Mainos

Matti Virmanen – toimitusjohtaja

  • 221 436
  • 851

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kuules nyt. Tällaisena päivänä kun uutisoidaan Virmasen potkuista, mikään ei ole Jokereiden kannalta huolestuttavaa!

Juuri näin! Ja mikä olisikaan sen hienompaa: Masa koonnut jengin yhdessä Jortikan kanssa, Masa siirtyy syrjään ja Jokerit juhlii mestaruutta kaudella 2010-2011 Masan nimeen. Tuhkimotarina on kirjoitettu tähtiin jo valmiiksi!
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Askel oikeaan suuntaan Jokereilta. Kuitenkin, aivan kuten Pena HIFKssa oli dinojen juoksupoika, on Virmanenkin Jokereissa tanssinut Hjalliksen pillin mukaan. Eli todellinen ja kestävä muutos parempaan suuntaan alkaa siinä vaiheessa, kun Hjallis ymmärtää oikeasti astua hieman taka-alalle, antaa vastuuta uusille tekijöille ja malttaa vaikeinakin hetkinä olla puuttumatta asioihin.

Virmanen menee samaan kulttihahmokategoriaan mm. Penan ja Tamin kanssa ja tavallaan sääli, että nämä säätäjät yksi toisensa jälkeen joutuvat taka-alalle. Heistä ja heidän tekemisistään on nimittäin ollut todella paljon hupia jääkiekon ja Jatkoajan aktiiviseuraajille.
 

trap

Jäsen
Virmanen menee samaan kulttihahmokategoriaan mm. Penan ja Tamin kanssa ja tavallaan sääli, että nämä säätäjät yksi toisensa jälkeen joutuvat taka-alalle. Heistä ja heidän tekemisistään on nimittäin ollut todella paljon hupia jääkiekon ja Jatkoajan aktiiviseuraajille.

Nimenomaan. Surun päivä Suomikiekon seuraajille. Vanhat kunnon Pena & Virmanen ovat poistuneet, ja tilalle tulee jotain hmv-Nybondaksia.

Ei voi mitään, onnea Masalle uusiin haasteisiin.
 

IFK4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Onnittelut Ilmalaan - varmasti odotettu ja toivottu uutinen!

Mutta kuten Dennis totesi, todellinen muutos teillä tapahtuu vasta sitten kun Hjallis ymmärtää antaa päätöksenteon alan ammattilaisten hoitoon.

Muiden liigajengien kannalta tämä lause on huojentava:
"Nyt on hyvä hetki astua sivuun. Joukkueen rakennus ensi kaudeksi on saatu kutakuinkin päätökseen."

Eli kaudella 2011-2012 rupeaa mahdolliset muutokset näkymään vahvemmin jengissä.
 

Pantse67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues, Detroit Red Wings, ManU, UFC
Tämä on ehdottoman huono uutinen kaikille muille SM-Liigan joukkueille. Nyt on vaarana, että Jokerit hankkii jostakin ammattitaitoisen henkilön tilalle ja Jokerit alkaa pelata resurssiensa edellyttämällä tasolla. Onneksi Jokereiden valmennuksessa sentään jatkanee toinen menneisyyden mies. Jortikka ei olisi nimittäin saanut esim. TPS:n nykyisestä materiaalista mitään irti.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vihdoin ja viimein. Kiitos ja näkemiin Masa. Uusi sarastus on koittamassa vihdoin ja viimein.
 

Gascoigne

Jäsen
Suosikkijoukkue
16.3.2014 Jokerit -> HPK
Masan valtakautta tullaan muistelemaan vielä tippa silmässä kun aika ehtii vähän kultaamaan muistoja. Masa oli kuitenkin jokeri sydämmeltään ja teki kaikkensa että joukkueeseen saatiin KOVIA NIMIÄ! Tälläkin kaudella saatiin Fredrik Bremberg sekä Michael Nylander.

Pahimmassa tapauksessa seuraaja on hiiri jolla ei ole mitään valtuuksia hankkia vähänkään kalliimpaa pelaajaa kun jokereista heitetään läski pihalle ja aletaan tekemään (nolla)tulosta omistajille.

Kiitos masa, ei ollut tylsää sinun kaudellasi ei.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Muiden liigajengien kannalta tämä lause on huojentava:
"Nyt on hyvä hetki astua sivuun. Joukkueen rakennus ensi kaudeksi on saatu kutakuinkin päätökseen."

No, jos Masa on onnistunut hankkimaan tänne Ossi Väänäsen, Ilari Filppulan, Antti Kerälän ja Mika Järvisen, kuten huhut kertoo, niin kyllä tuolta pohjalta on ihan hyvä lähteä ensi kauteen. Yleensähän pahimmat "masailut" ovat tapahtuneet kauden ollessa täydessä käynnissä.

Ei tässä oikein sanoja löydä... Yksi aikakausi on tullut päätökseen. Virmanen muistetaan masailuistaan ja ei-niin-hohdokkaista hankinnoistaan, mutta on Masa tänne pari helmeäkin kärrännyt: Ainakin Metropolit, Stapleton ja Campbell menevät tähän kastiin. Liikaa tuli kuitenkin huteja, eikä Jokerit menestynyt resurssiensa mukaisesti, joten siirtyminen syrjään oli lähes pakollista.

Itse henk.koht en ymmärrä tätä Kai Tervosen tallaamista, kun suurimmalla osalla kirjoittajista ei ole edes mitään tietoa herran pätevyydestä nimenomaan Jokerien kokoisen organisaation urheilutoimenjohtajana. Puhumattakaan siitä, ettei missään ole vielä edes julkistettu Tervosen olevan Jokerien uusi UTJ.
 

IFK4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
No, jos Masa on onnistunut hankkimaan tänne Ossi Väänäsen, Ilari Filppulan, Antti Kerälän ja Mika Järvisen, kuten huhut kertoo, niin kyllä tuolta pohjalta on ihan hyvä lähteä ensi kauteen.

Ok, jos Masa on onnistunut väsäämään Ilarille sopparin ensi kaudesta ilman ulkomaan pykälää niin ei voi kuin onnitella!
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Henk.koht. Virmasen sivuun siirtyminen oli ehtoni kausikortin hankinnalle myös ensi kaudelle, joten olen tyytyväinen tähän ratkaisuun. Oli sitten kyseessä vapaaehtoinen sivuun siirtyminen tai potkujen saaminen. Aivan liian monta kautta on kontattu ja tällöin organisaatiossa on tapahduttava suuria muutoksia. Olen myös sitä mieltä, että Hjalliksen on aika siirtyä huomattavasti selkeämmin taustalle hoitamaan vaikka rakennusbisneksiään. Keken ammattitaidosta ei ole juuri mitään näyttöjä, mutta hirveä ei ole luotto täällä häneenkään. Aika näyttää oliko tämän päivän ratkaisu riittävä.

Joka tapauksessa valoa näkyy taas tunnelin päässä muussakin muodossa kuin vastaantulevana junana, joten hieman luottavaisemmin sitä uskaltaa katsoa taas ensi kauteen. Sinänsä mielenkiintoista, että Jokerijohdolle aiemmin lähetetyssä vanhempien fanien nootissa vaadittiin mm. Virmasen eroa ja tiiviimpää farmiyhteistyötä KiVan kanssa. Molemmat ovat syystä tai toisesta toteutuneet parin viime päivän sisällä. Hyvä näin ja Masalle tsemiä muihin hommiin jatkossa.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Avasinpa tuossa hetki sitten jatkoajan sivun ja katselin uutisotsikoita. "Sopanen ja Myllyniemi Jypiin", "Virmanen ulos Jokereista", hetkinen, Virmanen ulos? Nopeasti uutinen välilehteen ja lukemaan läpi. Sitten vielä varmistus Jokerien kotisivuilta asiaan. Kyllä sekin kertoo Virmasen siirtyvän syrjään. Seuraavaksi nipistän itseäni käteen ja se tuntuu, joten en nukukaan. Pakko tämän on olla totta!

Kai sitä voisi sanoa, että viimeinkin. Virmanen siirtyy pois UTJ:n pallilta. Tulevan kauden joukkueeseen ei tuleva UTJ pääse vielä paljoa vaikuttamaan, joten kaudella 2011-2012 voidaan arvioida Masan seuraajan onnistumisia. Tulevan kauden joukkue on "Masan viimeinen". Huhujen mukana se vaikuttaa hyvältä, joten olisiko Masa rakentanut jäähyväisinä huipputasonjoukkueen, kuorrutettuna yhdellä Masan kaikkien aikojen löydöllä?
 
Viimeksi muokattu:

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yleensähän pahimmat "masailut" ovat tapahtuneet kauden ollessa täydessä käynnissä.

Tässähän on vinha pointti! Kyllähän Virmanen joukkueen kokoamisessa oli ihan kohtalainen, mutta nimenomaan nämä keskenkauden tulleet pelaajat laskevat keskiarvoa. Kauden alkaessa meillä on lähes joka kausi ollut mukana loistaviakin hankintoja ja yleensä kaikin puolin pätevä nippu.

Työsulkukausi oli Matilta (kuin myös toiseltakin paljon lokaa niskaansa saaneelta takatukalta) kaikin puolin loistava ja ainoastaan Teemun loukkaantuminen esti sen suurimman kruunun saannin.

Silti olen kyllä iloinen että mies lähtee vaihtoon koska eihän tulokset ole olleet lähelläkään vaadittua tasoa ja se on kuitenkin helvetin tärkeä osa-alue tässäkin asiassa.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös talousluvuista vastaa yrityksen toimitusjohtaja vai onko Keke 90-luvun sankarina arvostelun yläpuolella?

Ei Keke ole arvostelun yläpuolella. Osansa hänelläkin on tämän kauden fiaskoon. Itse en tiedä miten tuo floppihankintojen hankinta on edennyt, mutta olettaisin Keken ainakin hyväksyneen rahojen käytön niihin. Jos ei ole hyväksynyt niin sitten hän on kumileimasimena vain toiminut.

Masan aikakauden saldo oli mestaruus, kolme hopeaa ja Continental-cupin voitto. Tylsääkään ei ollut kun Masa hankki maailmanluokanpelaajia. Jokerien käyrä on ollut melko jyrkässä laskussa viimeisten kausien ajan. Jotain oli tehtävä ja tämä kausi oli piste i:n päälle.
 

Oldtimer

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoRe, Rops, TPS (kiekko/futis)
Oldtimer

Heh, Virmanen on ilm. saanut lypsettyä Hjallikselta aikamoiset "bonukset" tuhotyöstään vuosien saatossa, kun uhoaa heittäytyvänsä oloneuvokseksi?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Vilpittömät onnittelut! Siitä se lähtee. Reliikkien aika on ohi. Aivan kaikissa organisaatioissa ja tehtävissä.

Hjalmari toki jatkaa itse, joten tämän jälkeen mitataan päätäntävalta kunnolla. Mikäli söhellys jatkuu, on aivan sama kuka tulee Hjalliksen jälkeen. Mutta tästäkin huolimatta - ilman Hjallis-efektillä jossitteluakaan Virmasen näytöt eivät kerta kaikkiaan riittäneet ja päätös oli aivan oikea.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnittelut!

Vilpittömät onnittelut naapurileiristä! Näyttäisi siltä, että täällä Helsingissä ja sen lähiöissä siirrytään 2000-luvulle vihdoinkin.

Tää vaan pistää miettimään, että kun Pena ja Masa ei häärää enää pelaajakauppoojen kimpussa, niin katoaakohan niistä mielenkiinto ;-)
 

Danko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Columbus Blue Jackets
Matti Virmasella olisi ollut jatkossakin käyttöä jokereissa

Jos hänen roolinsa olisi pystytty räätälöimään avuille sopivaksi. Roolia nimenomaan puuhamiehenä/talonmiehenä. Ei sekaantumista talousasioihin eikä joukkueen kokoamiseen.

Pakko arvostaa. Todellinen jokerimies. Leppoisia eläkepäiviä!

Mä veikkaan, että joku kaunis päivä kun jälleen liigassa kontataan, niin fanit huutelee ikävää Virmasta kohtaan, kun muutoksia ei näy eikä kuulu.

Paita kattoon. :)
 

Yoswald

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sinänsä mielenkiintoista, että Jokerijohdolle aiemmin lähetetyssä vanhempien fanien nootissa vaadittiin mm. Virmasen eroa ja tiiviimpää farmiyhteistyötä KiVan kanssa. Molemmat ovat syystä tai toisesta toteutuneet parin viime päivän sisällä. Hyvä näin ja Masalle tsemiä muihin hommiin jatkossa.
Hmm, mitä multa on mennyt ohi. Tiiviimpää farmiyhteistyötä KiVan kanssa?

Vielä kiitokset Matille menneistä vuosista, ei ollut ainakaan tylsää! Ja kaikkihan tietää, että Masa teki kaikkensa Jokerien eteen, mutta yksi mestaruus ja kaksi katastrofia kymmenessä vuodessa kertoo oleellisen.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Veikkaan että Virmanen on saanut hyvän työtarjouksen Tilastokeskukselta. Matilla on kuitenkin yli kymmenen vuoden kokemus tilastojen tulkinnasta ja hyödyntämisestä käytännössä. Jäämme innolla odottamaan.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Small step for Matti, but giant leap for Jokerit...

Oho, sulla on mun luonto. Ajattelin juuri kirjoittaa, että "pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri Jokereille." Ehkä oli aika poistaa "viimeinen autokauppias" Helsingin joukkueita kasaamasta. Ei enää Mattia Jokereissa, eikä The Penaa HIFK:ssa...
 

scholl

Jäsen
Ei Keke ole arvostelun yläpuolella. Osansa hänelläkin on tämän kauden fiaskoon. Itse en tiedä miten tuo floppihankintojen hankinta on edennyt, mutta olettaisin Keken ainakin hyväksyneen rahojen käytön niihin.

Miksi olisi hyväksynyt? Toimitusjohtaja antaa urheilutoimenjohtajalle käytettäväksi tietyn pelaajabudjetin ja jälkimmäinen mahdollisesti yhdessä valmennuksen ja scouttien kanssa hankkii sitten parhaan mahdollisen joukkueen sillä käytettävissä olevalla rahasummalla. Kyllä toimitusjohtajan tehtävä on lähinnä hankkia sitä rahaa ja pitää yhteistyökumppanit tyytyväisinä, eikä puuttua siihen, että pelaako joukkueessa kalevi vai veijo. Eriasia on sitten se, jos budjetti on ylitetty merkittävästi niin ovat varmasti joutuneet käymään keskustelun siitä, voiko hankintoja tehdä. Nimistä tj ei ole kuitenkaan vastuusta, vaan hän on vastuussa taloudellisesta tuloksesta eli jos tehdään tappiota niin hän vastaa siitä. Eli siis Keken asemaa tulisi arvioida sen mukaan tekeekö Jokerit voittoa vai tappiota.

Jännä nähdä muuttuuko mikään. Tämä voi olla Hjallikselta vähän ns. silmänlumetta koko Virmasen poispotkiminen. Fanit ovat tyytyväisiä kunnes ensi talvena huomaavat, ettei mikään ole muuttunut, vaan karuselli pyörii kuten ennenkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös