Mainos

Markus Jämsä urheilutoimenjohtajana – näillä mennään, mutta kuinka pitkälle?

  • 22 282
  • 67

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Ei... ei. Nyt riittää. Nyt saa tämä puuhastelu loppua, mieluiten tänään. Tämä saatanan puuhastelija on toiminut urheilutoimenjohtajana muutaman kauden ajan. Suurimmat kritiikit ovat kohdistuneet erityisesti kesken kauden hankintoihin, jotka ovat menneet järjestäen vihkoon. Pistetään budjetin viimeisetkin pennit haisemaan ihan miten sattuu ilman minkään valtakunnan suunnitelmia. "Hei, täähän vaikuttaa kivalta..."

Mestis-kausien tusinahankinnat, Rachunek, Pesonen, Lammassaari, Spilar, Lucenius, Männikkö, Blomqvist, Vihko, Lamberg...

Sportilla ei ole yksinkertaisesti varaa tuhlata rahoja keskinkertaisiin, huonoihin tai erittäin huonoihin hankintoihin. Kaikesta tästä vastuussa on Ere. Mestis-kausilta tuttu puuhastelu näkyy edelleen tänäkin päivänä, vaikka pelataan jo kolmatta liigakautta! Siis vittu KOLMATTA! Nykyinen kausi on Erelle kaikenkaikkiaan jo viides. Viiden kauden perusteella voidaan alkaa tekemään johtopäätöksiä, että urheilutoimenjohtajan työt eivät sovi Erelle. Mikäli Eren annetaan jatkaa, hänestä on tulossa suurin este ja haitta Sportin menestykselle.

Tällä kaudella Ere on puhunut miten rauhallisesti tutkitaan markkinoita ja lyödään rahat kiinni, kun mahdollisuus tulee... Rahoilla saadaan loukkaantunut 35-vuotias pelaaja ja hyödytön pommikone loppukauden ajaksi. Samaan aikaan annetaan oman kasvatin siirtyä aivan vapaasti toiseen seuraan kolmivuotisella pahvilla. Mitä vittua nyt taas?

Minun mittani on tullut täyteen, enkä varmasti ole yksin. Virheet toistuu kaudesta toiseen, eikä koskaan ole oppinut mitään. Mahdollisuudet on annettu. Tästä ei saa tulla Erelle mitään suojatyöpaikkaa.

Tästä oma ketju Erelle, kritiikille, potkuhuudoille, puolustukselle ja kehuille.
 
Viimeksi muokattu:

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Nikko siirtyi SaiPaan, me naarattiin jo valmiiksi loukkaantunut Vihko. "Jee!".

Tuossa ylempänähän se jo lukeekin. Olen niin tunnekuohuissa, että meni ekalla lukukerralla ohi. Vittu.
 

justus967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Erestä tuli peliuran jälkeen markkinointiassistentti. Jollain ihmeen konstilla mies olikin yhtäkkiä urheilutoimenjohtaja. Ei se nyt oikeassa elämässä yleensä noin mene ellei sitten ole valtavan osaava henkilö. Jokainen voi miettiä, millaisen jengin Ere kokosi ekalle liigakaudelle verrattuna Jukureihin ja Kookooseen. No on selvää, että aikaa oli vähemmän, mutta silti. Ekan kauden suurimmat palkat maksettiin Gene-Matille, Pesoselle ja Lammassaarelle. Näihin upposikin lähes 250 000. Tuolla rahalla saisi helvetin laadukkaita kotimaisia pelaajia neljä-viisi.
No eka kausi oli varmaan harjoittelua.
Viime kaudella tuo Spilar oli aivan käsittämätön ja samoin sen jälkeiset hätähankinnat. Miksi Blomqvistin jatko julkaistiin jo joulun aikaan? Oliko näytöt tosiaan niin kovat? Miten Vaskivuo sai koeajan jälkeen sopparin? No tähän vaikuttaa tietysti myös valmennus.
Ja nyt ei saatu omaa Nikkoa takaisin. Juuri tämä olisi ollut jumalattoman tärkeää. Otettiin mielummin loukkaantunut kehärääkki.
Onnistumisiakin on tullut. Gröndalista kasvoi kunnon liigapakki ja Kiviranta oli hyvä löytö.
Mutta... Pienen seuran täytyy onnistua hankinnoissa. Nyt huteja on tullut liikaa.
Samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa, että nyt alkaa riittää. Esim. Jukureiden ex- utj Tommi Kerttula on vapaana. Siinä on osaava ukko.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Ehkä vähemmän yllättävää, mutta mä en allekirjoita tätä otsikon vaatimusta.

Ei ole reilua kaataa paskasankoa Jämsän niskaan, kun ei tiedetä kokototuutta oikeastaan mistään siirroista.
Kyllähän se sappi kiehuu, kun Koivisto "menetetään" Jukureille, mutta tässäkin tapauksessa kolikolla on kaksi puolta. Tästä tapauksesta tiedän sen verran itsekin, että en tälläkään dumaa Jämsää. On toki selvää, että ensi kaudeksi Koiviston palvelut maksaa taas enemmän, jos kausi jatkuu yhtä loistavana, mitä nyt ja oltaisiin varmuudella säästety, jos oltaisiin lätkästy nimi paperiin jo tälle sesongille ja vielä pitkäksi aikaa eteenpäin.

Suorannan tahtotilasta ja mahdollisista kuvioista ylipäätään en tiedä mitään, joten sen jätän omaan arvoonsa.

Tämä case Nikko kyllä oletusarvoisesti vedettiin ihan kirjaimellisesti vihkoon. Oletan, että miehelle on jo pidempään etsitty uutta työnantajaa, koska Joni on jo pidempään kärsinyt Virran koirankopista. Hätäiltiinkö sitten Vihkon sopparin kanssa, vai oliko tietoinen valinta? En tiedä. Kyllä se silti ketuttaa, ettei Jonia tulla nyt varmuudella pitkään aikaan meillä näkemään, kun teki kolmen vuoden pahvin SaiPan kanssa. Silti tästäkään ei faktoja tiedetä, niin on mielestäni arveluttavaa yksipuolisesti Ereä dumata tästäkään.

Jokaiselle tulee vahinkolaukauksia tuolla alalla, se on varmaa. Koskaan et tiedä, kuka floppaa ja kenestä puolestaan nouseekin yht´äkkiä stara puskista.
Onhan tuolla noita Spilar hätäilyjäkin ja Lamberg valitettavasti ainakin tähän saakka tuntuu samanlaiselta.

Silti, kokonaisuutta arvioitaessa on myös hyvä antaa tunnustustakin. Bertrand lienee ollut hyvinkin edullinen ensimmäisellä kaudella, samoin Brennan.
Lisäksi meille on signattu kesken kauden Koskirantaa, joka oli loistava haku, on ollut Fleurya ja Gavrusta, jotka omasta tahdostaan ovat kuitenkin lähteneet menemään. Näistä on paha mennä ketään syyttämäänkään. Arskaan luottaminen tuossa jo mainittiinkin, samoin Karvisen signausta ensin dissattiin ja sen jälkeen kuorossa huudettiin hoosiannaa. Komu on ollut loistava kaappaus, samoin Nenonen, Vauhkonen, Newton jne. Paljon on onnistumisiakin ja tämän kauden joukkue on kokonaisuudessaan mielestäni loistavasti kasattu. Ei voida syyttää utj:tä, jos joku vetääkin sitten huolella vihkoon, mitään ennustajia he eivät kuitenkaan ole.

Vähän lapsellista siis tunnekuohussa syyttää yhtä miestä aivan kaikesta. Ei se Ere siellä askissa kuitenkaan itse enää vedä ja kyllä pelaajilla itselläänkin on vastuu omasta tekemisestä, valmentajasta puhumattakaan.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Jokaiselle tulee vahinkolaukauksia tuolla alalla, se on varmaa. Koskaan et tiedä, kuka floppaa ja kenestä puolestaan nouseekin yht´äkkiä stara puskista.
Onhan tuolla noita Spilar hätäilyjäkin ja Lamberg valitettavasti ainakin tähän saakka tuntuu samanlaiselta.
Hutihankintoja tulee, se on selvä. Tällä alalla ei kuitenkaan millään pärjää pitkällä aikavälillä, kun asiat tehdään osittain hyvin, osittain huonosti. Ei riitä. Tämä samainen syndrooma vaivasi Sportin muuta toimistoa, johon lopulta vastattiin siirtämällä Niemi muihin hommiin (ja sivubisneksiin) ja nimitettiin kokonaan uusi toimitusjohtaja. Alku on ollut lupaava.

Aikojen saatossa moni nimimerkki on pitänyt Ereä Sportin heikoimpana lenkkinä juurikin turhista hankinnoista johtuen. Miksi pistää rahaa palamaan, kun varsinaista tarvetta ei ollut ja kaikki turhat hankinnat ovat edustaneet sitä kuuluisaa lyhytjänteisyyttä mitä varsinkin erään autokauppiaan aikana nähtiin, kun huseerasi Jokereissa. Siinä missä Masa hommasi teksti-TV:n perusteella pelaajat, tekee Ere saman EP:n perusteella vain sillä erotuksella että yrittää löytää jonkun hyvän yksittäisen kauden joka on tapahtunut ennen dinosauruksien aikaa, joku tuttu kaveri vuosien ajalta tms ja sillä syyllä sitten palkataan tänne joku pelaaja noin muutaman ottelun tai loppukauden ajaksi, jolla pelivuodet on vähissä. Eikä sovi unohtaa aina yhtä klassista "pelaaja otti itse yhteyttä"-syytä.

Hiltunen on puhunut useasti siitä, että jos kauden aikana hankintoja tehdään, sen pitää olla osa myös tulevaisuuttakin. Viiden kauden aikana Ere on epäonnistunut tässä lähes täysin. Tällä kaudella Ere halusi syystä tai toisesta lyödä kiireellä rahat kiinni Vihkoon. Loppukauden pelaa, ehkä vahingossa on vielä ensi kaudellakin, ei enempää. Vastaavasti tarjolla olisi ollut oma kasvatti, jolle lyödä monivuotinen pahvi. Silti Ere päätyi Vihkoon, joka on vielä loukkaantunut. Miksi? Koska Viitaluoma? Koska Nikko ei soitellut Erelle? Näiden siirtojen välillä oli aikaa viikko, joten vuorenvarmasti Erellä olisi ollut aikaa valita muu vaihtoehto.

Haluan painottaa. Minulla ei ole Ereä mitään vastaan ihmisenä. On varmasti tehnyt kovan työn toimistolla. Puhutaan Mr. Sportina. On ollut myös onnistumisia. Minun usko Eren olevan Sportille tarpeeksi hyvä UTJ:na on täysin olematon. Kaikki aika ja rauha on annettu. Maailmalta löytyy parempia vaihtoehtoja, mutta Sportin tuntien he eivät tunne ketään ketä voisi palkata tilalle.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Niksi, valideja pointteja ja olen pitkälle samaa mieltä, mutta edelleen paljolti perustuu oletukseen tuo case Nikko.

Faktana tiedetään, että Vihko siirtyi Ilveksen sopimuspelaajana (Ilves foorumilla puhuttiin jopa lainastasopimuksesta) Sportiin ja vieläpä loukkaantuneena.
Onko taustalla välirikko, näkemysero tai mikä tahansa, on jokatapauksessa hyvin todennäköistä, että Vihko on Sportille todella halpa pelaaja. Ilves joutunee osallistumaan hänen palkanmaksuun, eikä Sportilla ollut aitoa tarvetta laiturille. Nämä faktat puoltavat tyyliin "ei voida jättää väliin" sopimusta.

Faktana tiedetään myös, että Nikkoa hehkutetiin ennen kauden alkua Virran toimesta 20 maalin mieheksi ja hyvin nopealla aikataululla mies laitettiin koirankoppiin. Syytä tähän ei tiedetä, eikä sillä ole edes merkitystä. Nikko varmuudella purki sopimuksen (ilmoitettiin eilen KalPan sivuilla) ja oli siten vapaa pelaaja tekemään, mitä ikinä lystää. Ehkä on ollut kytköksissä Sportiin, ehkä ei. Oletan (tässäkin tapauksessa), että nuori, eteenpäinmenevä Nikko halusi pitkän sopparin (olisi varmaan Sportille sopinut) ja hyvän liksan (Sportilla kassa tyhjä), joten päätyi sitten kartoittamaan tätä pitkää diiliä hyvällä liksalla muualta ja SaiPa tarttui täkyyn.

Eli, ihan niin mustavalkoista tämä tuskin on ollut, kun olettaa voisi ja kun faktoja ei varmuudella tiedetä, niin tässä ei auta, kuin nuolla haavojaan. Vituttaahan tämä, mutta yksi relevantti pointti tässäkin casessa ollaan me maksavat asiakkaat. Sport on aika pahasti jäljessä jo nyt katsojaluvuissa, joten budjetin mahdollinen ylittäminen Nikko kiinnittämällä ei varmaan ollut ihan hallituksenkaan mieleen. Enemmän maksavia katsojia on parempi maksukyky. :)

Monimutkainen tapaus, mutta näillä nyt mennään. Toivon silti sydämestäni, että edes Manun kanssa yhteinen sävel löytyy ja diili joko sorvataan asap tai on jopa jo sorvattu tulevia sesonkeja varten.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Lamberg oli aivan varmasti Valtosen hankinta, tuttu pelaaja Valtoselle ja hänen näköinen pelaaja kaikin puolin.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Ei sitten käynyt mielessä, että Joni Nikko ei halua pelata Sportissa? Onko se Jämsän vika?

Ei mulla muuta.
 

BkkEtäFäni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki hyvät
Se on kyllä totta että vajavaisilla tiedoilla on turha kaataa kaikkea Jämsän niskaan. Onhan Nikkoon ehkä tosiaan oltu yhteydessä mutta ei syystä tai toisesta saatu sopimusta. Sitten tuli Vihko tarjolle mahdollisesti hyvinkin halvalla, Jämsä otti siihen kiinni. Siksi juuri spekulointia, mitä me täällä harrastamme, kutsutaan spekuloinniksi koska ei tiedetä kaikkia faktoja. Ja juuri siksi nämä Vihkon ja Lambergin hankinnat kannattajien kulmakarvoja kohottelevat.
 

Tuima

Jäsen
No nyt on kyllä Niksi noussut väärällä jalalla.
Mieti isommassa kuvassa. Tässähän on systemaattisesti edetty kausi kerrallaan parempaa kohti.
Edellä onkin jo mainittu, että millaisia pelimiehiä Jämsä & Co. on tänne naarannut. Itse en itke Nikon perään, kyllä se sieltä sitten tulee kun haluaa tulla. Aina ei voi Jämsäkään kaikkia miellyttää.


Ihan turha ketju.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Ei yllättäisi mikäli vaasalaista pelaajaa ei kiinnosta palata Vaasaan. Tuntuu, että monella on joku pakottava tarve vältellä paluuta, kun on kerran päässyt lähtemään. Osala lienee ainoa, jolta tulee positiivista kommenttia ja muualla pelatessaankin on kiinnostunut kasvattajaseurastaan.

Toinen vaihtoehto on ettei olla oltu edes yhteyksissä, mikä olisi taas melkoista amatöörimäisyyttä, kun Nikon tilanne on näyttänyt katsojallekin melkoisen selvältä jo jonkin aikaa. En tosin yllättyisi, jos tämä pitäisi paikkansa.

Jos kerran kyseenalaistetaan Eren asema niin eikö voisi samalla kysyä, että mikä on Virmasen asema Sportissa? Yhdessähän nuo noita hankintoja hoitaa. Onko Virmanen mukana vain Tomekin saunakaverina? Itse en ole tyytymätön Sportin rakennusprojektiin, mutta se on vähän huolestuttavaa, että vähänkin nopeampi reagointi epäonnistuu turhan usein ja juuri tuo ketjun avauksessakin mainittu hätäily näyttää pysyvän, vaikka kuinka vakuutetaan, että tutkitaan rauhassa.

Tälle kaudellehan joukkueen rakennus onnistui erinomaisesti Vaskivuohon asti, joka sitten hätäiltiin turhan nopealla try-outilla, joka ei sisältänyt yhtäkään ottelua. Tuossa olisi ollut paikka ottaa vaikka useampi pelaaja try-outille esim. syyskuun loppuun ja katsoa mikä on tilanne sen jälkeen tai sitten tutkia markkinoita ja tehdä se täsmähankinta, kun sellainen pelaaja löytyy. Ei sen kauteen lähtevän joukkueen ole pakko olla valmis ennen kesälomia vaan kyllä sen puuttuvan palasen ehtii löytää myöhemminkin.

Samaan aikaan hankittu Nordlund vaikuttaa myös hankinnalta, jota ei kauaa mietitty. Oli varmasti paperilla hyvä hankinta, mutta olisiko parempaakin ollut tarjolla?

Vihkoa en mene tuomitsemaan, mutta heitän ilmoille taas sen kysymyksen, että oliko Vihko parasta mitä tähän tilanteeseen löytyi? Sehän oli tiedossa, että hän on loukkaantuneena ja nyt julkistuksen ja ensimmäisen ottelun väliin jää melkein kuukausi aikaa. Olisiko tuo aika kannattanut käyttää? Vihkon hintaa ei tiedetä, joten jos kysesssä on puoli-ilmainen haku mallia Koskiranta, niin tietenkin silloin voi sanoa, että tämä oli ihan kelvollinen liike.

Westermarckin ja Väkelän treidaamista Lambergiin kehuttiin tekohetkellä enkä näe, että mikään olisi muuttunut, vaikka Lambergin alku ei olekaan vakuuttanut. Pelejä on kertynyt viime kausilta niin vähän, että mitään valmista pelaajaa ei voinut odottaakaan. Westermarck taas oli nähty ja Väkelä piti todennäköisesti laittaa mukaan bonuksena. Väkelän sopimushan jatkuu kuitenkin vielä ensi kaudella, joten hän saa kehittyä Mestiksessä vielä tämän kauden. Kun kyseessä on koko loppukauden sopimukset, niin voi olla, että tämä oli Sportin taloudenkin kannalta aika plusmiinus nolla.

All in all, en näe tarvetta muutoksille, koska homma on mennyt kuitenkin ensimmäisen kauden farssin jälkeen isoin askelein eteenpäin ja onnistuneita hankintoja on huomattavasti enemmän mitä epäonnistuneita.
 
Viimeksi muokattu:

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Ei ole reilua kaataa paskasankoa Jämsän niskaan, kun ei tiedetä kokototuutta oikeastaan mistään siirroista.
Kyllähän se sappi kiehuu, kun Koivisto "menetetään" Jukureille, mutta tässäkin tapauksessa kolikolla on kaksi puolta. Tästä tapauksesta tiedän sen verran itsekin, että en tälläkään dumaa Jämsää. On toki selvää, että ensi kaudeksi Koiviston palvelut maksaa taas enemmän, jos kausi jatkuu yhtä loistavana, mitä nyt ja oltaisiin varmuudella säästety, jos oltaisiin lätkästy nimi paperiin jo tälle sesongille ja vielä pitkäksi aikaa eteenpäin.
Koivistolla tarkoittanet varmaan meidän omaa kasvattia Koiviston Miikaa. Tuo tapaus mua varmaan eniten näistä ottaa päähän. Ilmeisesti sille ei oltu tarjottu Sportilta minkäännäköistä lappua noukan eteen. Valot päälle siis toimistolla.
 

BussiKUSKI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ennen Valtosta ja uimalakin jälkeen
Täällä on pistetty budjetti uusiksi, moniko oma on oikeasti sopiva tämän hetkiseen joukkueeseen?

Kiva niitä mennneitä chänssejä on huudella kun ei tullut meille, mutta miksi olis pitänyt väkisin roudata tai olisko edes sopivaa roolia tarjolla nyt tai tulevaisuudessa.

Komussa taitaa pelailla yks minkä piti kannattajien mielestä yksin viedä Sport päätyyn asti.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eikai siellä nyt ihan hirveitä virheitä koko ajan ole tehty jos peilaa budjettia ja menestystä? Se pitää myös käsittää ettei omatkaan kasvatit halua loppuikäänsä edustaa kasvattajaseuraansa, vaan haluavat syystä tai toisesta pelata muualla. Syitä voi olla vaikka kuinka monia.
Mitä tulee Vihkoon, niin eiköhän tuo ole hankittu halvalla kevään pelaajaksi. Ketjun otsikko on luokaton ja avausviesti fanipojan ymmärtämättömyyttä.
 

Tuamas

Jäsen
Vaikka olisi kuinka kotka-sydäntä, niin meneekö tuossa kohtaa urapolkua ennemmin potentiaalisen mestarin ja varman menestyjän riveihin kehittymään seuraaviin sarjoihin vai kotiseuturakkaudesta keskikastiin.

Miettikääpä sitä.
 

kende

Jäsen
Suosikkijoukkue
sport
Vaikka olisi kuinka kotka-sydäntä, niin meneekö tuossa kohtaa urapolkua ennemmin potentiaalisen mestarin ja varman menestyjän riveihin kehittymään seuraaviin sarjoihin vai kotiseuturakkaudesta keskikastiin.

Miettikääpä sitä.

Kuka on siis mennyt potentiaalisen mestarin ja varman menestyjän riveihin? En pysty miettimään ennen tätä tietoa.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Koivistolla tarkoittanet varmaan meidän omaa kasvattia Koiviston Miikaa. Tuo tapaus mua varmaan eniten näistä ottaa päähän. Ilmeisesti sille ei oltu tarjottu Sportilta minkäännäköistä lappua noukan eteen. Valot päälle siis toimistolla.
Syy miksei Maunolle koskaan tarjottu edes sopparia johtui käytännössä Newtonista. Newton pelasi sinällään mukavan kauden, joten sikäli ymmärrettävää että jatkoa tahdottiin tarjota hyvissä ajoin. Toisaalta kun miettii, niin tässä tapauksessa Eren vaihtoehdot oli:

>Newtonin yksivuotinen jatkopahvi
>Koiviston monivuotinen pahvi


Kummasta seura olisikaan hyötynyt enemmän pidemmällä välillä? Polku valittiin ensimmäisen vaihtoehdon mukaan, mutta syystä tai toisesta kolmas kausi putkeen, kun pelaaja poistuu omasta tahdostaan kesken sopimuskauden. Fleury, Gavrus, Newton... Puhdasta sattumaa vai jääkö Ereltä taustat tutkimatta? Ehkä tässä on suurin syy miksei tänne uskalleta ottaa ulkkareita, joten keskitytään kotimaan pelaajiin. Yksi Eren suurimpia heikkouksia mitä tulee ulkomaan pelaajiin.

Se pitää myös käsittää ettei omatkaan kasvatit halua loppuikäänsä edustaa kasvattajaseuraansa, vaan haluavat syystä tai toisesta pelata muualla. Syitä voi olla vaikka kuinka monia.
Eihän tässä kukaan ole puhunutkaan loppuiän edustamisesta kasvattajaseurassa? Kyse on nimenomaan siitä ettei olla tarpeeksi kiinnostuneita antamaan suurta roolia omalle kasvatilleen, joka on täältä lähtenyt aikana, kun Sport vielä kusidivarissa pelasi. Nyt kun ollaan Liigassa, niin mahdollisuus olisi antaa roolia. Muut seurat näkevät heissä suuren potentiaalin ja tarjoavat hyvän sopimuksen, täällä ei. Sport tuntuu kiinnostuvan vasta sitten, kun kukat alkaa kukkimaan kunnolla ja onkin jo liian myöhäistä osoittaa mielenkiintonsa, kun alunperin sitä ei ole ollutkaan. Ei taida olla ihme, jos ei omia poikia kiinnosta tulla tänne.

Omien kasvattien arvostus Sportissa on aina ollut hyvin kyseenalaista varsinkin 2000-luvulla ja Tamin aikana. Fugi on hyvä esimerkki Juhanin ensimmäiseltä aikakaudelta. Juhanin toisen tulemisen aikana se kunnioitus vietiin aivan uudelle tasolle, kun seuralegendat Myllyaho & Hallbäck heitettiin ulos joukkueesta. Tänä päivänä arvostus vastaa vain sitä, että antaa omien poikien olla muualla, hommataan itse mahdollisemman halvalla mahdollisemman paljon pelaajia. Täällä joku voisi ajatella, että "ihan sama kuka paidassa pelaa, kun pärjätäänkin".

Porissakin annettiin suurta roolia omille pojille Kärjelle ja Ojamäelle. Taitaa porilaisyleisö arvostaa tätä hyvin paljon ja uskoisin, että mielellään katsovat näitä tarinoita. Porissa tässä on onnistuttu, Lappeenrannassa on onnistuttu... mutta ei meillä. Jos noihin rooleihin kaavaltaisiin ihan muita pelaajia, ikää enemmän ja ei-kasvattistatusta, olisiko se yhtä hienoa vaikka menestys olisi yhtä samanlainen?
 
Viimeksi muokattu:

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nuijasodan veteraanit - Kiitos 1596-1597
Eihän tässä kukaan ole puhunutkaan loppuiän edustamisesta kasvattajaseurassa? Kyse on nimenomaan siitä ettei olla tarpeeksi kiinnostuneita antamaan suurta roolia omalle kasvatilleen, joka on täältä lähtenyt aikana, kun Sport vielä kusidivarissa pelasi. Nyt kun ollaan Liigassa, niin mahdollisuus olisi antaa roolia. Muut seurat näkevät heissä suuren potentiaalin ja tarjoavat hyvän sopimuksen, täällä ei. Sport tuntuu kiinnostuvan vasta sitten, kun kukat alkaa kukkimaan kunnolla ja onkin jo liian myöhäistä osoittaa mielenkiintonsa, kun alunperin sitä ei ole ollutkaan. Ei taida olla ihme, jos ei omia poikia kiinnosta tulla tänne.

No mutta kun sulla on näin loistava idea, jonka itse keksit, niin varmasti saat hoidettua rahat vaikka omasta pussistasi? Tai voithan aina ruveta Sportille varainhankkijaksi ihan vaan rakkaudesta seuraan?
 

Nebelwerfer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Kuka on siis mennyt potentiaalisen mestarin ja varman menestyjän riveihin? En pysty miettimään ennen tätä tietoa.
Niin? Ei voi olla Koivisto, koska Jukurit on lilliputti vielä tooooodella kauan. Nikko? Naaah, Saipa ihan ok, mutta ei nyt mikään mestarisuosikki tai varma menestyjä.

Olisko Suoranta?....no ei missään nimessä.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kirjoitellaampa pitkästä aikaa. Jooh ensinnäkin kyllä tuon otsikon voisi muuttaa "inhimillisempään" muotoon, mutta kyllä @Niksi :llä pointtia tuossa on. Itse ainakin annoin täysin puhtaat paperit ennen kauden alkua tehtyjen värväysten osalta Jämsä / Virmanen akselille. Nenonen, Vauhkonen, Viitaluoma, Rinne, tärkeitä ja hyviä signauksia näin paperilla, mutta nämä kauden aikana tehdyt värväykset, ei vaan voi vetää näin vihkoon näitä vuosi toisensa jälkeen.

Miettikääpä nyt tilannetta että pahin kilpakumppani tekee hankinnan joka vahvistaa joukkuetta ja Sport tekee hankinnan joka pahimmillaan jopa heikentää joukkuetta vrt. miltä tuo Lambergin hankinta tällä hetkellä näyttää. Jos vaikka lähdettiin samalta viivalta ennen kautta niin jälkeen jäädään kauden aikana. Sitten tuo Vihkon signaus, periaatteessa ihan ok että haetaan noita vanhoja tutkapareja yhteen jälleen, mutta kaveri hankittiin loukkaantuneena ja tiedottaminen asian tiimoilta on ollut mielestäni kummallista. Ilmoitettiin että on sivussa ensimmäisestä pelistä mutta saikku on vain jatkunut. Pelaako koska ja onko edes täysin kunnossa ja loukkaantuuko uudestaan? Ihan no brainer kumman ottaisin Nikon vai Vihkon.

Sitten vielä se että sen lisäksi että esim. Nikko ja Koivisto olisivat todellakin vahvistaneet joukkuetta niin olisivat varmasti tuoneet lisää väkeä myös katsomoon. Ei voida toki tietää kaikkia taustoja miksi eivät Sportissa pelaa kuten mainittukin, mutta että Koivistoon ei edes olla oltu yhteydessä? Tämä laittaa miettimään että ollaanko Nikkoonkaan. Kaikki merkit oli kuitenkin ilmassa että KalPasta kaveri on lähdössä pois ja joka tapauksessa tämä olisi ollut se paikka Nikko hankkia jos ylipäätään mahdollista.
 

exau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Eren UTJ ura lähti varmaan vähän liian helpolla käyntiin. Mestiksessä oltiin yksi suurimmista palkanmaksajista ja muutenkin vetovoima oli sen sarjatason pelaajilla huomattavasti suurempi kärkiseuraan. Nyt on ihan eri pelikenttä ja tuntuu että vähän liian suuri sellainen. Varsinkin jo täällä mainitut kesken kauden hankinnat vaikuttaa paniikkiratkaisuilta välillä.
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Minä olen kokonaisuutena sitä mieltä, että Sport on onnistunut pelaajapoltiikassaan ihan ok. Tuloksiin olen tyytyväinen, joten siitä näkökulmasta nokan koputtamista ei ole. Ketjun otsikkoa pidän enemmän humoristisena kuin totisena vaatimuksena eroamisesta. Näin varmasti ketjun aloittajakin.

Eniten mua närästää tämä kategoriselta tuntuva omien kasvattien sorsiminen ja karttaminen. Näistä on tässä jo puhuttikin, joten en lähde toistamaan. Koivisto, Nikko ja Suoranta on kaikki Sport-kasvattien kärkipäätä ja pelaavat syystä tai toisesta tällä hetkellä suht samantasoisissa kilpailijoissa. Ei voi ymmärtää. Näiden kotiuttaminen pitäisi olla Eren ja Sportin aivan ykkösprioriteetti.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Ketjun otsikkoa pidän enemmän humoristisena kuin totisena vaatimuksena eroamisesta. Näin varmasti ketjun aloittajakin.
Bingo!

Pelaajapolitiikan suhteen on onnistuttu kelvollisesti, eikä siitä mitään pois Ereltä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös