Mainos

Marjamäelle kenkää!

  • 223 289
  • 1 122

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Ei kai nyt kukaan ole tosissaan ehdottomassa Marjamäelle potkuja kesken kisojen? Jos hänet potkittaisiin tänään pois, olisi JA:n aina varma mielipide jo kerjäämässä häntä takaisin viikon päästä.

Tosiasiassa kukaan ei halua tilannetta, jossa päävalmentajan täytyy joka pelin jälkeen pelätä potkuja. Kuka edes viitsisi enää tulla tämän jälkeen koutsiksi? Rautakorven tilanne oli sikäli poikkeuksellinen, että Suomea uhkasi lähtö A-tasolta, mikä olisi taas ollut karmea kolaus jääkiekkoilullemme, vielä pahempi kuin putoaminen miesten A-sarjasta. Nythän ei mikään putoaminen vielä uhkaa, joten otetaan ihan rauhallisesti Marjamäen kanssa. Jos joukkue pääsee neljän joukkoon, (voittaa esim. USA:n) samat heput ovat täällä vaatimassa jatkoa Marjamäelle.

Itse olen sitä mieltä, että jos joukkue kykenee kunnolla voittamaan Norjan ja Slovenian ja niukasti Sveitsinkin, jatkaminen on aika selviö. Näin on, koska seuraavat ja tärkeimmät kisat ovat olympiakisat. Siihen tarvitaan Marjamäen osaamista Euroopassa pelaavien kanssa. Jos seuraavat kisat olisivat MM-kisat, itsekin miettisin potkuja vahvemmin, koska näyttää siltä, että Marjamäen esikunta ei kykene houkuttelemaan NHL-pelaajia joukkueeseen tarpeeksi. Tarvittaisiin joku muu, joka ei olisi yhtä pelottava änärimiesten arvioissa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olisin odottanut kovasti arvostamaltani ex-Dallasin tähti & Leijonien GM Jere Lehtiseltä tiukempaa otetta ja kantaa tähän asiaan. Lehtinen ei nauti ilmeisesti NHL-pelaajien keskuudessa riittävästi arvostusta ja sulautuu vähäsen liiaksi taustalle tapetteihin. Saku Koivu, Teemu Selänne tai Kimmo Timonen kenties olisvat tässä suhteessa parempi vaihtoehto tuohon GM:n paikalle.

Ensin pitäisi tietää mikä tämän "GM:n" rooli ja vastuu on. Miksi Suomen maajoukkueessa pitää olla "GM"? Lehtinen on mukava tyyppi, mutta kuten edeltäjänsä Kurri, kovin vaikea on nähdä heistä kummankaan ottavan hirveän suurta roolia omaehtoisesti. Jos "GM" on jatkossakin Jutilan kaltainen maskotti, on parempi lakkauttaa koko jobi ja säästää nekin juniorien vanhemmilta kynityt rahat johonkin oikeasti hyödylliseen. Miljonäärit tuskin noita taskurahoja tarvitsevat.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Ensin pitäisi tietää mikä tämän "GM:n" rooli ja vastuu on. Miksi Suomen maajoukkueessa pitää olla "GM"? Lehtinen on mukava tyyppi, mutta kuten edeltäjänsä Kurri, kovin vaikea on nähdä heistä kummankaan ottavan hirveän suurta roolia omaehtoisesti. Jos "GM" on jatkossakin Jutilan kaltainen maskotti, on parempi lakkauttaa koko jobi ja säästää nekin juniorien vanhemmilta kynityt rahat johonkin oikeasti hyödylliseen. Miljonäärit tuskin noita taskurahoja tarvitsevat.

Niin, hyvä kysymys mikä on GM:n rooli ja vastuu.. Liitto kun valitsee päävalmentajan ja päävalmentaja leirityksien & EHT:n perusteella pitkälti Euroopassa pelaavat pelaajat maajoukkueeseen. GM:n tehtävä käsitykseni mukaan on ollut tarkkailla ja pitää yhteyttä lähinnä NHL:ssä pelaaviin suomalaispelaajiin.

Pitäisikö GM:lle sitten antaa täydet valtuudet, että hän valitsisi valmentajan ja pelaajat ja valmennus vain ainoastaan valmentaisi..? Joku Selänne nyt tuskin tulisi kyseeseen ja onko hänellä kiinnostusta edes.., mutta joku jolla on suhteet huippupelaajiin ja NHL-seuroihinkin kunnossa. Ja tarvitseeko ko. tehtävässä olevan olla välttämättä tosiaan joku entinen pelaaja..? Kyseeseen voisivat hyvinkin maajoukkueen GM:n virkaa toimittavina tulla myös esim. nimet Jukka Holtari, apunaan rapakon takana Jarmo Kekäläinen, joka on käsittääkseni avusti maajoukkuetta myös World Cupissa.
 
Viimeksi muokattu:

Kavanagh

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ja tarvitseeko ko. tehtävässä olevan olla välttämättä tosiaan joku entinen pelaaja..? Kyseeseen voisivat hyvinkin maajoukkueen GM:n virkaa toimittavina tulla myös esim. nimet Jukka Holtari, apunaan rapakon takana Jarmo Kekäläinen, joka on käsittääkseni avusti maajoukkuetta myös World-Cupissa.

Keksiikö Holtari ex-tempore lähteä esimerkiksi veneilemään liiton miesten kanssa? Harrastaako edes veneilyä?

Suomen jääkiekkoliitto on loppujen lopuksi aika harvojen harrastus, minne pääsemiseen on varmasti työtä tehty, jossei nyt aina edes urheilun edistämisen verukkeella... Viihdearvokin kärsii, jos liitto ei kumartele (veneellä) aina kisojen tullen rantautuvien sinivalkoisten NHL-jumalien edessä. Lienee sopimatonta ajatellakaan, jos varhaiskeski-ikäisten tähtiemme kahden vuosikymmenen irrallisuus eurooppalaisen jääkiekkoilun arjesta jäisi hyödyntämättä, sillä tuskin kukaan on yhtä muutosvastainen kuin suomalainen NHL-pelaaja.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Yksi malli voisi olla, että ei olisi vakituista päävalmentajaa lainkaan. Olisi päätoiminen GM, jolla olisi täysi valta ja vastuu valita MM-ja olympiakisoihin päävalmentaja. Malli olisi sama kuin Kanadalla ja USAlla.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Ilmeisesti niin nuori toimittaja, että muistelee vain 2000-luvun aikoja.

Vuonna 1983 tuore päävalmentaja Alpo Suhonen ajautui joukkoineen tosi kovaan paikkaan. Sarjapaikka oli oikeasti vaarassa, mutta ns putoamissarjassa Leijonat otti voiton Länsi-Saksasta 4-2 ja taisivat viimeisessä pelissä vielä päätyä tasapeliin Italian kanssa. Se riitti kahdeksan joukkueen MM-turnauksessa seitsemänteen sijaan ja A-sarjapaikka säilyi. Kovia aikoja olivat ne. Ja joukkue oli kuitenkin aika nimekäs: yhdistelmä sen ajan nuorta lahjakkainta pelaajistoa, mm. Summanen-Jalo-Skriko -ketju, Arima, Melametsä tukenaan kokeneita tuon ajan huippuja kuten Rautakallio, Levo, Siltanen, Hagman, Javanainen, Makkonen jne.

Tällaisiin kiirastuliin on onneksi tänä päivänä liki mahdoton Leijonien ajautua.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yksi malli voisi olla, että ei olisi vakituista päävalmentajaa lainkaan. Olisi päätoiminen GM, jolla olisi täysi valta ja vastuu valita MM-ja olympiakisoihin päävalmentaja. Malli olisi sama kuin Kanadalla ja USAlla.
Täytyy hoitaa EHT-turnaukset ja erityisesti Karjala-turnaus tyylillä, jotta niihin tulee katsojia ja liitto saa rahaa, jolla rakentaa saunoja.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Keksiikö Holtari ex-tempore lähteä esimerkiksi veneilemään liiton miesten kanssa? Harrastaako edes veneilyä

Ei voi tietää hänen veneilymieltymyksistä.., mutta lähtisikö saunomaan liiton miesten kanssa? Korjattakoon nyt sen verran, että ovathan Holtari ja Kekäläinen aikanaan kiekkoa toki pelanneet.
 

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ensin pitäisi tietää mikä tämän "GM:n" rooli ja vastuu on. Miksi Suomen maajoukkueessa pitää olla "GM"? Lehtinen on mukava tyyppi, mutta kuten edeltäjänsä Kurri, kovin vaikea on nähdä heistä kummankaan ottavan hirveän suurta roolia omaehtoisesti. Jos "GM" on jatkossakin Jutilan kaltainen maskotti, on parempi lakkauttaa koko jobi ja säästää nekin juniorien vanhemmilta kynityt rahat johonkin oikeasti hyödylliseen. Miljonäärit tuskin noita taskurahoja tarvitsevat.

Pitää olla! Onhan NHL:ssäkin aina yksi General Motor per jengi ja Jokereillakin on sellainen niin ehdottamasti pitää olla. Ja nimenomaan GM, ei mikään joukkuuenjohtaja tai muu kulahtanut breschneviläinen nimike. Itse asiassa parasta olisi jos olisi sekä GM että Jutilan kaltainen mas... anteeksi koordinaattori, mielellään hänkin kuitenkin jollain hienolta kuulostavavalla ämericän tittelillä. Eikös niin ollut kun Kurri oli GM.
 
Sehän tässä on, että Marjukkaa ei kannata potkia turnauksen jälkeen pihalle, ellei tiedossa ole kunnon korvaajaa. Ei tule montaa nimeä mieleen, ketkä tähän pestiin huolisin.

Lindy Ruff ja Darryl Sutter ovat käsittääkseni vapailla markkinoilla. Muutama miljoona kaudesta kun ladotaan tiskiin, ehkä jompikumpi suostuisi Suomeakin valmentamaan. Siitä voitaisiin saada valmentaja, jota NHL-tähdetkin suostuvat kuuntelemaan. Suomalaisista koutseista sellaista ei taida oikein löytyä. Täkäläisillä valmentajilla on ikävä taipumus hinkata ihan liikaa taktiikoita. Oikeat ammattimiehet keskittyvät enemmän pelaajien tsemppaamiseen ja ovat siksi(kin) uskottavampia NHL-pelaajien silmissä.
 
Viimeksi muokattu:
World Cup mukaan luettuna on kuudesta ottelusta Marjamäen joukkue pystynyt voittamaan yhden. Tehtyjä maaleja on yhteensä 8 ja päästettyjä maaleja 19 jos Tshekki-pelin rankkaritappiota ei oteta mukaan laskuihin. Ei kovinkaan mairitteleva recordi Suomen maajoukkueen päävalmentajalta tähän mennessä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ei taloosta lähäretä niin kuin hollituvasta - jos nyt tulee täysi katastrofi niin kisojen jälkeen on ratkaisujen aika, mutta ei todellakaan kesken turnauksen.
 
Tuo ainainen yhteen hiileen puhaltaminen toki näyttää auttavan näissä jokakeväisissä höpöhöpö-kisoissa, mutta Olympiamenestys on ollut suorastaan säälittävää, ottaen huomioon, että maailmassa on tosiaan tasan kaksi maata, missä jääkiekko on ykköslaji.

Aika mielenkiintoinen näkökulma. Suomen pitäisi ilmeisesti jalkapallossakin pärjätä paremmin kuin USA ihan vain sen takia, että futis on täällä korkeammalla lajien välisessä rankingissa kuin siellä. Se voidaan toki unohtaa, että yli 300 miljoonan kansasta he saavat silti jalkeille selvästi laadukkaamaan pelaajamateriaalin kuin Suomi alle kuuden miljoonan populaatiostaan. Ihan kuten lätkässäkin.

Ja kyllähän Liettuankin pitäisi ilman muuta voittaa USA koripallossa, sillä Liettuassa koris on ykköslaji, mutta USA:ssa NBA tulee kaukana NFL:n takana. Jos Liettua USA:lle koriksessa häviää, se on aika pahaa alisuorittamista. Kun maan ykköslajista on kuitenkin kyse.
 
Viimeksi muokattu:

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Täällä osa huutanut kuinka oli Laten vika että joukkue passivoitui kolmannessa. Kumma juttu kun pelaajat taas ovat sanoneet että valmennus terävöitti että passivoitua ei saa. Onko siellä pelaajilla mitään vastuuta ? Jaakola?

Tämä jatkoajan lyttäysmeininki on kyllä välillä aika käsittämätöntä.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
World Cup ei mennyt kovin hyvin ja sen jälkeen EHT:lla ja nyt MM-kisoissa ei ole mennyt sen paremmin. Ymmärtäisin potkut kisojen jälkeen, mutta itse antaisin vielä aikaa. Materiaali on nytkin korkeintaan keskitasoa. Toki Marjamäki kantaa vastuun, mutta millaiset ovat valmennusjohdon kemiat? Onko Marjamäellä haluamansa apurit? Jos ei, niin Jääkiekkoliitto on ryssinyt - ja toisaalta Marjamäellä ei ollut munaa vaatia haluamaansa valmennusryhmää. Nyt siellä toki Manner on.

On se kuitenkin hyvä, ettei Jääkiekkoliiton johto koostu foorumien viisaista. Pelaajat ja valmentajat saisivat potkuja tiuhempaan tahtiin kuin Venäjällä. Toki Rautakorven potkut kesken turnauksen oli täysin idioottimaista, ettei siellä liitossakaan aina niitä järkevimpiä päätöksiä tehdä.

Nyt jälkikäteen on helpohko sanoa, että Marjamäki "sai" päävalmentajan paikan Leijonassa kenties liian aikaisin. Toki valmentajaura on pitkä ja näytöt Bluesista ja etenkin Kärpistä hyvät. Olisiko kuitenkin ollut hyvä ensin vielä hieman lisää kannuksia Liigassa tai kenties ulkomailla? No, toisaalta olin itsekin sitä mieltä, että Marjamäki oli tähän saumaan hyvä vaihtoehto, joten väärässä olin minäkin. Kojo Jalonen kokeneena koutsina, muutaman vuoden jo maajoukkuetta valmentaneena auktoriteettina ja hyvää tulostakin maajoukkueessa aikaan saaneena valmentajana olisi ehkä jälkikäteen katsottuna ollut paras vaihtoehto jatkamaan vielä ainakin muutaman vuoden, mm. World Cup ja olympialaiset.

Kuten todettua, itse antaisin vielä aikaa Marjamäelle, kunhan näissä kisoissa päästään puolivälieriin. Niistä ulosjääminen olisi sen sortin pettymys ja kolaus uskottavuudelle, että silloin olisi kenties aika reagoida. Muistetaan mm. miten Erkan, J. Jalosen ja Kojon maajoukkuepestit lähtivät liikkeelle.

Erkan kanssa jäätiin 2005 puolivälieriin ja myöhemmin 2014 jatkopeleihin päästiin rimaa hipoen, muiden apuja tarvien. Erkan aikana nähtiin kuitenkin kaikkien aikojen parasta leijonalätkää Torinossa 2006 ja Erkan meriitteinä on mm. olympiahopeaa, olympiapronssia ja MM-hopeaa. J. Jalosen projektikin lähti yskähdellen liikenteeseen - EHT:llä ei dominoitu ja ekoissa kisoissa hävittiin mm. Valko-Venäjälle ja toisissa kisoissa Tanskalle. Ensimmäiset kisat päättyivät puolivälieriin. Myöhempi menestys tiedetään. Eikä se Kojonkaan alku ollut riemumarssia, mutta viime vuoden kisat olivat vahva näyttö.

Ja muistaako joku, miten Jussi Tapolan päävalmentajaura Tapparassa lähti liikkeelle? Niinpä, valmentajan hommista on niin paljon kokemuksia, joissa hyvälläkin valmentajalla on ollut vaikeaa ja niistä on myöhemmin noustu. Siksi haluaisin katsoa Marjamäki-kortin loppuun asti.

Marjamäen projekti ei ole lähtenyt hyvin liikenteeseen, mutta se on vasta alussa. Näytöt ovat kiistattomat - Marjamäki on hyvä valmentaja. Sitä ei millään Kärppien muka ylivoimaisilla materiaaleilla kumota. Ensi vuosi on olympiavuosi, mutta ne kisat menettävät melko tavalla merkitystään nyt, kun NHL ei ole mukana. Joten annetaan nyt vielä aikaa, ainakin jos sitä täydellistä romahdusta ei nyt tule eikä pelaajat ala selvästi kapinoimaan Marjamäkeä vastaan, mihin en oikein usko.

Sanottakoon nyt, etten ole mikään Marjamäki-fani. Kokoonpano- ja pelaajavalinnat ovat minuakin ihmetyttäneet. Mm. Aaltosen valinta oli minusta jos ei nyt käsittämätön (potentiaali ja historia), niin vähintäänkin väärä. Ketjukoostumuksetkaan eivät ole varsinaisesti tyydyttäneet. Mielestäni maajoukkueen on silti hyvä katsoa eteenpäin pitkäjänteisesti ja luottaa siihen mieheen, jotka ovat valinneet. Yksi kausi voi mennä perseelleen, mutta siitä voidaan nousta. Jos toinenkin menee riman ali, niin sitten voidaan jo minunkin puolestani laittaa miestä vaihtoon.

Sitäkin olen miettinyt, että vaikka mielestäni Suomella olisi hyvä olla suomalainen tai ainakin eurooppalainen valmentaja noin muuten, niin World Cupeihin / muihin pienen kaukalon turnauksiin voisi harkita pohjoisamerikkalaista sikäläisen pelin tuntevaa projektivalmentajaa, jolta löytyy myös valtava määrä johtajuutta ja uskottavuutta. Toki ei niitä puissa kasva, mutta kenties joku NHL-valmentajakin voisi kiinnostua, varsinkin jos näkee, että onnistuneella turnauksella voisi kiillottaa omaa kilpeään. Mutta se on eri ketjun keskustelu se.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Summa summarum: Marjamäki valmentakoot turnauksen loppuun, mutta jos ei päästä puolivälieriin täytyy hälle antaa kenkää.
 

Sim_Sam

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, Punamustat pelipaidat, 60min paine ja DDR
Ei missään tapauksessa kenkää vielä Marjamäelle!. Kyllä tästä hyvä vielä tulee, arvon naiset ja herrat. Kärsivällisyyttä hei nyt. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Kyllä eilisessä pelissä oli jo viitteitä siitä, että eteenpäin ollaan menty. Ja uskoisin, että eteenpäin mennään jokaisissa tulevissa peleissä. Eikös se oli kuitenkin hienoa, että joukkue menee jatkuvasti eteenpäin? Virheet vaan pois ja pari napsua vielä lisää, niin hyvä tulee.
 

ijuka

Jäsen
Täällä osa huutanut kuinka oli Laten vika että joukkue passivoitui kolmannessa. Kumma juttu kun pelaajat taas ovat sanoneet että valmennus terävöitti että passivoitua ei saa. Onko siellä pelaajilla mitään vastuuta ? Jaakola?

Tämä jatkoajan lyttäysmeininki on kyllä välillä aika käsittämätöntä.
Kyllä se on valmentajan syy jos pelaajat eivät noteeraa tai osaa toteuttaa sitä mitä sanotaan. Esim. auktoriteetin puute tms.

Valmentajan on pakko saada pelaajat tekemään mitä sanoo, ei se auta että sanoo oikeita asioita jos niitä ei pelaajat tee.

Ja tosiaan, jos kaikki pelaajat eivät kollektiivisesti tottele valmentajan käskyjä, niin syyttävä sormi osaa valmentajaan. Silloin valmentajan pitäisi olla joku, jota pelaajat tottelevat ja kuuntelevat.
 
Näin on, koska seuraavat ja tärkeimmät kisat ovat olympiakisat. Siihen tarvitaan Marjamäen osaamista Euroopassa pelaavien kanssa. Jos seuraavat kisat olisivat MM-kisat, itsekin miettisin potkuja vahvemmin, koska näyttää siltä, että Marjamäen esikunta ei kykene houkuttelemaan NHL-pelaajia joukkueeseen tarpeeksi.

Edelleenkään NHL-pelaajien mukanaolosta olympialaisissa ei kannata vetää mitään lopullisia johtopäätöksiä ennen kuin NHL julkaisee kesällä kauden 2017-18 otteluohjelmansa. "Talk is cheap", sanotaan Amerikassa, ja tähän asti kaikki rahvaalle asiasta tihkunut tieto on ollut pelkkää puhetta.
 

ijuka

Jäsen
Ei missään tapauksessa kenkää vielä Marjamäelle!. Kyllä tästä hyvä vielä tulee, arvon naiset ja herrat. Kärsivällisyyttä hei nyt. Ei Roomaakaan rakennettu päivässä. Kyllä eilisessä pelissä oli jo viitteitä siitä, että eteenpäin ollaan menty. Ja uskoisin, että eteenpäin mennään jokaisissa tulevissa peleissä. Eikös se oli kuitenkin hienoa, että joukkue menee jatkuvasti eteenpäin? Virheet vaan pois ja pari napsua vielä lisää, niin hyvä tulee.

Valkovenäjäottelusta taaksepäin -> Ranska-ottelusta eteenpäin = koko ajan eteenpäin? Aika mielenkiintoisia näkökulmia täällä kyllä näkee.


Niin siis mielestäni tämä ei tosiaankaan ole ollut ns. "noususuuntainen" turnaus. Ensimmäinen ottelu Valkovenäjää vastaan oli kehno, mutta se sentään voitettiin. Toinen ottelu Ranskaa vastaan oli erittäin huono. Paljon huonompi kuin Valkovenäjää. Eli tässä oli tasonnosto kaukana.

Ensimmäinen erä Tsekkiä vastaan oli ihan hyvä, mutta harhaanjohtava. Suomi pääsi johtoon suurella tuurilla. Ei mikään noista maaleista ollut sellainen, joka antaisi mielestäni erityisen hyviä "aihioita" jatkon suhteen. Ja mielestäni Tsekkikin on ollut aika heikko näissä kisoissa, joten en pidä heitä myöskään minään superhyvinä vastuksina joille juuri ja juuri hävittiin. Tämä ottelu oli lisäksi selvästi laskusuuntainen, ja synkkeni loppua kohden.

Toisin sanoen, tämä turnaus on ollut vuoristorataa eikä suinkaan noususuuntainen. Jos vuoristoradalla nouset huipulle, niin siitä ei enää seuraakaan vielä korkeampi nousu vaan valtaisa ja nopea lasku. Ja jotain tämän kaltaista odotan seuraavaan otteluun.
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kyllä se taitaa kiekkojumalat nyt vaan leikitellä kiekkoliiton kustannuksella. Näkivät, kuinka he painoivat paniikkinappulaa kesken junnu kisojen ja nyt sitten naureskellen kokeilevat heidän hermokontrollia aikuisten kisojen osalta. Tiedä sitten, pitäisikö kenkää antaa, mutta toisaalta mm-kisoja tulee joka vuosi, eli ei se menetys nyt siinä mielessä järkyttävä olisi. Sen sijaan olympialaiset odottavat jo heti ensi helmikuussa ja aikamoiselta tuhlailulta tuntuu, jos Marjamäen annetaan tuhlata kahdet tällaiset "best on best" kisat ylikoutsaamisellaan (ellei siis nyt näiden kisojen aikana onnistu osoittamaan, että hänellä on vielä käyttöä maajoukkueessa). Tohtiikohan tässä muistella sellaistakin, että Antti Muurinen sai toisessa lajissa aikoinaan kenkää päävalmentajan postilta, kun Suomi hävisi jalkapallossa Hollannille. Meinaa voisiko siihen peilaten joku kysyä, että missä on kiekkoliiton kunnianhimo?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin, hyvä kysymys mikä on GM:n rooli ja vastuu.. Liitto kun valitsee päävalmentajan ja päävalmentaja leirityksien & EHT:n perusteella pitkälti Euroopassa pelaavat pelaajat maajoukkueeseen. GM:n tehtävä käsitykseni mukaan on ollut tarkkailla ja pitää yhteyttä lähinnä NHL:ssä pelaaviin suomalaispelaajiin.

Pitäisikö GM:lle sitten antaa täydet valtuudet, että hän valitsisi valmentajan ja pelaajat ja valmennus vain ainoastaan valmentaisi..? Joku Selänne nyt tuskin tulisi kyseeseen ja onko hänellä kiinnostusta edes.., mutta joku jolla on suhteet huippupelaajiin ja NHL-seuroihinkin kunnossa. Ja tarvitseeko ko. tehtävässä olevan olla välttämättä tosiaan joku entinen pelaaja..? Kyseeseen voisivat hyvinkin maajoukkueen GM:n virkaa toimittavina tulla myös esim. nimet Jukka Holtari, apunaan rapakon takana Jarmo Kekäläinen, joka on käsittääkseni avusti maajoukkuetta myös World Cupissa.

Ei kai se nyt niin voi mennä, että Selänne tai joku muu ex-pelaaja automaattisesti tutustuu niin poikkeuksellisen hyvin joka vuosi NHL:ässä lisääntyvään suomalaisporukkaan, ettei kukaan muu tota yhteydenpitoa voi harrastaa. Ymmärrän, että lätkäjätkille puhelimella soittaminen tai sähköpostin lähettäminen voi olla korkeampaa matematiikkaa, mutta näin vierestä katsottuna ihan kuka tahansa pystyy hoitamaan noi "GM:n" hommat. Vai kieltäytyykö joku pelaaja lähtemästä kisoihin siksi, että väärä kaveri kysyi? Eiköhän ne lähde jos niitä kiinnostaa, siinä ei jonkun jerelehtisen tai jarikurrin vakuuttelut paina pätkän vertaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös