Mainos

Max Lindroth – poweria puolustukseen

  • 45 342
  • 350

Ejy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepes
Paikallislehti huomioinut Maxin historiallisen vireen ja tehnyt pienen haastattelun, lainaukseen poimittu Maxin kommentit (maksumuuri).

Max Lindroth paukutti liigahistoriaa TPS-paidassa eikä puolustajan maalivireelle näy nyt loppua

Ruotsalaispuolustajan peli-ilo näyttää nyt toden teolla jälleen löytyneen.

– Kyllä. Pelaaminen on taas hauskaa. Sitä tulin Turusta etsimään, ja olen sen löytänyt, 28-vuotias Lindroth hymyilee.

– Ruotsissa energiani ja motivaationi olivat alamaissa. Pelaaminen tuntui työssä puurtamiselta, eikä enää mukavalta harrastukselta. Nyt kaikki on päinvastoin. Tuntuu, että saan taas tehdä maailman mukavinta asiaa, pelata jääkiekkoa.

**

– Olen nauttinut todella paljon tässä joukkueessa ja sarjassa pelaamisesta. TPS:ssa olen pystynyt käyttämään omia vahvuuksiani: hyvää luistelua ja vahvaa hyökkäyssuuntaan pelaamista.

– Aika hyvä startti on kieltämättä ollut, Lindroth myhäilee.

– Viime viikko oli hyvä ja toivottavasti jatkuu samalla lailla. Yritän vain hoitaa hommani kaukalossa ja auttaa joukkuettani voittamaan. Ei siinä sen kummempaa.

– Uskomatonta, että pystyin tekemään tämän sarjan historiaa. Olen siitä todella ylpeä. Se on sellainen asia, jonka varmasti muistan vielä senkin jälkeen, kun olen jo lopettanut pelaamisen, Lindroth sanoo.

– Minut otettiin Turussa viime keväänä hienosti vastaan. Tykkään tästä joukkueesta ja organisaatio on ollut hyvä minulle. Kesäloman jälkeen oli helppo päätös palata Turkuun pelaamaan.

Perjantain harjoituksissa Lindroth – joka pelaa erilaisella mailalla kuin muu joukkue – katkaisi mailansa ja joutui hakemaan tutun punavartisen mailansa tilalle oudon mustan mailan. Mutta ei hätää, varastosta löytyy kuulemma lisää punaisia mailoja, joilla ruotsalaispakki on kylvänyt tuhoa Liigassa.

– On niitä vielä tallessa, Lindroth nauraa.

– Tykkään siitä mailasta. Muut eivät varmaan tykkää siitä, että pelaan erilaisella mailalla, mutta en pysty luopumaan siitä.

Hyvän laukauksensa salaisuutena hän ei kuitenkaan mailaa pidä.

– Ei siihen ole mitään salaisuuksia. Olen harjoitellut laukomista pikkupojasta asti, erityisesti nopeita rannelaukauksia. Vaikeinta on saada laukaus menemään läpi ja sitä olen treenannut paljon, hän kertoo.

– Jos haluaa tulla hyväksi laukojaksi, pitää vain laukoa paljon, nauttia ja käyttää laukausta aina kun vain mahdollista.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Tällainen haastattelu löytyi Maxis

Lauantain matsin jälkeen Lindroth tuli Turun yöelämässä vastaan. Vaikuttaa kyllä todella mahtavalta ihmiseltä. Jalat maassa olevalta kaverilta. Montaa lausetta ei keretty vaihtamaan, mutta hienolta mieheltä vaikutti.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Kai kysyit joko on jatkolappu kirjoitettuna?
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Lauantain matsin jälkeen Lindroth tuli Turun yöelämässä vastaan. Vaikuttaa kyllä todella mahtavalta ihmiseltä. Jalat maassa olevalta kaverilta. Montaa lausetta ei keretty vaihtamaan, mutta hienolta mieheltä vaikutti.
Se välittyy kyllä myös kaikissa haastatteluissa. Helppo jätkä selkeesti.
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

The Priest

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Turku
Kestämätön kuorma oli tänään.
Paljon virheitä alimpana miehenä, josta sportille hyviä suoria maalintekopaikkoja.

Pari kertaa kyllä hienosti polki kaverin kiinni ja karvasi kiekon ilman jäähyä.
 
mikkelson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ihme jätkä. Näyttää että pelaa 95% ajasta ihan puolivaloilla. Toki ymmärrän että isolla vastuulla pitää pelata myös taloudellisesti mutta mukaan mahtuu myös paljon huolimattomia ja löysiä ratkaisuja mikä on tietysti ihan inhimillistä. Sitten se kolikon kääntöpuoli. Halutessaan pystyy olemaan ihan suvereeni pelaaja tähän liigaan.
 
mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Ihme jätkä. Näyttää että pelaa 95% ajasta ihan puolivaloilla. Toki ymmärrän että isolla vastuulla pitää pelata myös taloudellisesti mutta mukaan mahtuu myös paljon huolimattomia ja löysiä ratkaisuja mikä on tietysti ihan inhimillistä. Sitten se kolikon kääntöpuoli. Halutessaan pystyy olemaan ihan suvereeni pelaaja tähän liigaan.
Itse taas seurasin tänään Maxia erityisellä tarkkaavaisuudella, ja huomasin että melkeen joka tilanteesta se tulee ulos kiekon kanssa. Toki avaavan syötön kanssa välillä tekemistä.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Taitaa Maxilla olla ihan kiva pinkka tarjouksia pöydällä ja sieltä sitten valitsemaan mieluisin paketti.

Tästä ehdottomasti iso sulka Tompan hattuun, ihan uskomaton löytö. Nautitaan vielä kun voidaan.

E. lisäys

Pahoittelut google kääntäjästä, ei itsellä tuo ruotsi oikein taivu, mutta kyllähän tämä lämmittää mieltä.

- Olen täysin rehellinen: minulla ei ollut minkäänlaista suunnitelmaa palata Ruotsiin. Seikkailu ulkomailla oli juuri sitä mitä tarvitsin ja ajatukseni oli koko ajan pysyä Suomessa ja TPS:ssä. Se oli minulle itsestäänselvyys, sillä sain täällä erittäin hyvän roolin. Tuntui, että oli jotain, jonka päälle rakentaa.

– Tunsin todella, että tämä on ympäristö, jossa voin jatkaa isoja askeleita. TPS ja Liiga ovat erittäin hyvä paikka jatkaa kehitystä. Tuntui oikealta palata tänne. Kun nyt istun täällä ja puolet kaudesta on pelattu, minusta tuntuu todella, että asiat menevät suunnitelmien mukaan.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Taitaa Maxilla olla ihan kiva pinkka tarjouksia pöydällä ja sieltä sitten valitsemaan mieluisin paketti.

Tästä ehdottomasti iso sulka Tompan hattuun, ihan uskomaton löytö. Nautitaan vielä kun voidaan.

E. lisäys
Painoi silmän tuo että Sveitsissä haluttaisiin hänet jo ennen ensikautta. Kyseessä on kuitenkin niin jalat maassa kaveri että vaatisi varmaan paljon että täältä lähtisi kesken kauden
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Asiallista juttua _b
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Erittäin hyvä pakki hyökkäyssuuntaan ja iso sulka Tepsin hattuun. Käy hyvänä käyntikorttina jatkossa Ruotsin suuntaan. Ilmiselvää ettei jatka täällä, siinä onkin melkonen aukko täytettävänä!

Toivotaan että pääsee yli 40 pojon ennen kauden loppua!
 
YOLO 1922

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Penguins

TPS puolustajien piste-ennätys 43p on Hannu Virran nimillä kaudelta 86-87. Kaiken mennessä nappiin on tuokin varsin mahdollinen rikkoa. Nykytahtihan riittäisi siihen heittämällä.
 
Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Painoi silmän tuo että Sveitsissä haluttaisiin hänet jo ennen ensikautta. Kyseessä on kuitenkin niin jalat maassa kaveri että vaatisi varmaan paljon että täältä lähtisi kesken kauden
Riippunee pitkälti siitä kuinka kovasti Davos hänet kesken kauden sinne haluaisi ja ennenkaikkea kuinka paljon olisivat Lindrothista Tepsille valmiita maksamaan siirtokorvauksia.
Ihan pikku summasta Tepsin sikariporras tuskin olisi hänestä valmis luopumaan kesken kauden tietäen mitä TPS hänen kohdallaan menettäisi sekä sen että Lindrothin markkina-arvo Euroopan kaukaloissa on tällä hetkellä melko kova.
Eli mikäli Davos hänet kesken kauden sinne haluaisi niin tarvitsisi korvauksenkin olla merkittävä, viisi numeroinen luku ja mahdollisesti ensimmäisen numeron ollessa jopa kakkonen.
Nähtyjen otteiden pohjalta TPS tuskin tulee pelejänsä keväällä jatkamaan kovinkaan pitkään ainakaan Play Offsien osalta joten korvauksen ollessa merkittävä olisi mielestäni silkkaa typeryyttä jättää hyväksymättä tuollainen mahdollinen tarjous tietäen Tepsin talous tilanteen.
 
No ei todellakaan lähdetä päästämään Lindrothia nyt yhtään minnekkään. Tällaisen tempun jälkeen olisi pyllistetty niin kovaa yhteistyökumppaneille ja katsojille, että ei tarvitse ihmetellä jos myynti sakkaa.
 
Lynsester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tepsi

20 000€ että päästäisit lähtemään? Ei helvetissä.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
No ei todellakaan lähdetä päästämään Lindrothia nyt yhtään minnekkään. Tällaisen tempun jälkeen olisi pyllistetty niin kovaa yhteistyökumppaneille ja katsojille, että ei tarvitse ihmetellä jos myynti sakkaa.
Kauden jälkeen voi lähteä AHL:ään hakemaan toisen kullan. Jos nyt ei ihan kelkasta olla siirtorajalla pudottu, niin kyllä aika kovaa korvausta saisi heittää tiskiin. Yhden kahden pudotuspelin tuotot voisi laskea siirtokorvaukseksi, ja nämä summat ovat sellaisia, mitä ei kyllä loppukauden lainasta taida kukaan maksaa.
 
Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
No ei todellakaan lähdetä päästämään Lindrothia nyt yhtään minnekkään. Tällaisen tempun jälkeen olisi pyllistetty niin kovaa yhteistyökumppaneille ja katsojille, että ei tarvitse ihmetellä jos myynti sakkaa.
Koko joukkueen ylivoimaisesti paras pelaaja. Pelaa 40% peliajasta, mikä olisi sopiva summa, kun määrällisestikin puolustajia liian vähän. Siirtokorvaus pitäisi olla luokka 400 k.
 
M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Davos iskee 250k tiskiin Maxin siirtyessä.
Kauppaan tulee sisältyä myös Werner, siten että palkanmaksu siirtyy kokonaisuudessaan sveitsiläisille.
Siinä ehdot kaupantekoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös