Mainos

Mason aikakausi – Kerhon peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 539 516
  • 8 240

Kerhonpojjaat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Tampa
Tämäpä se. Kun taso on valmiiksi huono, niin tänään se oli jopa "ihan ok"

Viheltämättä jäi. Ongelma on se, että sen tason ei pitäisi olla "ihan ok" vaan priimaa ammattilaissarjassa. Edelleen, tänään vihellykset oli hyviä, mutta kun ne pitäisi aina olla sitä. Hyvä esimerkki Skinnarin vääntö ekassa erässä, josta molemmat otti kakkosen. Jokainen varmasti tiedostaa, että noistakin on vihelletty toiselle kakkonen ja itse asiassa pahimmillaan ulos. Yllätyin, että meni noinkin positiivisesti.

Liigassa vihelletään ja tarkistetaan aivan liikaa. Voi olla, että olen vain onnellinen siitä pienestä asiasta, että ei liikaa pilli soi.
On hyvä että annetaan pelata, eikä vihelletä vääriä, tai leppoisasti.

Mutta en ymmärrä, miksi tästä sarjasta tehdään väkisin vielä heikompaa. Tänään(Kin) jäi vähintään 4 täysin selkeää kiinnipitämistä/estämistä, sekä muutama päivänselvää koukkaamista ja yksi selkeä korkea maila.

Kerhollekkin olisi pitänyt viheltää muutama jäähy enemmän.

OJ antoi hienosti kehuja yhdessä haastattelussa, kun kiitti tuomareita siitä, että otti pois noita kiekottoman estämistä, koska heidän pelitapa perustuu siihen, että laitetaan kiekkoa puolustuksen taakse. Mielestäni noi estämiset pitäisi ottaa myös pois.

Lisäksi jos roikut toisen paidassa kiinni, pitäisi aina ottaa pois. Heikointa liigan tuomarityöskentelyssä on linja, jota ei ole, sekä se että joka ikisessä pelissä täytyy jäähyt mennä tasan, vaikka näin ei pitäisi olla asia.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toinen välisarjapiste! 2/27.
Täysin epäreilu ja urheilun vastainen järjestelmä on tämä välisarja, siis täysin. Vituttaa teidän ja Mason puolesta. Niin pienet marginaalit ja sitten jatkoonmenijä ratkeaa sillä, saatko pelata lisäpelit Kärppiä ja HIFK:a vastaan vai onko kenties SaiPa ylimääräisenä listalla kahdesti .
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuomaritoimintaan täysin keltamustien lasien läpi sanon, että paskaa oli taas. Minä koen, että Kärpät kärsi tänä viikonloppuna enemmän, eikä sitä muuksi muuta edes se, että Kärpät teki koko viikonlopun ainoalla kokonaisella 2min ylivoimallaan maalin. Tuomaritoiminta oli tutun paskaa. No, ehkä eilen ensimmäisessä erässä vielä normaaliakin paskempaa, kun tuomarit pitivät täysin jaloissa olleen Kerhon pelissä mukana pitämällä pillit taskuissaan.

HPK:n peliesityksistä sen verran, että mielestäni Maso repii tuosta joukkueesta hyvin tehoja irti.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Skinnari oli hyvä ykkösessä vaikka ei vielä mikään maalintekijä ole mutta enemmän halua kuin monella muulla kerhossa. Nessun paikka nelosessa tai poppareilla vaikka taisi tänään vituttaa kun oikein taklas!
Sitten jälleen viikon tauko eli varmaan Lahdessa ihmetellään 40min jonka jälkeen pelataan jos vielä pelattavaa!

Sellaiset piiparit sitten tänään että varmaan samassa hotellissa olleet näätien kanssa ja ton Pekkalan vois viedä vittuun täältä hämpästä viheltämästä!
 
Kgz

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia
Skinnari, Pelicansien A-junnuista HPKn ykköskenttään ja hetken peliä nähneenä eilen sekä tänään niin oli kentän parhaimpia.

Kertooko tämä HPK hyökkäyksestä kuinka heikoo se on vai Pelicansin kovasta hyökkäyksestä ja muniko vain Pelsut tämän pelaajan muualle?

Mitä vielä ens vuos tuo tulleessaan…
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Skinnari, Pelicansien A-junnuista HPKn ykköskenttään ja hetken peliä nähneenä eilen sekä tänään niin oli kentän parhaimpia.

Kertooko tämä HPK hyökkäyksestä kuinka heikoo se on vai Pelicansin kovasta hyökkäyksestä ja muniko vain Pelsut tämän pelaajan muualle?

Mitä vielä ens vuos tuo tulleessaan…
Kiiskinen kun on tulossa Lahdesta vielä siihen kylkeen, niin kai tähän risukasaankin aurinko alkaa paistaa.

Henriksson, Loimaranta, Päivärinta, Mustonen, Nenonen, Rautiainen… kokonaisuudessaan hinta-laatu-suhteeltaan vtun kallista keskinkertaisuutta (tai silkkaa paskaa) kahden ketjullisen mitalta.

Ketola on ollut ainoa onnistunut ja todella hyvä hankinta tälle kaudelle. Tuulolakin ihan ok.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuulolakin ihan ok.

Tuulola on kyllä ollut enemmän kuin "ihan OK".

Kyllä se on tuon joukkueen syömähammas hyöykkäyksen osalta ja yksi niistä harvoista joka systemaattisesti pystyy operoimaan tuolla laidoissa ja kulmissa ja maalin edessä sitä fyysistä työtä tekemässä.

Tekis mieli sanoa, että ottakaa talteen:menee vielä maaleissa Martelin ohitse.

Ja Martel on kyllä ollut kauden edetessä entistä enemmän vain kaiken edessä. Vielä vähän aikaa sitten toivoin jatkoja, nyt voi pistää mun puolesta Nessun, Musen ja Loimiksen kanssa samaan junaan kauden päättyessä.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja pistetään nyt tämäkin.

Mä tiedän että on äärimmäisen trendin- ja muodinmukaista haukkua tuo Muse maan rakoon tällä palstalla, mutta ei tuo tuon hyökkäyksen lähellekään toivottomin tapaus ole. Paitsi sitten jos on jo joku agenda tyyppiä kohtaan.

Eihän tuo mikään liigan kärkisentteri ole, mutta sen Tuulolan ohella se toinen harvinaisuus, joka pystyy edes pitämään peliä elossa tuolla hyökkäysalueella. Silloin tällöin oivaltaviakin hakuja tontille plus liigan paras aloittaja tällä hetkellä näistä eniten aloittaneista.

Juu juu, ulos vaan munkin puolesta kun kausi on ohi. Mutta ne faktat taas haltuun.
 
clayman

Lisäksi Päivarinta tuonut uuden elementin kakkosketjuun. Edistää peliä ja saa kiekon ketjukavereille. Pisteitäkin olisi heti kertynyt, mutta Danny ei osu enää mistään.

Päivärinnan syöttöprosentti paluuottelussa 86%.

Niin... ja eilen Nurmen syöttöprosentti 92%, mikä on tuolla peliajalla melkoisen kova.
 
Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata

Syöttö% kun aletaan vertaamaan tai niistä keskustelemaan, niin itse asiassa Nurmen % on helkutin paljon kerrytetty kohtuu helpoista pakki pakki syötöistä. Itse asiassa Päivärinnan syöttö% on kohtuu kova hyökkääjälle, kun ajatellaan niitä välejä ja reagointiaikoja varsinkin hyökkäysaluella.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OPEX

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jep, Nurmi on noussut tuon pakiston ykkösnimeksi.

Luojan kiitos, että tuo saatiin kiinnitettyä ensi kaudeksikin.
Alkanut se potentiaali konkretisoitumaan. On kyllä sääli, ettei hyökkäys ole samalla tasolla kuin puolustus. Onhan Hietanen, Nikkilä, Ketola ja Nurmi kova nelikko liigassa, vaikka ongelmiakin on ollut. Toisaalta, niitä ongelmia olisi vähemmän, mikäli hyökkäys olisi samalla tasolla.
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Martel ei ole sellainen pelaaja joka ottaa jengin reppuselkään yksittäisiä suonenvetoja lukuunottamatta. Oikeassa jääkiekkojoukkueessa hyvä maalintekijä ja ratkaisija. Tarvitsee rinnalleen pelimiehiä, niinkuin varmasti valtaosa hyvistä pelaajista. Harvassa on ne jotka yksistään kantavat joukkuetta.

Eihän Martelin pitänyt alunperinkään jäädä Kerhossa yksin vaan se luvattu hankinta antaa edelleen odottaa itseään.

Sanon että jatkoon, koska tiedetään mitä saadaan.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Alkanut se potentiaali konkretisoitumaan. On kyllä sääli, ettei hyökkäys ole samalla tasolla kuin puolustus. Onhan Hietanen, Nikkilä, Ketola ja Nurmi kova nelikko liigassa, vaikka ongelmiakin on ollut. Toisaalta, niitä ongelmia olisi vähemmän, mikäli hyökkäys olisi samalla tasolla.

Joo, kyllähän se ois helpompaa jos tuon nelikon edessä olisi liigatason ykköskenttä.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse hieman ihmettelen, että mitä porukka näkee tuossa Martelissa.. Itse en kyllä pidä mitenkään ihmeellisenä kaverina.

Eiköhän se ole yhdistelmä persoonaa ja niitä jokusia pelejä, joissa ukko on ollut ylikylän jätkä.

Ylikirjoittaa sitten sen faktan, että 85% ajasta on lähinnä sählä, joka hukkailee kiekkoja, tuhlailee nk. varmoja maalipaikkoja, ottaa hölmöjä jäähyjä. Tai oikeastaan vain on kentällä, saamatta sen kummempaa aikaiseksi.
 
Hasselhoffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täysin epäreilu ja urheilun vastainen järjestelmä on tämä välisarja, siis täysin. Vituttaa teidän ja Mason puolesta. Niin pienet marginaalit ja sitten jatkoonmenijä ratkeaa sillä, saatko pelata lisäpelit Kärppiä ja HIFK:a vastaan vai onko kenties SaiPa ylimääräisenä listalla kahdesti .
Nyt kun nää jää historiaan niin jää myös tämä välisarjaporukka, kaudella 18-19 kaikki kolme kuuden joukossa ja lopputuloksissa 1,2 ja 4. Se kun on lähes matemaattisesti mahdotonta.

Sitten tän kauden matematiikkaan, nyt vaatisi lähes pari pinnaa per peli paikka kympin sakkiin eli Kerhon pitäisi olla sarjan paras joukkue loppukauden.

Kauppa auki, vähäiset eurot säästöön ja vastuuta ensi kauden ukoille. Ja ensi syyskuuta odottelemaan.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Lisäksi Päivarinta tuonut uuden elementin kakkosketjuun. Edistää peliä ja saa kiekon ketjukavereille.

Onhan se nuori pelaaja vielä mutta on sille syynsä miksi Lukko halusi kaverista eroon.
On liian suuressa roolissa Kerhossa mutta toisaalta ei Päivärinnan tyyppinen kaveri sovi myöskään alaketjuihin.

Ei kakkosketjun sentterinä tulisi olla pelaajaa joka on tehnyt 74 liigapelissä 4 maalia.
 
laimeasilli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itse hieman ihmettelen, että mitä porukka näkee tuossa Martelissa.. Itse en kyllä pidä mitenkään ihmeellisenä kaverina.
Tasaisen vauhdin taulukon mukaan kaveri tulee tekemään 22 maalia. Tossa porukassa. Toki nyt vasta kasassa 15, mutta pidän aika hyvänä suorituksena.

Jostain pitäisi ensi kaudeksi hakea ykkösen laitaan korvaajaa. En henkeä pidätellen odota Kerhon löytävän vastaavaa. Ei toki ketään tarvitse yks yhteen korvata, mutta ykköskenttä tulisi olla. Martel olisi hyvä 1/3 palanen.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onhan se nuori pelaaja vielä mutta on sille syynsä miksi Lukko halusi kaverista eroon.
On liian suuressa roolissa Kerhossa mutta toisaalta ei Päivärinnan tyyppinen kaveri sovi myöskään alaketjuihin.

Ei kakkosketjun sentterinä tulisi olla pelaajaa joka on tehnyt 74 liigapelissä 4 maalia.
Ensi kaudella kolmosen keskellä ehjä kausi ja sen jälkeen voi hyvinkin olla valmis kärkiketjuihin. Juuri sopiva kolmoseen kirittämään kärkisenttereitä.

Ollut kuukausia poissa ja heti paluuottelussa voitti 62% kaksinkamppailuista. Kyllä se Päivärinta pärjää alaketjuissakin.
 
Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Ensi kaudella kolmosen keskellä ehjä kausi ja sen jälkeen voi hyvinkin olla valmis kärkiketjuihin. Juuri sopiva kolmoseen kirittämään kärkisenttereitä.

Sen huomaa sitten ensikaudella mutta näkisin ehkä juurikin sen ainoan paikan juuri kolmosen keskellä, kaiken mennessä hyvin ja kehityksen kasvaessa jotain, stuntteja ylenpänä mutta lähtökohtaisesti ei missään nimessä kärkiketjun kamaa vielä ensikaudella eikä herranjumala missään nimessä tällä kaudella vaikka siellä joutuukin pelaamaan
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Alkanut se potentiaali konkretisoitumaan. On kyllä sääli, ettei hyökkäys ole samalla tasolla kuin puolustus. Onhan Hietanen, Nikkilä, Ketola ja Nurmi kova nelikko liigassa, vaikka ongelmiakin on ollut. Toisaalta, niitä ongelmia olisi vähemmän, mikäli hyökkäys olisi samalla tasolla.
Jos palstan kirjoittajat olisivat äänestyksellä päättäneet, Nurmi varmaan olisi laitettu ulos viime kaudella? Malttia kaikki, sekä varsinkin itse Kerhon että nuorien pelaajien kanssa!

Kun pakiston loppupaikoille on tarjolla Ahonen, Pulli, Ikonen ja varauksella Karjalainen, niin onhan tuo alapää Raju mukaan lukien ihan sairaan hyvä Kerhon resursseilla toimivalle liigajoukkueelle. Ihan mitalipelikelpoinen nippu. Valitettavasti hyökkäys ei sitä tällä kaudella ole. Ei lähelläkään, vaikka välillä tulee hyviäkin onnistumisia. Yritystä on ollut kiitettävästi, vaikka täällä sitäkin paljon kritisoidaan, mutta joukueen taitovaje on suuri sekä kiekon hallinnassa että viimeistelyssä. Toisaalta, yksi hyvä pelintekijä (laituri tai sentteri) ja yksi hyvä tasainen maalintekijä muuttaisi jo paljon asetelmia. Ei me mitään Fehriä tai Jolya tarvita, joku ”Kuusela” olisi ihan kova ekalle pestille.

EDIT: Ja tuolla ”Kuuselalla” tarkoitin tyyppiä ja tasoa, millä Kristian vielä pari kautta sitten pelasi.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös