Mainos

Matt Nickerson Ässiin

  • 798 570
  • 3 227

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Niin, tästä ketjusta vasta honasin että Kantee pelaa Ilveksessä. Eli ei mitään kovin kummallista ole voinut tapahtua. Meiän Matt nyt on vaan hiukan erillainen...

Vittu mua ei kiinnosta yksinkertaisesti enää tää paska, jos ei osata niin sitten ei osata! Kivaa omistaa kausikortti.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Kaverissa on kyllä pelillistä potentiaalia vaikka muille jakaa, mutta jätkä itse ei tajua sitä. Jäänyt joku vitun doomswitch päälle.
Kerrohan miksi ne valmentajat ehdottivat Mattille pelkkää pajavasaran hommaa, jos pelillistä taitoa löytyy?

The kausi ei minua niin paljotta kiinnostanut, että olisin viitsinyt kaikkia pelejä katsella, mutta muutama tuli tsekattua, eikä niissäkään mitään niin ihmeellistä ollut, että kaveria voisi pelilliseksi vahvistukseksi sanoa. Toki mukana oli hyvää pörräämistä, pientä sekasorron aiheuttamista jne, mutta jos verrataan kädellisiin puolustajiin, niin eri ryhmän pelaajasta on kuitenkin kysymys. Ja ennenkaikkea silloin ässien peli oli erilaista, kuin nyt. Tiivistä nippua löytyi keskeltä, ja Riksman peitti lähes kaikki vedot. Nyt kun joukkue on kasattu hieman erilailla, tosin ei paljon, niin puhtaasti kädellistä puolustajaa se huutaa edelleen. Ja Matt ei ole se puolustaja, vaikka moni sitä varmasti haluaakin.
 
Kyllä Muukkonen voi lätkästä kuninkaalle tästä tuomiota. Jos ajatellaan, että joku siviilihenkilö (kuten Matt oli tänään) käy pelaajan päälle jäähallissa niin aika varmasti tulee pitkää porttikieltoa hallille.

Uskon, että Nickersonin pelit ovat nyt pelattu SM-liigassa.

En kyllä keksi yhtäkään keinoa millä Jarmo Muukkonen voisi estää Nickersonia saapumasta jäähallille jos hän näin haluaa. Jarmo Muukkosella ei ole myöskään mitään tekemistä Suomen lain kanssa.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Nyt haetaan niitä kovia ässäfaneja, ketkä jaksoivat uskoa Nicken "taitoihin". Itsehän tiesin asioiden oikean laidan jo aikoja sitten... Hullu mikä hullu, ei siitä mihinkään pääse. Kuninkaiden paluu (LOTR, Nicke-Hisey) oli "hieman" vaisumpi mitä odotettiin. Vieläkö kyseessä on yksi sm-liigan parhaimmista pakeista, vrt. Honkaheimo, hohhohhooo???
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En kyllä keksi yhtäkään keinoa millä Jarmo Muukkonen voisi estää Nickersonia saapumasta jäähallille jos hän näin haluaa. Jarmo Muukkosella ei ole myöskään mitään tekemistä Suomen lain kanssa.

Näinhän tuo on. Tästä episodista tullee rapsut Ässille, veikkaan luokkaa 20k€. Mitä sitten Nickersoniin tulee, niin ainakin meikkis on sanaton. Ei näin, Matt, ei todellakaan näin.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
En kyllä keksi yhtäkään keinoa millä Jarmo Muukkonen voisi estää Nickersonia saapumasta jäähallille jos hän näin haluaa. Jarmo Muukkosella ei ole myöskään mitään tekemistä Suomen lain kanssa.
Ei jäähallille, mutta pelaajatiloihin kyllä.
Tuollaista sekopäätä ei kaivata SM-liigassa kun kaverin toiminnassa ei ole mitään järjen hiventäkään, pysyvä pelikielto jo tämän kauden hölmöilyjen takia olisi ainut hyvä ratkaisu tämän kaverin kohdalla.
Kun kukaan ei näytä pystyvän pitämään Mattia aisoissa niin ainut keino on sulkea kaveri lopullisesti pois sarjasta.

Millon tuolta napsahtaa lopullisesti ja sitten ei kukaan tiedä kuka on se, jolle sattuu pahasti.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Kerrohan miksi ne valmentajat ehdottivat Mattille pelkkää pajavasaran hommaa, jos pelillistä taitoa löytyy?
Kaverilla on potentiaalia kiekolliskesi pelaajaksi. Sattumalta olen nähnyt yli puolet Nickersonin peleistä mitä hän on pelannut Ässissä. Kiekollinen peli on hyvää, silloin kun kaveri pelaa oikeasti jääkiekkoa. Mutta tuo sekoilu on täysin turhaa, ja sitä valitettavsti tapahtuu liian usein. Olisiko näin, että jenkeissä valmentajat todellakin valjastivät jätkän siihen rooliin, mihin kaveri on helppo saada.

Näkisin että Nickerson on ennenkaikkea todella iso haaste valmennukselle, mutta tällä hetkellä Ässät ei ole oikea joukkue tuomaan esiin Nickersonin kiekollista puolta.

Mitä tuohon viestisi loppuosaan tulee, niin luulisi että olet seurannut kiekkoa sen verran, että tajuaisit Härkälän olevan täysin turisti tähän hommaan, toisin kuin Toivolan. Hopeakaudella Nickerson todellakin pelasi hyvin, samaa ei voi sanoa koko joukkueesta nyt.

Toivola on noin potenssiin tuhat kertaa kyvykkäämpi valmentaja kuin jääpallo-Härkälä. Harmi ettei Ässien johto tätä tajua.

Tuntuu siltä, että Nickersonin pelit on kohta pelattu, jos ei sitä oikeaa valmentajaa saada sinne pankin taakse.
 

KUUKKARI

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÄSSÄT
MATTI

Käsittääkseni pelikiellossa oleva pelaaja ei saa olla tuntia ennen muun joukkueen kanssa tekemisissä,sekä pelin jälkeen niin kauan ,kuin molemmat joukkueet on poistuneet ottelu paikalta.Ihmetyttää se että,joku on antanut Matin mennä pukukoppikäytävälle häröilemään.Nyt varmasti tulee ainakin viisi peliä lisää,mikäli tämä sekoilu pitää paikkansa.Pleijareissa olisin jotenkin voinut tämän ymmärtää,mutta nyt tästä ei ole kyllä mitään hyötyä,päinvastoin.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
En kyllä keksi yhtäkään keinoa millä Jarmo Muukkonen voisi estää Nickersonia saapumasta jäähallille jos hän näin haluaa. Jarmo Muukkosella ei ole myöskään mitään tekemistä Suomen lain kanssa.

Kuka porttikiellot hallille / peleihin jakaa? Mitään ennakkotapausta ei tietääkseni ole vastaanvanlaisesta tapahtumasta, mutta uskoisin että mahdolliset porttikiellot jakaa SM-liiga.

Rikosasiat ovat sitten toinen juttu.
 

Kawalski

Jäsen
Suosikkijoukkue
pesäkissat
Nyt haetaan niitä kovia ässäfaneja, ketkä jaksoivat uskoa Nicken "taitoihin". Itsehän tiesin asioiden oikean laidan jo aikoja sitten... Hullu mikä hullu, ei siitä mihinkään pääse. Kuninkaiden paluu (LOTR, Nicke-Hisey) oli "hieman" vaisumpi mitä odotettiin. Vieläkö kyseessä on yksi sm-liigan parhaimmista pakeista, vrt. Honkaheimo, hohhohhooo???
Hyvä Lukkofanit! Varmaan puolet tästä ketjusta on teidän tekstejä, pelkkää suu vaahdoossa riehumista fiilispohjalta. Taitaa raumalla ottaa aika koville ettei menestystä vaan tule koskaan sinne suuntaan.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Näinhän tuo on. Tästä episodista tullee rapsut Ässille, veikkaan luokkaa 20k€. Mitä sitten Nickersoniin tulee, niin ainakin meikkis on sanaton. Ei näin, Matt, ei todellakaan näin.

Tottakai myös Iltapäivälehdet ovat huomioineet tapahtuman. Onko huominen lööppi tässä?!?

Ihme jos kaveria enää pystyy kukaan puolustamaan. Tuntuu että alkaa oikeasti olla miehellä ongelmia itsehillinnän kanssa..

Vieläkö Ässä-johto seisoo entisen sankarin takana?!? Joko alkaa ECHL kutsua ja siellä hommat nyrkkisankarina?!? Harmi, odotin että Nickerson olisi ottanut suurta roolia, kiekollista roolia, ässä pakasssa..

Sakot tärähtää seuralle takuuvarmasti..
 

david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei jäähallille, mutta pelaajatiloihin kyllä.
Tuollaista sekopäätä ei kaivata SM-liigassa kun kaverin toiminnassa ei ole mitään järjen hiventäkään, pysyvä pelikielto jo tämän kauden hölmöilyjen takia olisi ainut hyvä ratkaisu tämän kaverin kohdalla.
Kun kukaan ei näytä pystyvän pitämään Mattia aisoissa niin ainut keino on sulkea kaveri lopullisesti pois sarjasta.

Millon tuolta napsahtaa lopullisesti ja sitten ei kukaan tiedä kuka on se, jolle sattuu pahasti.

Aivan samaa mieltä. Kuka kantaa vastuun, KUN tämä "pelaaja" rampauttaa pelikiellosta palattuaan jonkun jäällä? Huom. KUN ei JOS. Mikään muu vaihtoehto, kuin ikuinen pelikielto SM-Liigaan ei tule kysymykseen. Tämänpäiväinen oli vain jäävuoren huippu. Kaveri on osoittanut tasonsa. Ei muuta kuin tutti suuhun ja dubloja kasaamaan. Liiga ei tarvitse tällaisia "pelaajia".
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kantee tarjosi Kivenmäelle ottelun lopussa vähän kyynärpäätä. Tiedä nyt oliko tilanne edes lievästikään törkeä, mutta kuninkaan kruunu alkoi ilmeisesti kiehua.

Show on ihan kivaa, uhittelu ja kukkopoikamainen asenne sopivat kaikessa lapsellisuudessaankin Ässiin, mutta tyhmyys on pelkästään on tyhmyyttä. Siitä pitääkin sakottaa tavalla tai toisella. Mutta en nyt ihan näe, että miestä vielä kotiin passitettaisiin.

On tämä kohtalainen hieman alle 2 miljoonan euron sirkus. Pääklovnin rooliinkin löydettiin taas uusi ehdokas. Tai ainakin se kruunu näyttää sulavan.
 

Miksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
En olisi uskonut, että Matt olisi näin tyhmä. Eikö miehen omien sanojensa mukaan pitänyt aikuistua viime kaudella? Juuri kun luulin, että pahin kohu on laantunut ja voidaan taas keskittya itse peliin, niin kaveri tekee tällaista.

Vaikka kuinka halusin nähdä Nickersonin Ässäpaidassa, niin pakko sanoa että tämä oli liikaa. Ei muuta kuin takaisin kotiin.
 

mic82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ja lentävät mikroautonrenkaat
Erittäin luotettavien lähteiden perusteella kyseessä oli sanaharkka, jonka jälkeen Nicke tönäisi vastustajan pelaajaa ja homma loppui siihen. Media pauhaa jälleen omiaan ja kärpäsestä tehdään Härkänen.
 

Jokke

Jäsen
Jos tämä pitää paikkansa, eikä kantee ole millään tavalla provosoinut Nickersonia, niin onneksi en ehtinyt tilata vielä fanipaitaa.

Mä voin maksaa menolipun takas sinne mistä tulikin, eipä ole paljoa joukkueelle hyötyä kun on väärä lääkitys päällä kaverilla.

Matt, olet suuri pettymys jos tämä viimeinen pitää paikkansa, good bye.

Edit: Ormanin sisälukutaidossa on ilmeisesti aika isoja puutteita.
 
Viimeksi muokattu:

Sheed

Jäsen
Liljaniemen sana oli totta - Pori 2007 (syksy)

Ei siinä mitään. Annetaan miehen painaa muilta elämänilo pois. Paitsi porilaisilta. Ei vittu - kaikennäköistä neitiä sitä joutuu näkemään, mutta että aletaan käytävällä uhittelemaan ja käymään käsiksi vastajoukkueen marginaalipelaajaan. Voisin kuvitella, että työttömien hitsareiden armeija antoi pukukoppikäytävän välittömässä läheisyydessä standing ovationit. Class act.

Vitun hieno kiekkokansa. Vitun hieno kansa. Pori.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Nyt vaan Ässä-johto kuningas t-paidat päälle uudestaan ja pitämään tiedotustilaisuutta nikkertonin uusimmasta kommelluksesta. Näitä tapauksia ei kyllä kovin usein tapahdu, että sikäli mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu? Miiten sm-liiga puuttuu kaukalon ulkopuoliseen tappeluun?
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Voisin kuvitella, että työttömien hitsareiden armeija antoi pukukoppikäytävän välittömässä läheisyydessä standing ovationit. Class act.

Vitun hieno kiekkokansa. Vitun hieno kansa. Pori.


Kovin moni ei ole hyväksynyt tätä viimeistä tempausta, (Tuskin kukaan) joten kerää aivosolusi vässykkä. Toi lässytys menee jo liian pitkälle.

EDIT: Ja se sunnuntai ei edelleenkään ole löysännyt sitä vatiaan.
 
Viimeksi muokattu:

Jerkkola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kolme kovaa: Pori, Pata ja Pesäkarhut
Vieläkö Ässä-johto seisoo entisen sankarin takana?!? Joko alkaa ECHL kutsua ja siellä hommat nyrkkisankarina?!? Harmi, odotin että Nickerson olisi ottanut suurta roolia, kiekollista roolia, ässä pakasssa..

Sakot tärähtää seuralle takuuvarmasti..
'


Jos luit tuon postaamasi linkin tekstin loppuun saakka, niin siinähän tuo Ässä-johdon kanta asiaan tulee varsin selvästi.
 

Mietsuslav

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuka porttikiellot hallille / peleihin jakaa? Mitään ennakkotapausta ei tietääkseni ole vastaanvanlaisesta tapahtumasta, mutta uskoisin että mahdolliset porttikiellot jakaa SM-liiga.
Riittäiskö Hassisella valtuudet?

Olen pystynyt noita Nickersonin jäällä tapahtuvia kilahduksia katselemaan ihan naureskellen ja hyvänä viihteenä (pl. mailalla huitomiset), mutta jos homma viedään käytäville ottelussa, jossa itse ei edes ole pelannut, niin jokin raja on ylitetty. Taitaa miehellä oikeasti olla tarvetta anger managementille. Toisaalta tämäkin ihan loistavaa leffaviihdettä mallia Lämäri, mutta hauskaa vaan niin kauan kunnes jotain sattuu.

On kuitenkin tälläkin kaudella tullut sellaista uutisointia Satakunnan kansalta ja Iltalehdeltä, ettei kovin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä noista raporteista voi tehdä. Odottelen silminnäkijähavaintoja.
 

Patajukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Perinteiset kilpaurheiluseurat
Jos, tapahtuneen jälkeen Nicke pelaa vielä isonmäen hornan kattilassa niin käyn laittaa perseeni pleksiin! Vittu nyt loppu mun kärsivällisyys.

Saatanan alyvapaa!
 

sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Jos tämä pitää paikkansa, eikä kantee ole millään tavalla provosoinut Nickersonia,

Vittus sillä ole mitään väliä vaikka Kantee ois sanonut vatipäälle mitä tahansa. Jos pelaaja on jo pelikiellossa ei silloin vaan mennä siviilitpäällä vastajoukkueen pelaajien kimppuun tahi nyt kenenkään muunkaan. Eikä silläkään ole väliä onko se pikku tönäisy tai jotain, tällaista ei vaan tehdä. Ensimmäiset yrittää jo puolustella vatipäätä kun media sitä ja tätä. Nyt oikeesti porissakin voi vähän yrittää ottaa sitä päätä pois perseestä.
 

Sheed

Jäsen
Kovin moni ei ole hyväksyntu tätä viimeistä tempausta, (Tuskin kukaan) joten kerää aivosolusi vässykkä. Toi lässytys menee jo liian pitkälle.

Miksi ette hyväksy? Olihan se Laine-hyökkäys vielä niin mielettömän kunniotettavaa. Joo, mä kerään soluni - unohdin jo hetken, että keskutelen valtakunnan johtavien ajattelijoien kanssa samalla kanavalla.

En provoa. Olen vain niin vitun pettynyt, että suosikkipelaajani tekee itsetään pellen tälläkin tasolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös