Marko Anttila – Lempäälän lempeä jättiläinen

  • 37 835
  • 77

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ehdottomasti jatkoa. Mutta veikkaan että nyt on liian myöhäistä tehdä enää mitään koska muiden joukkueiden kiinnostus lienee heränyt.

Tässä taas kerran kostautuu tämä TPS:n (Vuori, kukkuu??) politiikka tehdä näitä hemmetin yhden vuoden sopimuksia. Tavallaan ymmärrän varovaisuuden, mutta kyllä ensimmäisen vuoden jälkeen jo oli näkyvillä se että ei kyseessä ole mikään floppi josta tulee taakka seuralle parin vuoden aikana..
 

Nwoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
SAINTS salibandy, Spiral-liiga, Tampere
Mielenkiintoista nähdä mihin Lempäälän juna vielä urallaan pysähtyy. Alempien kenttien roolissa miehellä on mielestäni mahkut vaikka mihin. Hauskaa, että moni ei voi edelleenkään sietää kyseistä pelaajaa hieman omitakeisen tyylin takia, mutta tämän hetkinen Marko on uskomaton apu joukkueelle kuin joukkueelle. TPS on sarjassa toiseksi viimeisenä ja miehen tehotilasto kerrassaan upea +14.

Jännä nähdä haluaako Anttila tulevaisuudessa hyökkäävän ja ylivoimaa pelaavan paikan, vai riittääkö nöyryys mahdollisesti kolmos- tai neloskentän rooliin, jolloin joukkue ja taso voisi olla maksimaalisen korkea.

Tämä mies jos kuka osaisi sytyttää MM-kotiyleisön keväällä - kunhan Jalonen on vain hereillä ja uskon että on, sillä Anttilan täytyy olla potentiaalinen vaihtoehto joukkueeseen.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt sille Anttilalle viiden vuoden sopimus kouraan, niin TPS saa jotain jos/kun KHL miehen vie. Kyllä siellä joku Sergei on varmasti kiinnostunut tuollaisesta hujopista.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Kaveri on kyllä hyvin päässyt raumalaisten ihon alle. Harmi vaan, että homma taitaa päättyä jatkosopimukseen muualle?
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Saatana. Nyt Lukon tj Rajala faxi laulamaan ja mörölle joku tolkuton 400000 sopimustarjous. En kyllä ole varma haluaisinko nähdä koskaan lukkopaidassa mutta pistetään poika sitten vaikka myymään hodareita, kunhan ei ainakaan ole enää ikinä vastustajan riveissä Lukkoa vastaan. Ihan uskomatonta miten mies voi olla muita joukkeita vastaan perus liigajyrä ja joskus Ilves aikoinakin täysi paska mutta silti raumalaisia kyykyttää täysin pitelemättömänä supertähtenä. Parempi kuin vittu Sid#87...
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Tänään taisi olla mukana hyvässä ja pahassa eli ilmeisesti antoi aika mahtisyötön Lukon maaliin? Perinteiseltä Anttilalta siis kuullostaa.

No joo, mutta se on paljon se, että tästä laumasta löytyy joku, jota "aidosti vihataan" jossain toisessa liigakaupungissa... Ainakin siltä vaikuttaa.

En silti panisi pahakseni, jos pelaisi täällä Suikkasenkin aikana. Kaitsulla on tapana laittaa äijät fyysisesti tikkiin, joten voisiko tästä kaverista löytyä vielä käyttämätöntä potentiaalia...
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
jota "aidosti vihataan" jossain toisessa liigakaupungissa... Ainakin siltä vaikuttaa.

Mina en vihaa Marko Anttilaa. Mina en vain kasita Marko Anttilaa ollenkaan. Mies on ihan tavallinen kuolevainen ollut koko uransa ajan, ei mikaan superstara jolta odottaa jatkuvasti pelien ratkaisua. Kohtuulliset tehot, mennyt parempaan suuntaan.

Mutta lukkoa vastaan se on tehnyt aina, siis AINA, ihan helvetisti tuhoa. Jo ilveksessa, missa se oli yleisesti viela huonompi.

Vahan sama asia kuin joku Jerry Ahtola pommittaisi joka kerta Karppien verkkoon hattutempun ja sitten sluibailisi keskivertotehoilla koko loppukauden. Joka kerta kuitenkin karppia vastaan se hattutemppu, aina.

En usko etta Anttilalla on mitaan tunnepohjaista syyta pelata elamansa peleja lukkoa vastaan, ja silti niin tapahtuu aina. Eika silla ole valia kuka lukkoa valmentaa, kuka siella pelaa tai miten joukkue pelaa. Pukekaa Kanadan maajoukkue lukon paitaan ja Marko Anttila tekee 2+1 ja laittaa 4 rankkaria sisaan.

Toisaalta voisihan sita joku Anttilaltakin kysya etta jos kerran pystyt tuohon lukkoa vastaan, niin miksi et pysty siihen joka paiva? Miksi et pelaa NHL:ssa?
 

Thriller

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En silti panisi pahakseni, jos pelaisi täällä Suikkasenkin aikana. Kaitsulla on tapana laittaa äijät fyysisesti tikkiin, joten voisiko tästä kaverista löytyä vielä käyttämätöntä potentiaalia...

Jaaha, jos ansiokkaasti pilasin eilen jonkun päivän Willsie-kommentoinnilla, niin kelpaa vielä ratsastaa paikalle toteamaan, että tänään hallilta kuultuna voidaan sanoa moikka myös Markolle. Että semmosia, onneks kausi menee muuten hyvin, niin nää ei silleen enemmän harmita.
 

Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jaaha, jos ansiokkaasti pilasin eilen jonkun päivän Willsie-kommentoinnilla, niin kelpaa vielä ratsastaa paikalle toteamaan, että tänään hallilta kuultuna voidaan sanoa moikka myös Markolle. Että semmosia, onneks kausi menee muuten hyvin, niin nää ei silleen enemmän harmita.

Noh, eipä nämä yllärinä tule. Senverran hyvin ovat pelaneet. Anttilan osalta sinänsä harmi että ensikaudella olisi kokonaisvaltaisesti luultavasti vieläkin parempi.

Pitää vain toivoa että suuntaa ulkomaille. Ei kiinnosta nähdä kavereita jossain Jokereiden paidassa koska takaraivossa kyntää kokoajan ajatus siitä että solmimalla pidemmät sopparit olisi saatu vielä pidempään nauttia näiden kavereiden esityksistä. Tai että panotamalla reilusti rahaa oltaisiin ehkä ne saatua pidetyksi. Jos jollekkin Lokille maksettiin sokkona hirveät summat ei pitäisi olla ongelmaa maksaa myös samoja summia pelaajille joista jo tiedetään mitä saadaan.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Jaaha, jos ansiokkaasti pilasin eilen jonkun päivän Willsie-kommentoinnilla, niin kelpaa vielä ratsastaa paikalle toteamaan, että tänään hallilta kuultuna voidaan sanoa moikka myös Markolle. Että semmosia, onneks kausi menee muuten hyvin, niin nää ei silleen enemmän harmita.

Pelasta mun loppuvuosi ja sano etta se menee joko Lukkoon tai ulkomaille (mieluummin ulkomaille).
 
Mutta lukkoa vastaan se on tehnyt aina, siis AINA, ihan helvetisti tuhoa. Jo ilveksessa, missa se oli yleisesti viela huonompi.

Vahan sama asia kuin joku Jerry Ahtola pommittaisi joka kerta Karppien verkkoon hattutempun ja sitten sluibailisi keskivertotehoilla koko loppukauden. Joka kerta kuitenkin karppia vastaan se hattutemppu, aina.

En usko etta Anttilalla on mitaan tunnepohjaista syyta pelata elamansa peleja lukkoa vastaan, ja silti niin tapahtuu aina. Eika silla ole valia kuka lukkoa valmentaa, kuka siella pelaa tai miten joukkue pelaa. Pukekaa Kanadan maajoukkue lukon paitaan ja Marko Anttila tekee 2+1 ja laittaa 4 rankkaria sisaan.

Toisaalta voisihan sita joku Anttilaltakin kysya etta jos kerran pystyt tuohon lukkoa vastaan, niin miksi et pysty siihen joka paiva? Miksi et pelaa NHL:ssa?

Nopeasti vilkaistuna Anttila on tehnyt tällä kaudella Lukkoa vastaan seitsemässä ottelussa 3+4=7. Viime kaudella seitsemässä keskinäisessä 2+2=4. 7/14 pelistä Anttila ei ole tehnyt pistettäkään. Mörön pistekeskiarvo TPS:n aikana runkosarjan osalta 0,67. Lukkoa vastaan huikea 0,79. Helvetisti tuhoa, aina, ja vain Lukkoa vastaan.
 

masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Anttilahan oli Ilves-aikoina tunnettu Tepsin kaataja. Saattoi muuten vetää kautta aivan varjojen mailla, mutta aina Tepsiä vastaan joku 2+1. Aina sama kuviokin vielä, luistelee hyökkäyspäässä laajaa kaarta, suojaten kiekkoa vartalollaan ja valtavalla ulottuvuudellaan, taittaa lopulta p-pisteen kaarelle ja vetää rannarin ylämummoon. Anttilan ei olisi tarvinnut näitä matseja edes pelata, vaan laittaa Ipalle pari eteen ja lisätään maalikoosteeseen vanha pätkä. En ollutkaan havainnut tätä ilmiötä Lukkoa vastaan.

Eikä yllätä ettei jatka meillä, mutta yllättää jos Suomessa. Toisaalta joku Lukko saattaisi sellainen joukkue ollakin, jossa voisin kuvitella Anttilan kaartelevan. Sen sijaan pääkaupunkiseudulle on jotenkin vaikea hahmottaa. Veikkaan kuitenkin ulkomaita.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Ei se mikään ylläri ole, että Anttila, Willsie ja miksei muutkin paremman kaartin pelaajat vaihtaa maisemaa. Eikä tää ole aina rahakysymyskään: sen lisäksi, että muualta voi saada isomman tilipussin, melkein missä päin Suomea tahansa pääsee seuraan, jolla on esimerkiksi mahdollisuudet pudotuspeleihin tai - parhaassa tapauksessa - niissä pärjäämiseen. Kuka sitä nyt haluaisi olla seurassa, joka häviää matsi toisensa jälkeen.

Keppeet jatkot Anttilalle!
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Ja kyllähän se niin on, et esim maajoukkueisiin otetaan yleensä pelaajat joilla on myös menestystä seurajoukkueesta. Joten tavallaan pelaajan oman tulevaisuuden kannalta järkevä ratkaisu pyrkiä tälläiseen seuraan. Tämä puolestaan ei ole TPS:n vika vaan ns. luonnon laki. TPS:n on vain keksittävä toimintamalli miten tuolla taulukossa hilata itsensä kärkeen. Helppoa se ei ole kun moni muukin sitä yrittää. Keskinkertaisuus ei riitä vaan asiat on tehtävä paremmin kuin muiden.

Anttilan näkisin kyllä mielelläni ensi kaudellakin TPS:ssä. Tosin pistekehitys on miehellä sillä mallilla, että varmaan tulee tarjouksia myös ulkomailta, joissa on ihan kiva rahasumma.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
- - - ei ainakaan ole enää ikinä vastustajan riveissä Lukkoa vastaan. Ihan uskomatonta miten mies voi olla muita joukkeita vastaan perus liigajyrä ja joskus Ilves aikoinakin täysi paska mutta silti raumalaisia kyykyttää täysin pitelemättömänä supertähtenä.
Mutta lukkoa vastaan se on tehnyt aina, siis AINA, ihan helvetisti tuhoa. Jo ilveksessa, missa se oli yleisesti viela huonompi.
- - -
En usko etta Anttilalla on mitaan tunnepohjaista syyta pelata elamansa peleja lukkoa vastaan, ja silti niin tapahtuu aina. Eika silla ole valia kuka lukkoa valmentaa, kuka siella pelaa tai miten joukkue pelaa. Pukekaa Kanadan maajoukkue lukon paitaan ja Marko Anttila tekee 2+1 ja laittaa 4 rankkaria sisaan.
Mistä tällainen legenda oikeasti on voinut saada alkunsa?
Koodi:
Marko Anttila, ILV vs. LUK: 21 ottelua   3+ 4= 7   8 - [B]0,33ppo[/B] - runkosarja
Marko Anttila, ILV vs. LUK:  6 ottelua   2+ 1= 3   8 - [B]0,50ppo[/B] - säälipleijarit
[U]Marko Anttila, TPS vs. LUK: 13 ottelua   5+ 6=11   8 - [B]0,85ppo[/B] - runkosarja[/U]
Marko Anttila, YHT vs. LUK: 40 ottelua  10+11=21  24 - [B]0,53ppo[/B]
Ilveksen paidassa tehdyistä viidestä maalista yksikään ei ole ollut mikään jatkoaikamaali, ottelun voittomaali, tasoitusmaali tms. - ennemminkin täysin "tavallisia" maaleja. Ainoastaan yksi syöttöpiste on tullut ottelun voittomaalista - sekin maali tosin vei tilanteen ensimmäisessä erässä 3-0:an, kun peli päättyi 4-2. Miksikään ottelun käännekohdaksi tuota ei voi oikein kutsua.

Ilves-aikoina Marko Anttila hassutteli yhden kahden pisteen illan Lukkoa vastaan - kaksi syöttöpistettä. Toinen syötöistä tuli ottelun avausmaaliin ensimmäisen erän puolivälissä ja toinen 4-1 loppusinettiin alivoimalla tyhjään maaliin puoli minuuttia ennen päätössummeria.
Anttilahan oli Ilves-aikoina tunnettu Tepsin kaataja. Saattoi muuten vetää kautta aivan varjojen mailla, mutta aina Tepsiä vastaan joku 2+1.
Onkohan tämäkin vastaavanlainen urbaanilegenda vai löytyykö tästä jotain faktaakin?
 

masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkohan tämäkin vastaavanlainen urbaanilegenda vai löytyykö tästä jotain tilastoa?
Omalla mutulla, mutta tilastoa olisi ihan mukava nähdä onko sillä mitään pohjaa. Tuohon aikaan vaan asuin Tampesterissa ja tuli jonkun verran Ipan matseja käytyä katsomassa, muutenkin kuin Tepsiä vastaan.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Ainahan se noin menee, että mutuillaan kesken pelin ja sanotaan, että se tulee ja ratkaisee, ja sitten kun niin käy, on kyseinen pelaaja public enemy numero uno ja aletaan yleistämään pelkällä mutulla, että olisi aina ollut samanlainen tuhokone omaa joukkuetta vastaan. Kannattaa pitää faktat kunnossa.

Ja ei tuo nyt itseänikään yllätä, että mies olisi muualle suuntaamassa. Perusteluja voidaan ylemmistä viesteistä lukea.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Anttilan kehitys on jatkunut Tepsissä tasaisena ja komeana. Alussa mies painoi vain laput silmillä ja ampuili mistä ja minne sattuu. Anttila on kuitenkin petrannut joka osa-alueella ja pystyy nykyään jopa näkemään ympärilleen. Myös röyhkeyttä ja itsevarmuutta on tullut lisää, mikä ilmenee vastustajan pakkien kusihousuina. Nykyään Anttila on powerforward jonka ominaisuudet alkavat olla aika kovat tähän sarjaan. Mitä helvettiä tästä vielä tulee jos kehitys jatkuu vastaavanlaisena?

Olen yllättynyt jos Anttila jatkaa meillä ensi kaudella.

Samoin, luultavasti on jo menetetty tapaus. Toivottavasti jatkaa jossain muualla kuin sm-liigassa. Tosin sm-liiga saattaa sopia Anttilan pelityylille juuri hyvin, täällä kun pelataan sopivan suoraviivaista fyysistä lätkää.
 
Viimeksi muokattu:

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä helvettiä tästä vielä tulee jos kehitys jatkuu vastaavanlaisena?

Anttila vaihtaa maisemaa... no ei vaan, on hänellä vielä heikkoutensa kuten epätasaisuus mutta TPS:ssä hän on saanut tulosta aikaan. Maisemanvaihdos Tampereelta Turkuun sai Anttilan uran nousuun. Meillä on kova työ saada hänet pidettyä. Nuo tehopisteet huomioon ottaen mitä hän on mättännyt, tarjouksia tulee myös muilta liigajoukkueilta ja ulkomailta. Olen yllättynyt jos Anttila jatkaa meillä ensi kaudella.
 

BigJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itseäni vieläkin harmittaa nuo Anttilan typerät laukaukset, syöttyritykset, pitkät vaihdot ja kiekonmenetykset niin paljon, että eipä tuo haittaa jos lähtee. Varsinkin jos hinta nousee pilviin, niin kuin voisi kuvitella.

Hyvä 2-3 ketjun laituri, mutta ei keihään kärkenä missään nimessä.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itseäni vieläkin harmittaa nuo Anttilan typerät laukaukset, syöttyritykset, pitkät vaihdot ja kiekonmenetykset niin paljon, että eipä tuo haittaa jos lähtee. Varsinkin jos hinta nousee pilviin, niin kuin voisi kuvitella.

Anttila on tehnyt meillä vajaan kahden kauden aikana jo 70 tehopistettä. Markkinoilta ei ole helppo löytää tuollaista pistelinkoa, vaikkakin Anttilalla on kiistatta nuo mainitsemasi heikkoudet. Kyllä se melkoisesti kirpaisisi, jos emme saisi Anttilaa pidettyä jengissä.

Hinta nousee ensi kaudeksi - se on selvä. Mutta tuskin niin paljon, ettei TPS pystyisi ainakin liigatasolla tekemään Anttilalle kilpailukykyistä tarjousta.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kyllä alkaa olee Anttilan työmoraali aika surkeeta tällä hetkellä.. ei putki kulje tai sitten ei huvita. Eli voisko olla siirtohuhut vähän sekoittanut mieltä?! Ja jep, ei todellakaan ole ainoa ukko tuolla joka näyttää haluttomalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös