En tiedä onko vähän liian aikaista katsoa isoa kokonaisuutta, mutta yritän silti. Eli pitkä vastaus kysymykseen
miten Manchester Unitedin kausi meni?
Lähtökohdat
Asetelmat kauteen lähdettäessä olivat vähintäänkin haasteelliset. Edellinen kausi oli venynyt varsin pitkälle, vaikka menestystä ei ollut juuri tullut. Varovaista positiivisuutta pystyi kokemaan siitä, että joukkue oli kivunnut takamatkalta kolmanneksi ja voitti viimeisessä Valioliiga-pelissään kilpailija Leicesterin melko vakuuttavastikin. Toki tuon jälkeen tuli vielä muutamia Eurooppaliigan pelejä, joista viimeisimmässä tuli tappio Sevillalle. Analogia tämän kauden lopetukseen on todellakin ilmeinen. Kuten sanottu, kausi venyi elokuun puoleenväliin, joten harjoituspelit vähenivät yhteen Aston Villaa vastaan pelattuun läpsyttelyyn. Preseason puuttui siis käytännössä kokonaan.
Unitedin joukkue ei ollut edelliselläkään kaudella laaja, mikä tarkoitti, että pelaajista useampi oli loppukaudesta uupuneen oloinen. Avainpelaajista ainakin Bruno, McTominay ja Greenwood olivat selkeästi ylipelanneita ja katosivat helposti kuvista, vaikka pelasivatkin taidokkaasti. Kokonaan oma tarinansa oli Rashford, jolla oli loukkaantumishuolia ainakin jalassaan, huhujen mukaan muuallakin. Tähän päälle piti vielä ynnätä se kuuluisa Mykonoksen keissi, kun Maguire läjitti tusinaurpoja tunnetuin seurauksin.
Kesän siirtoikkunaa pidettiin Ole Gunnarin ajan tärkeimpänä. Se oli aikamoinen pannukakku. Sancho-saagassa vedettiin vesiperä eikä puolustukseen pystytty hankkimaan leveyttä muutoin kuin lokakuussa naaratun Tellesin muodossa. Keskuspuolustajalle oli tarvetta, mutta sellaista ei tullut. Kärkihankintana voidaan pitää Donny van de Beekiä, joka tuli seuraan 39 miljoonan punnan siirtokorvauksella Ajaxista. Tästä lisää tuonnempana. Amad Diallo ja Facundo Pellistri hankittiin aivan siirtotakarajan umpeutuessa, ensimmäinen isoilla add-on-korvauksilla varustettuna. Näistä kumpikin tiedettiin tulevaisuuden tilannetta ajatellen ostetuiksi pelaajiksi. Eniten parranpärinää mediassa ja fanien keskuudessa aiheutti Edinson Cavanin siirto. Moni ei täysin vakuuttunut, itse en vakuuttunut ollenkaan, mutta ihan hyvin se lopulta kääntyi. Tästäkin lisää alempana.
19.9. alkaneeseen kauteen lähdettiin siis tilanteesta, jossa Unitedin ryhmä ei varsinaisesti ollut vahvistunut edelliseen kauteen verrattuna, preseasonia ei ollut, pelaajisto saattoi olla joko kesäkunnossa, puolikunnossa, loukkaantunut tai muutoin vain väsynyt sellin lattialla nukkumisen seurauksena. Kauden alku oli kuitenkin sellaista sonnan syöntiä ettei sitä ollut osannut edes ennakoida.
Alkukausi
Ensimmäinen peli pelattiin Old Traffordilla. Crystal Palace vei unista kotijoukkuetta miten halusi ja voitti pelin selvästi. Donny teki debyytissään maalin, jolla ei ollut minkään valtakunnan merkitystä mihinkään. Tämän jälkeen tuli vielä huonommin pelattu Brighton-peli, jonka United voitti, kun Bruno upotti pilkun joskus vähän ennen seuraavan ottelukierroksen alkua pitkän VAR-pohdinnan päätteeksi. Silkkaa kauhua sisältänyt kauden alku kruunaantui, kun Mourinhon Spurs tuli Manchesteriin. Fokus oli hukassa, paitsi Martialilla, joka osui kuin osuikin, tosin avokämmenellä Lamelaa päähän.
Tennisnumerot taululle ja ei kun seuraamaan mediasta Solskjaerin potkuhuhuja.
No, potkuja ei tullut ja pelikin alkoi näyttää tuon pohjakosketuksen jälkeen paremmalta. Moni ei uskonut Unitedin mahdollisuuksiin Mestareiden liigan kuolemanlohkossa, mutta niin vain United aloitti sen voittamalla PSG:n vieraissa ja nero-Nagelsmannin Leipzigin kotona luvuin 5-0. Tasaisuutta ei kuitenkaan vielä löytynyt, sillä United hävisi Arsenalille 1-0 ja pelasi Chelsean kanssa tasurin, kunnes kauden nöyryyttävimmässä pelissään hävisi Istanbul Basakshehirille 2-1. Peli ratkaisi lopulta Unitedin kohtalon Mestareiden liigassa ja oli lopulta se mahalasku, jonka jälkeen United löysi pelihuumorinsa. Tämä siitäkin huolimatta, että CL-putoamisen varmistaneet tappiot PSG:lle ja Leipzigille olivat vielä edessä.
Voittavaa futista
Istanbulilaisille kärsityn tappion jälkeen United alkoi pelata hyvää jalkapalloa. Se pelasi Valioliigassa 13 pelin tappiottoman putken, jossa tuli kymmenen voittoa. Teknisesti katsoen tuo putki katkesi kotitappioon Sheffieldille, mutta tuota pidän marginaalivirheenä, sillä United pelasi hyvin tuon jälkeenkin. Tähtihetkinä tuossa putkessa, joka oli ehdottomasti tämän kauden parasta pelillistä antia, olivat mm. murskavoitot Southamptonista ja Leedsistä sekä upeat nousut tappioasemasta voittoon mm. Evertonia, Sheffieldiä, Southamptonia ja Fulhamia vastaan. Tästä tulikin Unitedin kauden teema: positiivisesti katsottuna
rinnalle ja ohi, negatiivisesti suhtautuen lempinimeksi muodostettiin
Second Half FC. Yhtä kaikki, United keräsi aivan ylivoimaisesti eniten pisteitä tappioasemista.
Lisäksi tämä aika näytti maailmalle, että edellisestä kaudesta oli edetty huimasti, sillä United pystyi tukeutumaan pelirakenteluun ja voitti alhaalla makaavia puolustuksia käyttäneitä vastustajia vakuuttavasti. Unitedin pelaamisen kirjo laajeni, eikä se enää ollut vain vastahyökkäysten varassa. Tämä on kaiken kaikkiaan hyvin lupaava aspekti tulevaisuutta ajatellen.
Cup-vireet
United pelasi cup-kisansa aikalailla vaikeimpien mahdollisten reittien kautta. CL-lohko oli tosiaan kuolemanlohko olkoonkin, että manchesterilaisten kuoleminen ei tullut tuossa ihan odotetusti ylväiden kaksintaisteluiden seurauksena, vaan pikemminkin niin, että se kompastui omaan kengännauhaansa, josta syystä ase laukesi vahigossa ja luoti teki reiän sääreen. Lopulta hitaan kitumisen seurauksena verihukka, hypotermia, paskat hallut ja siirtyminen torstai-manalaan.
Carabao Cupissakin vain ensimmäinen peli oli todellista altavastaajaa, eli Lutonia vastaan. Sen jälkeen piti voittaa Brighton ja Everton, kunnes tappio tuli semifinaalissa pikku- (tai jottei tätä korjausta tarvitse odottaa
@mikko600 lta) isoveljeltä.
FA Cupissa United raivasi tieltään ensin Watfordin, sitten Liverpoolin, sitten West Hamin. OGS:n ManU-uran viimeisin semifinaalitappio tuli Leicesteriä vastaan tavalla, joka harmittaa edelleen. United oli pelissä väsynyt, laiska ja saamaton. Peliruuhkaa oli tuohon aikaan paljon.
Eurooppaliigassa mentiin siinäkin aika kovia vastustajia vastaan, kun hyvässä vireessä ollut Real Sociedad tuli vastaan ensimmäisellä kierroksella. United voitti yhteismaalein 4-0. Tämän jälkeen kaatuivat AC Milan, Granada ja AS Roma. Finaali pelaattiin eilen. Se hävittiin rankkareilla. Ei siitä sen enempää.
Loppukausi
Kevät 2021 on ollut Unitedille haastava. Peli on ailahdellut loistavan ja masentavan välillä. Kenties plusmerkkejä on ollut enemmän, ja kauden ehdoton tähtihetki koettiin 7.3. Etihadilla, jossa varmistettiin, että Manchester on tänäkin vuonna punainen. Tuo peli Cityä vastaan oli todella ehyt kokonaisuus Unitedilta ja jää taatusti mieliin 90 minuutin kokonaisuutena, jonka päälle voi rakentaa. Erityisesti hyvillään pitää olla siitä, miten United oli edellä nimenomaan taktisesti - eikä vain perustuen vastahyökkäämiseen. Tuo peli oli vieläpä siinä vaiheessa kautta, kun City oli päässyt parhaimpaan vireeseensä.
Vastapainona tälle pelille olikin sitten kauden päättänyt vire. Kapea rinki väsyi, mikä näkyi paitsi Leicesteriä vastaan kärsityssä FA Cup-tappiossa, Liverpoolia vastaan sekä itseasiassa myös peleissä, jotka United voitti. Viimeisin aidosti hyvä peli Unitedilta oli Mourinhon potkut sinetöinyt voitto Spursista 11.4.
Plussat ja miinukset
+ Luke Shaw oli itselleni kauden paras pelaaja, jopa suurella marginaalilla. Eniten luotuja maalipaikkoja kaikista puolustajista Euroopassa ja selkeästi Valioliigan kauden paras vasen laitapakki. Puolusti aktiivisesti ja luotettavasti, ohjasi muita pelaajia ja sai palkinnoksi kutsun EM-kisoihin.
+ Bruno Fernandes kärsi kenties peliruuhkasta kauden loppua kohti, sillä oli selkeästi kuin varjo omasta itsestään. Silti hän on joukkueen tärkein pelaaja. Ensi kaudella täytyy kiinnittää huomiota tasaisempaan rasitukseen, mikä toivottavasti helpottuu koronan väistyessä.
+ Edinson Cavani yksiselitteisesti murhasi 7-paidan kirouksen. Oli kauden jälkimmäisen puoliskon aivan ilmiliekissä ja teki tärkeitä maaleja liukuhihnalta. Hänen merkityksensä Unitedille on valtava paitsi kentällä, myös sen ulkopuolella, sillä kuten on moneen otteeseen sanottu, tässä on pelaaja josta Mason Greenwoodin pitää ottaa oppia.
+ Dean Henderson otti ykköstorjujan paikan itselleen. Kaikesta näkee, että matka maailman ehdottomalle maalivahtihuipulle ei ole enää pitkä. Pikku tujaus itsevarmuutta ja napsu lisää pelikokemusta - ja avot. Eniten tässä laittaa rakastamaan tuo pelityyli; Deano on todella rohkea ja aktiivinen sekä tekojensa että puheensa osalta. Hyvää vaihtelua espanjalaiseen edeltäjäänsä.
+ Paul Pogba, kumpa jatkaisit.
- Anthony Martial oli kauden huonoin pelaaja Unitedissa, etenkin mitä tulee odotuksiin. Edellisen kauden maalikuningas seurassa ja nyt touhu oli laiskanpulskeaa, itsekeskeistä ja huonolla asenteella kyllästettyä pseudojalkapalloilua. Kaikuja post-Ferguson-ajan virkamies-Unitedista, jolle ei ole sijaa. Puolestani pelannut viimeisen pelinsä seurassa. Ongelmana tässä on, että hän lienee Joel Glazerin suosikki. JES!
- Donny van de Beek pitää nostaa tässä kohtaa esille. Kausi ei tietenkään vastannut odotuksia, ja peliaikaa tuli äärimmäisen vähän. Olen fundeerannut tätä paljon ja keksinyt syyksi oikeastaan kaksi asiaa:
1. Valioliigan tasolle pääsyssä on kestänyt kauemmin kuin oli odotettu etenkin kun pelityyli on niin erilainen aikaisempaan nähden
2. Rooli, jota ei ollut Unitedissa tarjolla. Donny ei pelaa Brunon roolia, vaikka pelipaikka onkin toisinaan ollut sama. Tämä on haaste, joka ei korjaannu ennen kuin OGS uskaltaa luottaa vaihtopenkkiinsä niin paljon, että ryhmityksen muuttaminen kesken pelin tulee kyseeseen. Ehkä ensi kaudella...
- David de Gean (oletettu) ManU-uran loppu laittaa suupielet alaspäin. Vitut siitä tappiosta, mutta DDG:lle olisi suonut kunniakkaan lopetuksen. Tämä on seuralegenda, jolla on vielä vuosia jäljellä, mutta tason hiljattaisen hiipumisen vuoksi on kaikille parempi, etteivät ne kulu Manchesterissa. Suurkiitos kaikesta jos se oli tässä.
Kättä lippaan -lisäosio
Juan Mata
Unitedin fanit mitä tulee Project Big Pictureen ja etenkin siihen Superliigaan. Hienoa aktiivisuutta, vaikka parilla tyypillä menikin yli. Monia varmasti huojentaa tieto siitä, että Poolin feikkibussin renkaiden puhkomisuutinen oli ankka. Myös Gary Nevillelle iso kiitos aktiivisuudesta.
Marcus Rashford! Futis on pientä siihen nähden mitä tänä tosielämän supersankari sai aikaan. Kauden isoin voitto tuli Boris Johnsonista ja Tory-puolueesta. Nälkäiset lapset kaikkialla Englannissa kiittävät ja sitä suurempaa kunniaa voi tuskin saada.
---
Kaiken kaikkiaan tämä kausi oli edistystä, muttei menestystä. Parannettavaa jäi paljon, mutta onneksi paljon myös parannettiin. Ensi kausi riippuu täysin kesän siirtoikkunan onnistumisesta. On aivan varmaa, että City, Liverpool ja Chelsea ovat ensi kaudella todella vahvoja - sekä relatiivisesti että absoluuttisesti. Jos United haluaa haastaa, se tarvitsee pelaajamarkkinoilta vaikka mitä.
Joel Glazer, hoida homma ja lähde sen jälkeen menemään!