Mainos

Manchester United FC 2022–2023 – ”Creating a Fighting Machine”

  • Viestiketjun aloittaja RystyLitsari
  • Alkaa
  • 434 498
  • 4 049

Jeffrey

Jäsen
On kyllä harmillinen tuo Jonesin tarina. Viime kauden lopulla pääsi pitkästä pitkästä aikaa ihan pelikuntoon ja esitti jopa ihan ok otteita seuralle hyvin hankalana ajanjaksona. Ilmeisesti hän pääsi kesällä vielä oikein hyvään kuntoon ja koki itse, että voisi vielä oikeasti nousta haastamaan peliajasta Unitedissa, kunnes sitten taas loukkaantui pre-seasonin lopulla. Ilmeisemmin hän on ihan ymmärrettävästi uinut henkisesti melko syvissä vesissä tuon jälkeen eikä häntä ole näkynyt Carringtonissa koko kauden aikana. Toivottavasti mies kuitenkin vielä alhosta nousee. Kuitenkin nuori mies vielä ja koko elämä edessä!

Mitä Tielemansiin tulee niin itse en ihan liputtaisi näiden floppaajajengien avainpelaajien puolesta. Lisäksi lienee kyseenalaista onko hänen pelinopeutensa ja muut avut sillä tasolla jossa ne tulisi Unitedissa olla. Toki markkintatilanne rahojen ja potentiaalisten ykköskohteiden osalta on hankala, joten on se kuminpaikkaus aina sopiva operaatio oikeissa kohdin.

Kesän päätavoitteeksi asettaisin tuon joukkueen selkärangan vahvistamisen. Tälläkin palstalla ollaan puhuttu avainpelaajien henkisen kapasiteetin riittämisestä esimerkiksi DDG:n ja Martialin osalta. Nyt Arsenalin sulaessa moni United legenda on nostanut somessa esiin sen kuinka Unitedin menestys luotiin sen henkisesti vahvan ytimen tai selkärangan varaan. Esimerkiksi Neville nosti esiin keskilinjan Schmeichel, Bruce, Keane, Cantona - jotka nostivat esimerkillään koko joukkueen tekemistä ja kantoi varsinkin silloin vaikeilla hetkillä. Vidic ja Evra taas puheli siihen suuntaan, että viikon tärkein peli oli silloin harjoitusten pienpeli - kuvaten toki sitä kuinka harjoitusten tekeminen siirtyi pelikentille.

Jos siitä kovasta ytimestä puhutaan, niin viime kesän hankinnoista Martinez ja Casemiro lienee niitä voimakkaita liidereitä. Heidän lisäkseen sitten Bruno, mutta toisaalta kapteeniongelma pitää kesällä ratkaista. En sitten tiedä olisiko Costa maalivahtina liideriaineista, tai Ramosit ja Osimhenit kärjessä. Kane eittämättä olisi, mutta onko saatavissa ja mihin hintaan? Henkisen kyvykkyyden kehittäminen ei liene kovin helppo operaatio, mutta Martinezin hankinta osoittaa kuinka niitä voidaan hankkia myös niistä nimistä joita ei foorumilla ihan juurta jaksaen tunneta.

Martinezista puheen ollen joukkueen riippuvuutta hänestä tulisi kyetä pienentämään. Martinez on noussut lyhyessä ajassa ihan korvaamattomaksi pelaajaksi henkisellä puolella ja myös pelinrakentelun suhteen. Riippuvuus pelinrakentelussa vähenee mikäli DDG korvataan parempijalkaisella maalivahdilla, mutta myös henkisen puolen riippuvuutta olisi hyvä saada madallettua sopivalla hankinnalla.

Kesän ykköstavoitteiksi asettaisin tässä kohtaa madaltaa joukkueen riippuvuutta Martinezista pallollisessa ja henkisessä tekemisessä, maaleja sylkevän ykköskärjen hankinta ja oikeanlaisen mentaliteetin lisääminen joukkueessa. Ne ei-johtavat-pelaajat ovat Unitedissa jo erittäin hyvällä tasolla ja jos näiden lisäksi saadaan pientä vahvistusta siihen selkärankaan, voidaan ensi kaudella olla jo todella hyvissä asemissa.
 
R

Rightin Maila

Liverpoolin meno näyttää siltä, että hoitavat loput kaksi peliään ja siten United tarvitsee kaksi voittoa kolmesta viimeisestä pelistään. Kyllä jännäksi menee, varsinkin jos Rashford on pois.

Omituista muuten, että muutaman kerran on kauden aikana romahdettu ihan totaalisesti, mutta silti ollaan päästetty kolmanneksi vähiten maaleja sarjassa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kimiä huhutaan yhä vahvemmin Unitediin, pyörinyt koko kevään huhuissa. Ilmeisesti olisi irtoamassa järkihintaan.

Itse en tuon lähteen perusteella vielä varmana pitäisi mutta hyvältä näyttää. Erinomainen lisä topparipuolelle ja tarkoittaisi käytännössä varmasti Maguiren lähtöä.
 

Liitteet

  • IMG_2745.jpeg
    IMG_2745.jpeg
    739,6 KB · kertaa luettu: 109

Jeffrey

Jäsen
Seuraava ei-jatkoon pelaaja on Ethan Galbraith. Vasta 22 täyttänyt keskikenttäpelaaja oli viimeinen näitä "uusia Carrickeja" joita edustuksen porteille junnuista jalostettiin kourallisen verran. Nyt voitaneen sanoa, että tuo Nicky Buttin projekti ei hedelmää ikinä kantanut vaikka toki varsinkin Garnerista nyt jälkikäteen ajatellen ihan ok raha saatiinkin. Levitt ja Charlie McCann lähtivätkin sitten jo aikaisemmin ja itseasiassa McCannin myynti voidaan näin jälkikäteen liputtaa nauraen pankkiin kategoriaan, vaikka toki maapähkinöistä puhutaankin.

Garnerin kauppasumma kattanee tuon projektin kulut helponlaisesti ja näyttää nyt ihan hyvältä myynniltä. Toki edelleen pieni ajatus on siitä mitä jos hän olisi ollut auttamassa keskikentän ongelmia ja tuuraamassa Erikseniä. Tai mitä jos hänet olisi jatkolainattu Nottinghamiin korkoa kasvamaan. Noh, jälkijossittelut on omalla tavallaan turhia ja tyydytään nyt hyvähköön myyntiin loppukaneettina.

Galbraithiin liittyen hän on nyt pelannut kaksi ihan mukiin menevää lainakautta divareista, joten löytänee jalkapallosta itselleen ammatin nyt ainakin joksikin aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Garnerin kauppasumma kattanee tuon projektin kulut helponlaisesti ja näyttää nyt ihan hyvältä myynniltä. Toki edelleen pieni ajatus on siitä mitä jos hän olisi ollut auttamassa keskikentän ongelmia ja tuuraamassa Erikseniä.
Näissä on hyvä muistaa myös se pelaajan puoli asiaan ja vaikka Unitedin näkökulmasta uusi laina olisi ollut ideaali mutta jos samalle pelipaikalle tuodaan eteen Eriksenin ja Casemiron kaltaiset kaverit ja olet muutenkin jo siellä nokkimisjärjestyksessä aika alhaalla, niin on ihan ymmärrettävää, että se tie pelaavaan kokoonpanoon näyttää aika kiviseltä ja haluat muutosta.

Pereira on tästä mainio esimerkki ja molempien osalta hyvä, että jatkoi Fulhamiin ja lopulla siellä homma lähti vihdoin toimimaan.

Ne ihan kovimmat timantit kyllä yksinkertaisesti vain pelaavat niin hyvin, että sitä peliaikaa tulee väkisin kuten kävi Greenwoodille ja nyt Garnacholle. Amad on myös tehnyt aika selväksi otteillaan, että ensi kaudella tulee vähintäänkin reilu mahdollisuus.

1-2 vuotta lainalla Championshipissä on ihan normi kuvio mutta minusta lopulta hyvä, että ei aleta sitomaan jokaista junnua pidemmällä (ja vähän kalliimmalla myyntiä hankaloittavalla) diilillä ja katsota jotain viisi vuotta lainalla ”jos se nyt lähtisi”. Lisätään tähän toki se, että viime vuosina suurin osa näistä pelaajista on ollut näitä kenellä se potentiaali on tiedetty korkeaksi mutta on tullut isoja loukkaantumisia eli TMF ja Tuanzebe.

Lopulta se pelaajan kehityksen ennustaminen on enemmän ja vähemmän arpapeliä. Parhaiten sen huomaa siitä kun on ennen viime MM-kisoja oli näitä 10 vuotta sitten tehtyjä ennustuksia Englannin joukkueesta eikä siinä ollut varmaan yhtään oikein ennustettua pelaajaa. Ei se ole oikea tie, että pidetään jokaisesta väkisin kiinni siinä pelossa, että tehdään virhe jos päästetään muualle. Sekin on virhe että meillä on jotain 25 v pelaajia kokoonpanossa ketkä eivät ole koskaan pelanneet täyttä kautta Valioliigaa.

Pogba näytti että tarvittaessa voidaan ostaa takaisin ja paras päätös oli lopulta päästää uudestaan pois :D
 

Jeffrey

Jäsen
Näissä on hyvä muistaa myös se pelaajan puoli asiaan ja vaikka Unitedin näkökulmasta uusi laina olisi ollut ideaali mutta jos samalle pelipaikalle tuodaan eteen Eriksenin ja Casemiron kaltaiset kaverit ja olet muutenkin jo siellä nokkimisjärjestyksessä aika alhaalla, niin on ihan ymmärrettävää, että se tie pelaavaan kokoonpanoon näyttää aika kiviseltä ja haluat muutosta.

Pereira on tästä mainio esimerkki ja molempien osalta hyvä, että jatkoi Fulhamiin ja lopulla siellä homma lähti vihdoin toimimaan.

Toki Pereira sai varsin monia mahdollisuuksia ykkösissä ja useimmilla eri kausilla. Lopulta sitten myytiin melko kypsällä iällä, mutta korona taisi tuota myyntiä viivästyttää kaudella tai parilla.

Garnerin suhteen tosiaan ei uskallettu lainaa laittaa vielä alkukesästä lukkoon, ja sitten tuli ukkoa monesta suunnasta eteen. Tosin siltikin olisi ollut tuohon Eriksenin tuuraajan paikalle ihan niitä kärkiehdokkaita. Tiedä sitten mikä on lopulta se koko totuus, eikö halunnut lähteä taistelemaan peliajasta vai oliko myynti kuitenkin enemmän Unitedin idea. Ei siellä Evertonissakaan ollut helppoja minuutteja tiedossa.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Liverpoolin meno näyttää siltä, että hoitavat loput kaksi peliään ja siten United tarvitsee kaksi voittoa kolmesta viimeisestä pelistään. Kyllä jännäksi menee, varsinkin jos Rashford on pois.
Itse uskon, että 5 pinnaa riittää lopuista peleistä. Newcastle poimii lopuista max. 4 pinnaa ja Pooli täydet kuusi. Näin Newcastle putoaisi ulos top neljästä.
 
R

Rightin Maila

Itse uskon, että 5 pinnaa riittää lopuista peleistä. Newcastle poimii lopuista max. 4 pinnaa ja Pooli täydet kuusi. Näin Newcastle putoaisi ulos top neljästä.

Aika optimistinen ajatus, että Newcastle ottaisi lopuista peleistään vain max 4 pistettä. Brighton saattaa niitä Newcastlelta ottaa, mutta kyllä todennäköisempää on, että ottavat 6 pistettä kuin max 4.

Romanon mukaan Sheikh Jassim on tehnyt uuden korotetun tarjouksen samoilla ehdoilla kuin aiemman. Lähteen mukaan korotus olisi merkittävä aiempaan verrattuna. Kädet ristiin, että Glazerit eivät lähde tähän hommaan.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Romanon mukaan Sheikh Jassim on tehnyt uuden korotetun tarjouksen samoilla ehdoilla kuin aiemman. Lähteen mukaan korotus olisi merkittävä aiempaan verrattuna. Kädet ristiin, että Glazerit eivät lähde tähän hommaan.
Aika vahvat lähteet kertoivat, että 7mrd$, eli 5,6mrd£. Se on edelleen alle Glazereiden 6 miljardin punnan valuaation ja per osake alle sen, mitä SJR on tarjonnut. Credit Suissen romahdus onneksi auttaa tässä.

Ja Glazerit tietävät taatusti omistajavaihdoksen aiheuttavan osakkeen arvon nousun, josta syystä halunnevat pitää hallussaan osakkeita vielä pari vuotta.
 
R

Rightin Maila

Aika vahvat lähteet kertoivat, että 7mrd$, eli 5,6mrd£. Se on edelleen alle Glazereiden 6 miljardin punnan valuaation ja per osake alle sen, mitä SJR on tarjonnut. Credit Suissen romahdus onneksi auttaa tässä.

Ja Glazerit tietävät taatusti omistajavaihdoksen aiheuttavan osakkeen arvon nousun, josta syystä halunnevat pitää hallussaan osakkeita vielä pari vuotta.

Hieno homma, jos näin. Todella toivon, että SJR tuon homman ottaa haltuunsa.
 

Jeffrey

Jäsen
Amadin kausi tuli eilen päätökseen kun Luton oli Playoffeissa parempi yhteismaalein 3-2. Sunderlandilta hieno ottelupari, joskin Lutonissa vastaan tuli valtava kotiyleisön paine ja sen siivittämänä fyysisesti ylivoimainen Luton joka jyräsi kulmapotkujensa ansiosta finaaliin. Joka tapauksessa hieno kausi Amadilta ja koko seuralta.

Amad on monien tunteiden pelaaja joka herättää tunteita esimerkiksi suhteellisen helpoilla kaatumisillaan. Kuitenkin nämä kentän ulkopuoliset ulostulot ovat silkkaa kultaa ja piirtää kuvaa varsin hienosta nuoresta miehestä! Nyt parin epäonnistuneen ja yhden onnistuneen lainajakson jälkeen kohti sitä seuraavaa askelta.



 

hokapontas

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mielenkiintoista spekuloida miten United sommittelee ensi kauden laituriosaston riittää jos jonninmoista pelaajaa (Diallo, Sancho, Antony, Rashford, Garnacho, Elanga ja Pellistri), pakostikkin tuosta pari ainakin lähtee, mutta ketkä? Hatusta heitettynä Elanga ja Pellistri lainalle, myöskään Jadonin lainasiirtoa Bundesiin en pitäisi mahdottomana.
 

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Vuoden manageriksi ovat ehdolla

Pep
Arteta
Emery
De Zerbi
Howe
Silva

Muuten ihan ok, mutta en pidä Silvan tai Emeryn ehdokkuuksista. Silvan kausi lopahti kuin lehmän häntä ja Emery tuli aivan liian kesken kauden.

Noiden tilalle olisin ehdottomasti ottanut Thomas Frankin ja käsittämättömän ihmeen suorittaneen Gary O'Neillin, jonka itse asiassa rankkaisin kolmossijalle De Zerbin ja Pepin jälkeen.
No joo, mutta eihän tossa lopulta ollut kuin kuukausi väliä De Zerbin ja Emeryn nimityksillä eli ainakin omasta mielestäni myös Emery voidaan hyvin ottaa listalle mukaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Lert

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Mielenkiintoista spekuloida miten United sommittelee ensi kauden laituriosaston riittää jos jonninmoista pelaajaa (Diallo, Sancho, Antony, Rashford, Garnacho, Elanga ja Pellistri), pakostikkin tuosta pari ainakin lähtee, mutta ketkä? Hatusta heitettynä Elanga ja Pellistri lainalle, myöskään Jadonin lainasiirtoa Bundesiin en pitäisi mahdottomana.
No tuossahan listasitkin aika hyvin ne, jotka eivät varmastikaan kuulu ensi kauden suunnitelmiin. Pellistrille etsitään varmasti lainadiili ja Elangan kohdalla pitäisin myyntiä erittäin mahdollisena ja ehdottomasti parhaana ratkaisuna. Mikään ei oikein viittaa siihen, että hän tulisi tulevaisuudessakaan ottamaan minkäänlaista roolia Unitedista, joten nyt kannattaa myydä, kun saadaan vielä se +20 miljoonaa sekä FFP:n kannalta lisää budjettia kesän siirtoihin. Rashford, Antony, Sancho, Garnacho ja Amad on erittäin hyvä viisikko laituriosastolle ensi kaudeksi.

Kim Min Jaen osalta on nyt useammat lähteet rummuttaneet siirtoa Unitediin, joten hyvältä näyttää tuon suhteen. Miehellähän on suhteellisen edullinen ulosostopykälä kesällä, minkä takia useampi seura on hänen perässään, mutta hän on ilmeisesti valitsemassa Unitedin. Jos toppariosastolla on ensi kaudeksi Martinez, Varane, Kim Min Jae, Lindelöf (+Shaw), niin City on ainut joukkue, jonka toppareihin suostuisin nuo pelaajat vaihtamaan. Hienosti saataisiin parissa kaudessa käännettyä heikko toppariosasto jopa seuran suurimmaksi vahvuudeksi.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä on avattu hyvin tuo kesän siirtoikkunassa käytettävissä olevan rahan periaate. Tärkein pointti on, että budjetti on aivan eri asia kuin FFP, mistä olen toki tänne itsekin kirjoittanut. Unitedin budjetti ei tule olemaan 100m£ mutta tämän hetkinen FFP-tila voi sitä hyvinkin olla.

PS. Tuolla on yksi aika karski laskuvirhe (100/5=25) sekä yksi epäloogisuus detaljissa, ja arvioidut siirtohinnatkin ovat vain kilttejä arvioita (Swedish Ramble ei ole ihan samaa laatua kuin Swiss Ramble!), mutta johtoajatus on totuudenmukainen: FFP-tilan nostaminen esim. 300 miljoonaan ei ole mikään Amerikan temppu.



 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Yhden aikakauden loppu. Oli sitten mitä mieltä tahansa, mutta Jones teki vuosikausia töitä että pystyisi pelaamaan ManUssa. Paljon enemmän kuin moni muu pelaajaa teki.



Joneshan pelasi viime kaudella muutamia pelejä ja oli vielä ihan ok. Kesän treenasi ja sitten taas uusi loukkaantuminen ja sen jälkeen se oli sitten siinä... Jalkapalloura on melko todennäköisesti ohi.

Kyllä pelaajat jotka heittäytyy vaikka naama edellä mudassa sen pallon eteen on aina sellaisia, joita on pakko rakastaa.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Jonesille sopisi kyllä seuraavaksi sellainen Aki-Petteri Berg-tyylinen urasteppi. Haluaisin nähdä Phil Jonesin ojentamassa niitä taikamehujuomapulloja nurmikolla kieriskeleville primadonnille ja kuiskaavan vähän samalla jotain korvaan siitä miten ja milloin on ok pyytää lääkintähenkilökuntaa kentälle.

Edit. Unohtui loppuun kirjoittaa:

Upea mies!
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Romanon mukaan Kim Min-jae olisi halukas siirtymään Unitediin, ja United halukas hankkimaan hänet ja johtaa "kisaa". Hinta on karvan verran alle 50m€. Ongelmana on, ettei United voi edetä asiassa koska hankintojen läpi vieminen riippuu uudesta omistajasta.

Ja samaan aikaan Glazerit viivyttelevät myyntiä koska a) hintaa halutaa (kait) hilata ylöspäin ja b) koska sisarukset ovat keskenään epäsynkassa siitä kuinka paljon myydään, myydäänkö ollenkaan ja jos myydään, niin myyvätkö kaikki vai vain osa. Avram ja Joel haluaisivat ilmeisesti pitää osan a-osakkeistaan, mikä vaikka paskalta kuulostaakin, pelastaisi Unitedin Qatarilta, koska Jassim haluaa kaiken tai ei mitään.

Koska Glazerit ovat tuollainen paskasakki, ei pidä ihmetellä jos siirtokesä sujuu takellellen tai menee jopa aivan perseelleen. Seuraavasta kaudesta voi tulla varsin vaikea, sillä on aika varmaa että City ei tuosta huonone ja Arsenal, Pool, Chelsea ja Newcastle vahvistuvat ainakin paperilla.
 

Acid

Jäsen
Oudon luottavainen olo tämän päivän pelistä. Manu saa sen 3 pistettä ja askel lähemmäksi top-4 sijoitusta. Voihan se olla tuo aurinko joka saa positiiviselle tuulelle. Garnacho voisi minun puolestani aloittaa mikäli kunto on riittävä.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt on sitten top4 enää yhtä tasuria vaille varma, ja mahdollisuuksia sen saavuttamiseen kaksi kotipeliä. Kelpaa.

Tämän pelin onnistujia olivat tietysti voittomaalin tehnyt ja muutenkin upeasti pelannut Casemiron, nollan hienosti pitänyt DDG, joka pelasi muutenkin oikein hienon pelin, varmuutta uhkuneet Shaw ja Lindelöf sekä myös teräviltä ja varmoilta näyttäneet Sancho ja Eriksen. Muilla vähän hakemista, tai ainakin AWB ja Bruno lipsuilivat vähän siellä sun täällä. Antony pelasi ehkä United-uransa yhden huonoimmista peleistä, ja Martial oli taas kerran sellanen "melkein"-suorittaja.

Joka tapauksessa mahtavaa, että otettiin voitto suht vaikeasta vastustajasta pakon edessä. Nyt vaan Chelseaa käkättimeen niin että tuntuu (tosin Chelsean tapauksessa ei taida enää tuntua, etenkin kun edeltävä pelinsä saattaa tuottaa maailman ennätys -turvotuksen) ja vikaan peliin sitten pelkkää Phil Jones -lakanaa ja mukia kehiin!

Onko muuten mahdollista rekisteröidä Jones vielä penkille vikaan peliin? Olisi mahtavaa jos saisi pelata esim. vikan vartin tai edes lisäajan kun kerran kausi (ja ura!) päättyy Old Traffordilla.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös