Marko Virtanen Lukon päävalmentajana 2021–2023

  • 268 134
  • 1 999

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Peksiin pitää kaikkia valmentajia verrata, niin kaikki ovat sitten epäonnistuneet Peksin ja Kuusavan välissä, sekä Peksin jälkeen. Tämän nipun kanssa pitää pystyä pelaamaan mitalista ja runkosarjan sijoitus kertoo sen että mahdoliisuus on vaikka mihin jos tähdet osuvat kohdilleen, mutta viimeisen reilun kolmen kuukauden esitykset kaukalossa kokonaisuutena antaa pikemminkin sellaisen sijojen 6-10 joukkueen kuvan, kuin TOP-3 porukan. Ja ihan sama miten tuota asiaa Maraskuun alun jälkeen pyörittelee, niin tuo on fakta. Pistetahti tuolta ajalta (16.11.2022 - 23.2.2023) on 1,67, eli ihan hyvä kuitenkin, mutta tosiaan tämän vuoden puolella se on ollut enää 1,58 ja sijoitus tuossa 19 ottelun kuntopuntarissa on 8.
 

Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Trendi Lukon pelissä on huolestuttava ihan jokaisella pelin osa-aluella. Treenijumi on legenda jonka taakse ei kenenkään tule mennä. Korona myös huono selitys.
Tuppaa vaan olemaan niin että hyvin harvoin se vire huonon jakson jälkeen kääntyy kuin nappia painamalla pleijareihin huippuvireeseen kun itseluottamus ei ole tapissa.
Jos tälläkin kaudella kausi loppuu puolivälieriin on Kallen ja Veltsun istuttava alas ja katsottava syvälle peiliin. Mutta katsotaan nyt kausi loppuun ensin.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Trendi Lukon pelissä on huolestuttava ihan jokaisella pelin osa-aluella. Treenijumi on legenda jonka taakse ei kenenkään tule mennä. Korona myös huono selitys.
Kyllähän se kovan treenin jakso luistelussa näkyi. Luistelussa kun jäät perään, niin ei siinä kauheasti mikään auta. Enemmän huolissani olen siitä että nyt on kaksinkamppailuja hävitty ja välillä koko kentällinen tuntuu olevan hieman myöhässä. Ja tuo että maalin hinta omiin on halpa. Ihan liian halpa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

lätkäniilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, NHL, Jalkapallo
Jos kausi päättyy ensimmäisellä kierroksella, niin on sanomattakin selvää miten iso pettymys se tulisi olemaan. Edellinen kausi epäonnistui ja jos nyt käy samoin, niin ei haittaisi jos penkin takana 2023-24 kaudella olisi joku muu. Nohh... Virtasen kanssa on tehty jo sopimus, joka saattaa johtua siitä, että valmentajamarkkinoilla on sen verran kuivaa, että se oli vain turvallinen ratkaisu.

Mun mielestä 2 kokonaista kautta alkaisi olemaan tarpeeksi aikaa näyttää mitä on tarjota oikeasti organisaatiolle. Pekka Virran projektin pituus ei tarkoita, että yhden suurimman pelaajabudjetin omaavista joukkueista tulisi aina edetä 4 vuoden projekti kerrallaan. Jokainen kausi pitää olla sellainen milloin tosissaan pelataan mitaleista.

Tällä hetkellä en uskoisi, että Lukko pelaa runkosarjan voitosta, kun katsoo esityksiä kentällä. Toivon olevani väärässä ja Virtanen sittenkin osoittaisi, että pystyy saamaan joukkueen kovaan iskuun kevään peleihin. Pahaa vain pelkään.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
LS tehnyt uutisen eilen illalla Lukon nykyvireestä kera kommenttien. Onko joku lehden tilaaja lukenut oliko uutisessa samoja höpinöitä kun eilisessä pressitilaisuudessa?
Joo oli. Lehdessä todettiin vaan ettei mikään toiminut. Huolestuttavaan aikaan kone yskii ja on yskinyt jo pidempään. Spårt ja Saipa peleihin oli toimittajan minimitavoite 6p.

Ei pöyhitty mitään sen enempää ja Virtasen kommentit oli lehdistötilaisuudesta.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mun mielestä 2 kokonaista kautta alkaisi olemaan tarpeeksi aikaa näyttää mitä on tarjota oikeasti organisaatiolle. Pekka Virran projektin pituus ei tarkoita, että yhden suurimman pelaajabudjetin omaavista joukkueista tulisi aina edetä 4 vuoden projekti kerrallaan. Jokainen kausi pitää olla sellainen milloin tosissaan pelataan mitaleista.
En mitenkään usko, että Virtasen projekti on 4 vuotta, eiköhän ensi kausi ole viimeinen, olipa tulokset mitä tahansa.

Nyt Lukolla peliesityksen heilahtelevat aivan liikaa. Välillä pidetään kärkijoukkueita erän verran ilman kiekkoa ja välillä tuntuu kuin keskikastin joukkuetta vastaan yksikin takaisku saisi koko joukkueen kääntämään keskittymisen jo seuraavaan peliin. Tämä on tietysti osittain inhimillistä, kun joukkue on johtanut sarjaa ties kuinka kauan ja joukkueen oma runkosarjatavoite alkaa olla saavutettu. Luulen, että viikonlopunkaan peleistä ei tule tältä kantilta ihan mitään riemumarssia, mutta kun vastustajalla ei ole maksimipanosta (kuten vaikka HPK:lla) niin kyllä Lukko niistä voitot ottaa. Runkosarjan voittoonkin on hyvät mahdollisuudet ja uskon että se alkaa taas kiinnostaa.
 

Karajan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika rauhallisesti Virtanen noissa presseissä esiintyy, ikäänkuin että tällaista tää nyt on. Edellinen kaveri tuijotteli näiden esitysten jälkeen kaukaisuuteen ja mietiskeli mitä voi sanoa ja mitä ei ja samalla pelaajat hikoili kopissa pidätellen hengitystä, heh.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämsän kaljaveikot
"Jostain syystä käytiin vähän hitaalla, eikä saatu koneita käyntiin. Kyllä tämä meille mietittävää jätti seuraavaan peliin, Virtanen totesi. " Olisiko kannattanut miettiä vähän aiemmin, että mikä pelissä sakkaa?
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Pari viikkoa runkosarjaa jäljellä:

- Vastaanottajana luovuttanutta Sportia vastaan
- Ylivoiman pelaaminen vain synkistynyt kauden mittaan
- Ylivoimaa pyörittää Tomas Pavelka
- Lukolla ei ole yhtään toimivaa hyökkäyskoostumusta
- Peli yleisesti täyttä paskaa, pelitapaa ei ole

Toivottavasti tajuaa lähteä itse jos ei pelata mitalipeleissä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko, Lämsän kaljaveikot
Pari viikkoa runkosarjaa jäljellä:

- Vastaanottajana luovuttanutta Sportia vastaan
- Ylivoiman pelaaminen vain synkistynyt kauden mittaan
- Ylivoimaa pyörittää Tomas Pavelka
- Lukolla ei ole yhtään toimivaa hyökkäyskoostumusta
- Peli yleisesti täyttä paskaa, pelitapaa ei ole

Toivottavasti tajuaa lähteä itse jos ei pelata mitalipeleissä.
Ihan samaa mieltä. Jos taas jäädään puolivälieriin niin on ihan maksimaalinen pettymys. Siinä kohtaa ilman muuta monoa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Saisiko ketään vielä loppukaudeksi vapauttamaan Lukon peliä? Nyt on meinaa maa murentunut Virtasen jalkojen alla. Pitkään se on ollutkin höttöistä, mutta nyt alkaa olla usko koetuksella.
 
Mut hei!
Olihan meillä. Viime kaudella voittoputki ja seuraavalla johdettiin sarjaa.
Monelle sekin tuntui piisaavan.
(Alkaa yksi ja toinen heräillä todellisuuteen. Toivottavasti pelaajat myös. Itseohjautuvat laatumiehet voivat voittaa pelejä ilman että koutsi seisoo vakavana menestyksen tiellä.)
 

Veffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomenmestari 2021
Kyllä Virtaseen vielä luottoa löytyy. Jossain tuolla joukkueessa on homma aivan lukossa, nyt pitää löytää se ja ratkaista asia. Parhaimmillaan tämä joukkue pelaa todella hyvää lätkää.

Onko ongelma Virtasessa, muussa valmennusporukassa, johtavissa pelaajissa, junnuissa vai Masan kahvissa, sitä me emme voi tietää. Mutta jossain se on.
 

Sinkilä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, ManU, Pesäkarhut, SoJy, Valepa, Narukerä
Viime kaudella historiallinen seuraennätys ja harmillisesti korona vei Kanada-Maljan.
Tämä kausi sarjakärjessä Euroopan sexikkäintä jääkiekkoa.

Kiitos Marco!
 

Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen ollut todella vahvasti Veltsun puolestapuhuja ja olin tyytyväinen, kun jatkosopimuksesta ilmoitettiin. Nyt kuitenkin alkaa olla sellainen tilanne, että jos tänään hävitään, niin alkaa olla jopa sellainen tilanne, että en edes panisi pahakseni, jos Kalle suoraan ilmoittaisi, että valmennukseen tehdään jopa loppukauden aikana jo jotain muutoksia.

Siis eihän kaiken myyneelle, maineensa tuhonneelle ja kaiken luovuttaneelle Sportille voi tässä vaiheessa kautta hävitä. Ei saisi edes olla tiukkaa tämän Sportin kanssa. Hävettävää menoa tällä hetkellä.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyi vittu mikä suolapatsas. Naama norsunvitulla joka pelissä, ei mitään henkeä pysty luomaan eikä näköjään mitään ideaakaan peliin. Tee ny saatana jotain tolle touhulle! Vittu että häveättäis.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös