Skinnari ratkaisee. Tieto.Ihan kivan näköistä hyrräämistä, mutta valitettavasti ei riitä laatu naulata paikoista. Tehot hyökkääjistä tällä hetkellä puhtaasti Tuulolan varassa ja se kertoo jo aika paljon.
Toivo kahdesta pisteestä lepää rankkari-arvonnassa.
Kunnioitti TurustaTuulola on ihq.
Turunen seinälle.
Siinäkään Turunen muuta tehnyt, kun pari potkua ja nilkkaojennukset perään.Tuulola on ihq.
Turunen seinälle.
Piti naamaa samallaSiinäkään Turunen muuta tehnyt, kun pari potkua ja nilkkaojennukset perään.
Oppinut Nenoselta kaveeraamisen vastustajan kanssa aika nopeasti.Näinkö oikein Wisehockeyn tilastoista, että Martel on voittanut 26% kamppailusta?
Se ei ole ihan hirveän hyvä lukema tuon tyyppiseltä pelaajalta.
Piti naamaa samalla
Eikä varsinkaan siitä, kun takakädellä repii jäähän kun muuten ei pysähdy.Ei kai nyt taklauksesta jäähyä kuulu antaa?
Jos tollanen oli, niin se on eri juttu. Tai jos oli kiekoton.Eikä varsinkaan siitä, kun takakädellä repii jäähän kun muuten ei pysähdy.
Toivottavasti Maso aukaisee suunsa pressissä tuomareista.
VMP. Aivan järkyttävän vieraskoreaa tuomarointia etenkin tänään.Toivottavasti aukaisee suunta ja kiittää tuomareita tämän suorituksen jälkeen. Molemmat pelit ovat olleet aivan hirveää roikkumista HPK:n osalta.
Toivottavasti aukaisee suunta ja kiittää tuomareita tämän suorituksen jälkeen. Molemmat pelit ovat olleet aivan hirveää roikkumista HPK:n osalta.
Vahvemmat lasit siellä....Toivottavasti aukaisee suunta ja kiittää tuomareita tämän suorituksen jälkeen. Molemmat pelit ovat olleet aivan hirveää roikkumista HPK:n osalta.
Kuumat pelaajat ratkaisee, tjsp.2 ekaa Rautiainen ja Loimaranta.
Voi jumalauta mä sanon.
Tahallaanko tässä jo koitetaan hävitä?
Varmaan viimeinen on sitten Nenonen mikäli komedia pitää.