esimerkiksi Mika Saukkonen selostaa MTV:llä siksi, että hän on talon palkkalistoilla ja talon kannattaa enemmin laittaa oma mies selostamaan kuin hankkia tilalle freelancer, vaikka osaamista ei ole. Yle taas panostaa turnauksiin hankkimalla osaavia freelancereitä sen sijaan, että laittaa talon omat toimittajat selostamaan, vaikka osaamista ei olisi.

Koska tämä on mediaketju ja tämä keskustelufoorumikin on media, esitän kysymyksen. Mikä ei kuulu joukkoon:

Huuhkajat Euro2020-kisoissa
Gli Azzurri – Italian maajoukkue EM-kisoissa 2021
Vatreni – Kroatia EM-kisoissa 2021
Die Mannschaft – Saksa EM-kisoissa 2021
Les Bleus – Ranska EM-kisoissa 2021
Englannin maajoukkue
La Roja – Espanja EM-kisoissa 2021
The Red Devils – Belgia EM-kisoissa 2021
A Seleção – Portugali EM-kisoissa 2021

Belgian maajoukkue on joko de Rode Duivels, les Diables Rouges, die Roten Teufel tai vaikka Punaiset paholaiset, mutta ei The Red Devils.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Pätkä jalkapallon MM-kisojen 2010 avausottelun studiosta. Tällaista sen tulisi ollakin. Suominen oli kyllä ihan omaa luokkaansa studioisäntänä:


Tulee jopa olo, että on väärin verrata. Niin kaukana eilen oltiin. Parhaiden päivien Tapsan karisma, ennakkoon valmistautuminen, lajille omistautuminen ja asiantuntioiden haastaminen syvällisesti oli jotain sellaista, että eilinen oli Kummelia kaikessa rehellisyydessään siihen verraten. Ketä on lukenut Tapsan kirjat, tietää mistä puhun.
 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München
Pitää vielä noista kikkavideoista sun muista visailupätkistä todeta, että ne voisivat toimia edes jollain tasolla, jos ne olisivat sellaisia lyhyitä ja intensiivisiä, ihan maksimissaan minuutin mittaisi pätkiä ja niitä _EI_ pyöriteltäisiin koko iltaa, joka mahdollisella tauolla ja hetkellä. En katsonut kellosta, muta miten tuntuu, että se kikkavideo joka näytettiin peliä edeltävässä studio-osuudessa, niin kesti jonkun 5-10 minuuttia. Se oli niin pitkäveteistä ja puuduttavaa katsottavaa, kun joku kikkapoika-Ilari vetää jotain ihme historia visailua ja heittää vähän "läppää". Miksei tuotakin aikaa olisi voinut käyttää joukkueiden ja lohkojen läpikäyntiin? Sen sijaan lohkot paketoitiin hätiäisesti minuutissa.

Ehkä joku puolenminuutin pätkä missä ammutaan pari pallo ylähirteen on ok ja eiku back to studioon! Nuo pätkät voisivat toimia jonain sellaisina ns. "bumbereina" (onkohan termi nyt oikea?), jos vaikka siirrytään kuvayhteydessä jostain Köpiksestä takaisin Pasilaan, niin näytetään ensin joku 15sek pätkä noista hassutteluista, mutta ei noin mitä nyt nähtiin.

Tulee jopa olo, että on väärin verrata. Niin kaukana eilen oltiin. Parhaiden päivien Tapsan karisma, ennakkoon valmistautuminen, lajille omistautuminen ja asiantuntioiden haastaminen syvällisesti oli jotain sellaista, että eilinen oli Kummelia kaikessa rehellisyydessään siihen verraten. Ketä on lukenut Tapsan kirjat, tietää mistä puhun.
Tulee mieleen yleisurheilun MM-kisat Pekingissä loppukesästä 2015 mitkä Tapsa selosti. Miehellä taisi olla juuri ennen noita kisoja sekä selostuksia olla vaikeuksia omassa elämässään ja taisipa olla juuri palannut pitkältä tauolta takaisin töihin ja sorvin ääreen. Kuuluiko tämä miehen selostuksissa? No ei todellaakaan! Tapsa veti ja selosti kisat läpi niin rautaisella asiantuntemuksella ja otteella, että ihan kuin ei olisi poissa sorvin ääreltä ollutkaan. Ne vaikeudet mitä mies on elämässään kokenut eivät todellakaan kuuluneet millään tavalla selostuksista läpi, vaan oli rautaisen ammattilaisen suoritus ja se miten oli ennen kaikkea valmistautunut kisoihin. Taisi itsekin kertoa, että miten intensiivisiseti ja antaumuksella noihin kisoihin oli valmistautunut, monen monta viikkoa ennen kisoja.

Miehestä voi olla mitä mieltä, vaan mutta kyllähän Suominen oli niin rautainen ja mille tahansa lajille omistautunut ammattimies, että ei tosiaan voi verrata tuohon eiliseen nähtyyn limboon. Taustatyöt ja selvitykset oli aina tehty prikulleen Tapsan toimesta.

Tuntuu, että nykyään oli laji mikä tahansa, niin noihin studioihin tulee tänä päivänä enemmän ja enemmän juuri tuollaista villapaita porukkaa naureskelemaan ja ei olla jaksettu nähdä mitään vaivaa tai tehdä minkäänlaisia taustatöitä, jotta voidaan olla mahdollisimman ammattimaisia. Naureskellaan vaan ja tehdään vähän liiankin rennolla ottellaan. En tiedä olenko tämän aatoksen kanssa yksin, mutta tältä minusta vähän tuntuu.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pistetään tänne myös kun on laatutavaraa. Eli kolme osaa Roy Keanen ja Micah Richardsin jutustelua EM-kisoista jne. Nyt löytyy myös YouTubesta.

Edit: Richards on tosiaan vasta 32v. Jessus.



Viisi jaksoa on tullut jo. On kyllä tosiaan mahtavaa juttelua. Edes Richardsin jatkuva totaalinen putoilu Keanen murjotustokaisuille ei haittaa, vaan päinvastoin parantaa koko touhun viihdyttävyyttä. Ja tuo viides jakso, jossa takapenkille hyppää kolmas tyyppi, heittää tuon aivan laukalle. Vieira-läppä naurattaa vieläkin, etenkin kun tietään hänen ja Keanon olevan tätä nykyä varsin hyvissä väleissä.

Mitä Ylen studioon tulee, niin olennaiset asiat on täällä jo sanottu. Jatkossa Sami Laine puku päällä ankkuroimaan ja kunnon asiantuntijat analysoimaan. Kikkavideot helvettiin ja tilalle futarien puhetta kisoista.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Heikko laatu sen kuin jatkuu studiossa kuten koko lähetyskokonaisuudessa. Pistää kohta jo vituttamaan.

Kello saatiin sentään näkyviin ja selostus on ihan hyvää, siitä kiitpkset.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Pelkästään tuo kisastudio itsessään on jotenkin ankean ja hutaistun näköinen, mutta suurin ongelma tosiaan karisman ja ammattitaidon puute.

Ennen oli kaikki paremmin.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ennen oli kaikki paremmin.

Joo, Suomi ei ollut kisoissa.

Ehkä eniten hämää tuo perusoletus että kukaan ei pysty ajattelemaan muuta kuin Suomen tulevaa peliä. Kyllä minä ainakin haluan miettiä muitakin matseja, on näitä kisoja sen verran odotettu.

En myöskään täysin käsitä mihin tarvitaan kahta juontajaa ja kahta kolmen hengen studiota.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eilen olisi case Eriksenin yhteydessä tarvittu taas Tapio Suomista. Siis journalistia joka pystyy yllättävässä ja dramaattisessa tilanteessakin keskittymään ensisijaisesti asiaan ja luomaan mahdollisimman nopeasti tilanteesta myös jonkun kokoavan näkemyksen.

Pääosin toki ymmärrän että ihmisiä ne toimittajatkin ovat ja olihan tuo tilanne sellainen että siinä oli itse kullakin sanottavat vähissä. Mutta vähän kävi korvaan kun vielä toisella jaksollakin Härkönen jaksoi määkiä kuika vaikea hänen on saada ajatuksiaan nyt kasaan. Hänelläkö siellä se vaikein tilanne olikin?

Tapahtuman ydin oli että leikki muuttui äkkiä todeksi ja huippu-urheilun kupla puhkesi. Siihen olisi pitänyt pystyä jotenkin reagoimaan, niin vaikeaa kuin se olikin.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
En myöskään täysin käsitä mihin tarvitaan kahta juontajaa ja kahta kolmen hengen studiota.
Tuohan on ollut Ylen tapa jo varsin pitkään - ainakin jääkiekossa. Sotshissakin Laura Ruohola fantasioi Tuomo Ruudusta Pasilassa ja Riku Salminen yhdessä Kai Suikkasen (?) ja Hannu Jortikan kanssa lähti Venäjälle. Palkkioltahan tuo vähän kuulostaa.

Eilinen menikin jo huomattavasti paremmin, hankalassa paikassa hyvä suoritus. Toivottavasti peli palaisi jälleen keskiöön, ettei siellä ole joku Herbalisti kertomassa Korson pihapeleistä. Ei Herbasta tai pelaajakorteista kiinnostuneet muutenkaan katso studioita.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuohan on ollut Ylen tapa jo varsin pitkään - ainakin jääkiekossa. Sotshissakin Laura Ruohola fantasioi Tuomo Ruudusta Pasilassa ja Riku Salminen yhdessä Kai Suikkasen (?) ja Hannu Jortikan kanssa lähti Venäjälle. Palkkioltahan tuo vähän kuulostaa.

Historiallisessa tapahtumassa ymmärrän itse asiassa tuon määrän, ehkä sisältöpuoli on tässä se juttu että riittääkö joka pisteelle asiaa. Eilenhän pisteitä oli kolme itse asiassa.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
Ensimmäistä kertaa miesmuistiin olen joutunut jättämään kisastudio-osuudet YLEllä väliin. Ei vain enää pysty katsomaan. On todella ikävä vaikkapa kesää 1998 sekä Rönkää ja kumppaneita kisastudiossa. Tapsan ajoista puhumattakaan...
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Näkyykö kellään vielä Areenassa 4k striimit iltaan?
Tää 4k oli kyllä pettymys. Lähetys pikselöity ja pätki sekä tuli reilusti myöhässä verrattuna tv:n lähetykseen. Oli siis täysin katselukelvoton.
Koitin eka lg:n e6 oledin sisäisellä areena appilla, mutta ei lähtenyt toimimaan (ei myöskään luvattu toimivan). Sen jälkeen applen 4k boksista sain 4k streamin päälle. Samoja ongelmia tuntui moni raportoivan eri foorumilla.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Eilen olisi case Eriksenin yhteydessä tarvittu taas Tapio Suomista. Siis journalistia joka pystyy yllättävässä ja dramaattisessa tilanteessakin keskittymään ensisijaisesti asiaan ja luomaan mahdollisimman nopeasti tilanteesta myös jonkun kokoavan näkemyksen.

Pääosin toki ymmärrän että ihmisiä ne toimittajatkin ovat ja olihan tuo tilanne sellainen että siinä oli itse kullakin sanottavat vähissä. Mutta vähän kävi korvaan kun vielä toisella jaksollakin Härkönen jaksoi määkiä kuika vaikea hänen on saada ajatuksiaan nyt kasaan. Hänelläkö siellä se vaikein tilanne olikin?

Tapahtuman ydin oli että leikki muuttui äkkiä todeksi ja huippu-urheilun kupla puhkesi. Siihen olisi pitänyt pystyä jotenkin reagoimaan, niin vaikeaa kuin se olikin.
Pentti Salmi on vielä elossa, eikä ole kuin 93-vuotias. Hän selosti aikanaan vuonna 1985 Euroopan cupin loppuottelun Juventus-Liverpool Brysselin Heysel-stadionilta. Eikä jäätynyt silloin kovassakaan paikassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös