Marko Virtanen Lukon päävalmentajana 2021–2023

  • 268 404
  • 1 999

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ei Lukko eilen huonosti pelannut, paitsi ylivoima oli aivan luokatonta paskaa ja kun et kahden minuutin 5-3 ylivoimasta tee häkkiä, niin silloin ansaitsetkin häviön.
Vähän tulee viime kevään Tappara-sarja tästä mieleen. Toki jos vielä AV olisi kussut, niin olisi sitten ihan suoraan viime kevään tilanne. Eli ei Lukko huonosti pelannut, mutta erikoistilanteissa turpiin 6-0.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Älä jauha paskaa. Virran alkuaikoina oli paljon vähemmän punaista lankaa kuin nyt. Se oli tietysti ihan luonnollista, kun pelitapa muuttui radikaalisti.
Virralla oli ekalla kaudella käytössään sellaisia pelaajia n. puolet joukkueesta jotka olivat vetäneet RD/Vuori/Heikkilä kiekkoa 1-5 kautta putkeen. Vasta sen jälkeen kun joukkuetta nuorennettiin Syksyllä 2018, alkoi näkymään paremmin kentällä se mitä Virta halusi.

Virtasesta sen verran, että mun nähdäkseni hänellä alkaa olla käsissään nyt uransa "the-joukkue" kiekollisen pelitapansa toteuttamiseen, joten olisihan se nyt sitä tulostakin alettava tulemaan tasaisemmin. 12 pelin voittoputki ei muuta sitä tosiaa, että muuten pelit ovat menneet viiden pelin sykleillä 2 voittoa - 3 tappiota reilun 50 pelin ajan, eli tuloksellisesti alakanttiin.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings

Ehkä et ole ihan samaa mieltä, mutta minusta sitä viime kautta nyt vaan ei kannata laskea mihinkään. Jatkuvasti vaihtuva kokoonpano, välillä pelkkiä junnuja ja täytemiehiä sekä lopuksi aivan järjetön pelitahti. Koskee varmaankin myös muita joukkueita mutta eritoten Lukkoa.

Tai saahan sen normaalikaudeksi laskea jos niin haluaa, mutta itse en vedä viime kauden perusteella minkään näköisiä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.
 
Raymond

Viime kausi olikin ihan tavallinen kausi, jossa Lukko painoi koko budjettinsa voimin kentällä joka pelissä. Ihan turha edes puhua mistään 50 ottelun jaksosta, kun se kausi oli mitä oli ja tätä kautta on pelattu 3 peliä. Tämä KAUSI tulee näyttämään Virtasen todelliset kyvyt.

Ja olihan se kausi 18-19 ihan hirveää kuraa. Muistan edelleen sen kauden pisimmän voittoputken, että pelaaminen oli täyttä rimpuilua ja vähän tuurillakin voitettiin pelejä. Vielä 19-20 alussakaan ei pelitavallisesti ollut mitään juhlaa.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ehkä et ole ihan samaa mieltä, mutta minusta sitä viime kautta nyt vaan ei kannata laskea mihinkään. Jatkuvasti vaihtuva kokoonpano, välillä pelkkiä junnuja ja täytemiehiä sekä lopuksi aivan järjetön pelitahti. Koskee varmaankin myös muita joukkueita mutta eritoten Lukkoa.

Tai saahan sen normaalikaudeksi laskea jos niin haluaa, mutta itse en vedä viime kauden perusteella minkään näköisiä johtopäätöksiä suuntaan tai toiseen.
Totta, mutta kuitenkin nuo pelit on pelattu tuolla menestyksellä ja se on Virtasen rekordi. Päättyy tämä Virtasen aika miten hyvin tai huonosti tahansa, niin ei noita silloin enää kovin moni muista, kuten ei muista Virran ensimmäistä 2,5 kauttakaan.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Totta, mutta kuitenkin nuo pelit on pelattu tuolla menestyksellä ja se on Virtasen rekordi. Päättyy tämä Virtasen aika miten hyvin tai huonosti tahansa, niin ei noita silloin enää kovin moni muista, kuten ei muista Virran ensimmäistä 2,5 kauttakaan.
Kyllä kyllä, onhan se Virtasen rekordi, ei siitä päästä mihinkään. Mutta tuolla aikaisemmin mainitsit että Virtasella on nyt käsissään The joukkue (mitä se sitten kenellekin tarkoittaa) ja sen jälkeen muotoilit asian ikäänkuin tämä The joukkueen suoritus olisi jonkinlainen suora jatkumo viime kauden Virtasen joukkueen suorittamiselle. Mitä se juurikin aiemmin mainitsemistani syistä omissa kirjoissani ei ole.

Voi tietysti olla että ymmärsin tuon kohdan tekstistäsi väärin.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jukurit ilman voittoa tähän asti, Lukolla hyvä peli TPS vastaan ja sitten ihan täydellinen mahalasku.

TPS-peli on saanut vähän suhteettomat mittasuhteet tässäkin ketjussa. Tepsiltä iso kasa huippupelaajia(joukkueen omaan kapeaan rosteriin suhteutettuna) poissa ja TPS pelasi reiluun viikkoon viidennen pelinsä, kun se Lukolle oli viikon toinen.

Todennäköisesti Lukko voittaa toki lauantainakin, mutta lähtökohdat peliin on ainakin hieman tasaväkisemmät.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
TPS-peli on saanut vähän suhteettomat mittasuhteet tässäkin ketjussa. Tepsiltä iso kasa huippupelaajia(joukkueen omaan kapeaan rosteriin suhteutettuna) poissa ja TPS pelasi reiluun viikkoon viidennen pelinsä, kun se Lukolle oli viikon toinen.

Todennäköisesti Lukko voittaa toki lauantainakin, mutta lähtökohdat peliin on ainakin hieman tasaväkisemmät.
Varmaan näinkin, mutta ei se silti poista sitä että Lukko pelasi hyvin. Tosin siitä 6-0 pelistä ei saa ensi lauantain peliin mukaan enää mitään vaan lähdetään taas nollista. Taitaa jopa olla niin että lauantaina viime pelin tulos antaa TPS:lle kotipelissään enemmän potkua kuin Lukolle.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika kovaa arvostelua toisia kohtaan kertoa, että kaikki rationaalisuus heitetään ikkunasta. Sinun mielipiteesi ei ole mikään absoluuttinen totuus, jonka perässä meidän muiden on kuljettava.
Oli absoluuttinen totuus tai ei, niin eipä siinä sun pelinjälkeisessä oksennuksessasi mitään järkeä ollut. Nyt sen sijaan kirjoitit oikeinkin johdonmukaisen ja asiallisen kritiikin. Omasta mielestäni se on aivan liian aikainen tämän kauden suhteen ja esim. harjoituspelien ottaminen mukaan on täysin turhaa, mutta se on sivuseikka.
 
#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä kyllä, onhan se Virtasen rekordi, ei siitä päästä mihinkään. Mutta tuolla aikaisemmin mainitsit että Virtasella on nyt käsissään The joukkue (mitä se sitten kenellekin tarkoittaa) ja sen jälkeen muotoilit asian ikäänkuin tämä The joukkueen suoritus olisi jonkinlainen suora jatkumo viime kauden Virtasen joukkueen suorittamiselle. Mitä se juurikin aiemmin mainitsemistani syistä omissa kirjoissani ei ole.

Voi tietysti olla että ymmärsin tuon kohdan tekstistäsi väärin.
Viime kauden joukkueesta jatkaa Gregoire, Piipponen, Almari, Abt, Repo, Hakulinen, Mattila, Nyman, Kainulainen, Suni, Ikonen ja kolmatta kautta junnuista ainakin Päivärinta, Ervasti, Korkka, Säkkinen eli on tuossa jatkumoa Virtasella, vaikka viime kausi oli repaleinen sattuneesta syystä. Lisäksi mun uskoakseni kaikkien uusien pelaajien (Reunanen, Pavelka, Somppi, Saarela, Kestner, Karjalainen, Nieminen, Fontaine) on katsottu sopivan siihen pelitapaan mitä Veltsu ja Lukko haluaa kentällä esitettävän. Eli n. 2/3 pelaajista nyt jo ainakin jollain tasolla (muutamilla 2 kautta, muutamilla 0,5 kautta ja lopuilla reilu kausi) tietää, mitä harjoitellaan, miten harjoitellaan ja miten se saadaan mukaan peleihin.

"The Joukkueella" tarkoitin pelaajien sopivuutta Virtasen haluamaan pelitapaan. Jyväskylässä sitä ei mun nähdääkseni koskaan ollut, vaan pelaajamateriaali sopi paremmin RD/Aho pelityyliin ja tähän Veltsukin joutui kausi toisensa jälkeen palaamaan, vaikka kiekollisempaa pelitapaa yrittikin ajaa siellä esiin.

Tämän paremmin en osaa ajatuksiani ainakaan just nyt tuoda esille, joten toivon että sait paremmin kiinni.
 
Kyllähän tästä nyt sai juonesta kiinni. Eli puhumme eri asiasta, sinä näet jatkumona samat pelaajat kun taas minä ajan takaa sitä viime kauden joukkueen suorittamista joka ei voinut siitä repaleisuudesta johtuen olla samaa kuin normaalina kautena. Olisiko se ollut yhtään parempaa vaikka ei repaleisuutta olisi ollutkaan, sitä taas emme voi tietää. Ei ne edellytykset optimaaliselle suorittamiselle nyt ainakaan parantuneet olosuhteiden johdosta.

Selkeästi puhuttiin ohi toistemme niin ei siitä sen enempää.
 
No mä sanoisin että se loppu kausi meni miten meni tuloksellisesti ja joissain peleissä paistoi läpi se että kunto oli syöty ja väitän kuten moni muukin että ilman Helmikuun puolivälin paikkeilla tullutta ei toivottua vierailijaa Lukon kausi olisi jatkunut pidempään, kuin 3.4.2022. Toki tämä on oma uskomukseni ja moni on varmasti eri mieltä.

Esim. eilinen peli näytti (mun mielestä) aikalailla siltä että muutama voitto kun tulee niin joukkue saa siitä isomman vaihteen päälle. Treenipelit taisivat mennä osittain flunssa-aallonkin takia huonosti, mutta nämä kolme ekaa runkosarjapeliä ovat olleet pääasiassa hyvää tekemistä, eikä 6/9 pinnaa olisi millään lailla vääryys. Jyväskylässä homma meni perseelleen ekan ja toisen erän loppupuoliskojen takia, mutta muuten voin ainakin itse sanoa vilpittömästi olevani sitä mieltä että yhteensä 6-7/9 erää Lukko on ollut kokonaisuutena vastustajiaan parempi.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Maaliodottomat ovat alkukauden peleissä olleet:

JYP- Lukko 3.99 - 3.33
Lukko- TPS 1.77 - 1.92
Jukurit - Lukko 1.33 - 2

Tepsiä vastaan Lukko oli hirmuisen tehokas, kun tuohon päälle tuli vielä pari rimaa ja Anttila torjui vain 21 laukausta. Tietysti tuossa tuli vielä pari bonusmaalia, kun Anttilalla ei koppi tarttunut.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Mielestäni maaliodottamaan tarvittaisiin muutama lisäjuttu:
- maaliodottama 0-55min (loppu usein vääristää tuota)
- maaliodottama kun paras paikka poistetaan kummaltakin joukkueelta. Isoin yhden tilanteen ero on tainnut olla 0.75 luokkaa, joka vääristää tilastoa mielestäni huomattavasti. Toki kyseessä on datasta, tietyllä laskentakaavalla tehty tilasto, joka ei ota kantaa mihinkään muuhun, mutta käytännössä joukkue voi pyörittää 19min 45s maaliodottaman 0.75 arvoisesti ja yksi moka omassa päässä ja vastustaja saa samanarvoisen yhden paikan. Maaliodottama erän osalta tasan, mutta selkeästi toisen joukkueen erä.

Eli lähtökohtaisesti toiset "haamuviivat" vielä kuvaajaan, joka ottaa parhaan paikan pois ja sitten maaliodottaman ilmoitus myös 55min kohdalta
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #16

Kyljys

Näihin Liigaplotin kuvaajiin pystyy nuo speksit itse asettamaan ainakin suurin piirtein.

Tuosta kun poistaa molemmilta parhaan paikan, Lukolta Niemisen viime hetken tontin ja Jukureilta Jormakan toisen erän vedon, lähtee molemmilta noin 0,4:n maalin verran odottamaa. Siitä vielä viimeinen vitonen pois, jolloin lopputulemaksi saadaan pyöristäen 0,9 - 1,3.

Nuo lukemat on melko helppo allekirjoittaa pelin kokonaiskuvaan nähden. Lukko kokonaisuudessaan pelin päällä, mutta laatupaikoiltaan erittäin köyhä ottelu. Tämänkaltaiset matsit kulminoituvat helposti maalivahtipeliin ja erikoistilanteisiin, ja näissä Jukurit oli eilen parempi.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
No mä sanoisin että se loppu kausi meni miten meni tuloksellisesti ja joissain peleissä paistoi läpi se että kunto oli syöty ja väitän kuten moni muukin että ilman Helmikuun puolivälin paikkeilla tullutta ei toivottua vierailijaa Lukon kausi olisi jatkunut pidempään, kuin 3.4.2022. Toki tämä on oma uskomukseni ja moni on varmasti eri mieltä.

Esim. eilinen peli näytti (mun mielestä) aikalailla siltä että muutama voitto kun tulee niin joukkue saa siitä isomman vaihteen päälle. Treenipelit taisivat mennä osittain flunssa-aallonkin takia huonosti, mutta nämä kolme ekaa runkosarjapeliä ovat olleet pääasiassa hyvää tekemistä, eikä 6/9 pinnaa olisi millään lailla vääryys. Jyväskylässä homma meni perseelleen ekan ja toisen erän loppupuoliskojen takia, mutta muuten voin ainakin itse sanoa vilpittömästi olevani sitä mieltä että yhteensä 6-7/9 erää Lukko on ollut kokonaisuutena vastustajiaan parempi.
Tästä tekstistä kokolailla samaa mieltä.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Maaliodottomat ovat alkukauden peleissä olleet:

JYP- Lukko 3.99 - 3.33
Lukko- TPS 1.77 - 1.92
Jukurit - Lukko 1.33 - 2
Näillä ei edelleenkään ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vain yksi tulkinta aiheesta.

TPS-pelin aikana jossain 50min kohdalla selostaja väitti Lukon maaliodottaman olevan 1,40. Veikkaukselle kirjoittavan Koivulan mukaan se oli jo siinä kohtaa yli 3. Jos itse yhtään miettii ja katsoi peliä niin on aika helppo todeta että tuohon viimeiseen on eniten luottoa.

Edelleen maaliodottama ja varsinkin tämä liigaplot on hyvin yksinkertainen pelkkiin laukauksiin perustava automaattinen kyhäelmä.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näillä ei edelleenkään ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, vain yksi tulkinta aiheesta.

TPS-pelin aikana jossain 50min kohdalla selostaja väitti Lukon maaliodottaman olevan 1,40. Veikkaukselle kirjoittavan Koivulan mukaan se oli jo siinä kohtaa yli 3. Jos itse yhtään miettii ja katsoi peliä niin on aika helppo todeta että tuohon viimeiseen on eniten luottoa.

Edelleen maaliodottama ja varsinkin tämä liigaplot on hyvin yksinkertainen pelkkiin laukauksiin perustava automaattinen kyhäelmä.

Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta

Kyllä minä tiedän hyvin kenestä on kyse ja gradunkin olen lukenut läpi jo vuosia sitten. Se ei poista silti puutteita millään tavalla.

Katso nyt itse niitä käyriä ja tilanteita ja mieti omilla aivoilla.

Jyp 2-0 Niku nousee siniviivalta, kiertää maalin ja heittää nollakulmasta kiekon maalille joka sattuu osumaan Sompin luistimiin ja ohjautuu maaliin. Kuvaajassa annettu tälle 0,75 xg. Onko sinun mielestä kyseessä 75% maalipaikka? :-DDD

Heti tämän jälkeen Petman saa riiston, nousee laidasta maalille mutta ajautuu lähes nollakulmaan ja suupaisee vedon rystyllä Zagin patjoihin. Tästä kuvaajassa xg about 0,6. Onko sinun mielestä kyseessä 60% maalipaikka eli esimerkiksi huomattavasti rankkaria parempi paikka?

Tästä seuranneeseen reboundiin tulee Vidgren joka hutaisee rystyllä pomppivan kiekon kohti valmiina olevaa Zagidulinia. Kuvaajassa about 0,4 xg. Onko sinun mielestä kyseessä lähes rankkaria vastaava paikka?

Hakulinen 1-0. Mattila on täysin yksin maalilla, syöttää keskelle Karjalaiselle jonka epäonnistunut veto pomppaa Hakuliselle joka saa laittaa kiekon lähes tyhjään maaliin. Kuvaajassa tälle kokonaistilanteelle 0,10 xg :DDDDD

Repo 2-0. Ylivoimalla Hakulinen kiertää maalin ja syöttää neliön keskelle täysin vapaana olevalle Repolle. Kuvaajassa 0,2 xg. Oletko sitä mieltä että Repo ampuu tuosta maalin vain kerran viidestä? Mutta Nikun nollakulmaheitto maalille on 75% ???

Saarela 3-0. Nieminen riistää kiekon Tepsin maalin takana joka pomppaa Ikoselle. Ikonen poikittaissyöttö Saarelalle joka saa laittaa täysin yksin puolityhjään maaliin. Kuvaajassa annettu xg ~0,15 :-DD Oletko sitä mieltä että Saarela laittaa tuosta ohi viisi kertaa kuudesta?

Nämähän on lähemmin tarkasteltuna vielä ihan saatanasti hullumpia kuin ulkomuistista. Tasan mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja tässäkin oli vain räikeimmät.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
@Saul Goodman

En lähde väittelemään yksittäisistä tilanteista, automatiikka ei ota huomioon esim. pelaajan laukaisutaitoa tai maalivahtipelin laatua. Toisten mielestä maaliodottama kuvaa pitkässä juoksussa joukkueen peliä hyvin ja mm. Lukkokin sitä käyttää. Sitten on myös vanha liitto, eli katsotaan vain tulosta ja muulla ei väliä.

Ps. Sen verran voin kommentoida, että Hakulisen maalin xg tuskin on todellisuudessa likikään noin iso, aika harvoin Karjalainen tuossa pyyhkii pölyt kiekosta juuri sopivalla tatsilla. Jääkiekossa sattuma on vahvasti esillä, verrattuna vaikka koripalloon.
 
Voi hyvä jumala.

Katso tai edes lue nuo listaamani tilanteet. Kyseessä on ihan todella todella paljon isomman mittakaavan virheet kuin pelaajan laukaisutaito tai maalivahtipelin taso.

Tietenkin oikea maaliodottama kuvaa joukkueen peliä pitkässä juoksussa, tämä on ihan todella hyvä mittari monessa lajissa kertomaan joukkueen tasosta ja pelin kulusta. Mutta tämä kyseinen liigaplot ei ainakaan tällä hetkellä kerro pelistä mitään, vaan joku on pielessä ihan todella pahasti. Samoin wisehockey jota selostajat lainaavat.

Jalkapallon puolella näitä maaliodottamapalveluita on kymmeniä, niin ilmaisia kuin maksullisia, toiset parempia ja toiset hupitasoa niin kuin nämä kaksi em. palvelua tällä hetkellä.

Ja tämä Mattila-Karjalainen-Hakulinen. Jo se kun Mattila syöttää vastaiskussa keskelle pisteitä vapaasti tulevalle Karjalaiselle on todella paljon yli 0,10 xg riippumatta siitä sattuiko juuri tällä kertaa osumaan kiekkoon vai ei.
 
Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä minä tiedän hyvin kenestä on kyse ja gradunkin olen lukenut läpi jo vuosia sitten. Se ei poista silti puutteita millään tavalla.

Katso nyt itse niitä käyriä ja tilanteita ja mieti omilla aivoilla.

Jyp 2-0 Niku nousee siniviivalta, kiertää maalin ja heittää nollakulmasta kiekon maalille joka sattuu osumaan Sompin luistimiin ja ohjautuu maaliin. Kuvaajassa annettu tälle 0,75 xg. Onko sinun mielestä kyseessä 75% maalipaikka? :-DDD

Heti tämän jälkeen Petman saa riiston, nousee laidasta maalille mutta ajautuu lähes nollakulmaan ja suupaisee vedon rystyllä Zagin patjoihin. Tästä kuvaajassa xg about 0,6. Onko sinun mielestä kyseessä 60% maalipaikka eli esimerkiksi huomattavasti rankkaria parempi paikka?

Tästä seuranneeseen reboundiin tulee Vidgren joka hutaisee rystyllä pomppivan kiekon kohti valmiina olevaa Zagidulinia. Kuvaajassa about 0,4 xg. Onko sinun mielestä kyseessä lähes rankkaria vastaava paikka?

Hakulinen 1-0. Mattila on täysin yksin maalilla, syöttää keskelle Karjalaiselle jonka epäonnistunut veto pomppaa Hakuliselle joka saa laittaa kiekon lähes tyhjään maaliin. Kuvaajassa tälle kokonaistilanteelle 0,10 xg :DDDDD

Repo 2-0. Ylivoimalla Hakulinen kiertää maalin ja syöttää neliön keskelle täysin vapaana olevalle Repolle. Kuvaajassa 0,2 xg. Oletko sitä mieltä että Repo ampuu tuosta maalin vain kerran viidestä? Mutta Nikun nollakulmaheitto maalille on 75% ???

Saarela 3-0. Nieminen riistää kiekon Tepsin maalin takana joka pomppaa Ikoselle. Ikonen poikittaissyöttö Saarelalle joka saa laittaa täysin yksin puolityhjään maaliin. Kuvaajassa annettu xg ~0,15 :-DD Oletko sitä mieltä että Saarela laittaa tuosta ohi viisi kertaa kuudesta?

Nämähän on lähemmin tarkasteltuna vielä ihan saatanasti hullumpia kuin ulkomuistista. Tasan mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja tässäkin oli vain räikeimmät.

Tässä on kyllä täyttä asiaa. Itse kysyin noita maaliodottamia ihan mielenkiinnosta vain. Jukurit pelissäkin näin ainakin yhden tilanteen, missä olisi hyvin Lukolle voinut tulla maali laadukkaammalla laukauksella, mutta kohdistui täysin keskelle. Tuota ei varmaan edes laskettu paikaksi, vaikka oli hyvältä sektorilta ilman häirintää.

Tuo Jukurit pelin pieni ero odottamassa oli mielestäni jo itsessään vähän huumori, vaikka Lukko ei erityisen paljon paikkoja rakentanut, mutta Jukurit ei oikeasti rakentanut puoliakaan Lukol paikoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös