Mainos

Markus Lindström HIFK:n toimitusjohtajana

  • 50 463
  • 331

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Mulle jäi kyllä ihan hyvä kuva kaverista, mutta ehkä se myyntijohtajan homma sopi sille paremmin.

Mutta hyvällä muistelen ja onnea jatkoon!
Pari kertaa tapasin HIFK:n tilaisuuksissa, mukava kaveri, olisin voinut lähteä ottamaan äijän kanssa kuppia, mutta en olisi antanut firmaani hoidettavaksi. Onnea jatkoon toki.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mulle tuli nyt tästä sangen yllättävästä uutisesta kyllä sellainen heti mieleen, että nyt tuossa seurassa menevät oikeasti kaikki olennaisimmat pestit uusiksi. Urheilujohtaja, mediapäällikkö, toimitusjohtaja ovat jo saaneet kenkää. (en tosin tuosta mediapäälliköstä tiedä lähtikö se oikeasti itse) musta tuntuu, että hallitus on tuntenut nyt sen paineen, että tästä saatana alkaa jo kaikki sponsoritkin lähteä ja on pakko toimia.

Itse toivon ja uskon, että Ville Peltonen ei ole enää ensi kaudella päävalmentaja. Nyt siellä menee sekä talousjohtajan paikka että urheilujohtajan paikka uusiksi ja toivon mukaan HIFK:n hallitus ymmärtää sen, että uusien johtajien pitää saada valita henkilökuntansa.
 

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
On ainakin "hieno"kuva iltalehdessä. Kännykkä korvalla katse kauas tulev... tyhjyyteen.
 

Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Vaikuttaa ”nyt on pakko saatana tehdä jotain näkyvää” tyyppiseltä muuvilta.
Ja samalla "kuka seuraavaksi heitetään susille?" tyyppiseltä. Fanit hermostuivat Peltoseen ja hallitukseen, eikä Salmelaisen viskaaminen yli laidan riittänyt, niin kokeillaan seuraavaksi tätä. Kukaan ei ole turvassa puhdistuksilta (paitsi tietysti ne muutamat).
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tarkemmin ottaen työsuhde on purettu yhteisymmärryksessä, mikä on eri asia kuin irtisanominen
Kun johtajatason henkilön työsopimus puretaan ja korvauksesta sovitaan ilman riitelyä, niin ainahan se on ”sopimus on purettu yhteisymmärryksessä”.

Myös IL tietää kertoa, että IFK oli tässä asiassa aloitteellinen:

 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kengän kuva persuuksille. Aivan kaikille. Peltoselle myös.
Eikös hallituksen puheenjohtaja todennut sekä Salmelaisen että Lindströmin lähdon yhteyksissä, että urheilullinen menestys on ollut liian vaatimatonta. No kuka siitä on ollut eniten vastuussa viimeisen 3 vuoden aikana? Peltonen ja muu valmennusryhmä. Menisikö tämä niin, että Peltoselle suodaan mediahiljaisuus MM-kisojen ajaksi ja sen jälkeen julkistetaan uutinen hänenkin työsuhteen purkamisesta?
 

Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Kun johtajatason henkilön työsopimus puretaan ja korvauksesta sovitaan ilman riitelyä, niin ainahan se on ”sopimus on purettu yhteisymmärryksessä”.

Myös IL tietää kertoa, että IFK oli tässä asiassa aloitteellinen:

Eikä tarvitse olla johtajakaan, voi olla toimihenkilökin, minä olen kerran lähtenyt kävelemään yhdestä työpaikasta tuolla tavalla.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL ja Liiga
Raportoin. Joudut tästä vastuuseen. En ole koskaan ennen raportoinut mistään, mutta rajansa kaikella. Penaa tulossa.
Musta se oli ihan hyvä vitsi ja se nauratti. Älä Sofia ole niin tosikko. :)
On kyllä mielenkiintoista kuulla seuraavan toimarin nimi ja CV. Vai mennäänköhän tässäkin vain fiiliksen ja haastattelun perusteella?
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös hallituksen puheenjohtaja todennut sekä Salmelaisen että Lindströmin lähdon yhteyksissä, että urheilullinen menestys on ollut liian vaatimatonta. No kuka siitä on ollut eniten vastuussa viimeisen 3 vuoden aikana? Peltonen ja muu valmennusryhmä. Menisikö tämä niin, että Peltoselle suodaan mediahiljaisuus MM-kisojen ajaksi ja sen jälkeen julkistetaan uutinen hänenkin työsuhteen purkamisesta?
Näin uskoisin.

Olikohan muuten se Lehterän poisjäänti sopimuspelaajalistasta sittenkään vahinko, vai onkohan hänkin saanut jo käytännössä potkut, mutta ei ole vielä saatu sopimusta minnekään kaupaksi?
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Denver Broncos & Colorado Avalanche
Kaikki muut saa kenkää paitsi Peltonen? Tsiisus sentään.

Voisiko hallituksen strategiana olla, että koko joukkue ja organisaatio rakennetaan Peltosen ympärille? Jos se on väärät ihmiset, jotka estävät joukkuetta kukoistamasta ja menestymästä, niin ei se välttämättä ole huono idea heittää sitä ”jarruketjua” ulos.

Useinhan tyydytään helppoon purkkaratkaisuun ja vaihdetaan valmentaja, koska ”koko joukkuetta ei voida vaihtaa”, mutta jospa Peltosessa aidosti kytee jonkinlainen kerran vuosisadassa syntyvä valmentajavelho? Sellainen, jonka potentiaalin ulosmittaamiseksi kannattaa vaihtaa paitsi joukkue, mutta myös koko taustaorganisaatio hänelle sopivaksi?
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisiko hallituksen strategiana olla, että koko joukkue ja organisaatio rakennetaan Peltosen ympärille?

No tämähän se varsinainen kuningasidea olisi. Jos Peltosen ympärille kannattaisi rakentaa yhtään mitään, olisi hän pystynyt kolmen kautensa aikana näyttämään edes jonkinlaista edistymisen merkkejä. Hänellä oli hyvät ja kalliit joukkueet valmennettavanaan, mutta tulos oli aina korkeintaan keskinkertainen.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaikkei mielestäni kaikkea voi kaataa Lindströmin ja Salmelaisen niskaan niin kyllä tj:n erottaminen varmasti oli oikea ratkaisu. Mutta kuka hänet alunperin siihen hommaan palkkasi? Hallitus tietenkin, eli varsinainen syypää löytyy sieltä. Onko siellä vaihtunut väki? Ellei, niin sieltä pitäisi aloittaa.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Nyt on oikea meininki. Muutosta tarvitaan joka edellyttää myös kipeitä ratkaisuja, johon HIFK:n hallitus näyttää nyt olevan kykenevä. Toivottavasti palkkaavat raudanlujan ammattilaisen tilalle.
Toki tässä tapahtuu nyt paljon avainpaikoilla, joten riskit ensi kaudesta on olemassa.
 

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt on oikea meininki. Muutosta tarvitaan joka edellyttää myös kipeitä ratkaisuja, johon HIFK:n hallitus näyttää nyt olevan kykenevä. Toivottavasti palkkaavat raudanlujan ammattilaisen tilalle.
Toki tässä tapahtuu nyt paljon avainpaikoilla, joten riskit ensi kaudesta on olemassa.

Paikkailevat omia mokiaan tällä hetkellä, mutta parempi sekin kun ettei mitään tehtäisi. Nyt pitäisi vielä paikata se kaikista suurin moka, eli Peltosen jatkosopimus pitäisi purkaa. Maksoi mitä maksoi.
 

Tuamas

Jäsen
Kävin mielenkiinnosta Lindströmin CV:n läpi.

Mistähän ihmeestä kuva jannusta talousmiehenä on syntynyt?

Eihän kaverilla ollut juuri mitään kokemusta siltä puolelta, vaan näytti CV:n perusteella ihan puhtaalta myyntihessulta.

Tälle keväälle on molemmissa perinteisissä punaisissa näemmä päätetty, että isot liikkeet ovat näyttäviä. Pata pisti päävalmentajan ja toimarin kiertoon, Kamraateilta UTJ ja toimari vaihtoon.

Molemmissa muuten toimari oli aiemmalta kokemukseltaan ennen kaikkea myyntihessu.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Kaikki muut saa kenkää paitsi Peltonen. Mies joka ensimmäisenä olisi pitänyt ”aikalisän” jälkeen heittää pihalle.
Villen ilme on jälleen kerran hämmentynyt (tiedätte kyllä sen ilmeen) kun palaa Tsekin kisoista. "Hei, mihin kaikki on lähteneet, ja ketäs te olette?"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös