Markus Seikola – mätisäkki vai väärin ymmärretty nero?

  • 58 979
  • 137

-TMA-

Jäsen
Niin no, viimeisin mitä seura on tiedottanut Seikolasta ennen tätä on että "Seikola on täysin toipunut leikkauksesta ja tuli vaan pientä takapakkia loukkaantumiseen liittymättömän tulehduksen vuoksi, kauden avauksessa on kuitenkin jo mukana". (Ei nyt ehkä ihan sanalleen noin, mutta kuitenkin). Tämä ilmoitettiin videohaastattelussa pari kuukautta sitten... Että ei tämä nyt vielä suurta luottamusta herätä. Ymmärrän että loukkaantumisista ilmoittaminen on monella tavalla hankalaa mutta aika totaalisesti vihkoon on mennyt tästä Seikola-casestakin tiedottaminen, samoin kun nyt Lucesta ja Tukosesta.

Kovin paljoa ei voida Seikolan paluulta odottaa kun mies on ollut pelaamatta (muutamaa harjoitusmatsia lukuunottamatta) yli vuoden. Toivottavasti kuitenkin toipuu ja ura saa vielä jatkua monta vuotta.

Joo, voi olla, että multa meni vähän ohi mitä M.O.R.O tarkoitti kommentillaan, sillä itse en viitannut TPS:n tiedottamiseen. Esimerkiksi Iltalehdessä todettiin seuraavaa 12. syyskuuta:
 

septi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuo uutinen olikin mennyt meikäläiseltä täysin ohi, ei ole osunut edes foorumilla linkki silmiin. Olisi kai tästäkin voinut seuran omilla nettisivuilla silti ohimennen mainita?
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Ennen tätä viimeisintä isoa loukkaantumista pelasi siis viime kaudella 15 ottelua tehoin 0+2 -10. Tämän kauden harjoitusotteluissa loukkaantumisesta parannuttuaan pelasi 3 ottelua 0+1 ±0. Seikolalla on melko paljon näytettävää nykytasostaan, kun liikkuu kuitenkin edelleen ykköskorin kiekollisen pakin statuksella.

Seikolalle kaikkea hyvää, mutta kylmästi faktoja katsoen olisi ollut kenties parempi lopettaa tähän. TPS olisi nostanut vakuutuksesta osan palkkaa ja hommattu loppukaudeksi korvaaja. Nythän juoksee tietty - niin kuin oikein onkin- palkka työssäoloajalta, ei saada vakuutusrahoja ja Seikola on puolikuntoisena kaukalossa käytännössä ilman että pelannut kahteen kauteen.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Seikola on tosiaan kysymysmerkki ja epäilen vahvasti, että tällaisen vammakierteen jälkeen miehellä on tuskin mitään asiaa huippuvuosien kondikseen jolloin oli alati vaarallinen siniviivapyssy. Seikola pitää myös pitää maltillisella peliajalla alkuun, koska pelituntuma on vähäistä tai sitä ei oikeastaan ole, joten roolitus on hyvin tärkeää. Jälleen kerran Seikola olisi hyvä lähettää johonkin divarinippuun hakemaan pari peliä tuntumaa, mutta minne? Toivottavasti putki liikkuisi, vittu sitä ei tuo meidän av-kestä jos Seikola istuu 2-3 kappaletta pariminuuttisia jostain kampituksista/peli.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Seikolalle kaikkea hyvää, mutta kylmästi faktoja katsoen olisi ollut kenties parempi lopettaa tähän.

Nimen omaa. Pari kertaa jo yrittänyt uudestaan, eikä hommasta oikein mitään näytä tulevan enää. Miksi ei siis lopettaa ajoissa?
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Seikola ei ole kokoonpanossa Lukkoa vastaan. Harmi. Kaksi nollaa pidetty miehen oltua messissä.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
"Mätisäkiltä" hyvää peliä tänään ja pääsi ylivoimallekkin jo pikkaisen kokeilemaan. Oli esimerkiksi Gysbersiä tänään valovuoden edellä viivapelaamisessa.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
"Mätisäkiltä" hyvää peliä tänään ja pääsi ylivoimallekkin jo pikkaisen kokeilemaan. Oli esimerkiksi Gysbersiä tänään valovuoden edellä viivapelaamisessa.
Oliko tosiaan? Miten se realisoitui muutenkin kuin maalin yli laukauksissa tai sitten ensimmäiseen mieheen osumalla?
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Oliko tosiaan? Miten se realisoitui muutenkin kuin maalin yli laukauksissa tai sitten ensimmäiseen mieheen osumalla?
AInakin niitä vetoja tuli toisin kuin Gysbersiltä. Lisäksi pari jäätävää haltuunottoa paskoista syötöistä viivalta joista Gysbers olisi ollut vähintäänkin turvallaan ja SaiPalainen yksin läpi.

Tämän lisäksi omissa rauhallista peliä eikä yhtään harhasyöttöä.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Totta on että vetoja YV:llä tuli, joka on minustakin hyvä asia, mutta kyllähän sitä odottaisi että ne menisivät edes sinne päin.
Tuo "ei harhasyöttöä" on kyllä aivan roskaa ja en pysty oikeasti sanomaan miten joku muu olisi saattanut saada jonkin syöön kiinni.

Hyvää on se, että puolustajia on viimeinkin riittävästi eikä homma kaadu heti yhden poissaoloon.
 

esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Oliko tosiaan? Miten se realisoitui muutenkin kuin maalin yli laukauksissa tai sitten ensimmäiseen mieheen osumalla?
Niin kuin sanottu, laukauksia Seikolalta tuli ja vaikkanne osuivat jokainen kärkipuolustajaan, josta ohjautuivat yli, niin ainakin Saipa joutui puolustamaan viivaa. Erona Gysbersiin myös se, että Seikolalta lämärit lähti "yhtä nopeasti" kuin Simonin ainaiset ranarit. Siihen vaaditaan aika kovan luokan rannelaukaus jotta ne uppoo, varsinkin kun Smolenak ei varsinaista maskimiehen roolia toimita. Vielä kun Seikola saa kiinni pelituntumasta ja saa lämätä suoraan syötöstä, niin uskon purkin aukeavan. Tämä myös antaa Laschille enemmän tilaa hakea niitä puolustuksen läpi-syöttöjä. Niin kuin sanoin, Seikolalla on vasta 3 peliä alla vuoden tauon jälkeen, niin annetaan sille aikaa.

Vaikka ei tähän ketjuun kuulu, niin samaan hengen vetoon haluan kyllä Gysbersiä sen verran puolustaakin, että omassa päässä pelaamisessa on hieman parantanut. Antaa nopeammin syötön ja pelaa jopa hieman kovemmin/enemmän fyysistä peliä. Parannettavaa kyllä löytyy, mutta tuntuu valmentajan vaihdos tuoneen lisää asennetta hänenkin peliinsä.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen myös pitänyt Markuksen esityksiä laadukkaina. Virheet omissa ovat loistaneet poissaoloillaan, otteista huokuu rauhallisuus ja peliä edistäviä ratkaisuita tehdään jatkuvasti. Ylivoimalla lisää jääaikaa vaan.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Ööh tuotas noin. Mikä varotoimenpide nyt on kyseessä Seikolalla? On muuten aika harvinaista ehkä tällainenkin skenaario, että kokeneista runkopelaajista Nummelin, Tukonen ja Seikola lopettaisivat uransa tähän kauteen. Tepsin tuurin perusteella ei mitenkään mahdotonta.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Ööh tuotas noin. Mikä varotoimenpide nyt on kyseessä Seikolalla? On muuten aika harvinaista ehkä tällainenkin skenaario, että kokeneista runkopelaajista Nummelin, Tukonen ja Seikola lopettaisivat uransa tähän kauteen. Tepsin tuurin perusteella ei mitenkään mahdotonta.
Varmaan sama homma kuin viimeksi eli koska perättäisinä päivinä pelit ja Seikolalla pitkä loukkaantuminen takana niin ei haluta rasittaa ja riskeerata vaan pelataan varman päälle ja annetaan miehen huilata toinen noista perättäisistä peleistä.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Joo, hyvä vaan antaa Seikolan huilata, varsinkin nyt, kun pakistossa on se tilanne, että muuten Lehtonen istuisi penkin päässä puremassa tuppea.
 

HTEspi

Jäsen
Seikola on ollut paluunsa jälkeen hyvä. Liike ei ehkä ole parhaalla tasolla, mutta paikkaa puutettaan loistavalla sijoittumisella. Kiekon saatuaan harvemmin sitä menettää, saa sen lähes poikkeuksetta eteenpäin omille. On myös ainoa puolustajamme, joka saa hyökkäyssiniseltä kiekon maalille. Gysbers, Seigo, Mojzis ja kumppanit testailevat karvaajan polvisuojien kestävyyttä, mutta Seikola saa kiekon lähes aina maalille asti. Taitolaji selvästi sekin.

Jostai syystä tälle herralle ei anneta palkintoa hyvistä otteista ylivoiman muodossa. Käy välillä joitain jämäsekunteja vetämässä ylivoimassa, mutta esimerkiksi eilisessä Tappara-pelissä 5-3 -yv:tä oli tahkomassa viivassa Gysbers. Lopputulos oli surullinen. Kuten vitutusketjussa totesin, meillä on puolustajien maalipörssin moninkertainen voittaja, mutta häntä ei peluuteta ylivoimassa, ei edes viidellä kolmea vastaan. Mielestäni uskomatonta resurssien tuhlaamista.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
On myös ainoa puolustajamme, joka saa hyökkäyssiniseltä kiekon maalille. Gysbers, Seigo, Mojzis ja kumppanit testailevat karvaajan polvisuojien kestävyyttä, mutta Seikola saa kiekon lähes aina maalille asti. Taitolaji selvästi sekin.

Onhan se. Siinä on pari avainasiaa: kiekkoa pitää pystyä ensin liikuttamaan sivuttain (joko syötöllä tai jalalla) ja tämän jälkeen laukaisun tulee lähteä niin lyhyellä virityksellä, että pakki ei ehdi peittämään. Skeptinen olen edelleen Seikolan kuntoon tätä kautta ajatellen, mutta kyllähän hän liigan parhaita yv pakkeja on ehdottomasti.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Seikola ansaitsisi yv-vastuuta esim. Gysbersiä enemmän. Siinä missä tuota rosteria tulee ensi kaudelle tuulettaa urakalla, niin Seikola ansaitsee jatkopahvia. Omassa päässä Markus on ollut jopa parempi mitä odotin.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Seikola ansaitsisi yv-vastuuta esim. Gysbersiä enemmän. Siinä missä tuota rosteria tulee ensi kaudelle tuulettaa urakalla, niin Seikola ansaitsee jatkopahvia. Omassa päässä Markus on ollut jopa parempi mitä odotin.

Joo, ilman muuta. Tehdään kolmen vuoden lappu samantein, kun on ollut niin helvetin hyvä. Nyt on ihan pakko kysyä, että kun sinä kirjoittajana: oletko juovuksissa?
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Joo, ilman muuta. Tehdään kolmen vuoden lappu samantein, kun on ollut niin helvetin hyvä. Nyt on ihan pakko kysyä, että kun sinä kirjoittajana: oletko juovuksissa?

:D En ole. Olen vaan tottunut näkemään Seikolan todella paskana pelaajana omassa päässä, ja ottaen huomioon päälle vuoden tauon, olisin odottanut huonompaa pelaamista omissa. Eihän se mikään sheaweber siellä ole, mutta lähtökohdat huomioon ottaen en ole pettynyt.

"Seikola ansaitsee" -sanonta oli ehkä vähän radikaali, ja muutenkin muotoilin tuon viestini vähän huonosti, mutta itse olisin siis valmis katsomaan, mitä tästä tulisi. Tuskin ainakaan kalliiksi tulisi. Ja siis kolmosparin roolissa, yv-vastuulla höystettynä. Toki jos ei nyt kevätkaudellakaan saa tehoja aikaiseksi, niin sitten tilanne on eri. Hitaasti Seikolaa ollaan kuitenkin sisäänajettu, joten etenkin siksi, että olen ihan saatanan kyllästynyt Simon Gysbersiin, niin Seikolan näkisin ansaitsevan lisävastuuta ylivoimalla.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
"Seikola ansaitsee" -sanonta oli ehkä vähän radikaali, ja muutenkin muotoilin tuon viestini vähän huonosti, mutta itse olisin siis valmis katsomaan, mitä tästä tulisi. Tuskin ainakaan kalliiksi tulisi. Ja siis kolmosparin roolissa, yv-vastuulla höystettynä. Toki jos ei nyt kevätkaudellakaan saa tehoja aikaiseksi, niin sitten tilanne on eri. Hitaasti Seikolaa ollaan kuitenkin sisäänajettu, joten etenkin siksi, että olen ihan saatanan kyllästynyt Simon Gysbersiin, niin Seikolan näkisin ansaitsevan lisävastuuta ylivoimalla.

Lisää vaan ylivoimavastuuta kun siitä maksettu, mutta ellei keväällä synny tulosta niin helvetin kauas palloseurasta, kiitos.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Seikolan hinta-laatu suhde on kyllä karmaiseva jopa Arse Vuoren standardeilla mitattuna, joten ei missään nimessä jatkosopparia saisi hänelle tarjota.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Seikolan hinta-laatu suhde on kyllä karmaiseva jopa Arse Vuoren standardeilla mitattuna, joten ei missään nimessä jatkosopparia saisi hänelle tarjota.

Se on toki totta, että tämänhetkinen soppari on järkyttävän ylihintainen, tosin siitä menee propsit Vuorelle taas kerran, kun on taas yksi lasinen äijä hankittu näinkin halvalla. Jos Seikola suostuu pudottamaan palkkaansa, niin ylempänä mielipiteeni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös