Max Lindroth – poweria puolustukseen

  • 47 355
  • 360

KB81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juuri tämä saman näkemyksen allekirjoittanee 90% TPS-kannattajista.

Tällä hetkellä kuitenkin tuo puolivälieräpaikka vaatii sitä, että kaadetaan runkosarjan sijoille 5-8 sijoittuva joukkue ensin.

Hyvällä tuurilla voi jonkun SaiPan tai Kiekko-Espoon saada (mikä siis tarkoittaisi sitä, että kummallakin on ollut laskusuhdanteinen loppukausi), ja tällainen ottelusarja olisi ihan 50-50.

Käytännössä kaikkia muita vastaan lähdettäisiin selkeähköinä altavastaajina haastamaan, ja vieraissa olisi vähintään se yksi ryöstö kairattava.
Olen 99% samaa mieltä.

Mutta sehän on urheilussa parasta?

Ollaan kuitenkin liian isossa hallissa pelaava kasvattaja jengi.
Ja en haluaisi olla Ilves tai Tappara.
 
KB81

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tiedä miksi mutta mulla on sellainen tunne, että ei Lindroth saattaa meillä jatkaa ensi kaudella myös meillä.

Jotenkin se hänen haastattelu että oli vaan yksi vaihtoehto, ja tapa millä mullekin vastasi kysymykseen onko mitenkään mahdollista "on juu, ehdottomasti se on mahdollista" + että kaveri vaikuttaa sellaiselta joka viihtyy missä viihtyy antaa sen ajatuksen, että entäs jos sittenkin.

Juu voi olla ne kaksi olutta mitä olen juonut, tai hetkellinen pikku loma duunista tai erinomaisen hyvä palvilinkku mikä ajattelee mun puolesta. Mutta oishan se mahtavaa jos jos joskus menisi maaliin asti.

Hyvää joulua kaikille kanssa kirjoittajille!
 
snake

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Saku Koivu, Mikko Koivu, Aatos Koivu

”Kaksi olutta” : D

En usko kyllä hetkeäkään et Linroth jatkaisi meillä. Ei Tepsillä oo varaa mitään 300000 liksoja maksaa minkä Sveitsistä mahdollisesti olisi saamassa( täysin hatusta heitetty summa).

Hyvää Joulua myös omasta puolesta palstalaisille!
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: KB81

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Joo, ei varmasti jatka, koska nyt on paikka rahastaa ja kunnolla. Se suotakoon.

Noin muuten, niin ruotsalaiset pelaajat kyllä viihtyvät seurassa ja kaupungissa oikein hyvin. En ymmärrä miksi Kallio edes näitä bödöönejä jostain muualta rekryää, kun omat pojat ja kasa ruotsalaisia olisi voittava resepti pienelläkin budulla.
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Lindrothin jatko on noin 1% mahdollinen, ja olisi samalla minun kirjoissa selkeästi kovin jatkosopimus koko sarjassa.

Hienoa olisi jos jäisi, mutta uskon siihen että lähtee sinne Sveitsiin, Salin jää meille ja sitten saadaan toivoa että edes jotenkin pystyy nousemaan tuohon Maxin jättämään ruutuun.

Lindrothin paluuta Turkuun vanhempana en poissulkisi. Vaikuttaisi tosiaan tykkävän kaupungista ja Tepsistä. Mutta nyt kannattaa nauttia tämä kausi ennen kuin poistuu rahakkaampiin sarjoihin.
 
septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kaiken paskan keskellä yksi timantti jatkaa loistamistaan. 39 ottelua ja 15+21=36, eli Maxilla on mahdollisuus rikkoa kaksikin pakkien seuraennätystä tällä kaudella; Hantta Virran 43 pistettä ja Seppo Suoraniemen 21 maalia.

Pakki joka on alati vaarallinen hyökkäyspäässä, pelaa tunnollisesti ja luotettavasti omassa päässä, pelaa logolle, pystyy kääntämään pelejä omalla yksilötaidollaan, pelaa illasta toiseen jättiminuutteja korkealla tasolla, on viimeisenpäälle joukkuepelaaja, tänäänkin oli ensimmäisenä auttamassa Dudasia pois jäältä, ja voitonhalu ja itseluottamus huipussaan. Kuinka monta vastaavaa tulee mieleen?

Vaikea nimetä kovin montaa hienompaa pelimiestä koko TPS-historiasta. Kaiken paskan keskellä iso syy miksi näitä pelejä vielä jaksaa seurata. Tie vienee rikkaampiin liigoihin, mutta Maxin tekoja tullaan muistelemaan vielä vuosikymmenten päästä. Kumpa vain tämän timantin ei tarvitsisi vetää koko kivirekeä perässä tällaisella katastrofikaudella, vaan olisi osunut parempaan kauteen, olisi varmaan yksin kirkastanut ne hopea -kausien mitalit. Toisaalta, mitä tästä jengistä jäisi jäljelle ilman Maxia!

Toivottavasti Max rikkoo em. seuraennätykset ja painaa silläkin tavalla nimensä pysyvästi historiaan!
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Voin allekirjoittaa jokaisen sanan tästä.

Aivan uskomaton pelimies. Toistan itseäni toisesta ketjusta ja toivottavasti tekee vielä Tallenit kun suurimmat rahat ovat tehtynä. Kallion kaikkien aikojen naaraus. Vaikka yksikään pelaaja ei ole isompi kuin joukkue, en pahastuisi jos Max saisi jonkin sortin kunnianosoituksen Mutkalta kauden päätteeksi. Saa suorittaa, jos menee kannattajaetikettiin @Tkomv
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös