Mainos

Markus ”MaG” Granlund HIFK:ssa

  • 100 366
  • 156

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä väite??!!! Minähän kysyin en todellakaan väittänyt, että näin oli! Vähä voi BOL höllää sitä kaasua...

Ehkä Makke ei sitten ollut lähdössä mihinkään, en ole varma siitä, mutta olen Barounin kanssa silti samoilla linjoilla.

Mutta kyllä viime keväänä oli vahvoja huhuja siitä, että Jalosen mukana Pelicansiin lähtisi ainakin Ma. Granlund ja Wärn. Jalonen perui homman ja loppujen lopuksi sinne meni vain Wärn. Itse olen siinä uskossa, että Jalonen on luvannut Markukselle peliaikaa ja hyvän näyttöpaikan Lahdessa. Homma kariutui kuitenkin, eikä Ma. Granlund sinne lähtenyt. Saattoi olla niin, ettei Markus olisi sinne kuitenkaan mennyt, mutta kyllä siellä on puhuttu puolin ja toisin sellaisesta mahdollisuudesta.

Alkuperäinen pointti taisi viestissä olla se, että kiitos Jaloselle, että teki oharit Pelicansiin niin Markuksen ei tarvinnut enää harkita siirtoa Lahteen. Ihmettelin pitkään kesällä kun Markus päätti jäädä IFK:hon. Ajattelin, että tälle jätkälle olisi kuitenkin ollut pelipaikkoja pienemmissä seuroissa. Jälkiviisaana ajateltuna hän teki täysin oikean ratkaisun. On päässyt IFK:ssa isohkoon rooliin, saa pelata velipojan kanssa, tutussa ympäristössä ja tehoja tulee. Markushan pääsi täysin paineettomasta tilasta pelaamaan, kun ei varmasti kukaan odottanut häneltä tällaisia otteita.
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Alkuperäinen pointti taisi viestissä olla se, että kiitos Jaloselle, että teki oharit Pelicansiin niin Markuksen ei tarvinnut enää harkita siirtoa Lahteen .

Juuri näin tämä oli se mitä hain! Eli kiitin Kojoa siitä, että diili Lahteen kaatui ja Makke jäi meille en missään kohtaa dissannut.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä väite??!!! Minähän kysyin en todellakaan väittänyt, että näin oli! Vähä voi BOL höllää sitä kaasua...

Jaa, vai niin. Nöyrin anteeksipyyntöni.

Pointti oli se, että kai te nyt ihan oikeasti tajuatte, että Makke ei ole missään vaiheessa ollut lähdössä yhtään minnekään. Eikä Mikkekään ollut. Mikke teki päätöksensä jo paljon ennen kuin jatko IFK:n kanssa julkistettiin. Mitäpä luulette, mahtoiko Tom Nybondas olla ajoissa hereillä...? Ilkka Larva on varmasti pyytänyt tarjousta myös muista seuroista, mutta missään vaiheessa uhka kummankaan Granlundin lähdöstä ei ole ollut todellinen. Ja nyt puhutaan Liigan sisäisestä siirrosta. Miksi kumpikaan Granlund haluaisi lähteä pois täältä? IFK on pitänyt kummastakin MG:stä hyvää huolta ja kaikki on muutenkin kunnossa. IFK:ssa tiedostetaan myös Markus Granlundin potentiaali, joten ei Makella ole ollut mitään todellista tarvetta lähteä muualle "suuremman vastuun ja peliajan perässä".

Luuletteko, että esim. Lahden Pelicansilla on tarjota Markus Granlundille jotain, mitä IFK:lla ei ole? Jalosella tai ilman? Maakuntiin pääsee aina. Lahdessa tehtiin sähköpostilla "sopimus" uuden päävalmentaja Kari Jalosen kanssa. Wow. Tapahtuisiko IFK:ssa tällaista? Ei. Ei edes Penan aikana, vaikka tänne roudattiin kaikenlaista halvaantunutta juoppolallia. Nekin sopimukset pitivät, perkele :D. Lahtelaiset vetävät varmasti hernettä nenään, mutta kyllähän se fakta nyt on sellainen, että IFK ja Pelicans eivät ole samalla viivalla millään tasolla. Pelillisesti Pelicans on suorittanut toki IFK:ta paremmin ja siitä kunnia heille, mutta nyt puhutaan vähän suuremmasta kuvasta kuin yhden runkosarjan ensimmäisestä osasta.

Piis änd lööv :)!
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Ei ollut MaGin lähtöuhka todellinen, HIFK hoiti hommat ajoissa. Näin se meni. Mutta ei tässä nyt kai kenelläkään oikeesti ole ollut Kojo-angsteja? Miksi ihmeessä olisi, kaveri hoiti lopulta mestaruuden ja kasvatti meille kovan läjän hyökkääjiä. Kuten 4-ketjun. Messias ei Nokkakaan ollut, kyllä sitäkin saa vähän arvostella. Kai? Mutta ei kyllä yhtään tästä MaG -asiasta, eikä juuri mistään muustakaan HIFK:n hyökkäyspeliäkään koskevasta asiasta. Tai se on kyllä Nenän syytä, että nyt ne Granlundit pelaavat maajoukkueessa - vtu!
 

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta ei tässä nyt kai kenelläkään oikeesti ole ollut Kojo-angsteja? Miksi ihmeessä olisi, kaveri hoiti lopulta mestaruuden ja kasvatti meille kovan läjän hyökkääjiä. Kuten 4-ketjun. Messias ei Nokkakaan ollut, kyllä sitäkin saa vähän arvostella. Kai? Mutta ei kyllä yhtään tästä MaG -asiasta, eikä juuri mistään muustakaan HIFK:n hyökkäyspeliäkään koskevasta asiasta. Tai se on kyllä Nenän syytä, että nyt ne Granlundit pelaavat maajoukkueessa - vtu!

Ei täällä ole näkynyt mitään Kojo-angsteja. Kyllähän Nokasta ihan hyvä fiilis jäi loppujen lopuksi kaikille. Kaksi kauttahan meni ihan vihkoon tuloksellisesti ja oliko nyt eka kausi, missä kotipelit olivat samanlaista kuraa kuin nyt.

Viimenen kausi oli erinomainen, toki silloinkin peli oli välillä ihan karmeata shaissea. Juuri näihin aikoihin viime vuonna itselläni oli melkoinen tappiomieliala koko Nokan IFK:sta.

Mutta paljon hyvää jäi. Granlund meni Nokan aikana eteenpäin hurjasti, ei se ole ainakaan yhtään jarruttanut Granlundin kehitystä(tarkoitan siis Mikaelia). Lisäksi näistä 4-ketjun kaiffareista hioitui hyviä liigapelaajia. Moni otti askeleen eteenpäin ja tietenkin kruununa mestaruus, missä kammettiin Jokerit matalaksi vaikeuksien kautta ja sen jälkeen suvereenisti välierät ja finaalit.

Markus Granlund on positiivisin yllättäjä tämän kauden IFK:sta. Toivotaan, että saa nyt edelleen vastuuta ja onnistumisia ja kestää ensi kaudella nousevat odotusarvot jatkaen kehittymistä kohti ratkaisupelaajia. Jotain samaa hänessä on isoveljeensä, mutta hyvin paljon erilaistakin. Kypärän alla kiehahtelee välillä, mitä isommalla Granlundilla ei ole ainakaan näkynyt ulospäin. Mutta peliälyä riittää ja kyllä tuo aika hyviä ratkaisuja maalipaikoissakin on onnistunut tekemään. Potentiaalia on erinomaiseksi pelaajaksi, kun ikääkin on vasta tuo 18-vuotta. Lähiaikoina vain on ollut näitä aivan superjunnuja, joten ei tunnu niin erikoiselta Markuksen otteet. Ja halusi tai ei, niin jäähän hän koko ajan Miken varjoon. Niinkuin jää toki kaikki muutkin tässä liigassa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
MaG on nyt pelannut liigassa 39 ottelua ja tehnyt niissä 13+16 tehot. Sillä irtoaa liigan pistepörssistä 42 sija.

Mä otan nyt ainakin tässä vaiheessa vähän sanoja takaisin siitä, että MaG ei pärjäisi kuin veljensä avulla. Isoveljellä on ollut viime aikoina hankalempaa pelaamisensa kanssa ja suorastaan se tuska on näkynyt kasvoilta, kun homma ei kulje, mutta samaan aikaan pikkuveli Makke on paukuttanut maaliverkkoja lähes ottelusta toiseen. Nytkin helmikuussa hän on iskenyt seitsemään otteluun 4+3 tehot, mikä on ihan hieno suoritus. Piste per peli.

Ja aina kun puhutaan siitä, että Mikke luo Makelle ne tekopaikat, niin kyllä viime aikoina Makkekin on tarjoillut veljelleen aika namupasseja aika ajoin. Mikke ei ole niistä tehnyt, sen sijaan Makke pistää verkot tötteröille Miken syötöistä. Ja pistääkin muuten oikein kunnolla. Markus omaa ihan helvetin hienon laukauksen, josta saatiin eilen Ässä-pelin avausmaalissa näytettä.

Täytyy vielä Markuksen kohdalla nostaa yksi asia esiin. Se on maalinedustatilanteet. Jos siellä ruvetaan vääntämään senkkaa nenästä, niin Makke on usein näissä mukana ja eilenkin väänsi ihan huolella, muistaakseni Caldwellin kanssa. Ei pelkää myöskään tällaisia tilanteita. Mikkehän ei näihin osallistu.

Kyllä mä odotan, että Markus esiintyy edukseen myös kevään kovimmissa peleissä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Minä olen pitänyt Markusta koko kauden ajan HIFK:n suurimpana yllättäjänä ja onnistujana. Tarkoitan tällä esitysten suhdetta odotuksiin.

Oma odotusarvoni oli kuitenkin junnupelirooli ja satunnaisia esiintymisiä edustuksessa.

Kaveri on noussut kuitenkin HIFK:n yhdeksi kantavaksi voimaksi ja ratkonut jo useita pelejä meille.

Loistava suoritus so far. En ihmetteli, vaikka Makke nousee pjeijareissa avainrooliin.
 
Suosikkijoukkue
IFK, respektit suomalainen Jokerit
Mikke ei ole niistä tehnyt, sen sijaan Makke pistää verkot tötteröille Miken syötöistä. Ja pistääkin muuten oikein kunnolla. Markus omaa ihan helvetin hienon laukauksen, josta saatiin eilen Ässä-pelin avausmaalissa näytettä.

Kyllä! Makken laukaus on aivan toiselta planeetalta kuin Mikken. Ja kaikki eilisen pelin nähneet todistanevat saman? Syöttö on sitten asia erikseen, mutta uskon, että M.Granlund on syöttötilaston kärjessä ensi kaudella, mikäli ei lähde kokeilemaan Pohjois-Amerikkaan jo nyt (Sekin mahdollisuus on hyvin todennäköinen).

Joka tapauksessa, nyt on syytä nautti tämän(kin) Granlundin suorituksista, sillä ensi kaudella häntä ei kenties nähdä enää tällä mantereella.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Markus on kyllä ollut mies (heh) paikallaan. Näyttää olevan myös aika aliarvostettu, etenkin muiden fanien, mutta myös omien keskuudessa. Kuten jo aiemmin ketjuun kirjoittelin, niin Make on veljeksistä agressiiviisempi ja mielestäni taitavampi mailankäsittelyssä kuin veljensä. Mikellä on taas fysiikka parempi ja huikea pelisilmä, jollaista ei usein näillä main nähdä. Muutama matsi veljeksillä meni näpertelyksi ja hakivat liikaa vain toisiaan. Onneksi tämä oli kuitenkin vain väliaikainen vaihe. Nyt MaG on ollut joukkueen kantavia voimia ja kolmessa viimeisessä matsissa tehoja on tullut jokaisessa 1+1. Mikä hienointa, näistä matseista kaksi on ollut sarjan kärkijoukkueita vastaan (JYP, Ässät).

Tutkailin vähän tilastojen taakse. Make on tehnyt yli puolet maaleistaan Miken syötöistä (7) ja kolmessa maalissa Mikke on ollut kakkossyöttäjä. Eli MG on ollut mukana kymmenessä pikkuveljensä maaleistaan. Yhteinen pihapelien historia näkyy tässä ja nimenomaan näin päin, kuten Dev:kin totesi. Toisaalta Mikke on nimenomaan ollut se, joka hakee MaGia. Liekö isoveljellistä huolenpitoa tämä... ; ) Ja mikäs siinä, jos homma toimii ja tämä ei enää muodostu ongelmaksi. Voisi kai sanoa, että "vain" 4 näistä Maken maaleista on ollut ylivoimamaaleja.
16:sta syötöstä 10 on ollut ykkössyöttöjä. Ei huono tilasto tämä ollenkaan. Mikke on iskenyt näistä syötöistä 5 sisään, mutta vain 2 näistä on tullut suoraan Maken lavasta. Eero on tehnyt 4, Keke ja Pessi ovat tehneet 2 mieheen sekä Kibe ja PW yhden.

Hienoa jälkeä Makelta ja en kyllä edelleenkään olisi viltittämässä nuorta herraa pleijareihin, enkä myöskään erottamassa veljeksiä. Mikäli homma ei kulje, niin sitten uutta variaatiota kehiin, vaikka se Peltonen-MG-Kuhta, joka taatusti toiminee.

Mitä tulee tuohon puolustuspelaamiseen esim. pelaijareissa, niin en usko tämänkään enää olevan ongelma, kun koko joukkueen ja etenkin pakkien puolustuspelaaminen on parantunut huomattavasti. Välillä Granut ovat toki olleet purjeeessa omassa päässä, sitä en kiistä, mutta luotto on mulla silti kova, nimenomaan tähän koko viisikon puolustuspelaamiseen. Ja onhan Maken +/- tilastokin ihan kiitettävä + 15.
 
Viimeksi muokattu:

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt, jos ja kun IFK:lta puuttuu senttereitä, lähtisin kokeilemaan kylmän viileästi Makea keskellä. Tiedän, että se saattaa pitää sisällään suuremmankin riskin, mutta fakta on se, että sentteriosasto on TODELLA kapea. Jos Pera on pois, meiltä puuttuu yksi sentteri ja Niko Piiparinen ei ole se korvaava pelaaja. Liivik saattaa ihan samalla tavalla tulla noudetuksi pleijareissa ja taas ollaan vajaalla senttereiden osalta.

Nyt siihen voisi varautua peluuttamalla Makea keskellä. Jos ei muuta niin valokoitujen vastustajien kohdalla. Ihan vaikka vain siksi, että jos tulee paskaa tuulettimesta, Make on saanut edes pari peliä kokeilla.

Sentteriosaston kapeudesta annan kyllä Nybondakselle miinuksen.

Makesta vielä sen verran, että diggaan, kun hänellä on veljeään lyhyempi sytytyslanka. Joskus tuntuu siltä, että Make on kuin koiranpentu, joka ei oikein ymmärrä, että hänen fyysiset ominaisuutensa eivät ihan riitä ison susikoiran mittoihin :).
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Nyt, jos ja kun IFK:lta puuttuu senttereitä, lähtisin kokeilemaan kylmän viileästi Makea keskellä. Tiedän, että se saattaa pitää sisällään suuremmankin riskin, mutta fakta on se, että sentteriosasto on TODELLA kapea. Jos Pera on pois, meiltä puuttuu yksi sentteri ja Niko Piiparinen ei ole se korvaava pelaaja. Liivik saattaa ihan samalla tavalla tulla noudetuksi pleijareissa ja taas ollaan vajaalla senttereiden osalta.

Tämä on totta ja ihan kokeilemisen arvoinen juttu, ihan tulevaisuuttakin ajatellen. Katsellaan miten tuo senatilanne elää...
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Makesta vielä sen verran, että diggaan, kun hänellä on veljeään lyhyempi sytytyslanka. Joskus tuntuu siltä, että Make on kuin koiranpentu, joka ei oikein ymmärrä, että hänen fyysiset ominaisuutensa eivät ihan riitä ison susikoiran mittoihin :).

Agreed! On jo korkea aika sille että HIFK:ssa on taas pirun taitava kaveri kenellä hella kuumenee nanosekunnissa.

nimim. I miss Marek.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt, jos ja kun IFK:lta puuttuu senttereitä, lähtisin kokeilemaan kylmän viileästi Makea keskellä.

Ha! Minäkin mietin tätä Ässämatsin aikana, kun näytti jo selvältä ettei PeeWee palaa peliin. Mutta varmaan parempi lähteä harkkojen kautta kokeilemaan ensin.

Katsotaan nyt riittääkö Petun mielikuvitus tähän :)
 

HIFK Keiju

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mielenkiintoinen ajatus. Nyt se pitäisi kokeilla. Pleijareissa ei enään ehdi.

Tosin tuo oman pään pelaaminen pelottaa hurjasti. Nyt on taskurakettiketju ollut parhaimmillaan hyökkäyspäässä, mutta oman pään pelaaminen ei edelleenkään ole loisteliasta.. Asennetta Mag.ltä ei puutu, mutta valitettavasti vielä voimaa.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Ei Markuksella ole mitään asiaa A-junnujen play offeihin, kun on ylhäällä. Ja sinne jäbä kuuluukin. Makesta on (onneksi) ainakin vielä ensi kaudelle meille PALJON iloa. Hieno ja hyvä pelimies, kädet käy ja kiekko laitetaan maaliin. JOS jostain syystä NHL tahi muut rahakaukalot aukenisi (kyllä ne aukeavat), niin tässä sitä tulevaisuuden 200 IFK-maalin miestä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei Markuksella ole mitään asiaa A-junnujen play offeihin, kun on ylhäällä. Ja sinne jäbä kuuluukin. Makesta on (onneksi) ainakin vielä ensi kaudelle meille PALJON iloa.

En pitäisi tuota ensi kautta aivan kirkossa kuulutettuna varmuutena. Eihän sitä tiedä, vaikka Calgary haluaisi Makken pelaamaan farmiin ensi kaudeksi? Markuksen tulokaskausi SM-liigassa on onnistunut tähän mennessä kouluarvosanalla 81/2. Ja pelaaminen on mennyt kevättä kohti koko ajan parempaan suuntaan.
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
En pitäisi tuota ensi kautta aivan kirkossa kuulutettuna varmuutena. Eihän sitä tiedä, vaikka Calgary haluaisi Makken pelaamaan farmiin ensi kaudeksi? Markuksen tulokaskausi SM-liigassa on onnistunut tähän mennessä kouluarvosanalla 81/2. Ja pelaaminen on mennyt kevättä kohti koko ajan parempaan suuntaan.

Makken lähtö voi olla tosiaan ihan mahdollistakin. Luotetaan siihen, että isoveli kertoilee myös sen kuinka tärkeää on saada muutama hyvä kausi alle ja sitten lätäkön taakse. Aika näyttää kuinka käy. Luotan myös siihen, että Nybari on hyvinkin perillä mitä Makke on tekemässä mahdollisesti ensi kauden osalta. Eikä odottele kesään asti ja sitten ollaankin paskat housussa, jos lähtö tulee.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä Makken paikka on vielä ainakin jonkin aikaa laidalla...

:D

Tosiaan, kevyet -3 tehomerkinnät ensimmäisessä erässä ei kyllä paljoa lupaillut... Tosin jos laidoilla viilettää vielä Markustakin pienemmät Somervuori ja Kivelä niin ei siinä hirveästi oli näillä mikkihiirillä sanomista vastaan, kun kaksi kertaa isompi Hodgman siivoaa nämä pojat pois jaloista pyörimästä. Kannattaisiko Markus roolittaa vähän fiksummin...?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ja kahdessa maalissa ei ollut Makkella tai muillakaan hyökkääjillä ollut sanomista, kun Pelsujen taktiikka oli saada kiekko HIFK pakkien taakse keskialueella. Ekassa maalissa pakeilla tuli merkkausvirhe. Makken sentteripelaaminen ei ole vielä päässyt edes kokeelle kunnolla. Mutta voihan niitä tilastoja tuijottaa.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Niin ja jos haluaa vielä viilata pilkkua, niin tossa AV maalissa Makke oli laiturin paikalla, Redenbachin pelatessa sentteriä.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Niin olisin mielummin nähnyt hieman kokeneemmat laiturit Markuksen vierellä ekassa pelissä, mutta niin kuin tuossa jo sanottiin, eivät nuo maalit Markuksen sentteri pelistä johtuneet.

Ensi kaudella Markusta tarvitaan kuitenkin keskellä, joten Bluesia vastaan olisin mielelläni nähnyt kokeilun jatkuvan. Tosin onko noita laitureitakaan tällä hetkellä tarpeeksi kokeiluja varten?
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin olisin mielummin nähnyt hieman kokeneemmat laiturit Markuksen vierellä ekassa pelissä, mutta niin kuin tuossa jo sanottiin, eivät nuo maalit Markuksen sentteri pelistä johtuneet.

Markuksella oli -4 siinä pelissä, joten jo se tekee tilastoista aika synkän. 1-0 maalissa Markus ei tiennyt ketä olisi pitänyt ja tuplasi mielestäni pakin miehen. AV-maalissa ei ollut osallisena millään lailla, mutta kahdessa muussa maalissa oli kiekon menettäjä vastaiskuun johtaneessa tilanteessa. Ei näitä kaikkia tilanteita koskaan pelkästään yhden pelaajan piikkiin voi laittaa, mutta aika paljon sattumia yhteen peliin. Matikainenkin siirsi pelaajan toiseen erään laitaan. Ei se sattumaa ollut. Kokeneemmat laiturit olisin itse laittanut.

Mutta se oli vain 1 peli. Toisessa ääripäässä painaa se, että kaveri on ottanut ihan käsittämättömiä askelia muutamassa kuukaudessa. Alkukaudesta en nähnyt käyttöä liigassa, kuin satunnaisesti. U21 kisoissakin oli vähän pehmeä ja on sitä tietysti vieläkin, mutta tämän vuoden puolella ollut todella hyvä. Hyvä laukaus, uskaltaa pitää kiekkoa ja myös luo tilanteita. Järjestää vastustajille joka peleissä jäähyjä, joka kyllä osittain johtuu myös siitä, että pelaa fyysisesti väärässä sarjassa. Huikea pelaaja tulossa.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuli vähän vatvottua noita todennäköisiä pleijarivastuksia ja samalla selattua vähän pistepörssejä joukkueittain, ja Markus Granlundia en muista vielä tällä kaudella kehuneeni. Hienoa duunia on oravan poikanen tehnyt. Sanoisin, että hänestä tulee seuraava universumin paras pelaaja, sillä pistepörssin saldo on tulokaskaudella 43:ssa ottelussa 14+16 ja kun vertaa tulosta mahdollisesti NHL:n ulkopuolisten sarjojen ylivoimaisimman dynastian, Helsingin Jokereiden, pelillisen johtajan Ilari Filppulan tehoihin 40 ottelua 7+20, niin voi vain nielaista palan takaisin kurkkuun ja kysyä: kuka on Sidney Crosby?

Okei, paskat vitsit sikseen. Mahtava laukaus tällä kaverilla, jota myös tykkää käyttää. Veikkaan, jos liigassa pysyy, viimeistään kahden kauden päästä olevan täysin realistista yli 30 maalin iskeminen vaikka ei laituri luontaisesti olekaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös