Ylipäänsä nuo parhaat pelaajat ovat lähes poikkeuksetta tottuneet olemaan hyviä ihan pikkujunnuista lähtien, mikä kyllä itsetunnossa näkyy myös, eli vähän hölmö ajatuskin, että Kojokaan olisi ollut joku hönö arkajalka. Oli myös jo tullessaan aivan liigan eliittiä. Mutta se on toki mahdollista, että junnuissa ja Kärpissä Kojo ehkä sai olla enempi rauhassa oma itsensä, kun kaikki tunsivat kyvyt ja toisaalta kaverin erityispiirteineen. Helsingissä sitten ehkä tuli ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa tilanne, että rooli joukkueessa oli otettava ihan perusteista lähtien. Hänelle oli kai mahdoton ymmärtää, että hänet koettiin jonkinlaisena uhkana, eikä joukkueen vahvistajana, ja että se ei ollutkaan tärkeintä, miten pelit sujuu.
Vähän karannut tämä koko keskustelu Kojo- episodista, ja itsekin siihen syyllinen olen tietysti. Mua on vaan tuossa aina vähän jurppinut se, kuinka timanttinen sentterikaksikko meillä olisi tuolloin ollut, mutta homma kaatui tuollaiseen lapselliseen touhuun ja kuppikuntien muodostamiseen.